Kuka tietää ravitsemuksesta? – Ravitsemusosaaja-opas

06. kesäkuun 2017 Ravitsemus 15
Kuka tietää ravitsemuksesta? – Ravitsemusosaaja-opas

Tuntuuko, että et saa tolkkua, kuka osaisi auttaa ravitsemusasioissa? Älä mitään, en minäkään meinaa tajuta ja minä sentään olen alan asiantuntija koulutustaustani puolesta. Tässä Ruokamysteerien tiivis ravitsemusosaaja-opas.  Nimike-leikki on loputon suo ja murheenkryyni, mutta erot paljastuvat tarkastelemalla koulutustaustoja. Lopussa vapaata pohdintaa aiheesta.

Yliopistotason koulutuksen nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija, ETM tai MMM

Elintarviketieteiden maisteripaperit omaava ravitsemusasiantuntija, joka useimmiten on valmistunut Helsingin yliopistosta Viikistä. Voi toimia laaja-alaisesti asiantuntijatehtävissä esimerkiksi tutkimustyössä, elintarviketeollisuudessa tai koulutus-, suunnittelu- ja järjestötyössä. Ei kuitenkaan voi toimia potilastyössä terveydenhuollossa ellei ole erikseen hankkinut laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyttä. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Elintarviketieteen maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin maa- talous- ja metsätieteiden maisteriksi.

Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM tai THM

Terveystieteiden maisteri, jolla on Valviran myöntämä lupa tehdä potilastyötä terveydenhuollossa. Kela-korvaus työterveyshuollossa työnantajalle, ei valitettavasti yksilöille. Kela-korvaus koskee vain, jos laillistettu ravitsemusterapeutti on suorittanut työterveyshuollon pätevyyden.

Lisäksi laillistetttu ravitsemusterapeutti voi tehdä vastaavia tehtäviä kuin ETM-ravitsemusasiantuntijat.  Useimmat valmistunut Kuopiosta nykyisestä Itä-Suomen yliopistosta. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Terveystieteiden maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin terveydenhuollon maisteriksi (THM).

Joskus näkee myös käytettävän termiä ravitsemustieteilijä, ETM tai TtM sekä THM. Sairaaloissa on ollut vuosia myös ravitsemussuunnittelija-ammattinimike käytössä. Yleensä tällaisen tittelin omaava on yleensä laillistettu ravitsemusterapeutti. Laillistettu ravitsemusterapeutti lyhentyy välillä ravitsemusterapeutiksi. Koulutustaustat toki vaihtelevat ja osa voi olla vaikkapa ulkomailla opiskellut.

Kaupallisten tahojen käyttämät nimikkeet

Ravintoterapeutti ja ravintoneuvoja (diplomiravitsemusneuvoja)

Moni tätä titteliä käyttävä kuuluu Ravinto- ja fytoterapeutit RAFY ry:een, jonka jäsenyyteen jäsensääntöjen mukaan käy Terveysopisto Saluksen koulutus tai vastaava muualta hankittu koulutus. Koulutus tapahtuu 2-3,5 vuoden aikana, mutta jos opintoviikot, joina Salus opinnot ilmoittaa, muutetaan tunneiksi* ja siitä opintopisteiksi tarkoittaa 2 vuoden opinnot n. 53 opintopistettä. Tahti on siis noin puolet siitä, mitä yliopistossa, jossa tyypillinen vuositahti on 60 opintopistettä.  *(1 ov = 40 tuntia, 1 op = 27 tuntia)

Opettava taho on pääasiallisesti luontaistuote- ja funktionaalisen lääketieteen puolelta. Nämä tutkinnot maksavat, ravintoneuvojan koulutus on 5 245 € ja ravintoterapeutin koulutus 9 300 €. Lisäkoulutukset ja mm. tenttien uusiminen maksaa lisää.

Ilmeisesti tutkinto oli ennen nimeltään diplomiravitsemusneuvoja. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Ravintovalmentaja

Moni personal trainer – taustan omaava saattaa olla kouluttautunut ravintovalmentajaksi erilaisten koulutusfirmojen kautta. Yleensä koulutuksesta vastaa maisteritason ravitsemusalan ammattilainen (ETM tai TtM).

Parin tunnetun koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen koulutuksen kesto vaihtelee jonkin verran, lähiopetusta on 70-72 h, etätehtäviä, lisenssikoe sekä harjoitusvalmennus vievät lisäksi 68-80 h. Kokonaisuudessaan tuntimääräinen kesto on arvioilta 140- 150 h. Opintopisteiksi käännettynä (tuntimäärien perusteella, 1 op = 27 h) koulutus on siis 5,2-5,5 opintopistettä. Hinta koulutukselle on noin1500-1900 €.

FLT Ravitsemusvalmentaja ®

Funktionaalisen lääketieteen oppeja suosiva koulutus pääasiassa terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutuksen kesto ja hinta vaihtelee hakijan lähtökoulutuksen mukaan. Kurssien hinta näyttää olevan 330 € ylöspäin, tenteistä maksetaan erikseen. Yhden kurssin kesto on viikonloppu, yhteensä 14,5 h. Opinnot nojaavat yhden henkilön, eli Paula Heinosen näkemyksiin, vaikka ilmeisesti kouluttajina on muitakin.

Se, mitä funktionaalinen lääketiede on, ei taida olla kenellekään ihan selvää. Monesti sitä markkinoidaan kokonaisvaltaisena hoitona, mutta se on ensisijaisesti markkinointilause, sillä kokonaisuuteen pyrkii myös perus lääketiede. Se, pystytäänkö sitä kokonaisvaltaista hoitoa antamaan 10 minuutin vastaanotolla, on eri asia. Se on mielestäni systeemin, ei tieteellisen viitekehyksen, vika.

Muut nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija

Käytännössä voi olla kuka vaan keksii itseään sellaiseksi kutsua. Menee helposti sekaisin elintarviketieteen maistereiden kanssa, jos koulutustitteli jätetään pois.

Neljässä viikossa ravitsemusosaajaksi, kiva.

 

Ravitsemusneuvoja

Voi olla itseoppinut tai voi olla terveydenhuollossa ravitsemusneuvontaa antava koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, kuten sairaanhoitaja. Useimmiten ravitsemus-etuliite on käytössä nimenomaan terveydenhuollon puolella. Ei kuitenkaan pomminvarmasti kerro opintotaustasta mitään.

 

Ravitsemusguru

Populistinen nimitys, joka viittaa siihen, että henkilö on karismaattinen ravitsemusasiantuntija – oli koulutusta tai ei.

(Toivon, että minustakaan ei enää käytettäisi missään yhteydessä guru-termiä – joskus semmoinenkin päässyt juttuun eksymään. Olen terveydenhuollon ja ihmisten palveluksessa, en lahkon johtaja enkä pysty ihmeisiin – kuten ei kyllä kukaan muukaan. Se ei tarkoita, ettenkö silti olisi erittäin pätevä ja osaava. Osaan vaan harrastaa myös realismia uhoamisen ja markkinapuheiden lisäksi tai ehkä paremmin niiden sijaan.)

Mutta onko koulutuksella niin väliä?

On ymmärrettävää, että ravintoneuvoja ja ravitsemusterapeutti voi termeinä kuulostaa hyvin samalta, mutta todellisuudessa koulutustausta on hyvin erilainen. Esimerkiksi personal trainer – ravintoneuvojan ja laillistetun ravitsemusterapeutin koulutus eroaa toisistaan 60-kertaisesti tuntimääriä verrattaessa (n. 5 op vs. 300 op).  Saluksen opinnot ovat jo kattavammat ja kuulostavat paperilla oikein monipuolisille, mutta kun aletaan katsoa tuntimääriä ja opettavien tahojen taustoja, paljastuu aika selvät erot opintojen tasosta.

Opintopisteet eivät tietenkään kerro mitään ihmissuhde- tai viestintätaustoista, minkä ymmärrän vaikuttavan koulutustaustaa enemmän. Jos kuitenkin omaa terveysongelmia kilpirauhasongelmista diabetekseen tai omaa voimakkaat sukurasitteet joihinkin sairauksiin, on koulutustaustalla väkisinkin väliä.

Oma TtM-koulutustaustani ei ole autuaaksitekevä, mutta antaa todella hyvän ja monipuolisen pohjan työelämään. Olen todennut tämän muun muassa kansainvälisten kollegojen kanssa jutellessa. Pohjakoulutus on kuitenkin vain alku, sillä tutkimusta tulee jatkuvasti lisää ja näkemykset ja tieto hioutuu. Kärryiltä putoaa aika äkisti, jos ei jatkuvasti kouluttaudu ja käytä melko paljon aikaa omatoimiseen opiskeluun.

Pienenä vertailuna: Ammattiin valmistuva lääkäri on opiskellut kuusi vuotta, eli vain vuoden enemmän kuin yliopistotason koulutuksen saaneet ravitsemustieteiilijät. Samaan aikaan, kun lääkärit opiskelevat monesta terveyteen liittyvästä asiasta vähän, ravitsemustieteilijät käyttävät lähes saman ajan yhden osa-alueen oppimiseen. Valmistuessaan maisteritason ravitsemustieteilijöiden tulisikin tietää spesifisti ravitsemuksesta hyvin paljon ja sen lisäksi pitäisi pystyä kriittiseen ajatteluun. En tosin ole ihan varma, toteutuuko tämä tänä päivänä. Vähän liikaa vedotaan siihen, mitä jossain on opetettu. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys koskee myös omaa alaa.

Asioiden tieteellisen tyyliin ei kuitenkaan missään nimessä pitäisi kuulua tällainen cherry-picking:

”Nämä verkko-opinnot koostuvat viidestä erillisestä kurssista, joilla käsitellään niitä perusasioita, joihin virallinen ravitsemustiede nojaa. Olemme poimineet valtavasta tietomäärästä kaikkein mielenkiintoisimmat ja käytännön kannalta hyödyllisimmät kokonaisuudet.”

Minä taas painottaisin – ihan kaiken tasoisia ammattilaisia – että ymmärtääkseen kokonaisuuksia, pitää kyllä saada viitekehykset yksittäisille tiedonmuruille tai –teorioille. Kaverin Facebook-virrasta bongasin hyvän vertauksen (saa ilmoittautua, kuka tämän lausui!). Tutkimusmaailma on kuin suuri palapeli, jossa yksittäinen tutkimuslöydös on vain yksi palanen. Kokonaisuus näyttää varsin erilaiselle, jos sinulla on 30 palaa vs. 3000 palaa kasassa. Ehkä tämä näkyy siinäkin, mikä merkitys niillä opintotunneilla ja –vuosilla on.

Parasta, mitä pitkä koulutus antaa, on ymmärrys siitä, mitä ei (vielä) ymmärrä tai mitä tiedekään ei (vielä) tiedä. Ja sitä epätietoisuuttahan ravitsemustieteen alalla riittää!

Toisaalta se on juuri se, mikä tekee siitä niin kiehtovaa.

P.S. Kuva valittu kliseiden perusteella. Ravitsemusterapeuttien on vaikea keskustella ilman mittanauhaa ja omenaa käden ulottuvilla.

Lisätty jälkeen päin THM- ja MMM-lyhenne ja Kela-korvausta koskeva tarkennus. 


Syömisen seurantaa laiskoille

En ole oikein päässyt sisälle kännykkäsovellusten maailmaan, vaikka olen lähemmäs kymmentä kokeillut aina päivän tai pari.  Sitten on innostus uuvahtanut. En ole sovelluksia vastaan mitenkään, mutta koen ne itselläni enemmän kuormittavana kuin auttavana. Asiakastyötä varten toki tunnen joitain ja osaan niistä kertoa, jos asiakas niitä haluaa käyttää.

Siksi suhtauduin skeptisesti Dr Greger’s Daily Dozen – sovellukseen, johon törmäsin seikkaillessani Nutritionfacts.org – sivustolla. Katselen sieltä mielelläni humoristisia videoita ruoan terveysvaikutuksista. Harvoin jaksan innostua solutason nippelitiedoista, mutta Nutritionfactissa nämä asiat kerrotaan niin innostavasti, että kiinnostus tarttuu. Välillä jutuissa nostetaan ehkä vähän turhan iso haloo yksittäisistä tutkimuksista, mutta ei niin paljon, että se häiritsisi.

Daily Dozen (suom. päivittäinen tusina) pohjaa How not to die – kirjaan, joka on lääkäri Michael Gregerin kirjoittama. Latasin sen juuri Kindlelle, joten en vielä pysty sitä kriittisesti analysoimaan.

Kuva: http://thegreencreator.com/bookreview-how-not-to-die/

Daily Dozen on lapsellisen yksinkertainen ja helppo käyttää. Nopeus on valttia myös. Raksi ruutuun menetelmä ei kauaa vie. Joskus syötän tietoja pitkin päivää, joskus päivän lopuksi. Sovellus on ilmainen ja kielenä on englanti.

Daily Dozenin terveyttä edistävään sarjaan kuuluvat: pavut, marjat, muut hedelmät, kaalikasvit, vihreät salaatit, muut kasvikset, pellavansiemenet, pähkinät, mausteet, täysjyväviljat, juomat ja liikunta.

Orjallisesti en ole annosmääriä noudattanut, vaan käytän sovellusta enemmänkin suurpiirteisesti tarkistuslistana monipuolisuuden varmistajana. Toisaalta monia ruokaryhmiä syön enemmän, vaikkapa kasviksia, hedelmiä ja marjoja tai pähkinöitä.

 

Esimerkki näkymästä. Tässä ei näy kaikki ruokaryhmät.

