Kuka tietää ravitsemuksesta? – Ravitsemusosaaja-opas

06. kesäkuun 2017 Ravitsemus 15
Kuka tietää ravitsemuksesta? – Ravitsemusosaaja-opas

Tuntuuko, että et saa tolkkua, kuka osaisi auttaa ravitsemusasioissa? Älä mitään, en minäkään meinaa tajuta ja minä sentään olen alan asiantuntija koulutustaustani puolesta. Tässä Ruokamysteerien tiivis ravitsemusosaaja-opas.  Nimike-leikki on loputon suo ja murheenkryyni, mutta erot paljastuvat tarkastelemalla koulutustaustoja. Lopussa vapaata pohdintaa aiheesta.

Yliopistotason koulutuksen nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija, ETM tai MMM

Elintarviketieteiden maisteripaperit omaava ravitsemusasiantuntija, joka useimmiten on valmistunut Helsingin yliopistosta Viikistä. Voi toimia laaja-alaisesti asiantuntijatehtävissä esimerkiksi tutkimustyössä, elintarviketeollisuudessa tai koulutus-, suunnittelu- ja järjestötyössä. Ei kuitenkaan voi toimia potilastyössä terveydenhuollossa ellei ole erikseen hankkinut laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyttä. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Elintarviketieteen maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin maa- talous- ja metsätieteiden maisteriksi.

Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM tai THM

Terveystieteiden maisteri, jolla on Valviran myöntämä lupa tehdä potilastyötä terveydenhuollossa. Kela-korvaus työterveyshuollossa työnantajalle, ei valitettavasti yksilöille. Kela-korvaus koskee vain, jos laillistettu ravitsemusterapeutti on suorittanut työterveyshuollon pätevyyden.

Lisäksi laillistetttu ravitsemusterapeutti voi tehdä vastaavia tehtäviä kuin ETM-ravitsemusasiantuntijat.  Useimmat valmistunut Kuopiosta nykyisestä Itä-Suomen yliopistosta. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Terveystieteiden maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin terveydenhuollon maisteriksi (THM).

Joskus näkee myös käytettävän termiä ravitsemustieteilijä, ETM tai TtM sekä THM. Sairaaloissa on ollut vuosia myös ravitsemussuunnittelija-ammattinimike käytössä. Yleensä tällaisen tittelin omaava on yleensä laillistettu ravitsemusterapeutti. Laillistettu ravitsemusterapeutti lyhentyy välillä ravitsemusterapeutiksi. Koulutustaustat toki vaihtelevat ja osa voi olla vaikkapa ulkomailla opiskellut.

Kaupallisten tahojen käyttämät nimikkeet

Ravintoterapeutti ja ravintoneuvoja (diplomiravitsemusneuvoja)

Moni tätä titteliä käyttävä kuuluu Ravinto- ja fytoterapeutit RAFY ry:een, jonka jäsenyyteen jäsensääntöjen mukaan käy Terveysopisto Saluksen koulutus tai vastaava muualta hankittu koulutus. Koulutus tapahtuu 2-3,5 vuoden aikana, mutta jos opintoviikot, joina Salus opinnot ilmoittaa, muutetaan tunneiksi* ja siitä opintopisteiksi tarkoittaa 2 vuoden opinnot n. 53 opintopistettä. Tahti on siis noin puolet siitä, mitä yliopistossa, jossa tyypillinen vuositahti on 60 opintopistettä.  *(1 ov = 40 tuntia, 1 op = 27 tuntia)

Opettava taho on pääasiallisesti luontaistuote- ja funktionaalisen lääketieteen puolelta. Nämä tutkinnot maksavat, ravintoneuvojan koulutus on 5 245 € ja ravintoterapeutin koulutus 9 300 €. Lisäkoulutukset ja mm. tenttien uusiminen maksaa lisää.

Ilmeisesti tutkinto oli ennen nimeltään diplomiravitsemusneuvoja. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Ravintovalmentaja

Moni personal trainer – taustan omaava saattaa olla kouluttautunut ravintovalmentajaksi erilaisten koulutusfirmojen kautta. Yleensä koulutuksesta vastaa maisteritason ravitsemusalan ammattilainen (ETM tai TtM).

Parin tunnetun koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen koulutuksen kesto vaihtelee jonkin verran, lähiopetusta on 70-72 h, etätehtäviä, lisenssikoe sekä harjoitusvalmennus vievät lisäksi 68-80 h. Kokonaisuudessaan tuntimääräinen kesto on arvioilta 140- 150 h. Opintopisteiksi käännettynä (tuntimäärien perusteella, 1 op = 27 h) koulutus on siis 5,2-5,5 opintopistettä. Hinta koulutukselle on noin1500-1900 €.

FLT Ravitsemusvalmentaja ®

Funktionaalisen lääketieteen oppeja suosiva koulutus pääasiassa terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutuksen kesto ja hinta vaihtelee hakijan lähtökoulutuksen mukaan. Kurssien hinta näyttää olevan 330 € ylöspäin, tenteistä maksetaan erikseen. Yhden kurssin kesto on viikonloppu, yhteensä 14,5 h. Opinnot nojaavat yhden henkilön, eli Paula Heinosen näkemyksiin, vaikka ilmeisesti kouluttajina on muitakin.

Se, mitä funktionaalinen lääketiede on, ei taida olla kenellekään ihan selvää. Monesti sitä markkinoidaan kokonaisvaltaisena hoitona, mutta se on ensisijaisesti markkinointilause, sillä kokonaisuuteen pyrkii myös perus lääketiede. Se, pystytäänkö sitä kokonaisvaltaista hoitoa antamaan 10 minuutin vastaanotolla, on eri asia. Se on mielestäni systeemin, ei tieteellisen viitekehyksen, vika.

