Parannusta ja pelkoa — terveysmarkkinoinnin hälytysmerkit

02. elokuun 2016 Yleinen 0

leenamari-rajattu-2-360x291Ruokamysteerit-kirjan teko on nöyryyttä opettava projekti. Sen lisäksi, että tajuan, miten vähän asioista tiedän tai miten vähän yleensä tiedetään, tajuan välillä myös, että olen ollut harhapoluilla. Tiedon hakeminen, sen luotettavuuden arviointi ja lähdekriittisyys ei olekaan ihan niin yksinkertaista, kun tarkastelussa oleva aihealue ei olekaan täysin tuttu. Tämän huomasin, kun aloin perehtyä geenimuunneltuun ruokaan. Harva aihe on niin lobattu ja tunteikkaalla retoriikalla kuorrutettu.

Tämän kirjoituksen aihe ei kuitenkaan ole geenimuunneltu ruoka, vaan tästä selvitysretkestä syntyneet ajatukset siitä, miten välttää pahimmat sudenkuopat tieteellisen ja luotettavan tiedon poluilla. Koska en ole tutkija enkä edes toimittaja, toivon, että lukijat täydentävät tai tarkentavat apunani tätä listaa hyvässä Ruokamysteerit hengessä.

Otsikoin jutun ilmaisulla ”terveysmarkkinoinnin hälytysmerkit”, mutta tulen ottamaan esimerkit ravitsemuspuolelta. Olen huomannut, että nämä samat seikat pätevät myös yleisesti terveysaiheisiin, oli kyse rokotuksista, lääkkeistä tai kemikaalialtistuksista. Tai geenimuunnellusta ruoasta. Lue lisää ➞

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Ravintoloiden hävikkiruokaa kätevästi ja edullisesti ResQ-palvelun kautta

29. kesäkuun 2016 Hävikki 1

Jo alkuvuodesta havaitsin juttuja uudesta palvelusta, ResQ:sta, jonka kautta voisi ostaa ravintoloiden hävikkiannoksia edullisesti. Kuitenkin olen vasta aivan viime aikoina aktivoitunut palvelun käyttäjäksi, ja olen olllut siihen todella tyytyväinen.

Perusidea on yksinkertainen: kun ravintolassa umpeutuu esimerkiksi lounasaika, myymättä jääneet annokset ilmoitetaan ResQ:ssa. Annoksille kerrotaan hinta ja aika, jolloin ne on viimeistään noudettava.

Kuluttajana voin valita mieluisan annoksen ja maksaa sen tilaukseni yhteydessä (ravintolalla ei siis ole riskiä, että varaisin annokseni, mutta en saapuisi sitä maksamaan). Sitten suuntaan ravintolaan, kerron tehneeni ResQ-tilauksen ja saan valmiiksi pakatun annoksen mukaani.

Tyypillinen annoksen hinta on noin 4–6 euroa. Toisaalta esimerkiksi kahvilatuotteita saa halvemmalla ja isot sushiannokset voivat olla kalliimpia.

Olen tehnyt ResQ-hankintoja työn ja kodin lähettyviltä eli Helsingin keskustan ja Meilahden tienoilta. Näillä alueille on runsaasti ResQ-valinnanvaraa. Iltapäivällä voin tilata annoksen ja pyöräillä kotimatkalla sitä hakemaan. Kaikki ruoat ovat olleet sitä, mitä on luvattu, ja homma on toiminut ongelmitta. Samaa kehui palvelua pidempään käyttänyt kaverini. Hän oli myös tyytyväinen siitä, että palvelua voi käyttää tietokoneella eli ilman mobiilisovellusta.

Itselleni ResQ korvaa erityisesti kotikokkausta, ja tuskin vähentää muuten ravintolapalveluiden käyttöä. Näin kesäaikaan voisin hyvin kuvitella, että myös piknik-eväitä kävisin ResQ:n kautta.

 

Aamiaispaketti Meilahden Bistro Cumuluksesta, 5 euroa. Pieniä kevätkääryleitä taisi olla seitsemän, lisäksi pieni riisipiirakka, pulla, sämpylä, ruisleipä, kananmuna, pari juustosiivua, tomaattia ja paprikaa ja kurkkua.
Aamiaispaketti Meilahden Bistro Cumuluksesta, 5 euroa. Pieniä kevätkääryleitä taisi olla seitsemän, lisäksi pieni riisipiirakka, pulla, sämpylä, ruisleipä, kananmuna, kolme juustosiivua, tomaattia ja paprikaa ja kurkkua.

 

Kertakäyttöastioita ja muovia vältteleville palvelu saattaa aiheuttaa ahdistusta, sillä tietysti annokset on yleensä pakattu muovirasioihin. Mutta kannattaa muistaa, että pakkaus on kokonaisekologisesti paljon pienempi tekijä kuin se, että ruoka menisi hävikkiin.

ResQ toimii ainakin Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Jyväskylässä. Varoitan, että ainakin aluksi saattaa jäädä jopa koukkuun siihen, että seuraa, mitä mistäkin ravintolasta on tullut myyntiin. Omista suosikkipaikoista voi onneksi tilata myös automaattiset ilmoitukset, joten koko ajan ei tarvitse kytätä.

Lisäksi kannattaa huomioida, että annos ei välttämättä sisällä esimerkiksi lisäkesalaattia. Usein nämä annokset tosin ovat niin isoja, että ne voi jakaa kahtia ja sitten täyttää lautasen itse tekemällään kasvislisukkeella. Näin annoksesta tulee monin tavoin parempi.

Toinen vastaava palvelu on Lunchie. Sitä en ole kuitenkaan itse vielä käyttänyt, ja parin päivän seurannan perusteella Lunchien tarjonta Helsingissä on selvästi vähäisempi kuin ResQ:ssa.

