#vegaanihaaste + FODMAP

#vegaanihaaste + FODMAP

Ensimmäinen viikkoa vegaanihaastetta takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa viikon sujumisesta. Varoitus: sisältää sekä ruoka- että suolistopuhetta, mahdollisesti samassa lauseessa.

Mari kirjoittelikin jo aiemmin, että olemme mukana ja kuvaili vähän omaa ruokavaliotaan. Molempia yhdistää tilanteessa se, että kotioloissa syömme hyvin pitkälti vegaani-ruokavaliota mukaillen (plus molemmilla kala). Minulla haastetta lisää ulkona syödessä se, että minulla on ärtyvä suoli ja sen kurissa pitämiseen joudun hyödyntämään FODMAP-ruokavaliota.

Totuttelua

Suoritin laskeutumisen haasteeseen jo oikeastaan joulu-pyhien aikana muiden ruokien paitsi kalan osalta. Tein laatikot vegaanisena (Vegaaniliiton reseptejä mukaillen) ja itselleni murevaa ja herkullista seitankinkkua (Chocochilin ohjetta reippaasti mukaillen). Ensisijaisesti etsin vegaanista myös ravintoloissa. Esimerkiksi kuopiolaisessa Panzassa sai herkutella burritobuffetissa oikein maistuvasti!

Sinällään aihe on tuttua juttua, koska ravitsemusterapeutin vastaanotollani vegaani-FODMAP-ruokavalio ei ole harvinaisuus ja sen toteuttaminen sujuu asiakkailtani yleensä ihan mallikkaasti ja monipuolisesti.

Helppo vegenakki!

Kotioloissa maitotuotteita ei juurikaan ole muutenkaan käytössä, joten tämän viikon ostoskori näytti samalta kuin aiemminkin. Tofua, soija- ja kaurajuomaa, Yosa sporteja, soijarahkaa, härkistä, vegaanista jäätelöä… sekä roppakaupalla kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kvinoaa, kauraa ja muita viljatuotteita, tahinia ja maapähkinävoita olikin jo kotona.

Ravintoloissa syöminen

Söin viikolla useampaan otteeseen ravintolassa tai kahvilassa, koska ystäväni pikkusisko oli Australiasta asti tullut vierailulle. Hän, kuten useimmat australiaiset, on hyvin rento, joten paikat valikoitui sen mukaan, mistä minä saan syömistä. Hieman haastetta vegaani-pyynnöt kuitenkin aiheuttivat.

Design-museon kahvilan herran mukaan vegaani-villitys on jo old news, että heillä ei minulle tarjottujen mandariinien ja raakapatukoiden lisäksi ollut muuta tarjolla. Nihkeä asenne oli kyllä oikea syy kannoilla kääntymiselle. Panimoravintola Bryggerissä taas olisin saanut salaattia, josta oltaisiin jätetty juusto pois. Kysyin, että saako jotain muuta juuston tilalle. Kuulemma muita kasviksia. Jäi päivällinen syömättä.

Sen sijaan Rosterissa, Sandro Kalliossa, Berggassa ja Löylyssä olen syönyt tällä viikolla erinomaisesti! On ollut VEEFiä (Sandron omaa seitanin tyyppistä proteiinipitoista mureketta – näin muistan jostain lukeneeni, mutta nyt en kyllä löydä tarkempaa selitystä…) ja nyhtökauravoileipää. Hullua tässä on se, että monesti vegaaniset herkut eivät löydy listalta vaan niitä pitää erikseen pyytää. Bergga-kahvilan vegaaninen ja gluteeniton kakku oli erityisen mieltä lämmittävä, koska vehnän syönti ei tunnu hyvältä sisuskaluissa useana päivänä peräkkäin.

Pueblossa sain juustosekoilun jälkeen vegaaniset tacot eteeni. Se vähän harmitti, koska jäin miettimään, että minkö juustoiset versiot nyt sitten hävikkiin, mikä on itselleni ruokasynneistä suurin. Kasvisravintola Silvopleessä juhlittiin vegaanihaastetta sillä, että tarjolla oli voin sijasta öljy-balsamico -seosta. Minusta tämä oli kiva ele! (Miinusta kuitenkin Silvopleen älyttömän suolaisesta ruoasta – terveysimago ottaa tästä vakavaa iskua!)