Muut nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija

Käytännössä voi olla kuka vaan keksii itseään sellaiseksi kutsua. Menee helposti sekaisin elintarviketieteen maistereiden kanssa, jos koulutustitteli jätetään pois.

Neljässä viikossa ravitsemusosaajaksi, kiva.

 

Ravitsemusneuvoja

Voi olla itseoppinut tai voi olla terveydenhuollossa ravitsemusneuvontaa antava koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, kuten sairaanhoitaja. Useimmiten ravitsemus-etuliite on käytössä nimenomaan terveydenhuollon puolella. Ei kuitenkaan pomminvarmasti kerro opintotaustasta mitään.

 

Ravitsemusguru

Populistinen nimitys, joka viittaa siihen, että henkilö on karismaattinen ravitsemusasiantuntija – oli koulutusta tai ei.

(Toivon, että minustakaan ei enää käytettäisi missään yhteydessä guru-termiä – joskus semmoinenkin päässyt juttuun eksymään. Olen terveydenhuollon ja ihmisten palveluksessa, en lahkon johtaja enkä pysty ihmeisiin – kuten ei kyllä kukaan muukaan. Se ei tarkoita, ettenkö silti olisi erittäin pätevä ja osaava. Osaan vaan harrastaa myös realismia uhoamisen ja markkinapuheiden lisäksi tai ehkä paremmin niiden sijaan.)

Mutta onko koulutuksella niin väliä?

On ymmärrettävää, että ravintoneuvoja ja ravitsemusterapeutti voi termeinä kuulostaa hyvin samalta, mutta todellisuudessa koulutustausta on hyvin erilainen. Esimerkiksi personal trainer – ravintoneuvojan ja laillistetun ravitsemusterapeutin koulutus eroaa toisistaan 60-kertaisesti tuntimääriä verrattaessa (n. 5 op vs. 300 op).  Saluksen opinnot ovat jo kattavammat ja kuulostavat paperilla oikein monipuolisille, mutta kun aletaan katsoa tuntimääriä ja opettavien tahojen taustoja, paljastuu aika selvät erot opintojen tasosta.

Opintopisteet eivät tietenkään kerro mitään ihmissuhde- tai viestintätaustoista, minkä ymmärrän vaikuttavan koulutustaustaa enemmän. Jos kuitenkin omaa terveysongelmia kilpirauhasongelmista diabetekseen tai omaa voimakkaat sukurasitteet joihinkin sairauksiin, on koulutustaustalla väkisinkin väliä.

Oma TtM-koulutustaustani ei ole autuaaksitekevä, mutta antaa todella hyvän ja monipuolisen pohjan työelämään. Olen todennut tämän muun muassa kansainvälisten kollegojen kanssa jutellessa. Pohjakoulutus on kuitenkin vain alku, sillä tutkimusta tulee jatkuvasti lisää ja näkemykset ja tieto hioutuu. Kärryiltä putoaa aika äkisti, jos ei jatkuvasti kouluttaudu ja käytä melko paljon aikaa omatoimiseen opiskeluun.

Pienenä vertailuna: Ammattiin valmistuva lääkäri on opiskellut kuusi vuotta, eli vain vuoden enemmän kuin yliopistotason koulutuksen saaneet ravitsemustieteiilijät. Samaan aikaan, kun lääkärit opiskelevat monesta terveyteen liittyvästä asiasta vähän, ravitsemustieteilijät käyttävät lähes saman ajan yhden osa-alueen oppimiseen. Valmistuessaan maisteritason ravitsemustieteilijöiden tulisikin tietää spesifisti ravitsemuksesta hyvin paljon ja sen lisäksi pitäisi pystyä kriittiseen ajatteluun. En tosin ole ihan varma, toteutuuko tämä tänä päivänä. Vähän liikaa vedotaan siihen, mitä jossain on opetettu. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys koskee myös omaa alaa.

Asioiden tieteellisen tyyliin ei kuitenkaan missään nimessä pitäisi kuulua tällainen cherry-picking:

”Nämä verkko-opinnot koostuvat viidestä erillisestä kurssista, joilla käsitellään niitä perusasioita, joihin virallinen ravitsemustiede nojaa. Olemme poimineet valtavasta tietomäärästä kaikkein mielenkiintoisimmat ja käytännön kannalta hyödyllisimmät kokonaisuudet.”

Minä taas painottaisin – ihan kaiken tasoisia ammattilaisia – että ymmärtääkseen kokonaisuuksia, pitää kyllä saada viitekehykset yksittäisille tiedonmuruille tai –teorioille. Kaverin Facebook-virrasta bongasin hyvän vertauksen (saa ilmoittautua, kuka tämän lausui!). Tutkimusmaailma on kuin suuri palapeli, jossa yksittäinen tutkimuslöydös on vain yksi palanen. Kokonaisuus näyttää varsin erilaiselle, jos sinulla on 30 palaa vs. 3000 palaa kasassa. Ehkä tämä näkyy siinäkin, mikä merkitys niillä opintotunneilla ja –vuosilla on.

Parasta, mitä pitkä koulutus antaa, on ymmärrys siitä, mitä ei (vielä) ymmärrä tai mitä tiedekään ei (vielä) tiedä. Ja sitä epätietoisuuttahan ravitsemustieteen alalla riittää!

Toisaalta se on juuri se, mikä tekee siitä niin kiehtovaa.

P.S. Kuva valittu kliseiden perusteella. Ravitsemusterapeuttien on vaikea keskustella ilman mittanauhaa ja omenaa käden ulottuvilla.

Lisätty jälkeen päin THM- ja MMM-lyhenne ja Kela-korvausta koskeva tarkennus. 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Sopivat lajikkeet ja viljelykokemus tuovat kotimaista soijaa lautasille

Taannoin olin kuuntelemassa Jalotofun Tulevaisuuden kasvisruokaa -seminaarissa viljelijä Harri Lainetta, joka on usemman vuoden ajan testannut soijan viljelyä. Sopivat, pohjoisiin olosuhteisiin sopivat lajikkeet ovat tärkeitä, ja samoin tietysti muu kokemuksen kautta kertyvä osaaminen. Kun nämä nyt yhdistyvät, niin parin vuoden päästä Laineelta kuulemma riittää soijaa jo laajempaan myyntiin ja elintarvikekäyttöön.

Tunsin piston sielussani: olin kirjoittanut Ruokamysteerit-kirjaan, että soijasta ei näytä tulevan kasvia, jota viljeltäisiin Suomessa laajemmin.

Ilmeisesti OLIN SIIS VÄÄRÄSSÄ! Myönnän virheeni ilomielin.

Mielenkiintoista oli kuulla myös esimerkiksi siitä, miten soijan proteiinipitoisuuteen vaikuttaa mm. kylvöaika. Ja se, että soijalle Suomen kesäpäivät turhan valoisia. Tämän vuoksi nopea kehitys tapahtuu syksyn pimenevissä öissä.

Maatalous ja viljely voivat siis kehittyä, kun on osaamista, intoa ja ripaus hulluutta, vaikka muut epäilisivät touhun mielekkyyttä.

Kiinnostava oli myös uutinen suomalaisen reuhumaissin viljelystä. Maissilajikkeita on kokeilussa peräti yksitoista.

Eri soijalajikkeiden pavutkin näyttävät erilaisilta, kun niitä pääsee vertailemaan.

 

Muutama päivä sitten minulta taas kysyttiin, että onko se soija nyt terveydelle hyvä vai haitallinen? Soijasta on yksi laaja kappale myös Ruokamysteerit-kirjassa. Putkonen kirjoitti kattavasti soijanäkemyksiä, joten kannattaa lukea huolella, jos aihe kiinnostaa. Mutta tiivistetysti voi sanoa, että esimerkiksi netissä vellovat näkemykset soijan terveyshaitoista ovat pitkälti liioitteltuja tai jopa vääristeltyjä.

Soija on yksi hyvä kasviproteiini monipuolisessa ruokavaliossa. Avainsana on siis jälleen kerran ruokavalion monipuolisuus, ja soijatuotteistakin kannattaa valita eri vaihtoehtoja eikä syödä joka päivä pelkkää soijarouhetta (ja kaikillehan soija ei tietenkään sovi).

Itse teen esimerkiksi makaroni- tai perunasoselaatikkoa niin, että käytän puoliksi soijarouhetta ja puoliksi härkäpapurouhetta. Toki niin, että olen pyöritellyt rouheet pannulla mausteiden ja sipulin kanssa öljyssä ja lisännyt riittävästi nestettä.

Mitä tulee soijan ympäristövaikutuksiin, niin niissä ongelma on soijan tuottaminen eläinrehuksi. Ihmisten elintarvikkeiden taustat ovat lähes aina vastuullisemmat, ja soijatuotteita tekevät firmat tietävät soijansa taustat.

Kotimainen soija olisikin hyvä lisä erityisesti siltä kannalta, että alkuperä on helpompi varmistaa. Soijassakin on riski alkuperän väärennöksestä: esimerkiksi Washington Post kertoi äskettäin tapauksesta, jossa Ukrainasta tavanomaisesti tuotettuna soijana lähtenyt lasti oli muuttunut Kaliforniaan saapuessaan luomusoijaksi.

 

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Kruunaako pääsiäisen munat, mämmi, metsäriista vai kahvi?

11. huhtikuun 2017 Historia 1

Taannoin lueskelin vuoden 1946 Kotiliesi-lehteä ja siinä olleita pääsiäisruokavinkkejä. Minusta nämä ovat todella mielenkiintoista ruokahistoriaa, joka osoittaa, miten valtavia muutoksia ruoassa ja ravitsemuksessa on tapahtunut omien vanhempieni elinaikana.

Vuonna 1946 elettiin sodan jälkeistä niukkuutta ja ruoka oli osittain konkreettisesti kortilla, joten mitä tahansa ei todellakaan saanut. Ei edes munia.

”Pääsiäinenhän on tavallisesti tuonut pöydillemme munakorit ja mämmituokkoset. Ensinmainitut jäävät varmasti tänä vuonna monessa kodissa tyhjiksi, koska munien hinta on niin korkea. Jos kuitenkin olisi vähäinen erä niitä käytettävissä, voimme yhdistää ne esimerkiksi pinaattimuhennokseen.”

Riistan käyttäminen on nykyisin suorastaan trendikästä. Kotilieden jutussa uskottiin, että taloudesta voisi löytyä säilöttyä riistaa. Kun me nyt voimme valita pääsiäispöytään vaikka tuoretta parsaa, niin moista ylellisyyttä ei varmasti osattu edes haaveilla:

”Syksysäilöönpanossa olemme ehkä umpioineet kortitonta metsänriistaa, jota käytämme vain harvoin. Pääsiäisenä juhlistamme pöytämme vaikkapa lintupaistilla. Jos voimme ostaa vielä syväjäädytettyjä vihanneksia, saamme oikein juhla-aterian.”

Käytännöllinen juttu antoi vinkit vähän varakkaammille ja köyhemmille:

”Raikas, säilötyistä marjoista tai kevätkarpaloista valmistettu salaatti höystää ruokamme lopuksi. Kenellä ei ole tähän varaa, voi valmistaa vaikkapa tavallisen kiisselin.”

Oman aikamme tutuista pääsiäisherkuista, kuten suklaasta tai pashasta, jutussa ei mainita. Mutta onhan sentään kahvi, joka viestii myös kansainvälistymisestä:

”Mutta kaiken muun rinnalla on kuitenkin kauan odotettu kahviannnos se, mikä kruunaa pääsiäisemme ja juhlamme, virkistää väsyneet mielemme ja antaa varman todistuksen siitä, että tie suuren maailman ja pienten keittiöittemme välillä on jälleen avautunut.”

Jutun ohessa oli myös muutamia reseptejä, kuten sienistroganoff ja punajuurihakkelus.

Omaan pääsiäisateriaani kuuluu varmasti ainakin mainittu kahvi, ja myös kiisseli alkoi nyt houkuttaa. Mutta oleellista on, että toivon saavani ystäviä luokseni syömään ja kahvittelemaan.

”Ystävien seurusteluhetkestä tulee rikas ja antoisa, kun avoimesti syvennytään kunkin ongelmiin eikä vain puhuta yleisistä tapahtumista ja toisten asioista”, muistutti toinen Kotilieden juttu.
Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Syömisen seurantaa laiskoille

En ole oikein päässyt sisälle kännykkäsovellusten maailmaan, vaikka olen lähemmäs kymmentä kokeillut aina päivän tai pari.  Sitten on innostus uuvahtanut. En ole sovelluksia vastaan mitenkään, mutta koen ne itselläni enemmän kuormittavana kuin auttavana. Asiakastyötä varten toki tunnen joitain ja osaan niistä kertoa, jos asiakas niitä haluaa käyttää.

Siksi suhtauduin skeptisesti Dr Greger’s Daily Dozen – sovellukseen, johon törmäsin seikkaillessani Nutritionfacts.org – sivustolla. Katselen sieltä mielelläni humoristisia videoita ruoan terveysvaikutuksista. Harvoin jaksan innostua solutason nippelitiedoista, mutta Nutritionfactissa nämä asiat kerrotaan niin innostavasti, että kiinnostus tarttuu. Välillä jutuissa nostetaan ehkä vähän turhan iso haloo yksittäisistä tutkimuksista, mutta ei niin paljon, että se häiritsisi.

Daily Dozen (suom. päivittäinen tusina) pohjaa How not to die – kirjaan, joka on lääkäri Michael Gregerin kirjoittama. Latasin sen juuri Kindlelle, joten en vielä pysty sitä kriittisesti analysoimaan.

Kuva: http://thegreencreator.com/bookreview-how-not-to-die/

Daily Dozen on lapsellisen yksinkertainen ja helppo käyttää. Nopeus on valttia myös. Raksi ruutuun menetelmä ei kauaa vie. Joskus syötän tietoja pitkin päivää, joskus päivän lopuksi. Sovellus on ilmainen ja kielenä on englanti.

Daily Dozenin terveyttä edistävään sarjaan kuuluvat: pavut, marjat, muut hedelmät, kaalikasvit, vihreät salaatit, muut kasvikset, pellavansiemenet, pähkinät, mausteet, täysjyväviljat, juomat ja liikunta.

Orjallisesti en ole annosmääriä noudattanut, vaan käytän sovellusta enemmänkin suurpiirteisesti tarkistuslistana monipuolisuuden varmistajana. Toisaalta monia ruokaryhmiä syön enemmän, vaikkapa kasviksia, hedelmiä ja marjoja tai pähkinöitä.

 

Esimerkki näkymästä. Tässä ei näy kaikki ruokaryhmät.

 

Kiva, että on konkreettiset esimerkit lajeista. Ruoka-aineiden kohdalla on sama juttu. Selvät annokset ja perään pitkä litania vaihtoehtoja.
Ei ammattilainenkaan vielä ole päässyt täydelliseen suoritukseen. 😉

Lisätietoja kaipaavalle löytyy taustatietoja ja perusteluja tutkimusviitteineen siitä, miksi suositus on sellainen kuin on. Nämähän eivät ole minkään virallisen tahon suosituksia, vaan sellaisia, johon Michael Greger on päätynyt lukiessaan ravitsemustietoutta vuosien varrella. Olen hyvin samoilla linjoilla hänen kanssaan. Välillä tosin tuntuu, että hän ei aina muista, että kaikki eivät näin mallikkaasti kasvis- tai vegaaniruokavaliota noudata, jolloin ruokavalio ei suinkaan tuo terveyttä, vaan voi olla haitaksi. Periaate on siltikin hyvä.

Tällaiselle kaloreita kammoavalle ja ruokavalion laatua painottavalle ravitsemusterapeutille Daily Dozen sopii oikein hyvin. Seuranta on niin kevyttä, että se ei pääse ahdistamaan eikä vaivaamaan. Kaikissa paljon seurantaa vaativassa on herkästi liian kontrollin vivahde, jota kammoan. Liika kontrolli kun on usein ongelma, ei ratkaisu oli kyseessä sitten liika tai liian vähäinen syöminen.

Helppo ruokasovellus? Ei voi olla totta!
Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Erityisruokavaliot aiheuttavat hämminkiä keittiössä

Erityisruokavaliot aiheuttavat hämminkiä keittiössä

Olimme Koistisen kanssa mukavassa aamupala-tilaisuudessa, jossa keskustelimme muiden ruoka-alalla työskentelevien kanssa personoinnista ja kustomoinnista. Eräässä puheenvuorossa Finlandia-talon keittiömestari Timo Lepistö hahmotti vähän, millaista on, kun sadoista ihmisistä kymmenet ovat erityisruokavaliolla. Erityisesti, jos paperissa lukee ”allergia” siihen suhtaudutaan hyvin vakavasti, sillä jollain voi mennä henki pienestä pähkinän palasesta tai katkarapuliemestä väärässä ruoassa. Sairaalareissu voi tulla pienemmästäkin. Keliaakikko taas voi saada pysyviä vaurioita suolistoonsa, jos ruokaan eksyy gluteenia.

On myös hyvä huomioida, että jos keittiöväki joutuu laittamaan erityisen paljon panoksia erikoisruokavaliotilausten toteuttamiseen, se on pois siitä perustilauksesta – niin työajallisesti kuin resurssien puolesta. Usein kuulemma käy vielä niin, että erityisruokavaliotilaukset jää noutamatta ja siten syntyy hävikkiä.

Hahmottelen nyt laillistetun ravitsemusterapeutin näkökulmasta, milloin erityisruokavaliotilaukset on tarpeen ja milloin ei. Väittäisin, että minulla on aika hyvä pohja tähän sen puolesta, että työssäni nämä asiat tulevat vastaan, koska iso osa asiakkaistani on herkkävatsaisia ja sen lisäksi joudun omien vatsavaivojen takia tasapainoilemaan ulkonasyömisten kanssa.

Milloin erityisruokavaliotilaus on perusteltua?

  • Silloin, kun kyseessä on vakava allergia ja seurauksena anafylaktinen sokki tai vastaava vakava oire. (Moni allergikko itse kokee, että pieni kurkun kutina tai poskien punoitus ei heitä haittaa. Aikuiset ovat tietoisia omista oireistaan melko hyvin, lapsilla asia on eri.)
  • Silloin, kun kyseessä on diagnosoitu keliakia ja siten gluteeniton ruokavalio on ainut hoitomuoto.
  • Silloin, kun se perustuu eettisiin tai uskonnollisiin valintoihin. Tällaisia ruokavalioita ovat esimerkiksi veganismi tai kosher-ruokavalio. Ruoanlaittajia voisi ystävällisesti auttaa myös sillä, että kirjaa, mitkä ovat ehdottomasti vältettävät asiat. En itsekään meinaa ammatistani huolimatta aina muistaa esimerkiksi kosher-sääntöjä (ei maitoa ja lihaa samalle aterialle, mitenkäs ne olikaan ne merenelävät jne.).
  • Silloin, kun se aidosti oikeasti auttaa terveydellisiin oireisiin. Pitäydy tällöin systemaattisesti valinnoissasi ja siinä ruokatilauksessa, jonka kyseiseen tilaisuuteen teit. (Kts. seuraava kohta.)

Milloin erityisruokavaliotilaus ei ole perusteltua?

  • Silloin, kun se kuuluu ns. fad diet -kategoriaan, kutsuttakoon tätä suomeksi vaikka muotidieetteihin. Kyseiset dieetit lupaavat useimmiten laihtumista, optimaalista (inhokkisanani) terveyttä, huimasti parantunutta suorituskykyä, yhdessä yössä kehittyviä vatsalihaksia tai hormoneja tasapainottavia vaikutuksia. Esimerkiksi paleo, sokeriton ja tarpeeton gluteeniton ruokavalio ovat tällaisia muotidieettejä.
  • Silloin, kun erityisruokavaliotilauksestasi huolimatta ajattelit napsia vapaasti parhaimmalta näyttävää ruokaa.
  • Silloin, kun tiedät, että joustaminen ei aiheuta sinulle merkittäviä terveyshaittoja.

Tämä ei tarkoita, ettetkö olisi vapaa tekemään mitä vain ruokavalintoja vapaa-ajallasi, mutta harkitse ennen kuin kirjoitat ruokatilaukseen, onko sillä suuren suurta merkitystä, jos syöt teatterireissulla tai kokouksessa sitä samaa mitä muutkin. Gluteeniyliherkkyys, erityiset muut yliherkkydet jne. ovat mahdollisia, mutta suuri enemmistö välttää ruokia enemmänkin uskomusten kuin todellisten terveysvaikutusten takia.

Minun selviytymisstrategiani – case kasvis-FODMAP

Kotioloissa mukailen FODMAP-ruokavalion valintoja, koska minulla on ärtyvä suoli. Seuraukset ikävimmistä ruoka-aineista ovat päiviä kestävät kivut turvotuksesta, kymmenet ja taas kymmenet vessakäynnit, kivulias ummetus tai älytön ripuli. Tiedän kuitenkin hyvin, mikä ruoka tekee mitäkin oiretta, joten ulkonasyödessä joustan. Yleensä tilaan vain kasvis ja laktoositon (joista jälkimmäinen taitaa olla aika turha lisäys tänä päivänä). Minulla on ”en halua olla vaivaksi” -syndrooma suolistovaivojen lisäksi, ja en yleensä ole jaksanut vegaanista vaihtoehtoa sen takia tilailla. Vitriinistä valkkaan kyllä vegaanista, jos vain on tarjolla. Vegaanihaasteesta opin myös, että tiskin alta saa vegaanista, kun osaa pyytää. Nyt vain toivoisin, että nämä herkulliset ruoat nousisivat sieltä tiskin alta kaikkien valittavaksi.

Eipä silti, olen syyllistynyt napsimaan tilaukseni ulkopuolelta ruokia, koska FODMAP-ruokavaliota ei oikein tunneta enkä siksi edes yritä tilata tismalleen minulle sopivaa annosta. Jatkossa tulen olemaan huomaavaisempi muita kohtaan ja joko pitäydyn tilauksessani tai en edes tee erityisruokavaliotilausta. Tämä riippuu  siitä, millaisesta tilaisuudesta ja päivästä on kyse. Joskus esimerkiksi kokoukset tai työtilaisuudet ovat sellaisia, että en pääse noin vain poistumaan villintyvän suolistoni kanssa vessaan ja joudun valitsemaan ruoat varovaisemmin.

Vaikka olen jatkuvasti ravitsemusterapeutin ammattissani tekemisissä ihmisten erityisruokavaliotarpeiden kanssa, en voi vuosienkaan pohtimisen jälkeen tajuta, kuka haluaisi ilman mitään tuntuvaa syytä rajoittaa ruokavaliotaan ja hankaloittaa elämäänsä vapaaehtoisesti, kuten muotidieeteille ryhtyessä? Tämän kysyn nimenomaan henkilönä, jolla itsellä on erityisruokavaliotarpeita. Olisin valmis luopumaan toisesta munuaisestani, jos se laannuttaisi ärtyvän suoleni. Vapaaehtoisesti en sipulia, punajuurta tai ruista jättäisi lautaseltani pois (koska hyvää!).

Aika usein tulee vastaan ihmisiä, jotka hakevat elämänhallintaa ruokaan kohdistuvasta itsekuritreenistä. Uskokaa pois, onni ja hyvä olo ei tule lisäkontrollista eikä tarpeettomista ruokasäännöistä. Niistä seuraa vain ongelmallinen suhde ruokaan ja pitkään jatkuessa myös mahdollisesti terveysongelmat.

 

 

Koistisella ja minulla on muuten tämä bulls**t-yliherkkyys, mutta onneksi sillä tittelillä ei tarvitse ruokia tilailla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Joko lopultakin raaka-aineiden alkuperät saataisiin ravintoloihin ja tuoteselosteisiin?

Viikonloppuna repesi esiin Brasilian lihaskandaali: pilaantunutta tai salmonellalla höystettyä lihaa on myyty ulkomaille vuosia. Sen jälkeen on vatvottu sitä, onko pilaantunutta lihaa tullut Suomeen vai ei ja kuinka paljon ja missä brasilialaista lihaa on mahdettu käyttää.

Nämä skandaalit ovat tietysti ikäviä monesta syystä. Mutta niiden hyvä puoli on se, että nostaa keskusteluun raaka-aineiden alkuperää.

Asuin vuonna 2011 Sveitsissä. Siellä nuhjuisemmassakin kebab-paikassa oli seinällä lappu, jossa kerrottiin lihan alkuperämaa. Vähän paremmissa ravintoloissa asiaan kuului, että ruokalistalla selvitettiin monien muidenkin tuotteiden alkuperää, toisinaan tuottajiin asti. Jogurttipurkissa voitiin kerrottiin, mistä ovat peräisin maito, luumut ja sokeri.

Alkuperämerkintöjen esiintuominen on yleistynyt Suomessakin. Esimerkiksi S-ryhmä ilmoitti vuonna 2012 ryhtyvänsä merkitsemään Rainbow-tuotteisiin vähintään pääraaka-aineen alkuperämaan. Myös eduskunnassa aiheesta on puhuttu vuosia sitten.

Mutta silti alkuperätiedot ovat edelleen yllättävän harvinaista. Pakollista alkuperän kertominen on vain joidenkin tuotteiden kohdalla.

Ymmärrän, että jos ravintola tai lihatuotevalmistaja käyttää brasilialaista tai thaimaalaista broileria, ei alkuperämaata tee mieli esitellä. Mutta nyt kannattaisi tuoda esiin, jos raaka-aineet ovat ovat lähempää kuin toiselta mantereelta.

 

Eikä kyse tietysti ole vain siitä, että raaka-aineen taustalla voi olla huijausta ja alkuperä pitäisi siksi kertoa. Raaka-aineiden alkuperien esiintuominen on osa vastuullista toimintaa.

Ostetaanko sieltä, mistä halvimmalla saadaan, piittaamatta eettisistä ja ekologisista vaikutuksista, vai painavatko valinnoissa muutkin tekijät?

 

Äskettäin avannut ravintola EGG kertoo mieluusti raaka-aineiden taustoista. Kananmunat tulevat Vaahteramäen tilalta, ja myös monet muut tuotteet ovat kotimaisia. Minulla oli ilo päästä maistamaan vegaanista annosta jo ennen ravintolan virallista aukeamista.

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Kakkatofua, muoviriisiä ja ripaus oopiumia: ruokahuijauksille on vaarallisia muotoja

10. maaliskuun 2017 Eettisyys 0

Ruokaan öljyä katuviemäristä, tofun makua vessanpöntön vedestä, muovia riisiin ja huumaavia aineita ravintolaruokaan. Kiinalaiset elintarvikehuijaukset ovat hurjaa luettavaa. Ne eivät vain vie kuluttajien rahoja, vaan voivat myös aiheuttaa vakavia terveydellisiä haittoja.

Kiinan ehkä kuuluisimmassa vaarallisessa ruokahuijauksessa maitoon lisättiin melamiinia. Melamiini on kemiallinen yhdiste, jonka avulla voi näennäisesti nostaa ruoan proteiinimäärää. Se kuitenkin voi aiheuttaa virtsakiviä ja virtsarakon syöpää, ja tämän vuoksi monet melamiinimaitoa juoneet vauvat kuolivat.

Lisäksi Kiinassa on otettu katuviemäreistä öljyä, joka on käsitelty ”ruokaöljyksi”. Kiinalaiset tuntevat tämän öljyn nimellä digouyou. Öljy sisältää myrkyllisiä yhdisteitä ja voi aiheuttaa vatsa- ja peräsuolisyöpää.

Perinteisen, pahanhajuisen tofuruaan, choudoufun, valmistukseen joku keksi nopean ja halvemman keinon. Halvassa valmistuksessa tofu fermentoidaan käytännössä ulostevedessä. Joskus marinointivettä on terästetty myrkyllisillä lisäaineilla.

Kiinan KFC:n osasta kanatuotteista on löydetty Sudan I -väriainetta, joka on myös vaarallinen, vahva myrkky.

Näistä edellämainituista tapauksista kirjoitti Yida Cai Kehittyvä elintarvike -lehdessä.

Äskettäin 35 catering-yritystä jäi kiinni oopiumin lisäämisestä ruokiin. Konstit on siis todella monet, kun asiakkaat halutaan koukuttaa oman firman palveluihin.

Nigeriaan yritettiin tuoda kiinalainen riisilasti, josta osa olikin muovia. Viini ei ollutkaan viiniä.

Kaiken tämän jälkeen ei ihme, että kiinalaiset eivät itsekään luota oman maansa ruokaan ja ruokateollisuuteen. En kyllä luota minäkään.

Miten suuri osa tapauksista jää pimentoon? Kuinka paljon tapahtuu vähäisempiä ruokahuijauksia, jotka ehkä havaitaan, mutta joissa ei ole isojen kohujen aineksia?

Jos Intiassa selvitetään, että pakatuista elintarvikkeista 20 prosentin taustalla jonkinlaista huijausta tai vähintään merkittävällä tavalla vääriä pakkausmerkintöjä, mikä luku on jossain toisessa maassa?

Ruokahuijauksilla on myös valitettavan pitkä ja likainen historia, ja tietysti ruokahuijauksia tapahtuu paljon kaikkialla, myös länsimaissa.

Halpaa oliiviöljy myydään kalliimpana, hevosta nautana, perushunajaa kaupataan arvostettuna manukahunajana tai lammas ei ole lammastaOreganon joukkoon nakataan oliivinlehtiä tai albaanialaisia tomaatteja myydään sisialaisina.  Myös esimerkiksi kalojen väärentäminen on tavallista: ravintola saattaa myydää halpaa kalaa jonakin toisena, arvostettuna lajina, tai kalatuote voi sisältää uhanalaista haita.

Monet tapaukset eivät yleensä tuota suoraa terveydellistä riskiä useimmille kuluttajille, . Mutta tietysti nämä kaikki ovat huijauksia, joiden olemassaolo on hyvä tiedostaa.

Joku tekee bisnestä sillä, että myy jotain muuta kuin lupaa.

Suomessa ruokahuijauksia, ainakaan mitään vakavampaa, nousee esiin harvoin. Meillä on myös toimivaa valvontaa: esimerkiksi huonolaatuiset appelsiinit jäivät Tullin haaviin tammikuussa.

Yksi hyvä syy lähiruoan suosimiseen onkin tietysti se, että ruoan taustat on helpompi selvittää.

Kiinalaisen valkosipulin kasvatusolosuhteista tai viljelmillä työskennelleiden ihmisten kohtelusta minun on käytännössä mahdotonta saada täyttä selkoa. Kotimaisen tuotteen kohdalla tieto on saatavilla paljon helpommin.

Minä olen erittäin etuoikeutettu, sillä minulla on mahdollisuus valita ruokani. Tätä mahdollisuutta ei ole suurella osalla maailman ihmisistä.

 

Minulla on suuri etuoikeus asua korkean ruokaturvallisuuden maassa, jossa esimerkiksi huonot appelsiinit voivat jäädä Tullin haaviin.

Lähde tekstin alussa mainittuihin kiinalaisiin ruokahuijauksiin:
Yida Cai. 2016. Kiinassa elintarvikkeiden turvallisuusongelmiin on alettu puuttua. Kehittyvä elintarvike 5/2016, 41.
Yida Cai on kotoisin Kiinasta ja on ollut Suomessa vuodesta 2013. Hän suorittaa maisteriopintojaan elintarviketieteissä Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja esim. EU-komission ruokahuijauksia ja -väärennöksiä käsittelevästä kuukausikirjeestä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Ruokamysteereistä sanottua: Tolkun ääntä kriittiselle kuluttajalle

05. maaliskuun 2017 Kirja 0

Kun kirjan saatiin julki, niin tietysti jännitimme, millaista palautetta siitä mahtaa tulla. On ollut tosi kivaa saada lukea esimerkiksi Twitteristä kehuja kirjallemme, kiitos niistä!

Samoin on ollut hienoa havaita positiivisia kommentteja myös mediassa. Tässä poimintoja:

Hämeen Sanomat 22.2. (Kiitos kuvasta Hanna Mattilalle!)

 

Puutarha & Kauppa.

 

 

 

 

 

Voi Hyvin -lehden pääkirjoitus 2/2017. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lisäksi vielä pari Twitter-kommenttia:

@Ruokamysteerit @helmet Kirja on luettu.Mahtava kirja.Iso kiitos tekijöille! Menee kotona samaan hyllyyn mm. Syötäväksi kasvatettujen kanssa.”
Jupe 9.2., @AnttinJP

”Etukäteen mietitytti -kirjan suhtautuminen ’un. Nyt todettava; kritiikki rakentavaa, hyvät puolet tuotu myös esille!”
– Luomun parissa työskentelevä Aura Lamminparras, @AuraLamm

 
Otamme tietysti erittäin mielellämme palautetta vastaan kaikilta lukijoilta! Twitterissä meidät tavoittaa varmimmin laittamalla viestiin joko @ruokamysteerit tai #ruokamysteerit. Jos innostut peräti blogaamaan kirjasta, niin pistä linkki tiedoksi Ruokamysteereiden Facebook-sivulle tai lähetä sähköposti ruokamysteerit(at)gmail.com.  Iso kiitos!

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Pilaavatko hiilihydraatit sydänterveyden?

Ruokamysteereitä pyydettiin kommentoimaan Maailman sydänjärjestön entinen puheenjohtaja Salim Yusufin puheen sisältöön, jota eräällä kotimaisella ravitsemusaiheisella sivustolla puitiin.

Suomen Sydänliitto ehti edelle, mutta sehän on vain hyvä, että näemmä päädyimme tahoillamme samoihin tulkintoihin ja selityksiin. Sydänliiton mukaan Salim Yusufin näkemykset eivät edusta kardiologien yleistä näkökantaa. Lisäksi he muistuttavat, että kyseessä tosiaan on kardiologi, ei ravitsemustieteilijä.

Omien kommenttien tueksi kävin etsimässä tietoa ja näkökantoja Harvardin yliopiston sivustolta. Heillä on yleensä proaktiivinen ote päivänpolttaviin ravitsemusaiheisiin ja he tarttuvat sellaisiin teemoihin, jotka kansaa puhututtavat. Tämä myös siksi, että vaikka yritän ymmärtää tiedettä ja viestiä siitä, en ole tutkija. Tutkijat ovat minun maailmassani velhoihin verrattavia tyyppejä, jotka pystyvät prosessoimaan tietoa tavan kuolevaista taitavammin. Riskinä toki on, että ravitsemustiedevelhot keskittyvät liiaksi vain omiin bravuureihinsa ja lukuihin, mikä voi vaarantaa ymmärtämästä kokonaisuuksia ja arjen valintoja. Tämä perspektiivi taas säilyy, kun tekee potilastyötä ruohonjuuritasolla.

Samalla tiedonhakuretkellä löysin epidemiologian ja ravitsemustieteen professori Walter Willetin kommentit voin roolista sydänterveydelle Medpage Today:n sivustolla  Hyvä pätkä, kannattaa ehdottomasti kuunnella. Summa summarum: sydänterveyden kannalta voi on hyvä korvata terveellisemmällä vaihtoehdolla, eli juoksevilla kasvirasvoilla. Sitä ei kannata korvata prosessoidulla, kuituköyhällä hiilihydraattipitoisella ruoalla tai muilla epäterveellisillä vaihtoehdoilla, kuten sokerilla tai punaisella lihalla. Eli ei varsinaisesti mitään uuttaa auringon alla. Lisää tutkittuun tietoon perustuvia vinkkejä sydänterveyden parantamiseen löytyy Harvardin yliopiston Nutrition Source -sivuilta.

Videolla hän myös kritisoi Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistua meta-analyysia, joka kohahdutti maailmaa tuloksellaan, jonka mukaan tyydyttyneen, kovan rasvan saannilla ei olisi merkitystä sydän- ja verisuoniterveyden kannalta. Hänen mukaansa tutkimuksen teossa ja johtopäätöksissä oli merkittäviä puutteita. Nykytutkimuksen valossa nykysuositukset – karsi tyydyttynyttä, kovaa rasvaa ja suosi juoksevia kasvirasvoja – pitävät sydämen terveydestä huolta, mutta pienentävät riskiä sairastua myös muihin sairauksiin, kuten neurologisiin sairauksiin.

Koska tämä juttu on vain lyhyt kommentti esitettyyn blogitekstiin, en lähde jahtaamaan muiden tutkijoiden kommentteja aiheeseen. Kommenttiketjuissa taisi tulla ilmi, että Salim Yusufia oli tituleerattu johtavaksi asiantuntijaksi alallaan. Näin voi ollakin, kun puhutaan kardiologiasta (hän näyttäisi keskittyneen lääkehoitoon julkaisujen perusteella), mutta ei välttämättä ravitsemustieteen saralla. Jos tässä nyt aletaan puntaroimaan, kumpi näistä tutkijoista on pätevämpi kommentoimaan ravitsemuksen roolia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, niin oma ääneni menee kyllä Willetille. Siteerakseni hänen esittelyään yliopiston sivuilta…

”Dr. Willett has focused much of his work over the last 40 years on the development and evaluation of methods, using both questionnaire and biochemical approaches, to study the effects of diet on the occurrence of major diseases.  He has applied these methods starting in 1980 in the Nurses’ Health Studies I and II and the Health Professionals Follow-up Study.  Together, these cohorts that include nearly 300,000 men and women with repeated dietary assessments, are providing the most detailed information on the long-term health consequences of food choices.”

Lisäksi Ruokamysteerit hengessä nostan esiin ekologiset ja eettiset puolet aiheesta. Spekuloidaanpa nyt huvikseen –  ihan ajatusleikkinä – että eläinrasvat olisivat yhtä terveellisiä kuin kasvirasvat (mitä ne eivät nykytietämyksen ja ravitsemustieteellisen konsensuksen mukaan olei).  Eläinperäiset rasvat merkitsee siis eläintuotantoa ja todennäköisemmin siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, eli tehotuotantona. Eettisesti siten kyseenalaista, vaikka tänä päivänä liha- ja maitoala sekä maataloussektori harva se päivä muuta yritää toitottaa.

Ekologisesti kasvirasvat ovat parempi valinta, niin Koistisen ja minun kuin todellisten asiantuntijoiden mielestä. Aiheesta voit lukea lisää Helsingin Sanomien jutusta, jossa Ruokamysteerit-tiimi osallistuu rasvakeskusteluun sekä ympäristö- että terveysnäkökulmasta. Kasvirasvojen tuottaminen on loogisempaa, koska siinä öljykasveista puristetaan öljy suoraan talteen, kun kasviraaka-aine taas voin, kerman ja juustojen tapauksessa kierrätetään eläimen kautta. Kasvirasvojen tuotanto vaatii vähemmän vettä, etenkin, kun puhutaan kotimaisesta rypsiöljystä.

Loppuun vielä hatunnosto tutkijoille ja tieteen tulkitsijoille. Ei ole helppoa ei. Tiede on kaikkea muuta kuin vasemman sarakkeen suorasukaisia teorioita ja tulkintoja.

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+


Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)

Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.

Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.

Mistä syömishäiriöt syntyvät?

Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. ”Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.

Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.

Altistaako veganismi syömishäiriöille?

Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se ”palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.

Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien ”turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.

Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan ”lupa” kontrolloida.

Näkemyksiä potilastyöstä

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.

Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.

Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.

(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )

Kannanottoa odotellessa

Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.

Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?

Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.

Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme ”hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen ”leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.

Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: https://www.eatingdisorderhope.com/information/anorexia/vegan-vegetarian-relationship-rates

Kuva: Carlos Porto, FreeDigitalPhotos.net

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestShare on LinkedInEmail this to someoneShare on Google+