Mutta ehdottomasti mainioita palveluita niin kuluttajan kuin ruokahävikin näkökulmasta. Ilmeisesti homma on järkevää myös ravintoloiden kannalta, koska niin moni on ottanut palvelun käyttöönsä.

 

 

Paistettua tofua ja sekavihanneksi papukastikkeessa Töölön Lime Tree -ravintolasta, 5,50 e. Iso annos eli riisiä lähes 300 grammaa ja tofuannoksen paino lähes 400 grammaa.
Paistettua tofua ja sekavihanneksia papukastikkeessa Töölön Lime Tree -ravintolasta, 5,50 e. Iso annos eli riisiä lähes 300 grammaa ja tofu-vihannesrasian paino lähes 400 grammaa.

 

Lime Treen annoksesta sai hyvin kaksi ateriaa, kun höysti sen salaatilla. Eli tässä kuvassa puolet rasioiden riisistä ja tofusta, lisäksi kotona tehty salaatti (varhaiskaalia, avomaankurkkua, kukkakaalia, herneitä, avokadoa, kurpitsansiemeniä, oliiviöljyä.)
Lime Treen annoksesta sai hyvin kaksi ateriaa, kun höysti ruoan salaatilla. Eli tässä kuvassa puolet rasioiden riisistä ja tofusta, lisäksi kotona tehty salaatti: varhaiskaalia, avomaankurkkua, kukkakaalia, herneitä, avokadoa, kurpitsansiemeniä, oliiviöljyä.

 

Leena osti ResQ.n kautta sushia: 15 palaa, 8 euroa.
Leena osti ResQ:n kautta sushia Eirasta: 15 palaa, 8 euroa.

 

 

Ruokamysteerit kiittää ResQ-palvelua: hävikkiruoka hyötykäyttöön edullisella hinnalla, jee!
Ruokamysteerit kiittää ja peukuttaa ResQ-palvelua: hävikkiruoka hyötykäyttöön edullisella hinnalla, jee!
Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Grillissä tirisee

23. kesäkuun 2016 Yleinen 0
Grillissä tirisee

Viime viikkoina on taas kohuttu siitä, että ravitsemussuositukset ja iso paha ruokateollisuus pilaa kansalaisten terveyden. Todellisuudessa terveyden pilaamiseen tarvitaan aika paljon muitakin tekijöitä ja kuluttajien aktiivisia päätöksiä kauppareissuilla. Meillä on vähäosaisuutta, mutta Suomessa ei ole ruoka-aavikoita ja tähän aikaan vuodesta marjat, hedelmät ja kasvikset ovat varsin edullisia.

Myönnettäköön, että hyvien valintojen tekemistä ei auta, että kesän suurimman juhlan ruokamarkkinointi on sitä, mitä se tällä hetkellä on. Totta kai se ohjaa ajattelua siihen, mitä kannattaa ostaa ja mitä juhannuksena kokkailtaisiin. Mitä muutkin.

Tässä tämän viikon ruokamainoksia ja muutama kommentti kuhunkin. Ajatuksena on poihtia, edustaako mainokset mitenkään vaikkapa parjattujen ravitsemussuositusten linjaa. (Joka siis on syynä terveysongelmiin yhdessä ruokateollisuuden kanssa — sanovat eräät.) Ruokavalion perusta on kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa. Lihaa hyvinkin maltillisesti. Täysjyväistä sopivasti. Kalaa useita kertoja viikossa (ympäristöystävällistä kalaa siis). Hyviä rasvoja. Herkullista ja monipuolista, ilolla syöden.

Lidl

 

13523912_10154387235669739_456327038_o

Jee, kirsikoita ja paprikaa! Sitten onkin tarjolla erilaiisa lihoja, suolaista fetaa ja sokerista mehua sekä tietysti olutta.

Stockmann

 

13517855_10154387235759739_1252459440_o

Fiinimpää lihaa, fiinimpää makkaraa, kaloja (joiden joukossa muun muassa ympäristön kannalta pulmallisia jättikatkarapuja), uusia perunoita, leipää, juustoa, jäätelöä, mehua ja hedelmä- vihannesosaston antimista mansikat, persikat ja tomaatit.

Prisma

13493706_10154387235584739_766457736_o

Ei Prisman mainoksessakaan riehuta kasvisosuuden kanssa. Kesäsipulia, vesimelonia, ja jos oikein yrittää, kai ne uudet perunat voi laskea kauden hevi-tuotteisiin, vaikkei niitä siihen puoleen lasketa, jos mietitään ravitsemusoppeja. Sitten oiskin taas lihaa, makkaraa, vähän kalaa, pullaa (perinteinen juhannusherkku?), limpparia, lonkkua ja sipsiä.

Citymarket

 

13467798_10154387240564739_1997720281_o

Ylläri, fileetä ja makkaraa. Pisteet tietysti edullisista tomaateista, mutta ne onkin tämän sivun ainut kasvis. Janon sammuttamisesta pyritään huolehtimaan virvoitusjuomien, pullovesien ja kaffen avulla. Ei nyt mitenkään erikoinen listaus, eikä erityisen houkuttelevakaan.

Juhlat on vaan juhlia?

Tiedän, että joku nyt älähtää, että niin, mutta se on juhla ja ei silloin tarvitse miettiä, mitä syö. Ei tarvitsekaan, mutta kyllä se ruoka-ajatteluamme ja -kulttuuriamme kuvaa, jos pyhien ruokalista koostuu pääasiassa sikamaisesta määrästä lihaa, pekonia, vähän ehkä kalaa ja halpaa olutta ja limpparia. Kasvikset voi asetella somasti grillivadin ympärille koristamaan annosta.

Monille juhannus starttaa grillikauden. Jokainen valitkoon, mitä haluaa juhannuksen grilliin paistumaan, mutta tietoinen kannattaa kuitenkin olla siitä, mihin rahansa laittaa. Vähän kapinahenkeä, että se iso paha ruokateollisuus ei pääse ohjaamaan sitä, mitä suuhun laitamme.

Grillikausi olkoon pitkä ja herkullinen! Lihojen ja kalojen kanssa kannattaa muista myös raikkaat ja kevyet tarjottavat, kuten kasvisvartaat, folionyytit ja herkulliset salaatit, joita voi lapioida vaikka alkupalana, kun odottelee grillissä paistuvien ruokien kypsymistä. Terveys ja ympäristö kiittää.

Hyvää juhannusta kaikille!

LeenajaMari21 pieni
Ruokamysteerien tuomio: Toivottavasti nämä mainokset eivät edusta kuluttajien todellisia juhannusherkkuja. On sen verran tylsää settiä. Tarjolla olisi paljon hyviä herkkuja, jotka eivät näissä mainoksissa juuri komeile. Kaupasta matkaan paprikoita, kesäsipuleita, varhaiskaalia, porkkanoita, tomaatteja, aprikooseja, nektariineja ja persikoita sekä tietysti mansikoita. Vihannekset ja marjat saa kotimaisena tähän vuodenaikaan. Grillatut persikat vaniljajäätelön kanssa voisi hyvinkin olla tämän juhannuksen juttu!

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Mihin katosivat hiilijalanjälkimerkinnät?

Raision hiilijalanjälkimerkki

Muutama vuosi sitten ei voinut välttyä hiilijalanjälkeen liittyvältä keskustelulta. Elintarvikkeet olivat siinä vahvasti mukana, ja hiilijalanjälkimerkintöjäkin ilmestyi pieneen joukkoon tuotteista.

Mutta viimeisen parin vuoden aikana hiilijalanjälkimerkeistä ei ole puhuttu. Mitä tapahtui?

Soitin Juha-Matti Katajajuurelle, joka oli mukana elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin liittyneissä työryhmissä ja joka edelleen työskentelee ruoan ympäristövaikutusten parissa.

”Hiilijalanjälkimerkinnät olivat yhden ajan ilmiö, jolla haluttiin tuoda kuluttajille tietoa ja samalla rakentaa yritysten imagoa. Kuluttajille ei kuitenkaan kerrottu aiheesta tarpeeksi, ja eri yritysten merkit olivat erinäköisiä. Climate Communication II -hankkeen lopuksi linjattiin, että tarvitaan ensin kuluttajien yleistä tietotasoa parantavaa viestintää. Lisäksi taloudellinen taantuma taisi iskeä yrityksiin”, Katajajuuri kertoo.

Euroopassa merkintöjen edelläkävijämaana toimi Ranska, jossa hiilijalanjälkeä ja paria muuta ympäristövaikutusta puuhattiin peräti pakolliseksi merkinnäksi. Katajajuuri kertoo, että melkein jo tehty päätös vedettiin takaisin viime metreillä. Tilanteeseen vaikutti mm. elintarviketeollisuuden näkemys siitä, miten mahdottomalta merkinnät vaikuttivat silloin.

Ruoan ympäristöystävällisiä valintoja käsittelevä viestintäkampanja tulossa pian

Tällä hetkellä elintarvikeala, maa- ja metsätalousministeriö sekä luonnonvarakeskus Luke organisoivat yleistä ruoan ympäristöystävällisiä valintoja käsittelevää viestintäkampanjaa. Kampanja toteutetaan tämän vuoden lopulla.

”Myös koko EU:n tasolla puhutaan nyt enemmän laajempien ympäristövaikutusten arvioinnista ns. PEF-metodologian mukaan”, Katajajuuri kertoo. ”Tietoa ja laskentaa vaikutuksista kyllä ehdottomasti tarvitaan, ja hiilijalanjäljestä sitä on toistaiseksi selvästi eniten. Ruokasektorilla tehdään paljon töitä tämän suhteen. Yritykset ovat hieman odottavalla kannalla sen suhteen, mihin suuntaan tilanne ja esimerkiksi lainsäädäntö etenee.”

Katajajuuri uskoo, että kun kuluttajien tietoisuus kasvaa, niin hiilimerkinnöillekin voi olla tulevaisuudessa enemmän käyttöä.

”Kehittämämme Foodprint-metodi tarjoaa varsin yksityiskohtaisen ohjeen vertailukelpoisille elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintöjen laskemiselle.”

Mutta vaikuttavatko merkinnät todella valintoihin?

Minun silmiini hiilijalanjälkimerkinnät tyssähtivät monesta eri syystä:

    • Ilmastovaikutusten laskenta ei ole aivan yksinkertaista. Juttelin erään alan tutkijan kanssa, joka on ollut mukana arvioimassa tieteellisiä artikkeleita aiheesta, ja hän totesi, että laskentamenetelmät eivät ole häntä vakuuttaneet.
    • Yleiseen ruokakeskusteluun tuli hiilijalanjäljen tilalle muita aiheita, kuten lähiruoka ja eläinten hyvinvointi. Nyt kaivataan esimerkiksi eläinten hyvinvointimerkkiä, eikä lähiruoka-ajattelu varsinaisesti tue ilmastovaikutuksiltaan alhaisia valintoja. (Tuontiruoan kuljetukset aiheuttavat vain noin 0,2 prosenttia koko ruokaketjun ilmastopäästöistä, joten kauempaa tulevaa ruokaa ei voi syyttää korkeista hiilijalanjäljistä.)
    • Karkealla tasolla ruoan ilmastovaikutukset tiedetään niin, että kuluttaja voi halutessaan vaikuttaa oman ruokansa hiilijalanjälkeen ilman merkintöjäkin.
    • Merkintöjen ohjaava vaikutus on lopulta pieni. Jos rinnakkain olisi kaksi lihapakettia, joista toisen ilmastovaikutus olisi 20 prosenttia pienempi kuin toisen, mutta hinta kalliimpi, kuinka moni kuluttaja olisi todella valmis maksamaan pienemmästä hiilijalanjäljestä? Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuks SYKE tarjoili erikseen merkittyä ilmastolounasta. Vaikka SYKEn lounastajat ovat varmasti keskimääräistä vastuullisemmin ajattelevia, ei merkintä saanut heitä tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja.
    • Merkintöjä ottivat käyttöön yritykset, joiden tuotteiden hiilijalanjälki oli pieni (kuten Raisio). Kuluttajalle näistä merkinnöistä tuli kenties hyvää fiilistä ja yrityksille ekologista mainetta, mutta ratkaisiko merkintä kaurahiutalepaketin valintaa? Tuskin kovin usein. En muista, että itse olisin tehnyt yhtään ostopäätöstä merkkien perusteella, vaikka paljon mietinkin ruokaa ostaessani ekologisia ja eettisiä näkökulmia.

 

Hiilijalanmerkintöihin liittynyt keskustelu oli ehdottomasti hyvä asia. Se avasi ihmisten silmiä tajuamaan ruoan ilmastovaikutuksia ja pisti pohtimaan, miten suuri merkitys on sillä, mitä syömme.

Samalla se todennäköisesti vaikutti myös tuottajiin. Kun kotimainen, talven kasvihuonetomaatti oli kerrottu tuotteeksi, jolla on korkea hiilijalanjälki, saivat viljelijät taatusti lisäintoa kehittää kasvihuonetuotantoa ekologisemmaksi. Kymmenessä vuodessa kasvihuoneviljelyssä onkin tapahtunut paljon parannuksia mm. energiankäyttöön. Tietysti parannuksiin liittyvät myös taloudelliset näkemykset, mutta sehän onkin parasta: tee ilmastoa edistävä teko ja säästät rahaa.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Vuonna 1896: venäläista pakastekanaa ja suomalaisen voin vientiponnisteluja

13. kesäkuun 2016 Historia 0

Ganivet-SuomalaiskirjeitäMitä Suomessa syötiin yli sata vuotta sitten? Oman näkökulmansa suomalaisten ravitsemukseen kertoo espanjalainen Angel Ganivet. Hän toimi Helsingissä maansa konsulina 1896 – 97 ja kirjoitti kotimaahansa kirjeitä, joissa paljasti havaintojaan suomalaisista. Kirjeet on käännetty suomeksi ja koottu mainioksi Suomalaiskirjeitä -kirjaksi (WSOY, 1993).

Tietysti Ganivetin näkökulma on rajallinen, mutta silti se on todella kiinnostava. Ilman häntä en todellakaan olisi tiennyt, että Suomeen tuotiin tuolloin pakastettuja kanoja Venäjältä ja voin vientiä haluttiin edistää voimakkaasti.

”Eri tahoilta Venäjää tulevat kananpojat jäähän säilöttynä, ne ovat kovempia kuin kanuunan kuulat. Kotimainen voi on erinomaista, ja sianihra eli flott huokeaa. Sianliha on erittäin suosittua, koska se ravitsee ja lämmittää kovasti. Kala on heikkoa ja tympeää; samaan tapaan suosittua kuin Espanjassa on sardiini, on silakka, strömming. Maito, mjölk, on ehkä maan paras ravintoaine ja maksaa 15 ja 20 céntimoa litralta; kerma eli grädda myydään erikseen kahvia varten.”

”Kalleimpia ja toisinaan mahdottomia saada ovat vihannekset; runsaasti myydään vain perunoita, jotka ovat sangen hyviä ja joita myydään kiloittain kuten omenoita ja muita sellaisia tuotteita.”

”Täällä ei ole kahviherneitä ja mikä vielä pahempaa: ei ole aavistustakaan siitä, mikä on kahviherne. Öljy on ylellisyystavara: pullo maksaa kuusi markkaa. Viinietikka eli ättika on happoa, jonka käyttö miltei vaatii avuksi lääketiputtimen. Viini on ulkomaista tuontitavaraa, tulee suurelta osin Espanjasta ja on hyvin kallista.”

”Vihanneksista sanon, että suurin osa vuodesta on elettävä säilykkeillä. Mausteiden suhteen vallitsee anarkia. Esimerkiksi valkosipulin saaminen on melkoinen pulma.”

Voikauppaa analysoidaan Suomessa huolellisesti

”[—] Suomessa on suuri joukko arvossa pidettyjä henkilöitä, jotka omistautuvat pääasiallisesti ja ehkä yksinomaan tutkimaan niitä tuhansia kysymyksiä, jotka liittyvät voin valmistukseen ja vientiin. Pyöreän ja sahatun puutavaran jälkeen, joka on tärkein vientiartikkeli, tulee voi, joka laadultaan ja hinnaltaan kilpailee erittäin kuuluisan hollantilaisen ja tanskalaisen voin kanssa. Kun on välttämätöntä lisätä jatkuvasti sen vientiä, jotta saataisiin maahan monia muita elintärkeitä tavaroita, näissä asioissa askartelevien ponnistukset ovat isänmaallisia ja niitä juhlitaan yhtä kunnioittavasti kuin poliittisia, tieteellisiä tai taiteellisia saavutuksia.”

 

Suomalainen ruokakulttuuri ei innosta

Ganivetin mielestä suomalainen ruonvalmistus on pääsääntöisesti ankeaa.

”Kaikki hajoaa samassa vaiheessa tökeröiksi tai mitättömiksi palasiksi, jotka aluksi huvittavat ja lopulta pilaavat ruokahalun ja turmelevat vatsan siltä, joka ei ole luotu näitä sotkuja varten.”

Esimerkkinä hän on kirjannut ylös suomalaisen salaatin ohjeen: lehtisalaattia, sulatettua ihraa, etikkaa, sinappia ja paljon sokeria.

Haikailemaansa valkosipulia hän lopulta löytää apteekista. Ganivet hehkuttaa valkosipulin hienoutta ruokakäytössä suomalaiselle palvelijattarelleen, mutta palvelijatar ei ymmärrä moista lainkaan, sillä hänelle valkosipuli on lääke.

 

Lainaukset:

Ganivet, Angel. 1993. Suomalaiskirjeitä. WSOY. Juva.
Sivut: 98, 177 – 178

 

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Ota silakkaa ja särkeä, jätä pois norjalaista lohta ja katkarapuja

07. kesäkuun 2016 Kala 1

Taannoin Leenan kanssa mietimme lounaspaikkaa. Yhden ravintolan listalla oli hietakampela. Tarkistin WWF:n kalaoppaasta tiedot ja sen perusteella hietakampela kuului osittain tai kokonaan vältettäviin, riippuen kalastuspaikasta ja -tavasta. En jaksanut tällä kertaa olla niin tiedostava kuluttaja, että olisin ravintolalta tivannut, tietävätkö he kalan tarkan alkuperän.

Suuntasimme toisaalle kasvisaterian äärelle.

Silakat toimivat hyvin myös osana ravintolan lounaan salaattipöytää.
Silakat toimivat hyvin myös osana ravintolan lounaan salaattipöytää..

 

Kalavalinnat ovat yksi ruokailun ongelma. Erityisesti hankalaa on se, että norjalaista viljeltyä lohta tuputetaan kaikkialla. Se on halpaa, ja mitä ilmeisimmin moni siitä tykkää.

Mutta valitettavasti kyseinen kala ei ole mikään suositeltava valinta. Norjalaisen lohen ekologisuudessa on monta ongelmaa: se mm. aiheuttaa haittoja villeille lohille ja aiheuttaa ravinnepäästöjä. Yhden lohikilon tuottaminen kuluttaa enemmän kuin kilon rehukalaa, joten tämänkän vuoksi kokonaisekologisuus ei ole parasta mahdollista. Luottamusta ei myöskään herätä Kemikaalikimaran Anja Nystenin kirjoitus norjalaisen lohen rehun sallituista, suurista ympäristömyrkkyjäämistä.

 

Suomalainen kirjolohi sen sijaan kasvatetaan kestävämmällä tavalla. Toki se maksaa enemmän, mutta sen verran kannattaa hyvästä tuotteesta laittaa eurojaan käyttöön.

Toinen suosittu, mutta ongelmallinen merenelävä on trooppinen katkarapu. Katkarapujen tuotanto tuhoaa erittäin tärkeitä mangrovealueita todella tehokkaasti. Viljelmien tuotto on hyvin alhainen suhteessa viljelmien pinta-alaan. Katkarapuja ei voida viljellä kovin pitkään samassa paikassa, mutta viljely pilaa mangrovealueet vuosikymmeniksi tai jopa lopullisesti. Lisäksi katkarapujen tuotannossa käytetään runsaasti antibiootteja, rehun touottosuhde saatuihin kiloihin nähden on vähäinen ja bisnekseen kytkeytyy eettisiä ongelmia, kuten katkaraputehtaiden surkeita työoloja. Myös luonnon katkarapujen pohjatroolaus on hyvin haitallista.

Mitä sitten tilalle? Esimerkiksi silakkaa. Suomalaiset syövät silakkaa vain 300 grammaa vuodessa, vaikka aivan huoletta voisi syödä monta kertaa enemmän. Silakkakannat ovat kestävällä tasolla, joten niitä kannattaisi ehdottomasti hyödyntää ihmisravinnoksi. Nyt silakat päätyvät suurelta osin turkiseläinten rehuksi. Miten turhaa! Silakkafilettä saa ainakin täällä Helsingissä usein noin viidellä eurolla kilo, joten edes hinta ei voi olla este.

Ylipäätään kotimaisten kalojen käyttöä kannattaa suosia. Särkikalojen syöminen on fiksua, koska niiden kalastus vähentää järvien rehevöitymistä. Näiden kalojen kohdalla ei tarvitse myöskään miettiä kalarehun alkuperää, mahdollisia antibiootteja tai kalatehtaiden eettisiä oloja.

Ja kukapa voisi vastustaa paistettuja muikkuja?

järkisärki
Suuresti arvostamani uusi kalatuote on maistuva ja mainio Järkisärki. Koska tuottajat ovat tuttuja, olen saanut seurata Järkisärjen kehitystä jo parin vuoden ajan. Vuoden elintarvike 2016 -äänestyksessä mukana ollutta tuotetta kannattaa kysellä erityisesti K-kaupoista, sillä Järkisärki kuuluu Keskon valikoimiin.
Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Vegfestin seitania sulatellessa: kasvisruokakehitystä lihan vai kasvisten ehdoilla?

23. toukokuun 2016 Kasvis 0
anuhopia
Lisää Anu Hopian ajatuksia voi lukea mm. Vähemmän lihaa -kirjassa olevasta artikkelista.

Jos on seurannut yhtään kasvisruokiin liittyvää keskustelua, on varmasti törmännyt siihen, että soijanakkia moititaan nimestä. Nakkihan on lihaa, ei voi olla soijaa!

Tätä teemaa sivuttiin myös viikonloppuna Tampereen Vegfesteillä Anu Hopian luennolla. Kukaan ei toki siellä enää jaksanut vääntää nimeämisestä, vaan keskustelussa mentiin syvemmällä ruokakulttuuriin liittyen.

Elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia (tuttu myös mm. Molekyyligastronomia-blogistaan) nimittäin pohti, että jos kaikkien kehiteltävien kasvisversioiden tavoitteena on muistuttaa mahdollisimman paljon lihaa, ei ruokakulttuuri varsinaisesti muutu.

”Kasvisruokaa pitäisi kehittää enemmän kasvisten omilla ehdoilla ja hyödyntää niitä loistavia ominaisuuksia, joita kasviksissa on.”

Tämä oli mielestäni oiva ajatus. Se ei poissulje sitä, etteikö tehtäisi myös lihankaltaisia tuotteita, koska niiden omaksuminen osaksi ruokavaliota on monille helpointa. Hopia totesi, että lihalla on vankka jalansija ruokakulttuurissamme. Liha mielletään kulttuurillisesti arvokkaaksi ja kasvisruokaa maukkaammaksi. Tätä ei hetkessä heilauteta, joten tarvitaan tuotteita, jotka lihansyöjä hyväksyy lihankorvikkeiksi.

(Siitähän se soijanakinkin nimi pitkälti johtuu: iso osa ruokatuotteista on tuttuja lihallisina versioina. Myös kasvisversiot vaivatonta nimetä lihatuotteista tutuilla termeillä, jotta tietäisimme, mistä tässä elintarvikkeessa mahtaa olla kyse.)

Mutta jotta se lautasemme ei vaatisi aina lihaa tai lihankaltaista tuotetta, tarvitaan jotain ihan uutta. Mitä se sitten olisi? Omat aivoni eivät kehitystyöhön riitä, mutta nokkelammat näitä varmasti osaavat ideoida.

Hopia muistutti myös siitä, että monet meille uudet lihankorvikemaiset tuotteet ovat tulleet meille muista ruokakulttuureista, joissa niitä on käytetty jo pitkään. Yksi näistä tuotteista on vehnägluteenista valmistettu seitan. Seitaniin törmäsin viikonlopun aikana usein niin keskusteluissa kuin lautasellani. Keskusteluissa puhuttiin siitä, miten ratkaisevaa on seitanin maustaminen, ja toisaalta siitä, miten eri jauhoilla voi valmistaa erilaisia seitaneita myös sellaisille, joille vehnägluteeni ei sovi.

Lautasellani seitania oli paitsi Vegfestin ruokakojulta ostettuna, myös ravintola Roastin vegeburgerin välissä. Seitania siis näkyy yhä enemmän ravintoloiden ruokalistoilla, mikä on mainio asia. Seitan on tervetullutta vaihtelua niin kasvis- kuin sekasyöjien lautasille.

(Vegfesteillä oli myös paljon muuta mielenkiintoista, palaamme antiin varmasti jatkokirjoituksissa!)

 

Pitäisikö näiden tuotteiden, joita markkinoidaan suoraan pihviä korvaavina, rinnalle kehittää kasvistuotteita, joiden lähtökohtana olisi kasvisten oma erinomaisuus? Eikä markkinointia tietysti kannata enää suunnata vain kasvissyöjille, vaan myös sekasyöjille, jotka haluavat vähentää lihaa ravinnossaan.
Tätä tuotetta markkinoidaan erityisesti naudanlihaa korvaavana. Pitäisikö tällaisten tuotteiden rinnalle kehittää enemmän kasvistuotteita, joiden lähtökohtana olisi kasvisten oma erinomaisuus? Eikä markkinointia tietysti kannata enää suunnata vain kasvissyöjille, vaan myös sekasyöjille, jotka haluavat vähentää lihaa ravinnossaan.

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Älä suotta paheksu kukkakaaliriisiä

20. toukokuun 2016 Kasvis 2

Jokin aika sitten Pirkka toi hyllyihin kukkakaaliriisin. Havaitsin omissa piireissäni moisen tuotteen herättävän paheksuntaa: siis kukkakaali, joka on vain silputtu pieneksi ja huuhdeltu. Hohhoijaa, kai nyt jokainen voi kukkakaalinsa itse silputa!

Olen syyllistynyt vastaavaan moitiskeluun myös itse. Voi voi, kuorittuja appelsiineja, ettekö osaa itse hedelmiä kuoria?

Mutta miksi kasvisten ja hedelmien syömisestä ei saisi tehdä helpompaa ja vaivattomampaa? Useimmat meistä tuskin nauttivat appelsiinien kuorimisesta. Siksi esimerkiksi ostetaan helpommin kuorittava klementiini.

Jos tahdon kasvislisukkeen esimerkiksi työpaikkalounaalleni, niin onhan kukkakaaliriisi varteenotettava vaihtoehto. Tuskin viitsisin työpaikkallani pilkkoa kokonaista kukkakaalia. (Mutta en siis ole koskaan tuotetta ostanut enkä varmaan ostakaan, enkä etenkään siinä tarkoituksessa, että korvaisin sillä riisin tai jonkun muun hiilihydraattipitoisen lisukkeen).

Ylipäätään jokainen minuutti ja vaivannäön hetki, jonka voin ruoanlaitossa säästää, on plussaa. Arkinen ruoanlaitto ei ole minulle mikään ihana harrastus, vaan se nyt vaan on kokkausta, jonka tavoitteena on saada syötävää itselle ja etenkin lapselle (jos asuisin yksin, en kokkaisi kovinkaan paljon).

Lisäksi kaupoissa myydään paljon ruokatuotteita, jotka on suunniteltu helppokäyttöisiksi, mutta joita emme paheksu. Esimerkiksi pakastettujen vihannesten myyminen on hyväksyttävää.

Nyt ovat yleistyneet esimerkiksi salaattibaarit: kokoa läjä tuotteita, kilohinta 14,90 e, maksa ja syö. Ja se on tosi jees, koska saat kivan salaattiaterian.

Harva motkottaa, että onpa typerää, kun myydään valmiiksi pilkottua kurkkua, salaatinlehtiä, keitettyä riisiä tai keitetty kananmuna kalliilla hinnalla uusavuttomille.

Yhden tärkeän näkökohdan keskusteluun nosti vuonna 2013 Maija Haavisto. Tällöin kohuttiin valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Haavisto muistutti, että esimerkiksi sairaat ihmiset tai vanhukset voivat tarvita näitä vaihtoehtoja. Jos sormet eivät toimi normaalisti, ei appelsiinin kuoriminen onnistu eikä kokonainen kukkakaali muutu kädenkäänteessä silpuksi.

”Ihmisille ei taida tulla mieleen, että vanhukselle, sairaalle tai vammaiselle monet näistä “höpötuotteista” voivat olla hyvinkin käteviä. Itselläni yhdessä vaiheessa käsien liikuttaminen (esim. käsin kirjoittaminen tai ruoan sekoittaminen) uuvutti niin paljon, että se vei pitkäksi aikaa vuodelepoon.”

Etenkin kasvisten syömisen lisäämisessä mielestäni kaikki keinot ovat sallittuja. Jos valmiiksi kuoritut ja pilkotut ainekset saavat ihmisiä lisäämään kasvisten käyttöä, niin sehän on mainiota! Totta kai useimpien kasvisten maku kärsii käsittelyistä ja makuuttamisesta hyllyissä, mutta kaikkea ei aina voi saada.

 

Ostin lounaani oheen tuotteita salaattibaarista. Miten laiskaa ja uusavutonta ostaa esimerkiksi valmiiksi pilkottua parsakaalia!
Ostin lounaani oheen tuotteita salaattibaarista. Miten laiskaa ja uusavutonta ostaa esimerkiksi valmiiksi pilkottua parsakaalia! Itujenkin kasvattaminen olisi ihan helppoa!
Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Nauti nyt nokkosia ja popsi ketunleipiä

04. toukokuun 2016 Kasvis 0

ketunleipiä
Villiyrtit ja luonnon tarjoamat muut tuotteet, kuten sienet ja marjat, ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana saaneet paljon lisää suosiota ja arvostusta. Huippuravintolatkin tarjoavat nyt tuotteita, jotka moni mielsi aiemmin lähinnä rikkaruohoiksi.

Maailman ruokaongelmia ei toki ratkaista luonnonantimilla. Parasta villiyrittihehkutuksessa taitaa olla herääminen siihen, ettei ihan kaikkea aina tarvitse ostaa kaupasta (tai edes kasvattaa itse). Asenne ruokaan on erilainen, kun sen käy keräämässä lähiluonnosta.

Lapseni on pian nelivuotias, ja jos lautasella on vihreää salaattia tai yrttejä, hän sörkkii ne sivuun. Mutta kun lapsi on saanut noukkia ketunleipiä (tunnetaan myös nimellä käenkaali) suoraan maasta, ovat kyseiset kasvit solahtaneet sormien kautta suuhen rivakasti. Viikonloppuna maistettiin myös voikukan lehtiä.

Minulle tärkeintä juuri nyt ovat nokkoset. Olen niitä tottunut keräämään jo lapsuudessani, ja mielelläni käytän nokkosia erilaisiin ruokiin. Nokkonen on kaikkien tuntema ja melkein kaikkialla kasvava, joten pienten nokkosten versojen löytäminen ei tuota ongelmia.

Nokkosten ja vastaavien villiyrttien keräily omalta lähialueelta on tietysti myös hyvin ekologista, koska kasvien vuoksi ei ole tarvinnut käyttää energiaa, lannoitteita, torjunta-aineita, maanmuokkausta tai kuljetuksia. Rahaa ei tarvitse lainkaan, ja litra tai pari nokkosia kertyy koppaan nopeasti.

Viime viikolla minua lahjottiin Satokausikalenterin Sesonkireseptit-kirjalla (kiitos vaan Samulille!). Sieltä silmiini sattui nokkospeston ohje ja muistin, että sehän on hyvää. Jätin ohjeen juuston pois, heitin tilalle hieman oluthiivahiutaleita ja nautin pestoa leivän päällä. Maistui mainiolta!

nokkospesto

 

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Pureeko pH-dieetti?

27. huhtikuun 2016 Yleinen 0

pH-dieetillä lähtee verestä loiset ja elämänvoima virtaa jälleen suonissasi. Eräs pH-dieettiä mainostava taho kertoo, että tällä ruokavaliolla pystyy kiinteytymään ja tervehtymään — edullisesti ja muutamassa viikossa tietysti.

Näin voidaan tiivistää pH-dieetin terveysvaikutukset. Tietysti on myös paljon muita väitteitä: pH-epätasapainon säätelyllä voidaan parantaa ali- ja ylipaino, väsymys, nivelongelmat ja villeimmissä fantasioissa, syöpä.

Professori Juhani Knuuti oli reippaana miehenä osallistunut pH-asiantuntijan luennolle ja tehnyt mielenkiintoisia havaintoja. Kuten sen, että ihmisille voi myydä ihan mitä vain pseudo- eli valetieteellistä.

pH-dieettiä on kommentoitu, että koska siinä suositaan paljon kasviksia, niin tästä innostuminenhan on vain hyvä asia! Tiedenörttiä kuitenkin häiritsee se, että teoria tuntuu olevan pääosin pielessä.

Sillä, rakkaat kanssaihmiset, meillä on tehokkaat pH:n säätelyjärjetelmät ihan omasta takaa. Emme tarvitse kalliita droppeja, kursseja, saati verianalyysejä, siihen, että elimistömme happo-emästasapainotila on kunnossa. Se myönnettäköön, että kasvisvoittoisesta ruokavaliosta ei ole haittaa.

Miten sitä pH:ta sitten tasataan kehossa?

Elimistön veren pH on noin 7,4 (laskimoveren hieman suurempi ja valtimoveren hieman pienempi). Veren pH kuvastaa vetyionien negatiivisena algoritmina, sillä vetyionien määrä on elimistössä on hyvin pieni. pH:n säätely on siis tarkkaa puuhaa. pH:n on pysyttävä tarkasti näissä lukemissa, sillä tässä tilassa entsyymit toimivat, kuten niiden pitää.

Elimistön vetyionit ovat peräisin soluissa syntyvästä hiilidioksidista (CO2) muodostuvasta hiilihaposta (H2CO3) ja epäorgaanisista hapoista, joita syntyy joka puolella elimistöä soluissa aineenvaihdunnan lopputuotteena. Vetyionit eivät pääse kerääntymään elimistöön, sillä niiiden tärkeä ”alkulähde”,  hiilidioksidi, poistuu tehokkaasti keuhkojen kautta hengitysilmaan. Hiilidioksidi on haihtuva happo.

Oppi 1: Keuhkot osallistuvat pH:n säätelyyn.

Elimistössä syntyy myös haihtumattomia happoja. Näiden neutralointi tapahtuu puoliksi ruoasta saatavien emästen (sitoutuvat happoihin) avulla, loput eritetään munuaisten kautta. Emäksiä saadaan eniten kasvisruoasta. Liekö tässä selitys sille, että pH-dieetin ruokavalion rooli on niin korostunut?

Oppi 2: Munuaiset sekä ruoasta saatavat emäkset osallistuvat pH:n säätelyyn. 

Veren pH ei kuitenkaan ole pelkkää ionien tasapainoilua, vaan veressä on puskureita, useimmiten heikkoja happoja, jotka pitävät huolta, että pH ei pääse äkillisesti muuttumaan. Tehokkain puskurijärjestelmä on hiilihappo-bikarbonaattijärjestelmä, jossa tarvittava bikarbonaatti muodostuu munuaisissa.

Oppi 3: Erilaiset puskurijärjestelmät osallistuvat pH:n säätelyyn välillisesti. 

Lopputulema on, että keuhkot, munuaiset sekä veri ja verenkiertoelimistö sekä näissä tapahtuvat reaktiot pitävät huolen siitä, että elimistön herkkä pH-tasapaino pysyy kunnossa. Ruokavalion rooli on toki olemassa: siitä saadaan emäksiä, jotka neutraloivat haihtumattomia happoja. Hyvä on kuitenkin huomioida, että emäksiä voi olla ylimäärin, ja silloin käy, kuten ylimääräisille aineenvaihdunnan tuotteille monesti: ne eritetään munuaisten kautta virtsaan.

On todellisia sairauksia, joissa happo-emästasapainoa seurataan ja siihen pyritään vaikuttamaan. Itselleni tulee omasta elämästäni mieleen munuaistautia sairastavat, eli henkilöt, joilla eräs keskeisimmistä pH-tasapainon säätelyyn osallistuvista elimistä ei toimi kuten pitäisi.

Vaan mitä myydään ihmisille?

Professori Knuutin vierailemalla luennolla todella tehtiin myös verianalyysejä. Blogin hauskin osuus on, kun luennoitsija kertoo analysoivansa lasille tarttuneita hiukkasia veren epäpuhtauksiksi. Tai tämä olisi hauskaa, ellei niin moni pistäisi rahojaan tämän perusteettoman liiketoiminnan tukemiseen hyvässä uskossa, että saa tärkeää tietoa terveydestään.

Tarkastelin erään luontaistuotteen tuoteselostetta. Emäksisen tuotteen kerrotaan auttavan elimistön pH:n säätelyyn. Tuote sisältää mm. kalsiumkarbonaattia, jota käytetään esimerkiksi kalkkilisinä ja toisaalta… Wikipedian mukaan myös sanomalehtipaperissa. Jään odottamaan, milloin tästä(kin turhasta uutisesta) saadaan kohu aikaiseksi.

Toinen ainesosa, natriumbikarbonaatti, on kalsiumkarbonaattiakin tutumpi. Kyseessähän on tuttu ja turvallinen ruokasooda. Bikarbonaattia elimistö osaa muodostaa itsekin munuaisissa, joten välttämätön lisä se ei ole.Natriumia taas saadaan turhan paljon ruokavaliosta.

Eipä silti, en yhtään ihmettele, että ihmiset a) uskovat näitä juttuja b) lähtevät niihin mukaan, sillä kokeilepa etsiä asiatietoa pH-tasapainon säätelystä netistä — ei ole ihan helppoa! Olen törmännyt samaan ilmiöön esimerkiksi D-vitamiinin kohdalla. Kaikkivoipaisen Google-nettitohtorin mukaan ei olekaan sellaista tautia, jota D-vitamiini, tai tämän hetken hakujen mukaan, pH-dieetti, ei poistaisi.

Olen muuten usein miettinyt, että miksi ihmiset eivät vaan lue fysiologiaa ja biokemiaa, jos nämä seikat niin paljon kiinnostavat. Perusopukset löytyvät jokaisesta kirjastosta ja netissäkin taitaa olla ainakin englanniksi hyvää perustieto. Tässäpä lukuvinkki vapun viettoon!

LeenajaMari17
Ruokamysteerien tuomio: Ohoh! Kylläpä pH-dieettiä myydään ihmelääkkeenä kaikkeen! Todellisuudessa elimistössä on omat tarkat säätelykeinot pH:n pitämiseen oikealla tasolla. Eipä silti, pH-dieetissä suositaan kasviksia ja niiden syönti kannattaa kyllä!

 

Juhani Knuutin erinomainen katsaus pH-luennon kokemuksista täällä:

Onnellinen pH?

Yksi harvoista asiatietoa sisältävistä sivustoista löytyy täältä: http://www.webmd.com/diet/a-z/alkaline-diets

Fysiologian kertauskirjana toimi kirjahyllystä poimittu Haug et al. 1999. Ihmisen fysiologia. WSOY. Porvoo.

***

Ruokamysteerit tulee käsittelemään myös terveyteen ja ravitsemukseen liittyviä uutisia ja ilmiötä. Toiveenamme on, että näistä aiheista pystyisimme keskustelemaan järjen ja tieteen, ei tunteen, tasolla. Paitsi kun puhutaan, että jokin ruoka on hyvää. Silloin saa hehkuttaa ja ilakoida, minkä sielu sietää.

Kokemuksia saa toki jakaa, mutta niiden alleviivaaminen absoluuttisena totuutena ei kuulu tämän sivuston hyviin tapoihin.

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+