 

Kiva, että on konkreettiset esimerkit lajeista. Ruoka-aineiden kohdalla on sama juttu. Selvät annokset ja perään pitkä litania vaihtoehtoja.
Ei ammattilainenkaan vielä ole päässyt täydelliseen suoritukseen. 😉

Lisätietoja kaipaavalle löytyy taustatietoja ja perusteluja tutkimusviitteineen siitä, miksi suositus on sellainen kuin on. Nämähän eivät ole minkään virallisen tahon suosituksia, vaan sellaisia, johon Michael Greger on päätynyt lukiessaan ravitsemustietoutta vuosien varrella. Olen hyvin samoilla linjoilla hänen kanssaan. Välillä tosin tuntuu, että hän ei aina muista, että kaikki eivät näin mallikkaasti kasvis- tai vegaaniruokavaliota noudata, jolloin ruokavalio ei suinkaan tuo terveyttä, vaan voi olla haitaksi. Periaate on siltikin hyvä.

Tällaiselle kaloreita kammoavalle ja ruokavalion laatua painottavalle ravitsemusterapeutille Daily Dozen sopii oikein hyvin. Seuranta on niin kevyttä, että se ei pääse ahdistamaan eikä vaivaamaan. Kaikissa paljon seurantaa vaativassa on herkästi liian kontrollin vivahde, jota kammoan. Liika kontrolli kun on usein ongelma, ei ratkaisu oli kyseessä sitten liika tai liian vähäinen syöminen.

Helppo ruokasovellus? Ei voi olla totta!


Erityisruokavaliot aiheuttavat hämminkiä keittiössä

Erityisruokavaliot aiheuttavat hämminkiä keittiössä

Olimme Koistisen kanssa mukavassa aamupala-tilaisuudessa, jossa keskustelimme muiden ruoka-alalla työskentelevien kanssa personoinnista ja kustomoinnista. Eräässä puheenvuorossa Finlandia-talon keittiömestari Timo Lepistö hahmotti vähän, millaista on, kun sadoista ihmisistä kymmenet ovat erityisruokavaliolla. Erityisesti, jos paperissa lukee ”allergia” siihen suhtaudutaan hyvin vakavasti, sillä jollain voi mennä henki pienestä pähkinän palasesta tai katkarapuliemestä väärässä ruoassa. Sairaalareissu voi tulla pienemmästäkin. Keliaakikko taas voi saada pysyviä vaurioita suolistoonsa, jos ruokaan eksyy gluteenia.

On myös hyvä huomioida, että jos keittiöväki joutuu laittamaan erityisen paljon panoksia erikoisruokavaliotilausten toteuttamiseen, se on pois siitä perustilauksesta – niin työajallisesti kuin resurssien puolesta. Usein kuulemma käy vielä niin, että erityisruokavaliotilaukset jää noutamatta ja siten syntyy hävikkiä.

Hahmottelen nyt laillistetun ravitsemusterapeutin näkökulmasta, milloin erityisruokavaliotilaukset on tarpeen ja milloin ei. Väittäisin, että minulla on aika hyvä pohja tähän sen puolesta, että työssäni nämä asiat tulevat vastaan, koska iso osa asiakkaistani on herkkävatsaisia ja sen lisäksi joudun omien vatsavaivojen takia tasapainoilemaan ulkonasyömisten kanssa.

Milloin erityisruokavaliotilaus on perusteltua?

  • Silloin, kun kyseessä on vakava allergia ja seurauksena anafylaktinen sokki tai vastaava vakava oire. (Moni allergikko itse kokee, että pieni kurkun kutina tai poskien punoitus ei heitä haittaa. Aikuiset ovat tietoisia omista oireistaan melko hyvin, lapsilla asia on eri.)
  • Silloin, kun kyseessä on diagnosoitu keliakia ja siten gluteeniton ruokavalio on ainut hoitomuoto.
  • Silloin, kun se perustuu eettisiin tai uskonnollisiin valintoihin. Tällaisia ruokavalioita ovat esimerkiksi veganismi tai kosher-ruokavalio. Ruoanlaittajia voisi ystävällisesti auttaa myös sillä, että kirjaa, mitkä ovat ehdottomasti vältettävät asiat. En itsekään meinaa ammatistani huolimatta aina muistaa esimerkiksi kosher-sääntöjä (ei maitoa ja lihaa samalle aterialle, mitenkäs ne olikaan ne merenelävät jne.).
  • Silloin, kun se aidosti oikeasti auttaa terveydellisiin oireisiin. Pitäydy tällöin systemaattisesti valinnoissasi ja siinä ruokatilauksessa, jonka kyseiseen tilaisuuteen teit. (Kts. seuraava kohta.)

Milloin erityisruokavaliotilaus ei ole perusteltua?

  • Silloin, kun se kuuluu ns. fad diet -kategoriaan, kutsuttakoon tätä suomeksi vaikka muotidieetteihin. Kyseiset dieetit lupaavat useimmiten laihtumista, optimaalista (inhokkisanani) terveyttä, huimasti parantunutta suorituskykyä, yhdessä yössä kehittyviä vatsalihaksia tai hormoneja tasapainottavia vaikutuksia. Esimerkiksi paleo, sokeriton ja tarpeeton gluteeniton ruokavalio ovat tällaisia muotidieettejä.
  • Silloin, kun erityisruokavaliotilauksestasi huolimatta ajattelit napsia vapaasti parhaimmalta näyttävää ruokaa.
  • Silloin, kun tiedät, että joustaminen ei aiheuta sinulle merkittäviä terveyshaittoja.

Tämä ei tarkoita, ettetkö olisi vapaa tekemään mitä vain ruokavalintoja vapaa-ajallasi, mutta harkitse ennen kuin kirjoitat ruokatilaukseen, onko sillä suuren suurta merkitystä, jos syöt teatterireissulla tai kokouksessa sitä samaa mitä muutkin. Gluteeniyliherkkyys, erityiset muut yliherkkydet jne. ovat mahdollisia, mutta suuri enemmistö välttää ruokia enemmänkin uskomusten kuin todellisten terveysvaikutusten takia.

Minun selviytymisstrategiani – case kasvis-FODMAP

Kotioloissa mukailen FODMAP-ruokavalion valintoja, koska minulla on ärtyvä suoli. Seuraukset ikävimmistä ruoka-aineista ovat päiviä kestävät kivut turvotuksesta, kymmenet ja taas kymmenet vessakäynnit, kivulias ummetus tai älytön ripuli. Tiedän kuitenkin hyvin, mikä ruoka tekee mitäkin oiretta, joten ulkonasyödessä joustan. Yleensä tilaan vain kasvis ja laktoositon (joista jälkimmäinen taitaa olla aika turha lisäys tänä päivänä). Minulla on ”en halua olla vaivaksi” -syndrooma suolistovaivojen lisäksi, ja en yleensä ole jaksanut vegaanista vaihtoehtoa sen takia tilailla. Vitriinistä valkkaan kyllä vegaanista, jos vain on tarjolla. Vegaanihaasteesta opin myös, että tiskin alta saa vegaanista, kun osaa pyytää. Nyt vain toivoisin, että nämä herkulliset ruoat nousisivat sieltä tiskin alta kaikkien valittavaksi.

