Viikonloppuna repesi esiin Brasilian lihaskandaali: pilaantunutta tai salmonellalla höystettyä lihaa on myyty ulkomaille vuosia. Sen jälkeen on vatvottu sitä, onko pilaantunutta lihaa tullut Suomeen vai ei ja kuinka paljon ja missä brasilialaista lihaa on mahdettu käyttää.
Nämä skandaalit ovat tietysti ikäviä monesta syystä. Mutta niiden hyvä puoli on se, että nostaa keskusteluun raaka-aineiden alkuperää.
Asuin vuonna 2011 Sveitsissä. Siellä nuhjuisemmassakin kebab-paikassa oli seinällä lappu, jossa kerrottiin lihan alkuperämaa. Vähän paremmissa ravintoloissa asiaan kuului, että ruokalistalla selvitettiin monien muidenkin tuotteiden alkuperää, toisinaan tuottajiin asti. Jogurttipurkissa voitiin kerrottiin, mistä ovat peräisin maito, luumut ja sokeri.
Ymmärrän, että jos ravintola tai lihatuotevalmistaja käyttää brasilialaista tai thaimaalaista broileria, ei alkuperämaata tee mieli esitellä. Mutta nyt kannattaisi tuoda esiin, jos raaka-aineet ovat ovat lähempää kuin toiselta mantereelta.
Eikä kyse tietysti ole vain siitä, että raaka-aineen taustalla voi olla huijausta ja alkuperä pitäisi siksi kertoa. Raaka-aineiden alkuperien esiintuominen on osa vastuullista toimintaa.
Ostetaanko sieltä, mistä halvimmalla saadaan, piittaamatta eettisistä ja ekologisista vaikutuksista, vai painavatko valinnoissa muutkin tekijät?
Äskettäin avannut ravintola EGG kertoo mieluusti raaka-aineiden taustoista. Kananmunat tulevat Vaahteramäen tilalta, ja myös monet muut tuotteet ovat kotimaisia. Minulla oli ilo päästä maistamaan vegaanista annosta jo ennen ravintolan virallista aukeamista.
Huom! Artikkelia muokattu 2019. Muokkauksesta tarkemmin tekstin lopussa.
Ruokaan öljyä katuviemäristä, tofun makua vessanpöntön vedestä ja huumaavia aineita ravintolaruokaan. Kiinalaiset elintarvikehuijaukset ovat hurjaa luettavaa. Ne eivät vain vie kuluttajien rahoja, vaan voivat myös aiheuttaa vakavia terveydellisiä haittoja.
Kiinan ehkä kuuluisimmassa vaarallisessa ruokahuijauksessa maitoon lisättiin melamiinia. Melamiini on kemiallinen yhdiste, jonka avulla voi näennäisesti nostaa ruoan proteiinimäärää. Se kuitenkin voi aiheuttaa virtsakiviä ja virtsarakon syöpää, ja tämän vuoksi monet melamiinimaitoa juoneet vauvat kuolivat.
Lisäksi Kiinassa on otettu katuviemäreistä öljyä, joka on käsitelty “ruokaöljyksi”. Kiinalaiset tuntevat tämän öljyn nimellä digouyou. Öljy sisältää myrkyllisiä yhdisteitä ja voi aiheuttaa vatsa- ja peräsuolisyöpää.
Perinteisen, pahanhajuisen tofuruuan, choudoufun, valmistukseen joku keksi nopean ja halvemman keinon. Halvassa valmistuksessa tofu fermentoidaan käytännössä ulostevedessä. Joskus marinointivettä on terästetty myrkyllisillä lisäaineilla.
Kiinan KFC:n osasta kanatuotteista on löydetty Sudan I -väriainetta, joka on myös vaarallinen, vahva myrkky.
Näistä edellämainituista tapauksista kirjoitti Yida Cai Kehittyvä elintarvike -lehdessä.
Kaiken tämän jälkeen ei ihme, että kiinalaiset eivät itsekään luota oman maansa ruokaan ja ruokateollisuuteen. En kyllä luota minäkään.
Miten suuri osa tapauksista jää pimentoon? Kuinka paljon tapahtuu vähäisempiä ruokahuijauksia, jotka ehkä havaitaan, mutta joissa ei ole isojen kohujen aineksia?
Jos Intiassa selvitetään, että pakatuista elintarvikkeista 20 prosentin taustalla jonkinlaista huijausta tai vähintään merkittävällä tavalla vääriä pakkausmerkintöjä, mikä luku on jossain toisessa maassa?
Ruokahuijauksilla on myös valitettavan pitkä ja likainen historia, ja tietysti ruokahuijauksia tapahtuu paljon kaikkialla, myös länsimaissa.
Monet tapaukset eivät yleensä tuota suoraa terveydellistä riskiä useimmille kuluttajille, . Mutta tietysti nämä kaikki ovat huijauksia, joiden olemassaolo on hyvä tiedostaa.
Joku tekee bisnestä sillä, että myy jotain muuta kuin lupaa.
Yksi hyvä syy lähiruoan suosimiseen onkin tietysti se, että ruoan taustat on helpompi selvittää.
Kiinalaisen valkosipulin kasvatusolosuhteista tai viljelmillä työskennelleiden ihmisten kohtelusta minun on käytännössä mahdotonta saada täyttä selkoa. Kotimaisen tuotteen kohdalla tieto on saatavilla paljon helpommin.
Minä olen erittäin etuoikeutettu, sillä minulla on mahdollisuus valita ruokani. Tätä mahdollisuutta ei ole suurella osalla maailman ihmisistä.
Minulla on suuri etuoikeus asua korkean ruokaturvallisuuden maassa, jossa esimerkiksi huonot appelsiinit voivat jäädä Tullin haaviin.
Lähde tekstin alussa mainittuihin kiinalaisiin ruokahuijauksiin:
Yida Cai. 2016. Kiinassa elintarvikkeiden turvallisuusongelmiin on alettu puuttua. Kehittyvä elintarvike 5/2016, 41.
Yida Cai on kotoisin Kiinasta ja on ollut Suomessa vuodesta 2013. Hän suorittaa maisteriopintojaan elintarviketieteissä Helsingin yliopistossa.
Kun kirjan saatiin julki, niin tietysti jännitimme, millaista palautetta siitä mahtaa tulla. On ollut tosi kivaa saada lukea esimerkiksi Twitteristä kehuja kirjallemme, kiitos niistä!
Samoin on ollut hienoa havaita positiivisia kommentteja myös mediassa. Tässä poimintoja:
Hämeen Sanomat 22.2. (Kiitos kuvasta Hanna Mattilalle!)
Puutarha & Kauppa.
Voi Hyvin -lehden pääkirjoitus 2/2017.
Lisäksi vielä pari Twitter-kommenttia:
“@Ruokamysteerit@helmet Kirja on luettu.Mahtava kirja.Iso kiitos tekijöille! Menee kotona samaan hyllyyn mm. Syötäväksi kasvatettujen kanssa.”
– Jupe 9.2., @AnttinJP
Otamme tietysti erittäin mielellämme palautetta vastaan kaikilta lukijoilta! Twitterissä meidät tavoittaa varmimmin laittamalla viestiin joko @ruokamysteerit tai #ruokamysteerit. Jos innostut peräti blogaamaan kirjasta, niin pistä linkki tiedoksi Ruokamysteereiden Facebook-sivulle tai lähetä sähköposti ruokamysteerit(at)gmail.com. Iso kiitos!
Ruokamysteereitä pyydettiin kommentoimaan Maailman sydänjärjestön entinen puheenjohtaja Salim Yusufin puheen sisältöön, jota eräällä kotimaisella ravitsemusaiheisella sivustolla puitiin.
Suomen Sydänliitto ehti edelle, mutta sehän on vain hyvä, että näemmä päädyimme tahoillamme samoihin tulkintoihin ja selityksiin. Sydänliiton mukaan Salim Yusufin näkemykset eivät edusta kardiologien yleistä näkökantaa. Lisäksi he muistuttavat, että kyseessä tosiaan on kardiologi, ei ravitsemustieteilijä.
Omien kommenttien tueksi kävin etsimässä tietoa ja näkökantoja Harvardin yliopiston sivustolta. Heillä on yleensä proaktiivinen ote päivänpolttaviin ravitsemusaiheisiin ja he tarttuvat sellaisiin teemoihin, jotka kansaa puhututtavat. Tämä myös siksi, että vaikka yritän ymmärtää tiedettä ja viestiä siitä, en ole tutkija. Tutkijat ovat minun maailmassani velhoihin verrattavia tyyppejä, jotka pystyvät prosessoimaan tietoa tavan kuolevaista taitavammin. Riskinä toki on, että ravitsemustiedevelhot keskittyvät liiaksi vain omiin bravuureihinsa ja lukuihin, mikä voi vaarantaa ymmärtämästä kokonaisuuksia ja arjen valintoja. Tämä perspektiivi taas säilyy, kun tekee potilastyötä ruohonjuuritasolla.
Videolla hän myös kritisoi Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistua meta-analyysia, joka kohahdutti maailmaa tuloksellaan, jonka mukaan tyydyttyneen, kovan rasvan saannilla ei olisi merkitystä sydän- ja verisuoniterveyden kannalta. Hänen mukaansa tutkimuksen teossa ja johtopäätöksissä oli merkittäviä puutteita. Nykytutkimuksen valossa nykysuositukset – karsi tyydyttynyttä, kovaa rasvaa ja suosi juoksevia kasvirasvoja – pitävät sydämen terveydestä huolta, mutta pienentävät riskiä sairastua myös muihin sairauksiin, kuten neurologisiin sairauksiin.
Koska tämä juttu on vain lyhyt kommentti esitettyyn blogitekstiin, en lähde jahtaamaan muiden tutkijoiden kommentteja aiheeseen. Kommenttiketjuissa taisi tulla ilmi, että Salim Yusufia oli tituleerattu johtavaksi asiantuntijaksi alallaan. Näin voi ollakin, kun puhutaan kardiologiasta (hän näyttäisi keskittyneen lääkehoitoon julkaisujen perusteella), mutta ei välttämättä ravitsemustieteen saralla. Jos tässä nyt aletaan puntaroimaan, kumpi näistä tutkijoista on pätevämpi kommentoimaan ravitsemuksen roolia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, niin oma ääneni menee kyllä Willetille. Siteerakseni hänen esittelyään yliopiston sivuilta…
“Dr. Willett has focused much of his work over the last 40 years on the development and evaluation of methods, using both questionnaire and biochemical approaches, to study the effects of diet on the occurrence of major diseases. He has applied these methods starting in 1980 in the Nurses’ Health Studies I and II and the Health Professionals Follow-up Study. Together, these cohorts that include nearly 300,000 men and women with repeated dietary assessments, are providing the most detailed information on the long-term health consequences of food choices.”
Lisäksi Ruokamysteerit hengessä nostan esiin ekologiset ja eettiset puolet aiheesta. Spekuloidaanpa nyt huvikseen – ihan ajatusleikkinä – että eläinrasvat olisivat yhtä terveellisiä kuin kasvirasvat (mitä ne eivät nykytietämyksen ja ravitsemustieteellisen konsensuksen mukaan olei). Eläinperäiset rasvat merkitsee siis eläintuotantoa ja todennäköisemmin siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, eli tehotuotantona. Eettisesti siten kyseenalaista, vaikka tänä päivänä liha- ja maitoala sekä maataloussektori harva se päivä muuta yritää toitottaa.
Ekologisesti kasvirasvat ovat parempi valinta, niin Koistisen ja minun kuin todellisten asiantuntijoiden mielestä. Aiheesta voit lukea lisää Helsingin Sanomien jutusta, jossa Ruokamysteerit-tiimi osallistuu rasvakeskusteluun sekä ympäristö- että terveysnäkökulmasta. Kasvirasvojen tuottaminen on loogisempaa, koska siinä öljykasveista puristetaan öljy suoraan talteen, kun kasviraaka-aine taas voin, kerman ja juustojen tapauksessa kierrätetään eläimen kautta. Kasvirasvojen tuotanto vaatii vähemmän vettä, etenkin, kun puhutaan kotimaisesta rypsiöljystä.
Loppuun vielä hatunnosto tutkijoille ja tieteen tulkitsijoille. Ei ole helppoa ei. Tiede on kaikkea muuta kuin vasemman sarakkeen suorasukaisia teorioita ja tulkintoja.
Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)
Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.
Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.
Mistä syömishäiriöt syntyvät?
Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. “Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.
Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.
Altistaako veganismi syömishäiriöille?
Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se “palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.
Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien “turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.
Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan “lupa” kontrolloida.
Näkemyksiä potilastyöstä
Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.
Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.
Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.
(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )
Kannanottoa odotellessa
Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.
Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?
Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.
Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme “hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen “leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.
Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).
Valeuutisten lisäksi nämä varoitusmerkit pätevät valheellisiin uutisiin. Ne taitavat olla valeuutisiakin yleisempiä. Kyseessä ovat uutiset, joissa käytetään taitavasti luonnontieteinä taustana, mutta mekanismit ja teoriat, joskus termitkin, saattavat olla päästä keksittyjä. Usein näkee myös sellaisia uutisia, joissa alustavia tieteellisiä hypoteesejä käsitellään aivan kuin ne olisivat totta. Tämän hetken ehkä kuumin peruna on autoimmuunisairaudet ja (vuoroviikoin) gluteeni ja maito.