Yritin noukkia Silvopleen buffetpöydästä FODMAP-ystävällisiä valintoja, mutta joku ruoka ärsytti ja ilta ei nyt ihan kivutta sujunut. Valitettavasti suoliston murinat ja  mahan kivistelyt ovat hyvin yleinen seuraus ravintolavierailuista, myös tämän viikon maullisesti hyvistä paikoista. Sipuli ja valkosipuli tahtoo päätyä aina vegaanisiin annoksiin, joten tämä yhtälö on kyllä aika haastava pidempään kuin kuukauden. Monesti syön ravintoloissa kalaa – alkuperän ensin urkittuani. Ja ei, en oikeasti jaksa alkaa selittämään, mitä kaikkea voin ja en voi syödä joka kerta, kun syön ravintolassa. Toiveena tietysti olisi, että voisin tilata vegaanisen FODMAP-annoksen ja keittiössä tajuttaisiin, mikä se on. Ehkä viimeisellä viikolla käyn jossain ravintolassa testaamassa kokin kärsivällisyyttä!

dsc_0032
Öljy ja balsamico sopii paremmin kasvisravintolan linjaan kuin voi.

 

dsc_0013
Löylyn nyhtökauravoileipä

 

dsc_0023
Berggassa sai suun makeaksi. Taustalla kauramaito-cappuccino.

Bug nug – perjantai

Joustin tahallisesti ruokailuissa perjantaina, sillä ystäväni, hyönteiskokki Topi Kairenius, oli luvannut tarjoilla vieraalleni ja minulle hyönteisiä. Topi kärsivällisesti valmisti linssi-sirkkajauho-nugetteja ilman kananmunaa, mutta pannulla käytetyt sirkat ja kuhnurintoukat olivat saaneet öljyä ja voita niskaansa. Maistelin silti muutaman. Juureksille laitoin tahallani hunajaa, koska se hyönteisperäisenä kuului mielestäni illan teemaan.

Hyönteisten syönti tahtoo jakaa kasvissyöjiä. Hyönteiskokin näkemykset asiasta löydät koiramies.fi -sivustolta. Hyönteisten sielun ja ruumiin maailmaan kannattaa tutustua ja pohtia asiaa, vaikka kasvissyöjä olisikin.

dsc_0029
Hienosti muotoiltuja bug nugseja!

Luottovalinta – tofu

Maullisesti mainiota kotimaista härkistä olen syönyt muutamaan otteeseen ja etenkin ensimmäisen kerran jälkeen olin jo intoilla, että tuote sopii suolistolleni, mutta pahasti vaikuttaa nyt siltä, että ainakin annostelu pitää pitää hyvin maltillisena, jotta kivuilta ja vessassa ramppaamiselta vältytään.

dsc_0037
Härkispata oli kyllä herkullista, vaikkakaan ei kivutonta.

 

Onnekseni rakasta tofua, sillä se sopii ärtyvälle suolellenikin hyvin. Se menee sellaisenaan leivän päällä, salaatissa, tofukokkelissa, wokeissa, smoothiessa… kaikki käy. (Pehmeä tofu sisältää FODMAP-yhteistä melko paljon, mutta kova tofu sopii. Tämä johtuu siitä, että FODMAP-yhdisteet liukenevat veteen ja mitä kuivempi tofu, sitä paremmin sen pitäisi herkkäsuolistoisille sopia.) Pavut ja linssit menee kyllä pieninä määrinä sellaisenaan. Apteekista saatavat alfagalaktosidaasi-entsyymit kulkevat aina matkassani, sillä otan niitä aina näiden aterioiden yhteydessä lieventääkseni oireita. Tällä viikolla tacojen ohessa tuli syötyä muun muassa mustapapuja, jotka ovatkin mielestäni hyvin herkullisia. Samoin linssejä söin muutamaan otteeseen. Kikhernepastaa on hyvä pitää kotona varalta, jotta saa kasvisten kanssa pikasesti ruokaa. Monesti sekoitan joukkoon riisinuudeleita. Keräilen ja kehittelen reseptejä tässä kuun aikana ja laitan niitä sitten kotisivujeni puolelle.

Lisää palkokasvien sulavuudesta olen kirjoittanut Jussi Riekin ylläpitämälle puolikiloa.fi -sivustolle. Se pohjautuu VegFesteillä pitämään luentoon aiheesta. (Oli muuten tosi kiva luentotilaisuus!)

***

Uusi viikko, uudet haasteet. Olen lähdössä yöjunalla kohti Lappia ja siellä pysyn reilusti kuun puolivälin paremmalle puolelle. Nyt siis selvitetään, miten onnistuu vegaani-FODMAP -ruokavalio pohjoisessa! Hostellin henkilökunta jo Instagram-kyselelyihin vastasi, että paikalliselta kauppiaalta pitäisi löytyä hyvä valikoima minulle sopivia tuotteita. Katsotaan, mitä tästä tulee – vähän kyllä jännittää!

Share on Facebook20Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0Share on LinkedIn0Email this to someoneShare on Google+0


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *