Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)

Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.

Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.

Mistä syömishäiriöt syntyvät?

Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. ”Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.

Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.

Altistaako veganismi syömishäiriöille?

Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se ”palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.

Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien ”turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.

Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan ”lupa” kontrolloida.

Näkemyksiä potilastyöstä

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.

Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.

Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.

(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )

Kannanottoa odotellessa

Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.

Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?

Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.

Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme ”hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen ”leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.

Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: https://www.eatingdisorderhope.com/information/anorexia/vegan-vegetarian-relationship-rates

Kuva: Carlos Porto, FreeDigitalPhotos.net


Vegaanihaaste Lapissa – eihän se ihan putkeen mennyt…

Vegaanihaaste Lapissa – eihän se ihan putkeen mennyt…

Kertailin ekassa osiossa, miten vegaanihaaste sujuu, kun on tarpeen huomioida myös erityisruokavaliotarpeet – minun tapauksessa herkkävatsaisuus.

Lapin reissusta palattu ja tässä vähän fiiliksiä vegaanihaasteen sujumisesta siellä. Toinen viikkohan lähti ikävissä merkeissä liikkeelle, sillä ennen matkaa nautittu härkispatahan laittoi pakin niin pahasti sekaisin, että siitä toipuminen vei nelisen päivää. Pienessä jaetussa yksiössä tämä on aidosti ongelma. Voitte kysyä matkaseuralaiselta, joka onnekseni on yksi läheisimmistä ystävistäni jo vuosien takaa. Muuten olisi ehkä huumori loppunut alkuunsa.

Onneksi suolisto rauhoittui ja loppureissu, eli viikko vielä siihen päälle, meni erittäin hyvin vatsavaivojen osalta. Oikeastaan niitä ei ikinä tule, jos teen itse ruoat ja liikun ja nukun hyvin. Kuten sitä tapaa lomalla tehdä.

Matkalla tapahtui pari tahallista joustoa ruokavaliosta ja pari, jotka tapahtui vähän huomaamatta.

Tahalliset oli haukkaus kaverin munkista, oma munkki hirveässä nälässä (tarjolla vain pullia ja lihaisia ja kalaisia leipiä) sekä kasvispizza juustolla (hirveässä nälässä tämäkin), lusikallinen remoulade-kastiketta ranskisten kanssa.

Vahingossa taas nautin wasabipähkinän, jonka vegaanisuudesta ei varmuutta ja joku muukin juttu, jota en edes nyt muista.

Tiiviisti fiilikset on, että ei ollut ihan helppoa, jos halusi syödä ulkona yhtään mitään. Lisäksi aina pitäisi varautua ja syödä ennakkoon. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset haasteen suhteen, sillä koin ruokavalion rasitteena matkalla muutamastakin syystä. Ensinnäkin, ei ole kiva syynätä jokaista suupalaa. Toisekseen, haluaisin tukea paikallisia yrittäjiä ja pelkän teen tai mehun litkiminen tuntui jotenkin nololta. Kolmanneksi, kaipaan kalaa ja kaipaan joustoa. Kotivegaanius ei ole mikään ongelma ja se oli helppoa myös Lapissa, koska pääosan aterioista laitettiin itse. Samalla tuli testattua niin herkkullinen oumph kui kummalliset soijapallurat, jotka ei kyllä mene jatkoon, sillä rakenne oli epämiellyttävä ja maku täysin mitätön. Vegaanijuusto ja -leikkeleet eivät myöskään ole mitään erityisiä makuelämyksiä, mutta suolaisuudessaan olivat ihan kiva vaihtelu eväsleivissä. Maapähkinä-hillo oli kyllä parempi.

Ehkä vähän hassu fiilis, että Vegaanihaasteen sivuilla hehkutetaan ja hypetetään ja itse en oikein noita fiiliksiä voi jakaa. Sinällään hyvä huomata, että linjanveto syödä kalaa on minulle aivan hyvä ja riittävän ekologinen ja minun omatuntoni mukainen. Tosin myönnän, että munkkilipsumisesta tuli vähän morkkis haasteesta lipsumisen suhteen – ei missään nimessä muuten.

DSC_0088
Hiihtoretkeläiselle maistuu. Onnellinen ilme johtuu myös siitä, että rakastan talviliikuntaa yli kaiken.
DSC_0273
Ranskiksia ja bisseä = lomaruokaa

 

received_10154071736415800
Hesestä soijasuikaleita, ranskiksia, fruitie ja megakahvi. Kelepas hyvinkin! Saatan syödä huvikseen joskus muulloinkin.

 

Uteliaille lopuksi vielä muutaman päivän ruokapäiväkirjanpidot. Joillekin kollegoille on vissiin iso paikka kertoa syömisistään, mutta mulle tää ei kyllä oo mikään salattava juttu tai mitenkään kynnyskysymys. Mainittakoon, että ranskalaisia söin 10 päivän aikana usein, koska a) kulutus oli melkoista b) ne tuntui varmimmalta (toivottasti) vegaani-vaihtoehdolta.

Tämä on paras, mihin pystyn. Neljä päivää. En tajua, miten jotkut ihmiset jaksaa kirjata ruokiaan ylös (tai muuten seurata syömistään) yhtään tämän pidempään. Nämä oli nyt ne siistit päivät, jolloin ei tullut joustoja.

Päivä 1

Aamupala junavaunussa

2 mega mukillista kahvia (saatoin vähän innostua Lappiin pääsyn kunniaksi)

1 pillikaurajuoma

1 lautasellinen kaurapuuroa, muutama mustikka, sokeria

Välipala

1 kourallinen maustettuja suolapähkinöitä (vegaaniai – tarkistettu)

Välipala 2

1 metsämarjainen kaurajuoma

1 soijakermajäätelö

Päivällinen

palsternakkakeittoa (palsternakkapyree, perunaa, kaurakermaa, kasvisfondia)

2 siivua kauraleipää

kourallinen tattarihapannappeja

vegaanista margariina (70 %)

savu-vegejuustoa

savu-vegeleikkelettä

paprikaa

Iltapala

2 kauraleipää, joilla maapähkinävoita ja hilloa

2 mandariinia

2 porkkanaa

DSC_0067
Entisessä Euroopassa makumatkalla. 😀

Päivä 2

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

kuivattuja banaanilastuja

kuivattuja karpaloita

maapähkinävoita

2 mukillista kahvia soijajuomalla

(ehkä jotain, muistiinpanoissa on kysymysmerkki)

DSC_0075
Trendikäs fruitbowl (tai miksi niitä ikinä kutsutaankaan) laiskan ravitsemusterapeutin versiona. 😀

Hiihtoretkellä

1 Parrots-siemenpatukka (näyttää samalla kuin ne, mitä ostetaan marsuille, mutta on maultaan parempi – kai)

2 Arctic Superfoods EVÄS-patukka

(eväspatukat mainittu merkiltä, koska näiden ostaminen herkkävatsaisena on todella vaikeaa – minulle sopii nämä hyvin)

termarillinen (4 dl) kidneypapukeittoa (vermisellinuudeleita, papuja, pakastevihanneksia, kasvisfondia)

4 leipäsiivua, joissa vegejuustoa ja -kinkkua, margariinia ja paprikaa

kahvia

1 litra mustikkamehua kuumana termarista pitkin päivää

Välipala

jättiranskalaiset ketsupilla

2 pientä olutta

Illallinen

palsternakkakeittoa

keitettyä riisiä (paljon)

oumphia (semi-paljon)

(tässä kohti kaaduin sänkyyn, vaikka olisi voinut syödä enemmän)

Päivä 3

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

kuningatarhilloa

margariinia

2 tofuvoilepää (margariinia, tofua, paprikaa)

1 mandariini

2 mukillista kahvia

Hiihtoretkellä

termarillinen (4 dl) kikhernekeittoa (kuten edellisenä päivänä, paitsi eri kasvikset ja pavut)

4 liepäsiivua, joilla maapähkinävoita ja hilloa

2 dl appelsiinimehua

1 l mustikkamehua termarista pitkin päivää

Välipala

1 kauraleipä margariinilla

kourallinen banaanilastuja

1 appelsiini

1 wasabipähkinä (mahtoiko olla vegaaninen…?)

Illallinen

punaviinia reilu lasillinen

polentaa

tomaattista tofukastiketta (porkkanaa, fenkolia, grillattua munakoisoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaattimurskaa, mausteita)

Päivä 4

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

tyrnijauhe

maapähkinövoita

hilloa

1 kauraleipäsiivu, jolla margariinia, tofua ja paprikaa

Metsäretkellä

n. 6 dl kuumaa mustikkamehua termarista

4 kauravoileipä, joilla margariinai, tofua, vegejuustoa ja paprikaa

1 Arctic Superfoods EVÄS-patukka

Päivällinen

pieni olut

polentaa ja tofua, aurinkokuivattuja tomaatteja ja grillattua munakoisoa

3 pientä porkkanaa

(varmaan jotain, mutta onpahan jäänyt kirjaamatta)


#vegaanihaaste + FODMAP

#vegaanihaaste + FODMAP

Ensimmäinen viikkoa vegaanihaastetta takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa viikon sujumisesta. Varoitus: sisältää sekä ruoka- että suolistopuhetta, mahdollisesti samassa lauseessa.

Mari kirjoittelikin jo aiemmin, että olemme mukana ja kuvaili vähän omaa ruokavaliotaan. Molempia yhdistää tilanteessa se, että kotioloissa syömme hyvin pitkälti vegaani-ruokavaliota mukaillen (plus molemmilla kala). Minulla haastetta lisää ulkona syödessä se, että minulla on ärtyvä suoli ja sen kurissa pitämiseen joudun hyödyntämään FODMAP-ruokavaliota.

Totuttelua

Suoritin laskeutumisen haasteeseen jo oikeastaan joulu-pyhien aikana muiden ruokien paitsi kalan osalta. Tein laatikot vegaanisena (Vegaaniliiton reseptejä mukaillen) ja itselleni murevaa ja herkullista seitankinkkua (Chocochilin ohjetta reippaasti mukaillen). Ensisijaisesti etsin vegaanista myös ravintoloissa. Esimerkiksi kuopiolaisessa Panzassa sai herkutella burritobuffetissa oikein maistuvasti!

Sinällään aihe on tuttua juttua, koska ravitsemusterapeutin vastaanotollani vegaani-FODMAP-ruokavalio ei ole harvinaisuus ja sen toteuttaminen sujuu asiakkailtani yleensä ihan mallikkaasti ja monipuolisesti.

Helppo vegenakki!

Kotioloissa maitotuotteita ei juurikaan ole muutenkaan käytössä, joten tämän viikon ostoskori näytti samalta kuin aiemminkin. Tofua, soija- ja kaurajuomaa, Yosa sporteja, soijarahkaa, härkistä, vegaanista jäätelöä… sekä roppakaupalla kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kvinoaa, kauraa ja muita viljatuotteita, tahinia ja maapähkinävoita olikin jo kotona.

Ravintoloissa syöminen

Söin viikolla useampaan otteeseen ravintolassa tai kahvilassa, koska ystäväni pikkusisko oli Australiasta asti tullut vierailulle. Hän, kuten useimmat australiaiset, on hyvin rento, joten paikat valikoitui sen mukaan, mistä minä saan syömistä. Hieman haastetta vegaani-pyynnöt kuitenkin aiheuttivat.

Design-museon kahvilan herran mukaan vegaani-villitys on jo old news, että heillä ei minulle tarjottujen mandariinien ja raakapatukoiden lisäksi ollut muuta tarjolla. Nihkeä asenne oli kyllä oikea syy kannoilla kääntymiselle. Panimoravintola Bryggerissä taas olisin saanut salaattia, josta oltaisiin jätetty juusto pois. Kysyin, että saako jotain muuta juuston tilalle. Kuulemma muita kasviksia. Jäi päivällinen syömättä.

Sen sijaan Rosterissa, Sandro Kalliossa, Berggassa ja Löylyssä olen syönyt tällä viikolla erinomaisesti! On ollut VEEFiä (Sandron omaa seitanin tyyppistä proteiinipitoista mureketta – näin muistan jostain lukeneeni, mutta nyt en kyllä löydä tarkempaa selitystä…) ja nyhtökauravoileipää. Hullua tässä on se, että monesti vegaaniset herkut eivät löydy listalta vaan niitä pitää erikseen pyytää. Bergga-kahvilan vegaaninen ja gluteeniton kakku oli erityisen mieltä lämmittävä, koska vehnän syönti ei tunnu hyvältä sisuskaluissa useana päivänä peräkkäin.

Pueblossa sain juustosekoilun jälkeen vegaaniset tacot eteeni. Se vähän harmitti, koska jäin miettimään, että minkö juustoiset versiot nyt sitten hävikkiin, mikä on itselleni ruokasynneistä suurin. Kasvisravintola Silvopleessä juhlittiin vegaanihaastetta sillä, että tarjolla oli voin sijasta öljy-balsamico -seosta. Minusta tämä oli kiva ele! (Miinusta kuitenkin Silvopleen älyttömän suolaisesta ruoasta – terveysimago ottaa tästä vakavaa iskua!)

Yritin noukkia Silvopleen buffetpöydästä FODMAP-ystävällisiä valintoja, mutta joku ruoka ärsytti ja ilta ei nyt ihan kivutta sujunut. Valitettavasti suoliston murinat ja  mahan kivistelyt ovat hyvin yleinen seuraus ravintolavierailuista, myös tämän viikon maullisesti hyvistä paikoista. Sipuli ja valkosipuli tahtoo päätyä aina vegaanisiin annoksiin, joten tämä yhtälö on kyllä aika haastava pidempään kuin kuukauden. Monesti syön ravintoloissa kalaa – alkuperän ensin urkittuani. Ja ei, en oikeasti jaksa alkaa selittämään, mitä kaikkea voin ja en voi syödä joka kerta, kun syön ravintolassa. Toiveena tietysti olisi, että voisin tilata vegaanisen FODMAP-annoksen ja keittiössä tajuttaisiin, mikä se on. Ehkä viimeisellä viikolla käyn jossain ravintolassa testaamassa kokin kärsivällisyyttä!

dsc_0032
Öljy ja balsamico sopii paremmin kasvisravintolan linjaan kuin voi.

 

dsc_0013
Löylyn nyhtökauravoileipä

 

dsc_0023
Berggassa sai suun makeaksi. Taustalla kauramaito-cappuccino.

Bug nug – perjantai

Joustin tahallisesti ruokailuissa perjantaina, sillä ystäväni, hyönteiskokki Topi Kairenius, oli luvannut tarjoilla vieraalleni ja minulle hyönteisiä. Topi kärsivällisesti valmisti linssi-sirkkajauho-nugetteja ilman kananmunaa, mutta pannulla käytetyt sirkat ja kuhnurintoukat olivat saaneet öljyä ja voita niskaansa. Maistelin silti muutaman. Juureksille laitoin tahallani hunajaa, koska se hyönteisperäisenä kuului mielestäni illan teemaan.

Hyönteisten syönti tahtoo jakaa kasvissyöjiä. Hyönteiskokin näkemykset asiasta löydät koiramies.fi -sivustolta. Hyönteisten sielun ja ruumiin maailmaan kannattaa tutustua ja pohtia asiaa, vaikka kasvissyöjä olisikin.

dsc_0029
Hienosti muotoiltuja bug nugseja!

Luottovalinta – tofu

Maullisesti mainiota kotimaista härkistä olen syönyt muutamaan otteeseen ja etenkin ensimmäisen kerran jälkeen olin jo intoilla, että tuote sopii suolistolleni, mutta pahasti vaikuttaa nyt siltä, että ainakin annostelu pitää pitää hyvin maltillisena, jotta kivuilta ja vessassa ramppaamiselta vältytään.

dsc_0037
Härkispata oli kyllä herkullista, vaikkakaan ei kivutonta.

 

Onnekseni rakasta tofua, sillä se sopii ärtyvälle suolellenikin hyvin. Se menee sellaisenaan leivän päällä, salaatissa, tofukokkelissa, wokeissa, smoothiessa… kaikki käy. (Pehmeä tofu sisältää FODMAP-yhteistä melko paljon, mutta kova tofu sopii. Tämä johtuu siitä, että FODMAP-yhdisteet liukenevat veteen ja mitä kuivempi tofu, sitä paremmin sen pitäisi herkkäsuolistoisille sopia.) Pavut ja linssit menee kyllä pieninä määrinä sellaisenaan. Apteekista saatavat alfagalaktosidaasi-entsyymit kulkevat aina matkassani, sillä otan niitä aina näiden aterioiden yhteydessä lieventääkseni oireita. Tällä viikolla tacojen ohessa tuli syötyä muun muassa mustapapuja, jotka ovatkin mielestäni hyvin herkullisia. Samoin linssejä söin muutamaan otteeseen. Kikhernepastaa on hyvä pitää kotona varalta, jotta saa kasvisten kanssa pikasesti ruokaa. Monesti sekoitan joukkoon riisinuudeleita. Keräilen ja kehittelen reseptejä tässä kuun aikana ja laitan niitä sitten kotisivujeni puolelle.

Lisää palkokasvien sulavuudesta olen kirjoittanut Jussi Riekin ylläpitämälle puolikiloa.fi -sivustolle. Se pohjautuu VegFesteillä pitämään luentoon aiheesta. (Oli muuten tosi kiva luentotilaisuus!)

***

Uusi viikko, uudet haasteet. Olen lähdössä yöjunalla kohti Lappia ja siellä pysyn reilusti kuun puolivälin paremmalle puolelle. Nyt siis selvitetään, miten onnistuu vegaani-FODMAP -ruokavalio pohjoisessa! Hostellin henkilökunta jo Instagram-kyselelyihin vastasi, että paikalliselta kauppiaalta pitäisi löytyä hyvä valikoima minulle sopivia tuotteita. Katsotaan, mitä tästä tulee – vähän kyllä jännittää!


Vegfestin seitania sulatellessa: kasvisruokakehitystä lihan vai kasvisten ehdoilla?

23. toukokuun 2016 Kasvis 0
anuhopia
Lisää Anu Hopian ajatuksia voi lukea mm. Vähemmän lihaa -kirjassa olevasta artikkelista.

Jos on seurannut yhtään kasvisruokiin liittyvää keskustelua, on varmasti törmännyt siihen, että soijanakkia moititaan nimestä. Nakkihan on lihaa, ei voi olla soijaa!

Tätä teemaa sivuttiin myös viikonloppuna Tampereen Vegfesteillä Anu Hopian luennolla. Kukaan ei toki siellä enää jaksanut vääntää nimeämisestä, vaan keskustelussa mentiin syvemmällä ruokakulttuuriin liittyen.

Elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia (tuttu myös mm. Molekyyligastronomia-blogistaan) nimittäin pohti, että jos kaikkien kehiteltävien kasvisversioiden tavoitteena on muistuttaa mahdollisimman paljon lihaa, ei ruokakulttuuri varsinaisesti muutu.

”Kasvisruokaa pitäisi kehittää enemmän kasvisten omilla ehdoilla ja hyödyntää niitä loistavia ominaisuuksia, joita kasviksissa on.”

Tämä oli mielestäni oiva ajatus. Se ei poissulje sitä, etteikö tehtäisi myös lihankaltaisia tuotteita, koska niiden omaksuminen osaksi ruokavaliota on monille helpointa. Hopia totesi, että lihalla on vankka jalansija ruokakulttuurissamme. Liha mielletään kulttuurillisesti arvokkaaksi ja kasvisruokaa maukkaammaksi. Tätä ei hetkessä heilauteta, joten tarvitaan tuotteita, jotka lihansyöjä hyväksyy lihankorvikkeiksi.

(Siitähän se soijanakinkin nimi pitkälti johtuu: iso osa ruokatuotteista on tuttuja lihallisina versioina. Myös kasvisversiot vaivatonta nimetä lihatuotteista tutuilla termeillä, jotta tietäisimme, mistä tässä elintarvikkeessa mahtaa olla kyse.)

Mutta jotta se lautasemme ei vaatisi aina lihaa tai lihankaltaista tuotetta, tarvitaan jotain ihan uutta. Mitä se sitten olisi? Omat aivoni eivät kehitystyöhön riitä, mutta nokkelammat näitä varmasti osaavat ideoida.

Hopia muistutti myös siitä, että monet meille uudet lihankorvikemaiset tuotteet ovat tulleet meille muista ruokakulttuureista, joissa niitä on käytetty jo pitkään. Yksi näistä tuotteista on vehnägluteenista valmistettu seitan. Seitaniin törmäsin viikonlopun aikana usein niin keskusteluissa kuin lautasellani. Keskusteluissa puhuttiin siitä, miten ratkaisevaa on seitanin maustaminen, ja toisaalta siitä, miten eri jauhoilla voi valmistaa erilaisia seitaneita myös sellaisille, joille vehnägluteeni ei sovi.

Lautasellani seitania oli paitsi Vegfestin ruokakojulta ostettuna, myös ravintola Roastin vegeburgerin välissä. Seitania siis näkyy yhä enemmän ravintoloiden ruokalistoilla, mikä on mainio asia. Seitan on tervetullutta vaihtelua niin kasvis- kuin sekasyöjien lautasille.

(Vegfesteillä oli myös paljon muuta mielenkiintoista, palaamme antiin varmasti jatkokirjoituksissa!)

 

Pitäisikö näiden tuotteiden, joita markkinoidaan suoraan pihviä korvaavina, rinnalle kehittää kasvistuotteita, joiden lähtökohtana olisi kasvisten oma erinomaisuus? Eikä markkinointia tietysti kannata enää suunnata vain kasvissyöjille, vaan myös sekasyöjille, jotka haluavat vähentää lihaa ravinnossaan.
Tätä tuotetta markkinoidaan erityisesti naudanlihaa korvaavana. Pitäisikö tällaisten tuotteiden rinnalle kehittää enemmän kasvistuotteita, joiden lähtökohtana olisi kasvisten oma erinomaisuus? Eikä markkinointia tietysti kannata enää suunnata vain kasvissyöjille, vaan myös sekasyöjille, jotka haluavat vähentää lihaa ravinnossaan.

 

 


Älä suotta paheksu kukkakaaliriisiä

20. toukokuun 2016 Kasvis 3

Jokin aika sitten Pirkka toi hyllyihin kukkakaaliriisin. Havaitsin omissa piireissäni moisen tuotteen herättävän paheksuntaa: siis kukkakaali, joka on vain silputtu pieneksi ja huuhdeltu. Hohhoijaa, kai nyt jokainen voi kukkakaalinsa itse silputa!

Olen syyllistynyt vastaavaan moitiskeluun myös itse. Voi voi, kuorittuja appelsiineja, ettekö osaa itse hedelmiä kuoria?