Yritetään olla ahdistumatta siitä, että koko ajan pitää tarkistaa uutisia. Viehän se aikaa, mutta väitän, että se myös kehittää omaa ajattelua koko ajan.
Ravitsemustieteen opinnot olivat melko suoraviivaiset (tässä tieto, ota ja omaksu), enkä muutenkaan ollut kauhean tyytyväinen kriittisen ajattelun opetukseen yliopistossa – sitä ei oikeastaan ollut kuin muutamilla hyvillä etiikkaa sivuavilla kursseilla. Pohdimmekin joskus opiskelijakaverini kanssa, että miten meistä loppujen lopuksi tuli kuitenkin aika kriittisiä ja kyseenalaistavia ammattilaisia. Totesimme, että se johtui juuri siitä, että se, mitä sanottiin, piti varmistaa jostain muualta, koska ihan ei voinut olla varma, että oliko asia varmasti yleinen konsensus vai vain luennoitsijan painottama seikka.
Tulen hyödyntämään tätä kaaviota jatkossa muistilistana, että ei herpaannut kriittinen katse ja pohdiskeleva asenne!
Tammikuu ja sen myötä Vegaanihaaste on nyt ohi. Kirjaan nyt ylös Vegaanihaasteen plussat, miinukset ja opitut asiat.
Ensiksi tunnustan, että suuhuni meni myös eläinperäisiä tuotteita. Tätä tapahtui silloin, kun söin lapseni jämiä (kahvilassa tilattu runebergintorttu ei hänelle maistunut jne., ja hävikki olisi mielestäni suurempi synti kuin se, että minä söin jämät) sekä seminaarimatkalla Tallinnassa (etukäteen välittämäni toive vegaaniruoasta ei ollut mennyt perille).
Toiseksi käyn mielelläni kahviloissa ja ravintoloissa. Jos sitä en harrastaisi, Vegaanihaaste olisi ollut tosi helppo. Kotona on vaivatonta olla vegaani.
Kotiruoan kokkaus oli yhtä vaivatonta kuin ennen haastetta. Olen laittanut vegaanista ruokaa paljon jo ennen haastetta ja korvannut maitotuotteet vegaanisilla versioilla. Uusia reseptejä en oikeastaan ehtinyt kokeilemaan, vaikka se oli mielessä. Suurin muutos oli kalaruokien jättäminen pois.
Jouduin katsomaan maailmaa ensimmäistä kertaa oikeasti ruokarajoitteisen silmin. Lihattomuus on vuosien ajan ollut todella helppoa ja raskausajan pienet ruokarajoitteet yksinkertaisia. Vegaanikuukauden aikana hahmotin, miten hankalaa kahviloissa ja ravintoloissa voi olla, jos joutuu kyselemään ainesosista tarkemmin. Vaikka ravintola kertoisi tiedon mielellään, en mitenkään nauti siitä, että minun pitää kysyä raaka-aineista sen sijaan, että voisin vain napata sen tuotteen, joka vaikuttaa houkuttelevalta.
Tajusin, miten vähän kahviloissa on esimerkiksi hummuksella tai tofulla täytettyjä leipiä tai vegaanisia, makeita pullia tai kakkuja.
Tajusin, että monessa kahvilassa saa kasvipohjaisen kahvimaidon, mutta se vain pitää aina tajuta pyytää. Olisivatpa kahviin tarkoitetut kasvimaidot tavismaidon vierellä tiskissä, niin varmasti moni ottaisi kasvipohjaista versiota, kun sitä ei erikseen tarvitsisi pyytää.
Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa vegaaniruokavalioni huomioitiin hyvin sekä seminaaripaikassa että iltatapahtuman hotelliravintolassa.
Säästin rahaa. Yleensä syön lounaat ravintolassa, mutta nyt otin usein eväitä mukaan, sillä totesin, että vegaanista ruokaa en välttämättä saa vakiopaikoissani. Tai jos saan, siinä ei välttämättä ole esimerkiksi proteiinia.
Muistin itujen kasvatuksen. Olen ennenkin idättänyt papuja, mutta aina se pääsee unohtumaan. Vegaanihaaste toimi hyvänä kimmokkeena idättämiselle, ja myös nelivuotias naposteli jonkun verran mungpavun ituja. Vinkkinä siis pienten lasten vanhemmille: niissä iduissa on tuoreiden herneiden makua, ja aika moni tenava tykkää herneistä.
Muutamia uusia, houkuttelevia reseptejä tuli vastaan Vegaanihaasteen uutiskirjeessa ja Facebook-ryhmässä.
Hotelliaamiaisella ei tullut ähkyä, koska aamupala väistämättä rajoittui pienempään valikoimaan. (Tallinnan hotellille plussaa hyvästä hummuksesta ja automaattisesti tarjolla olleesta soijajuomasta, Hämeenlinnassa taas oli hyvää puuroa ja marjoja).
Miinukset:
Ruokailun rajoittaminen aiheuttaa minulle pientä stressiä. En pidä siitä tunteesta, kun joudun pohtimaan, että saankohan napattua kaupungilta järkevää välipalaa vai ei. Korvapuustien kutsu tuntuu todella houkuttelevalta, kun niistä joutuu kieltäytymään.
Jouduin välillä kuljettamaan mukana varaeväitä: soijakaakaota, pähkinäpussia, banaaneja jne. Tottumattomalle hieman rasittavaa.
Päivän hengähdys lounaan äärellä ravintolassa muuttui lounaan lämmittämiseksi työpaikan mikrossa. Vähän tylsää, vaikka säästikin rahaa.
Sain tarpeekseni raakakakuista. En niistä erityisesti ole ennenkään pitänyt, mutta usein ne ovat kahviloissa ainoa makea, vegaaninen vaihtoehto. Syön ennemmin pullaa tai kakkua.
Koin itseni välillä hankalaksi asiakkaaksi, joka pyysi sellaista, jota ravintolalla ei ollut.
Tallinnan parin päivän seminaarissa söin kalaa ja hieman juustoa, koska pelkällä vegaanisella ruoalla olisin joutunut tyytymään lähinnä leipään, perunaan ja höyrytettyihin kasviksiin.
Neutraalit havainnot:
– Nälkää en nähnyt, mutta en ollut myöskään energisempi tai jotain muuta positiivista.
Lopputulos:
Jatkan vegaanipainotteisella ruokavaliolla kotioloissa ja kasvissyöjänä muualla. Syön jatkossakin erityisesti kotimaista kalaa. Kahviloissa ja ravintoloissa aion nyt suosia ja kysyä aktiivisemmin vegaanisia vaihtoehtoja.
Vegaanista pizzaa saa Helsingissä nykyisin monessa paikassa. Putte’sin härkispizza oli juuri loppunut, kun saavuin ravintolaan. Niinpä söin valkosipulisen pizzan.
Normaali arkiruokakokkaukseni oli pitkälti sitä samaa, mitä ennen vegaanihaastettakin. Pinaattilettuihin laitoin myös hernejauhoja. Koska oma haasteeni hyväksyi myös hyönteisperäiset tuotteet (ns. entoveganismi), makeutin puolukkasoseen hunajalla.
Raakakakkuja, etenkään kookosvivahteilla, en halua syödä enää koko loppuvuonna. Aloin arvostaa kahviloita, joiden vegaanitarjonta on muutakin kuin raakaversioita. Onneksi kasvipohjaisia maitoja löytyi yleensä aina kahvin joukkoon.
Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa (olin siis töissä eli mehiläishoitajien Talvipäivillä) ruokailut hoituivat mallikkaasti. Molemmille kahvitauoille minulle oli varattu omaa pullaa.
Tajusin, että voisi olla järkevää laittaa tänne nettiin Ruokamysteerit-kirjamme sisällys. Toivon, että sen kautta saa käsityksen siitä, mistä kaikesta olemme kirjaan kirjoittaneet.
Jaottelimme kirjan viiteen päälukuun, joiden alle kirjoitimme eri kysymyksiin vastauksia.
Riitaa ravitsemussuosituksista:
Miten tunnistaa epäluotettavat ravitsemusväitteet?
Tarvitsenko maitoa?
Mitä rasvaa pitäisi valita?
Voiko viljoja syödä?
Puhdasta ja luonnollista:
Mitä on luonnollinen ruoka?
Vaarantavatko keinomakeuttajat terveyden?
Uskaltaako lisäaineita syödä?
Ovatko torjunta-aineet riski?
Onko geenimuunneltu ruoka vaarallista?
Vielä vähän terveellisemmin:
Tarvitseeko ravintolisiä syödä?
Onko valkoinen sokeri surmaksi?
Mikä merkitys on juomilla?
Kuka tarvitsee superfoodeja?
Onko soijasta enemmän hyötyä vai haittaa?
Lihottaako jatkuva laihduttaminen?
Kasvikset, liha ja maatalous
Mitä ovat ruoan hiili- ja vesijalanjäljet?
Onko kasvissyönti aina hyväksi?
Miksi liha on ongelmallista?
Voiko broileria ja kananmunia syödä?
Pelastaako luomutuotanto maatalouden?
Onko riista hyvä lihavalinta?
Turvaavatko pavut ja kaura proteiinin tarpeemme?
Miksi ruokahävikistä puhutaan paljon?
Syömmekö pian hyönteisiä, levää ja keinolihaa?
Halvan ruoan kallis hinta
Ohjaavatko merkinnät parempiin valintoihin?
Kuka määrää, mitä ruokaa syömme?
Onko lähiruoka ekologista?
Mitä kalaa kannattaa syödä?
Miksi palmuöljystä pitäisi puhua?
Piileekö ruokaketjussa pakkotyötä?
Kertailin ekassa osiossa, miten vegaanihaaste sujuu, kun on tarpeen huomioida myös erityisruokavaliotarpeet – minun tapauksessa herkkävatsaisuus.
Lapin reissusta palattu ja tässä vähän fiiliksiä vegaanihaasteen sujumisesta siellä. Toinen viikkohan lähti ikävissä merkeissä liikkeelle, sillä ennen matkaa nautittu härkispatahan laittoi pakin niin pahasti sekaisin, että siitä toipuminen vei nelisen päivää. Pienessä jaetussa yksiössä tämä on aidosti ongelma. Voitte kysyä matkaseuralaiselta, joka onnekseni on yksi läheisimmistä ystävistäni jo vuosien takaa. Muuten olisi ehkä huumori loppunut alkuunsa.
Onneksi suolisto rauhoittui ja loppureissu, eli viikko vielä siihen päälle, meni erittäin hyvin vatsavaivojen osalta. Oikeastaan niitä ei ikinä tule, jos teen itse ruoat ja liikun ja nukun hyvin. Kuten sitä tapaa lomalla tehdä.
Matkalla tapahtui pari tahallista joustoa ruokavaliosta ja pari, jotka tapahtui vähän huomaamatta.
Tahalliset oli haukkaus kaverin munkista, oma munkki hirveässä nälässä (tarjolla vain pullia ja lihaisia ja kalaisia leipiä) sekä kasvispizza juustolla (hirveässä nälässä tämäkin), lusikallinen remoulade-kastiketta ranskisten kanssa.
Vahingossa taas nautin wasabipähkinän, jonka vegaanisuudesta ei varmuutta ja joku muukin juttu, jota en edes nyt muista.
Tiiviisti fiilikset on, että ei ollut ihan helppoa, jos halusi syödä ulkona yhtään mitään. Lisäksi aina pitäisi varautua ja syödä ennakkoon. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset haasteen suhteen, sillä koin ruokavalion rasitteena matkalla muutamastakin syystä. Ensinnäkin, ei ole kiva syynätä jokaista suupalaa. Toisekseen, haluaisin tukea paikallisia yrittäjiä ja pelkän teen tai mehun litkiminen tuntui jotenkin nololta. Kolmanneksi, kaipaan kalaa ja kaipaan joustoa. Kotivegaanius ei ole mikään ongelma ja se oli helppoa myös Lapissa, koska pääosan aterioista laitettiin itse. Samalla tuli testattua niin herkkullinen oumph kui kummalliset soijapallurat, jotka ei kyllä mene jatkoon, sillä rakenne oli epämiellyttävä ja maku täysin mitätön. Vegaanijuusto ja -leikkeleet eivät myöskään ole mitään erityisiä makuelämyksiä, mutta suolaisuudessaan olivat ihan kiva vaihtelu eväsleivissä. Maapähkinä-hillo oli kyllä parempi.
Ehkä vähän hassu fiilis, että Vegaanihaasteen sivuilla hehkutetaan ja hypetetään ja itse en oikein noita fiiliksiä voi jakaa. Sinällään hyvä huomata, että linjanveto syödä kalaa on minulle aivan hyvä ja riittävän ekologinen ja minun omatuntoni mukainen. Tosin myönnän, että munkkilipsumisesta tuli vähän morkkis haasteesta lipsumisen suhteen – ei missään nimessä muuten.
Hiihtoretkeläiselle maistuu. Onnellinen ilme johtuu myös siitä, että rakastan talviliikuntaa yli kaiken.Ranskiksia ja bisseä = lomaruokaa
Hesestä soijasuikaleita, ranskiksia, fruitie ja megakahvi. Kelepas hyvinkin! Saatan syödä huvikseen joskus muulloinkin.
Uteliaille lopuksi vielä muutaman päivän ruokapäiväkirjanpidot. Joillekin kollegoille on vissiin iso paikka kertoa syömisistään, mutta mulle tää ei kyllä oo mikään salattava juttu tai mitenkään kynnyskysymys. Mainittakoon, että ranskalaisia söin 10 päivän aikana usein, koska a) kulutus oli melkoista b) ne tuntui varmimmalta (toivottasti) vegaani-vaihtoehdolta.
Tämä on paras, mihin pystyn. Neljä päivää. En tajua, miten jotkut ihmiset jaksaa kirjata ruokiaan ylös (tai muuten seurata syömistään) yhtään tämän pidempään. Nämä oli nyt ne siistit päivät, jolloin ei tullut joustoja.
Päivä 1
Aamupala junavaunussa
2 mega mukillista kahvia (saatoin vähän innostua Lappiin pääsyn kunniaksi)
1 pillikaurajuoma
1 lautasellinen kaurapuuroa, muutama mustikka, sokeria
Ensimmäinen viikkoa vegaanihaastetta takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa viikon sujumisesta. Varoitus: sisältää sekä ruoka- että suolistopuhetta, mahdollisesti samassa lauseessa.
Mari kirjoittelikin jo aiemmin, että olemme mukana ja kuvaili vähän omaa ruokavaliotaan. Molempia yhdistää tilanteessa se, että kotioloissa syömme hyvin pitkälti vegaani-ruokavaliota mukaillen (plus molemmilla kala). Minulla haastetta lisää ulkona syödessä se, että minulla on ärtyvä suoli ja sen kurissa pitämiseen joudun hyödyntämään FODMAP-ruokavaliota.
Totuttelua
Suoritin laskeutumisen haasteeseen jo oikeastaan joulu-pyhien aikana muiden ruokien paitsi kalan osalta. Tein laatikot vegaanisena (Vegaaniliiton reseptejä mukaillen) ja itselleni murevaa ja herkullista seitankinkkua (Chocochilin ohjetta reippaasti mukaillen). Ensisijaisesti etsin vegaanista myös ravintoloissa. Esimerkiksi kuopiolaisessa Panzassa sai herkutella burritobuffetissa oikein maistuvasti!
Sinällään aihe on tuttua juttua, koska ravitsemusterapeutin vastaanotollani vegaani-FODMAP-ruokavalio ei ole harvinaisuus ja sen toteuttaminen sujuu asiakkailtani yleensä ihan mallikkaasti ja monipuolisesti.
Helppo vegenakki!
Kotioloissa maitotuotteita ei juurikaan ole muutenkaan käytössä, joten tämän viikon ostoskori näytti samalta kuin aiemminkin. Tofua, soija- ja kaurajuomaa, Yosa sporteja, soijarahkaa, härkistä, vegaanista jäätelöä… sekä roppakaupalla kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kvinoaa, kauraa ja muita viljatuotteita, tahinia ja maapähkinävoita olikin jo kotona.
Ravintoloissa syöminen
Söin viikolla useampaan otteeseen ravintolassa tai kahvilassa, koska ystäväni pikkusisko oli Australiasta asti tullut vierailulle. Hän, kuten useimmat australiaiset, on hyvin rento, joten paikat valikoitui sen mukaan, mistä minä saan syömistä. Hieman haastetta vegaani-pyynnöt kuitenkin aiheuttivat.
Design-museon kahvilan herran mukaan vegaani-villitys on jo old news, että heillä ei minulle tarjottujen mandariinien ja raakapatukoiden lisäksi ollut muuta tarjolla. Nihkeä asenne oli kyllä oikea syy kannoilla kääntymiselle. Panimoravintola Bryggerissä taas olisin saanut salaattia, josta oltaisiin jätetty juusto pois. Kysyin, että saako jotain muuta juuston tilalle. Kuulemma muita kasviksia. Jäi päivällinen syömättä.
Sen sijaan Rosterissa, Sandro Kalliossa, Berggassa ja Löylyssä olen syönyt tällä viikolla erinomaisesti! On ollut VEEFiä (Sandron omaa seitanin tyyppistä proteiinipitoista mureketta – näin muistan jostain lukeneeni, mutta nyt en kyllä löydä tarkempaa selitystä…) ja nyhtökauravoileipää. Hullua tässä on se, että monesti vegaaniset herkut eivät löydy listalta vaan niitä pitää erikseen pyytää. Bergga-kahvilan vegaaninen ja gluteeniton kakku oli erityisen mieltä lämmittävä, koska vehnän syönti ei tunnu hyvältä sisuskaluissa useana päivänä peräkkäin.
Pueblossa sain juustosekoilun jälkeen vegaaniset tacot eteeni. Se vähän harmitti, koska jäin miettimään, että minkö juustoiset versiot nyt sitten hävikkiin, mikä on itselleni ruokasynneistä suurin. Kasvisravintola Silvopleessä juhlittiin vegaanihaastetta sillä, että tarjolla oli voin sijasta öljy-balsamico -seosta. Minusta tämä oli kiva ele! (Miinusta kuitenkin Silvopleen älyttömän suolaisesta ruoasta – terveysimago ottaa tästä vakavaa iskua!)
Yritin noukkia Silvopleen buffetpöydästä FODMAP-ystävällisiä valintoja, mutta joku ruoka ärsytti ja ilta ei nyt ihan kivutta sujunut. Valitettavasti suoliston murinat ja mahan kivistelyt ovat hyvin yleinen seuraus ravintolavierailuista, myös tämän viikon maullisesti hyvistä paikoista. Sipuli ja valkosipuli tahtoo päätyä aina vegaanisiin annoksiin, joten tämä yhtälö on kyllä aika haastava pidempään kuin kuukauden. Monesti syön ravintoloissa kalaa – alkuperän ensin urkittuani. Ja ei, en oikeasti jaksa alkaa selittämään, mitä kaikkea voin ja en voi syödä joka kerta, kun syön ravintolassa. Toiveena tietysti olisi, että voisin tilata vegaanisen FODMAP-annoksen ja keittiössä tajuttaisiin, mikä se on. Ehkä viimeisellä viikolla käyn jossain ravintolassa testaamassa kokin kärsivällisyyttä!
Öljy ja balsamico sopii paremmin kasvisravintolan linjaan kuin voi.
Löylyn nyhtökauravoileipä
Berggassa sai suun makeaksi. Taustalla kauramaito-cappuccino.
Bug nug – perjantai
Joustin tahallisesti ruokailuissa perjantaina, sillä ystäväni, hyönteiskokki Topi Kairenius, oli luvannut tarjoilla vieraalleni ja minulle hyönteisiä. Topi kärsivällisesti valmisti linssi-sirkkajauho-nugetteja ilman kananmunaa, mutta pannulla käytetyt sirkat ja kuhnurintoukat olivat saaneet öljyä ja voita niskaansa. Maistelin silti muutaman. Juureksille laitoin tahallani hunajaa, koska se hyönteisperäisenä kuului mielestäni illan teemaan.
Maullisesti mainiota kotimaista härkistä olen syönyt muutamaan otteeseen ja etenkin ensimmäisen kerran jälkeen olin jo intoilla, että tuote sopii suolistolleni, mutta pahasti vaikuttaa nyt siltä, että ainakin annostelu pitää pitää hyvin maltillisena, jotta kivuilta ja vessassa ramppaamiselta vältytään.
Härkispata oli kyllä herkullista, vaikkakaan ei kivutonta.
Onnekseni rakasta tofua, sillä se sopii ärtyvälle suolellenikin hyvin. Se menee sellaisenaan leivän päällä, salaatissa, tofukokkelissa, wokeissa, smoothiessa… kaikki käy. (Pehmeä tofu sisältää FODMAP-yhteistä melko paljon, mutta kova tofu sopii. Tämä johtuu siitä, että FODMAP-yhdisteet liukenevat veteen ja mitä kuivempi tofu, sitä paremmin sen pitäisi herkkäsuolistoisille sopia.) Pavut ja linssit menee kyllä pieninä määrinä sellaisenaan. Apteekista saatavat alfagalaktosidaasi-entsyymit kulkevat aina matkassani, sillä otan niitä aina näiden aterioiden yhteydessä lieventääkseni oireita. Tällä viikolla tacojen ohessa tuli syötyä muun muassa mustapapuja, jotka ovatkin mielestäni hyvin herkullisia. Samoin linssejä söin muutamaan otteeseen. Kikhernepastaa on hyvä pitää kotona varalta, jotta saa kasvisten kanssa pikasesti ruokaa. Monesti sekoitan joukkoon riisinuudeleita. Keräilen ja kehittelen reseptejä tässä kuun aikana ja laitan niitä sitten kotisivujeni puolelle.
Uusi viikko, uudet haasteet. Olen lähdössä yöjunalla kohti Lappia ja siellä pysyn reilusti kuun puolivälin paremmalle puolelle. Nyt siis selvitetään, miten onnistuu vegaani-FODMAP -ruokavalio pohjoisessa! Hostellin henkilökunta jo Instagram-kyselelyihin vastasi, että paikalliselta kauppiaalta pitäisi löytyä hyvä valikoima minulle sopivia tuotteita. Katsotaan, mitä tästä tulee – vähän kyllä jännittää!