Eipä silti, olen syyllistynyt napsimaan tilaukseni ulkopuolelta ruokia, koska FODMAP-ruokavaliota ei oikein tunneta enkä siksi edes yritä tilata tismalleen minulle sopivaa annosta. Jatkossa tulen olemaan huomaavaisempi muita kohtaan ja joko pitäydyn tilauksessani tai en edes tee erityisruokavaliotilausta. Tämä riippuu  siitä, millaisesta tilaisuudesta ja päivästä on kyse. Joskus esimerkiksi kokoukset tai työtilaisuudet ovat sellaisia, että en pääse noin vain poistumaan villintyvän suolistoni kanssa vessaan ja joudun valitsemaan ruoat varovaisemmin.

Vaikka olen jatkuvasti ravitsemusterapeutin ammattissani tekemisissä ihmisten erityisruokavaliotarpeiden kanssa, en voi vuosienkaan pohtimisen jälkeen tajuta, kuka haluaisi ilman mitään tuntuvaa syytä rajoittaa ruokavaliotaan ja hankaloittaa elämäänsä vapaaehtoisesti, kuten muotidieeteille ryhtyessä? Tämän kysyn nimenomaan henkilönä, jolla itsellä on erityisruokavaliotarpeita. Olisin valmis luopumaan toisesta munuaisestani, jos se laannuttaisi ärtyvän suoleni. Vapaaehtoisesti en sipulia, punajuurta tai ruista jättäisi lautaseltani pois (koska hyvää!).

Aika usein tulee vastaan ihmisiä, jotka hakevat elämänhallintaa ruokaan kohdistuvasta itsekuritreenistä. Uskokaa pois, onni ja hyvä olo ei tule lisäkontrollista eikä tarpeettomista ruokasäännöistä. Niistä seuraa vain ongelmallinen suhde ruokaan ja pitkään jatkuessa myös mahdollisesti terveysongelmat.

 

 

Koistisella ja minulla on muuten tämä bulls**t-yliherkkyys, mutta onneksi sillä tittelillä ei tarvitse ruokia tilailla.


Pilaavatko hiilihydraatit sydänterveyden?

Ruokamysteereitä pyydettiin kommentoimaan Maailman sydänjärjestön entinen puheenjohtaja Salim Yusufin puheen sisältöön, jota eräällä kotimaisella ravitsemusaiheisella sivustolla puitiin.

Suomen Sydänliitto ehti edelle, mutta sehän on vain hyvä, että näemmä päädyimme tahoillamme samoihin tulkintoihin ja selityksiin. Sydänliiton mukaan Salim Yusufin näkemykset eivät edusta kardiologien yleistä näkökantaa. Lisäksi he muistuttavat, että kyseessä tosiaan on kardiologi, ei ravitsemustieteilijä.

Omien kommenttien tueksi kävin etsimässä tietoa ja näkökantoja Harvardin yliopiston sivustolta. Heillä on yleensä proaktiivinen ote päivänpolttaviin ravitsemusaiheisiin ja he tarttuvat sellaisiin teemoihin, jotka kansaa puhututtavat. Tämä myös siksi, että vaikka yritän ymmärtää tiedettä ja viestiä siitä, en ole tutkija. Tutkijat ovat minun maailmassani velhoihin verrattavia tyyppejä, jotka pystyvät prosessoimaan tietoa tavan kuolevaista taitavammin. Riskinä toki on, että ravitsemustiedevelhot keskittyvät liiaksi vain omiin bravuureihinsa ja lukuihin, mikä voi vaarantaa ymmärtämästä kokonaisuuksia ja arjen valintoja. Tämä perspektiivi taas säilyy, kun tekee potilastyötä ruohonjuuritasolla.

Samalla tiedonhakuretkellä löysin epidemiologian ja ravitsemustieteen professori Walter Willetin kommentit voin roolista sydänterveydelle Medpage Today:n sivustolla  Hyvä pätkä, kannattaa ehdottomasti kuunnella. Summa summarum: sydänterveyden kannalta voi on hyvä korvata terveellisemmällä vaihtoehdolla, eli juoksevilla kasvirasvoilla. Sitä ei kannata korvata prosessoidulla, kuituköyhällä hiilihydraattipitoisella ruoalla tai muilla epäterveellisillä vaihtoehdoilla, kuten sokerilla tai punaisella lihalla. Eli ei varsinaisesti mitään uuttaa auringon alla. Lisää tutkittuun tietoon perustuvia vinkkejä sydänterveyden parantamiseen löytyy Harvardin yliopiston Nutrition Source -sivuilta.

Videolla hän myös kritisoi Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistua meta-analyysia, joka kohahdutti maailmaa tuloksellaan, jonka mukaan tyydyttyneen, kovan rasvan saannilla ei olisi merkitystä sydän- ja verisuoniterveyden kannalta. Hänen mukaansa tutkimuksen teossa ja johtopäätöksissä oli merkittäviä puutteita. Nykytutkimuksen valossa nykysuositukset – karsi tyydyttynyttä, kovaa rasvaa ja suosi juoksevia kasvirasvoja – pitävät sydämen terveydestä huolta, mutta pienentävät riskiä sairastua myös muihin sairauksiin, kuten neurologisiin sairauksiin.

Koska tämä juttu on vain lyhyt kommentti esitettyyn blogitekstiin, en lähde jahtaamaan muiden tutkijoiden kommentteja aiheeseen. Kommenttiketjuissa taisi tulla ilmi, että Salim Yusufia oli tituleerattu johtavaksi asiantuntijaksi alallaan. Näin voi ollakin, kun puhutaan kardiologiasta (hän näyttäisi keskittyneen lääkehoitoon julkaisujen perusteella), mutta ei välttämättä ravitsemustieteen saralla. Jos tässä nyt aletaan puntaroimaan, kumpi näistä tutkijoista on pätevämpi kommentoimaan ravitsemuksen roolia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, niin oma ääneni menee kyllä Willetille. Siteerakseni hänen esittelyään yliopiston sivuilta…

”Dr. Willett has focused much of his work over the last 40 years on the development and evaluation of methods, using both questionnaire and biochemical approaches, to study the effects of diet on the occurrence of major diseases.  He has applied these methods starting in 1980 in the Nurses’ Health Studies I and II and the Health Professionals Follow-up Study.  Together, these cohorts that include nearly 300,000 men and women with repeated dietary assessments, are providing the most detailed information on the long-term health consequences of food choices.”

Lisäksi Ruokamysteerit hengessä nostan esiin ekologiset ja eettiset puolet aiheesta. Spekuloidaanpa nyt huvikseen –  ihan ajatusleikkinä – että eläinrasvat olisivat yhtä terveellisiä kuin kasvirasvat (mitä ne eivät nykytietämyksen ja ravitsemustieteellisen konsensuksen mukaan olei).  Eläinperäiset rasvat merkitsee siis eläintuotantoa ja todennäköisemmin siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, eli tehotuotantona. Eettisesti siten kyseenalaista, vaikka tänä päivänä liha- ja maitoala sekä maataloussektori harva se päivä muuta yritää toitottaa.

Ekologisesti kasvirasvat ovat parempi valinta, niin Koistisen ja minun kuin todellisten asiantuntijoiden mielestä. Aiheesta voit lukea lisää Helsingin Sanomien jutusta, jossa Ruokamysteerit-tiimi osallistuu rasvakeskusteluun sekä ympäristö- että terveysnäkökulmasta. Kasvirasvojen tuottaminen on loogisempaa, koska siinä öljykasveista puristetaan öljy suoraan talteen, kun kasviraaka-aine taas voin, kerman ja juustojen tapauksessa kierrätetään eläimen kautta. Kasvirasvojen tuotanto vaatii vähemmän vettä, etenkin, kun puhutaan kotimaisesta rypsiöljystä.

Loppuun vielä hatunnosto tutkijoille ja tieteen tulkitsijoille. Ei ole helppoa ei. Tiede on kaikkea muuta kuin vasemman sarakkeen suorasukaisia teorioita ja tulkintoja.


Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)

Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.

Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.

Mistä syömishäiriöt syntyvät?

Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. ”Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.

Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.

Altistaako veganismi syömishäiriöille?

Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se ”palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.

Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien ”turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.

Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan ”lupa” kontrolloida.

Näkemyksiä potilastyöstä

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.

Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.

Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.

(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )

Kannanottoa odotellessa

Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.

Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?

Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.

Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme ”hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen ”leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.

Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: https://www.eatingdisorderhope.com/information/anorexia/vegan-vegetarian-relationship-rates

Kuva: Carlos Porto, FreeDigitalPhotos.net


Bongaa valeuutinen!

11. helmikuun 2017 Vinkit, Yleinen 0

Kansainvälinen kirjastojärjestö (vapaa käännös) The International Federation of Library Associations and Institutions (IFLA) on tehnyt useilla kielillä hienoja infograafeja valeuutisten bongaukseen. Tämä pätee hyvin moneen terveys- ja ravitsemusuutiseen.

Valeuutisten lisäksi nämä varoitusmerkit pätevät valheellisiin uutisiin. Ne taitavat olla valeuutisiakin yleisempiä. Kyseessä ovat uutiset, joissa käytetään taitavasti luonnontieteinä taustana, mutta mekanismit ja teoriat, joskus termitkin, saattavat olla päästä keksittyjä. Usein näkee myös sellaisia uutisia, joissa alustavia tieteellisiä hypoteesejä käsitellään aivan kuin ne olisivat totta. Tämän hetken ehkä kuumin peruna on autoimmuunisairaudet ja (vuoroviikoin) gluteeni ja maito.

Yritetään olla ahdistumatta siitä, että koko ajan pitää tarkistaa uutisia. Viehän se aikaa, mutta väitän, että se myös kehittää omaa ajattelua koko ajan.

Ravitsemustieteen opinnot olivat melko suoraviivaiset (tässä tieto, ota ja omaksu), enkä muutenkaan ollut kauhean tyytyväinen kriittisen ajattelun opetukseen yliopistossa – sitä ei oikeastaan ollut kuin muutamilla hyvillä etiikkaa sivuavilla kursseilla. Pohdimmekin joskus opiskelijakaverini kanssa, että miten meistä loppujen lopuksi tuli kuitenkin aika kriittisiä ja kyseenalaistavia ammattilaisia. Totesimme, että se johtui juuri siitä, että se, mitä sanottiin, piti varmistaa jostain muualta, koska ihan ei voinut olla varma, että oliko asia varmasti yleinen konsensus vai vain luennoitsijan painottama seikka.

Tulen hyödyntämään tätä kaaviota jatkossa muistilistana, että ei herpaannut kriittinen katse ja pohdiskeleva asenne!

 

 


Vegaanihaaste Lapissa – eihän se ihan putkeen mennyt…

Vegaanihaaste Lapissa – eihän se ihan putkeen mennyt…

Kertailin ekassa osiossa, miten vegaanihaaste sujuu, kun on tarpeen huomioida myös erityisruokavaliotarpeet – minun tapauksessa herkkävatsaisuus.

Lapin reissusta palattu ja tässä vähän fiiliksiä vegaanihaasteen sujumisesta siellä. Toinen viikkohan lähti ikävissä merkeissä liikkeelle, sillä ennen matkaa nautittu härkispatahan laittoi pakin niin pahasti sekaisin, että siitä toipuminen vei nelisen päivää. Pienessä jaetussa yksiössä tämä on aidosti ongelma. Voitte kysyä matkaseuralaiselta, joka onnekseni on yksi läheisimmistä ystävistäni jo vuosien takaa. Muuten olisi ehkä huumori loppunut alkuunsa.

Onneksi suolisto rauhoittui ja loppureissu, eli viikko vielä siihen päälle, meni erittäin hyvin vatsavaivojen osalta. Oikeastaan niitä ei ikinä tule, jos teen itse ruoat ja liikun ja nukun hyvin. Kuten sitä tapaa lomalla tehdä.

Matkalla tapahtui pari tahallista joustoa ruokavaliosta ja pari, jotka tapahtui vähän huomaamatta.

Tahalliset oli haukkaus kaverin munkista, oma munkki hirveässä nälässä (tarjolla vain pullia ja lihaisia ja kalaisia leipiä) sekä kasvispizza juustolla (hirveässä nälässä tämäkin), lusikallinen remoulade-kastiketta ranskisten kanssa.

Vahingossa taas nautin wasabipähkinän, jonka vegaanisuudesta ei varmuutta ja joku muukin juttu, jota en edes nyt muista.

Tiiviisti fiilikset on, että ei ollut ihan helppoa, jos halusi syödä ulkona yhtään mitään. Lisäksi aina pitäisi varautua ja syödä ennakkoon. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset haasteen suhteen, sillä koin ruokavalion rasitteena matkalla muutamastakin syystä. Ensinnäkin, ei ole kiva syynätä jokaista suupalaa. Toisekseen, haluaisin tukea paikallisia yrittäjiä ja pelkän teen tai mehun litkiminen tuntui jotenkin nololta. Kolmanneksi, kaipaan kalaa ja kaipaan joustoa. Kotivegaanius ei ole mikään ongelma ja se oli helppoa myös Lapissa, koska pääosan aterioista laitettiin itse. Samalla tuli testattua niin herkkullinen oumph kui kummalliset soijapallurat, jotka ei kyllä mene jatkoon, sillä rakenne oli epämiellyttävä ja maku täysin mitätön. Vegaanijuusto ja -leikkeleet eivät myöskään ole mitään erityisiä makuelämyksiä, mutta suolaisuudessaan olivat ihan kiva vaihtelu eväsleivissä. Maapähkinä-hillo oli kyllä parempi.

Ehkä vähän hassu fiilis, että Vegaanihaasteen sivuilla hehkutetaan ja hypetetään ja itse en oikein noita fiiliksiä voi jakaa. Sinällään hyvä huomata, että linjanveto syödä kalaa on minulle aivan hyvä ja riittävän ekologinen ja minun omatuntoni mukainen. Tosin myönnän, että munkkilipsumisesta tuli vähän morkkis haasteesta lipsumisen suhteen – ei missään nimessä muuten.

DSC_0088
Hiihtoretkeläiselle maistuu. Onnellinen ilme johtuu myös siitä, että rakastan talviliikuntaa yli kaiken.
DSC_0273
Ranskiksia ja bisseä = lomaruokaa

 

received_10154071736415800
Hesestä soijasuikaleita, ranskiksia, fruitie ja megakahvi. Kelepas hyvinkin! Saatan syödä huvikseen joskus muulloinkin.

 

Uteliaille lopuksi vielä muutaman päivän ruokapäiväkirjanpidot. Joillekin kollegoille on vissiin iso paikka kertoa syömisistään, mutta mulle tää ei kyllä oo mikään salattava juttu tai mitenkään kynnyskysymys. Mainittakoon, että ranskalaisia söin 10 päivän aikana usein, koska a) kulutus oli melkoista b) ne tuntui varmimmalta (toivottasti) vegaani-vaihtoehdolta.

Tämä on paras, mihin pystyn. Neljä päivää. En tajua, miten jotkut ihmiset jaksaa kirjata ruokiaan ylös (tai muuten seurata syömistään) yhtään tämän pidempään. Nämä oli nyt ne siistit päivät, jolloin ei tullut joustoja.

Päivä 1

Aamupala junavaunussa

2 mega mukillista kahvia (saatoin vähän innostua Lappiin pääsyn kunniaksi)

1 pillikaurajuoma

1 lautasellinen kaurapuuroa, muutama mustikka, sokeria

Välipala

1 kourallinen maustettuja suolapähkinöitä (vegaaniai – tarkistettu)

Välipala 2

1 metsämarjainen kaurajuoma

1 soijakermajäätelö

Päivällinen

palsternakkakeittoa (palsternakkapyree, perunaa, kaurakermaa, kasvisfondia)

2 siivua kauraleipää

kourallinen tattarihapannappeja

vegaanista margariina (70 %)

savu-vegejuustoa

savu-vegeleikkelettä

paprikaa

Iltapala

2 kauraleipää, joilla maapähkinävoita ja hilloa

2 mandariinia

2 porkkanaa

DSC_0067
Entisessä Euroopassa makumatkalla. 😀

Päivä 2

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

kuivattuja banaanilastuja

kuivattuja karpaloita

maapähkinävoita

2 mukillista kahvia soijajuomalla

(ehkä jotain, muistiinpanoissa on kysymysmerkki)

DSC_0075
Trendikäs fruitbowl (tai miksi niitä ikinä kutsutaankaan) laiskan ravitsemusterapeutin versiona. 😀

Hiihtoretkellä

1 Parrots-siemenpatukka (näyttää samalla kuin ne, mitä ostetaan marsuille, mutta on maultaan parempi – kai)

2 Arctic Superfoods EVÄS-patukka

(eväspatukat mainittu merkiltä, koska näiden ostaminen herkkävatsaisena on todella vaikeaa – minulle sopii nämä hyvin)

termarillinen (4 dl) kidneypapukeittoa (vermisellinuudeleita, papuja, pakastevihanneksia, kasvisfondia)

4 leipäsiivua, joissa vegejuustoa ja -kinkkua, margariinia ja paprikaa

kahvia

1 litra mustikkamehua kuumana termarista pitkin päivää

Välipala

jättiranskalaiset ketsupilla

2 pientä olutta

Illallinen

palsternakkakeittoa

keitettyä riisiä (paljon)

oumphia (semi-paljon)

(tässä kohti kaaduin sänkyyn, vaikka olisi voinut syödä enemmän)

Päivä 3

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

kuningatarhilloa

margariinia

2 tofuvoilepää (margariinia, tofua, paprikaa)

1 mandariini

2 mukillista kahvia

Hiihtoretkellä

termarillinen (4 dl) kikhernekeittoa (kuten edellisenä päivänä, paitsi eri kasvikset ja pavut)

4 liepäsiivua, joilla maapähkinävoita ja hilloa

2 dl appelsiinimehua

1 l mustikkamehua termarista pitkin päivää

Välipala

1 kauraleipä margariinilla

kourallinen banaanilastuja

1 appelsiini

1 wasabipähkinä (mahtoiko olla vegaaninen…?)

Illallinen

punaviinia reilu lasillinen

polentaa

tomaattista tofukastiketta (porkkanaa, fenkolia, grillattua munakoisoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaattimurskaa, mausteita)

Päivä 4

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

tyrnijauhe

maapähkinövoita

hilloa

1 kauraleipäsiivu, jolla margariinia, tofua ja paprikaa

Metsäretkellä

n. 6 dl kuumaa mustikkamehua termarista

4 kauravoileipä, joilla margariinai, tofua, vegejuustoa ja paprikaa

1 Arctic Superfoods EVÄS-patukka

Päivällinen

pieni olut

polentaa ja tofua, aurinkokuivattuja tomaatteja ja grillattua munakoisoa

3 pientä porkkanaa

(varmaan jotain, mutta onpahan jäänyt kirjaamatta)


#vegaanihaaste + FODMAP

#vegaanihaaste + FODMAP

Ensimmäinen viikkoa vegaanihaastetta takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa viikon sujumisesta. Varoitus: sisältää sekä ruoka- että suolistopuhetta, mahdollisesti samassa lauseessa.

Mari kirjoittelikin jo aiemmin, että olemme mukana ja kuvaili vähän omaa ruokavaliotaan. Molempia yhdistää tilanteessa se, että kotioloissa syömme hyvin pitkälti vegaani-ruokavaliota mukaillen (plus molemmilla kala). Minulla haastetta lisää ulkona syödessä se, että minulla on ärtyvä suoli ja sen kurissa pitämiseen joudun hyödyntämään FODMAP-ruokavaliota.

Totuttelua

Suoritin laskeutumisen haasteeseen jo oikeastaan joulu-pyhien aikana muiden ruokien paitsi kalan osalta. Tein laatikot vegaanisena (Vegaaniliiton reseptejä mukaillen) ja itselleni murevaa ja herkullista seitankinkkua (Chocochilin ohjetta reippaasti mukaillen). Ensisijaisesti etsin vegaanista myös ravintoloissa. Esimerkiksi kuopiolaisessa Panzassa sai herkutella burritobuffetissa oikein maistuvasti!

Sinällään aihe on tuttua juttua, koska ravitsemusterapeutin vastaanotollani vegaani-FODMAP-ruokavalio ei ole harvinaisuus ja sen toteuttaminen sujuu asiakkailtani yleensä ihan mallikkaasti ja monipuolisesti.

Helppo vegenakki!

Kotioloissa maitotuotteita ei juurikaan ole muutenkaan käytössä, joten tämän viikon ostoskori näytti samalta kuin aiemminkin. Tofua, soija- ja kaurajuomaa, Yosa sporteja, soijarahkaa, härkistä, vegaanista jäätelöä… sekä roppakaupalla kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kvinoaa, kauraa ja muita viljatuotteita, tahinia ja maapähkinävoita olikin jo kotona.

Ravintoloissa syöminen

Söin viikolla useampaan otteeseen ravintolassa tai kahvilassa, koska ystäväni pikkusisko oli Australiasta asti tullut vierailulle. Hän, kuten useimmat australiaiset, on hyvin rento, joten paikat valikoitui sen mukaan, mistä minä saan syömistä. Hieman haastetta vegaani-pyynnöt kuitenkin aiheuttivat.

Design-museon kahvilan herran mukaan vegaani-villitys on jo old news, että heillä ei minulle tarjottujen mandariinien ja raakapatukoiden lisäksi ollut muuta tarjolla. Nihkeä asenne oli kyllä oikea syy kannoilla kääntymiselle. Panimoravintola Bryggerissä taas olisin saanut salaattia, josta oltaisiin jätetty juusto pois. Kysyin, että saako jotain muuta juuston tilalle. Kuulemma muita kasviksia. Jäi päivällinen syömättä.

Sen sijaan Rosterissa, Sandro Kalliossa, Berggassa ja Löylyssä olen syönyt tällä viikolla erinomaisesti! On ollut VEEFiä (Sandron omaa seitanin tyyppistä proteiinipitoista mureketta – näin muistan jostain lukeneeni, mutta nyt en kyllä löydä tarkempaa selitystä…) ja nyhtökauravoileipää. Hullua tässä on se, että monesti vegaaniset herkut eivät löydy listalta vaan niitä pitää erikseen pyytää. Bergga-kahvilan vegaaninen ja gluteeniton kakku oli erityisen mieltä lämmittävä, koska vehnän syönti ei tunnu hyvältä sisuskaluissa useana päivänä peräkkäin.

Pueblossa sain juustosekoilun jälkeen vegaaniset tacot eteeni. Se vähän harmitti, koska jäin miettimään, että minkö juustoiset versiot nyt sitten hävikkiin, mikä on itselleni ruokasynneistä suurin. Kasvisravintola Silvopleessä juhlittiin vegaanihaastetta sillä, että tarjolla oli voin sijasta öljy-balsamico -seosta. Minusta tämä oli kiva ele! (Miinusta kuitenkin Silvopleen älyttömän suolaisesta ruoasta – terveysimago ottaa tästä vakavaa iskua!)

Yritin noukkia Silvopleen buffetpöydästä FODMAP-ystävällisiä valintoja, mutta joku ruoka ärsytti ja ilta ei nyt ihan kivutta sujunut. Valitettavasti suoliston murinat ja  mahan kivistelyt ovat hyvin yleinen seuraus ravintolavierailuista, myös tämän viikon maullisesti hyvistä paikoista. Sipuli ja valkosipuli tahtoo päätyä aina vegaanisiin annoksiin, joten tämä yhtälö on kyllä aika haastava pidempään kuin kuukauden. Monesti syön ravintoloissa kalaa – alkuperän ensin urkittuani. Ja ei, en oikeasti jaksa alkaa selittämään, mitä kaikkea voin ja en voi syödä joka kerta, kun syön ravintolassa. Toiveena tietysti olisi, että voisin tilata vegaanisen FODMAP-annoksen ja keittiössä tajuttaisiin, mikä se on. Ehkä viimeisellä viikolla käyn jossain ravintolassa testaamassa kokin kärsivällisyyttä!

dsc_0032
Öljy ja balsamico sopii paremmin kasvisravintolan linjaan kuin voi.

 

dsc_0013
Löylyn nyhtökauravoileipä

 

dsc_0023
Berggassa sai suun makeaksi. Taustalla kauramaito-cappuccino.

Bug nug – perjantai

Joustin tahallisesti ruokailuissa perjantaina, sillä ystäväni, hyönteiskokki Topi Kairenius, oli luvannut tarjoilla vieraalleni ja minulle hyönteisiä. Topi kärsivällisesti valmisti linssi-sirkkajauho-nugetteja ilman kananmunaa, mutta pannulla käytetyt sirkat ja kuhnurintoukat olivat saaneet öljyä ja voita niskaansa. Maistelin silti muutaman. Juureksille laitoin tahallani hunajaa, koska se hyönteisperäisenä kuului mielestäni illan teemaan.

Hyönteisten syönti tahtoo jakaa kasvissyöjiä. Hyönteiskokin näkemykset asiasta löydät koiramies.fi -sivustolta. Hyönteisten sielun ja ruumiin maailmaan kannattaa tutustua ja pohtia asiaa, vaikka kasvissyöjä olisikin.

dsc_0029
Hienosti muotoiltuja bug nugseja!

Luottovalinta – tofu

Maullisesti mainiota kotimaista härkistä olen syönyt muutamaan otteeseen ja etenkin ensimmäisen kerran jälkeen olin jo intoilla, että tuote sopii suolistolleni, mutta pahasti vaikuttaa nyt siltä, että ainakin annostelu pitää pitää hyvin maltillisena, jotta kivuilta ja vessassa ramppaamiselta vältytään.

dsc_0037
Härkispata oli kyllä herkullista, vaikkakaan ei kivutonta.

 

Onnekseni rakasta tofua, sillä se sopii ärtyvälle suolellenikin hyvin. Se menee sellaisenaan leivän päällä, salaatissa, tofukokkelissa, wokeissa, smoothiessa… kaikki käy. (Pehmeä tofu sisältää FODMAP-yhteistä melko paljon, mutta kova tofu sopii. Tämä johtuu siitä, että FODMAP-yhdisteet liukenevat veteen ja mitä kuivempi tofu, sitä paremmin sen pitäisi herkkäsuolistoisille sopia.) Pavut ja linssit menee kyllä pieninä määrinä sellaisenaan. Apteekista saatavat alfagalaktosidaasi-entsyymit kulkevat aina matkassani, sillä otan niitä aina näiden aterioiden yhteydessä lieventääkseni oireita. Tällä viikolla tacojen ohessa tuli syötyä muun muassa mustapapuja, jotka ovatkin mielestäni hyvin herkullisia. Samoin linssejä söin muutamaan otteeseen. Kikhernepastaa on hyvä pitää kotona varalta, jotta saa kasvisten kanssa pikasesti ruokaa. Monesti sekoitan joukkoon riisinuudeleita. Keräilen ja kehittelen reseptejä tässä kuun aikana ja laitan niitä sitten kotisivujeni puolelle.

Lisää palkokasvien sulavuudesta olen kirjoittanut Jussi Riekin ylläpitämälle puolikiloa.fi -sivustolle. Se pohjautuu VegFesteillä pitämään luentoon aiheesta. (Oli muuten tosi kiva luentotilaisuus!)

***

Uusi viikko, uudet haasteet. Olen lähdössä yöjunalla kohti Lappia ja siellä pysyn reilusti kuun puolivälin paremmalle puolelle. Nyt siis selvitetään, miten onnistuu vegaani-FODMAP -ruokavalio pohjoisessa! Hostellin henkilökunta jo Instagram-kyselelyihin vastasi, että paikalliselta kauppiaalta pitäisi löytyä hyvä valikoima minulle sopivia tuotteita. Katsotaan, mitä tästä tulee – vähän kyllä jännittää!


Kriittistä koulumaitopäivää kaikille!

”Aineisto on postitettu kaikkiin alakouluihin automaattisesti, kuten vuosi sitten.”

Aivan kuten lukuisia kertoja ennen viime vuottakin. Aineistolla tässä tarkoitetaan kouluruokamainoksia (joita sinnikkäästi vain julisteiksi tituleerataan). Sillä saadakseen subventoitua maitoa, koulut on velvoitettu roikottamaan ruokalan seinällä vuodesta toiseen erilaisia ”kannustimia” maidon juonnin edistämiseksi. Koulumaitojulisteet ovat todennäköisesti saapuneet perille kaikkiin Suomen kouluihin, sillä maidon menekinedistämisyhdistys Maito ja Terveys ry on laittanut ne matkaan hyvissä ajoin mielessään tämä päivä, 28. syyskuuta eli kansainvälinen koulumaitopäivä.

Näitä julisteita on jokainen Suomen koululainen velvoitettu tuijottamaan elämässään ainakin yhdeksän vuoden ajan. Viitenä päivänä viikossa, kuukausi toisensa perään. Minä muistan Teemu Selänteen maitoviikset todennäköisesti vielä höperönä mummonakin.

unnamed
Kalsium voikin tehdä luille ja hampaille hyvää, maidon tarina onkin vähän monimutkaisempi. Maito ei myöskään luonnostaan ole D-vitamiinin lähde, vaan se lisätään siihen.

 

Maito ja Terveys ry muisti uutiskirjeessään markkinoida maitoa sanomalla:

”- Kannustan koululaisia juomaan lasillisen maitoa kouluaterialla. Maito tai piimä on osa lautasmallin mukaista koululounasta. Suosittelen rasvatonta maitoa, muistuttaa Maitolähettiläs Katja Mäkelä.”

Paitsi että kliinistä työtä tekevänä ravitsemusterapeuttina olen lukuisia kertoja alhaisten hemoglobiini- tai varastorauta-arvojen takia joutunut suosittelemaan nimenomaan päinvastaista. Niin aikuisille kuin lapsillekin. Nythän on nimittäin niin, että maidon kalsium ei pidä pääaterioiden raudasta. Se ei pääse imeytymään tehokkaasti, kun se yhdistetään kalsiumiin. (Sitä sen sijaan tehostaa C-vitamiini, jonka lähteitä aterialla kannattaa aina olla – salaattina tai hedelmäisenä tai marjaisana jälkiruokana.) Koulumaitoneuvo on saattanut olla oleellinen vuosina, kun kouluateria oli lähinnä laihaa ruisjauhovelliä, mutta tämän päivän maailmassa ajatus tuntuu lähinnä kummalliselta, kun tarkastellaan ravintoaineiden imeytymistä. Ennen, kun ruoasta oli pulaa, mikä tahansa ekstraenergian lähde oli hyvästä ravitsemukselle ja terveydelle. Mutta maailma muuttuu, eskoseni.  Elämme tänä päivänä täysin erilaisten ravitsemushaasteiden keskellä.

Eipä silti, globaaleja ruokailutottumuksia tarkasteltaessa koulumaito voi olla ihan perusteltu aterian lisä. Limppareiden luvatussa maassa USA:ssa tai niukkuudessa kärsivässä maassa koulumaito voi todella olla askel parempaan suuntaan. Tosin ravitsemuksellisesti ja ruokakulttuurillisesti se voisi olla muukin lisä.

Milloin maito sitten kannattaisi juoda tai syödä? Tai tarvitseeko sitä syödä ja juoda missään muodossa? Aiheeseen paneudutaan Ruokamysteerit-kirjassa usealta näkökantilta, mutta napakasti voisi sanoa, että jos maitoa haluaa jossain muodossa käyttää, olisi se itse asiassa fiksumpi olla aamu-, väli- tai iltapalalla. Lisäksi olisi ensisijaisesti hyvä valita hapanmaitotuotteita, joissa on mukana myös suolistolle hyvää tekeviä maitohappobakteereja, jotka myös tekevät maidosta helpommin imeytyvää.  Juustosiivut taitavat nekin ruokakulttuurissamme istua paremmin välipalatyyppisten aterioiden yhteyteen kuin pääaterioille.

Mutta, ei, maitoa ei tarvitse juoda, syödä tai nauttia missään muodossa, jos ei halua. Mutta se on pidemmän selostuksen paikka. Palaamme siihen viimeistään kirjan sivuilla. Maito ei kuitenkaan ole sellaista myrkkyä, miksi sitä välillä mustamaalataan. Itselleni maitokysymys on enemmän eettisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen kuin terveyteen liittyvä.

Eipä voi myöskään olla miettimättä, miten yksi ruoka-aine saa näin paljon mainostilaa koululaisten arjessa. Hyvin moni lapsi juo paljon maitoa: litra päivässä ei ole monelle lapselle määrä eikä mikään. Minulle on tullut mielikuva, että sitä juodaan paljon, koska sen on ajateltu olevan aina terveellistä, olkoon määrät kuinka suuret hyvänsä.

Hampurilais- ja karkkimainoksia jaksetaan kyllä kritisoida, mutta kritiikki ei yllä koulumaidon markkinoinnin tasolle. Todennäköisesti puhtaasti siitä syystä, että se on ollut kuvioissa niin tolkuttoman pitkään, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Noin se nyt vaan menee.

Aiheesta lisää Image-lehden artikkelissa: http://www.image.fi/image-lehti/miksi-suomalaiset-juovat-maitoa-enemman-kuin-yksikaan-toinen-kansa