Mutta miksi kasvisten ja hedelmien syömisestä ei saisi tehdä helpompaa ja vaivattomampaa? Useimmat meistä tuskin nauttivat appelsiinien kuorimisesta. Siksi esimerkiksi ostetaan helpommin kuorittava klementiini.

Jos tahdon kasvislisukkeen esimerkiksi työpaikkalounaalleni, niin onhan kukkakaaliriisi varteenotettava vaihtoehto. Tuskin viitsisin työpaikkallani pilkkoa kokonaista kukkakaalia. (Mutta en siis ole koskaan tuotetta ostanut enkä varmaan ostakaan, enkä etenkään siinä tarkoituksessa, että korvaisin sillä riisin tai jonkun muun hiilihydraattipitoisen lisukkeen).

Ylipäätään jokainen minuutti ja vaivannäön hetki, jonka voin ruoanlaitossa säästää, on plussaa. Arkinen ruoanlaitto ei ole minulle mikään ihana harrastus, vaan se nyt vaan on kokkausta, jonka tavoitteena on saada syötävää itselle ja etenkin lapselle (jos asuisin yksin, en kokkaisi kovinkaan paljon).

Lisäksi kaupoissa myydään paljon ruokatuotteita, jotka on suunniteltu helppokäyttöisiksi, mutta joita emme paheksu. Esimerkiksi pakastettujen vihannesten myyminen on hyväksyttävää.

Nyt ovat yleistyneet esimerkiksi salaattibaarit: kokoa läjä tuotteita, kilohinta 14,90 e, maksa ja syö. Ja se on tosi jees, koska saat kivan salaattiaterian.

Harva motkottaa, että onpa typerää, kun myydään valmiiksi pilkottua kurkkua, salaatinlehtiä, keitettyä riisiä tai keitetty kananmuna kalliilla hinnalla uusavuttomille.

Yhden tärkeän näkökohdan keskusteluun nosti vuonna 2013 Maija Haavisto. Tällöin kohuttiin valmiiksi paistetusta jauhelihasta. Haavisto muistutti, että esimerkiksi sairaat ihmiset tai vanhukset voivat tarvita näitä vaihtoehtoja. Jos sormet eivät toimi normaalisti, ei appelsiinin kuoriminen onnistu eikä kokonainen kukkakaali muutu kädenkäänteessä silpuksi.

”Ihmisille ei taida tulla mieleen, että vanhukselle, sairaalle tai vammaiselle monet näistä “höpötuotteista” voivat olla hyvinkin käteviä. Itselläni yhdessä vaiheessa käsien liikuttaminen (esim. käsin kirjoittaminen tai ruoan sekoittaminen) uuvutti niin paljon, että se vei pitkäksi aikaa vuodelepoon.”

Etenkin kasvisten syömisen lisäämisessä mielestäni kaikki keinot ovat sallittuja. Jos valmiiksi kuoritut ja pilkotut ainekset saavat ihmisiä lisäämään kasvisten käyttöä, niin sehän on mainiota! Totta kai useimpien kasvisten maku kärsii käsittelyistä ja makuuttamisesta hyllyissä, mutta kaikkea ei aina voi saada.

 

Ostin lounaani oheen tuotteita salaattibaarista. Miten laiskaa ja uusavutonta ostaa esimerkiksi valmiiksi pilkottua parsakaalia!
Ostin lounaani oheen tuotteita salaattibaarista. Miten laiskaa ja uusavutonta ostaa esimerkiksi valmiiksi pilkottua parsakaalia! Itujenkin kasvattaminen olisi ihan helppoa!


Nauti nyt nokkosia ja popsi ketunleipiä

04. toukokuun 2016 Kasvis 0

ketunleipiä
Villiyrtit ja luonnon tarjoamat muut tuotteet, kuten sienet ja marjat, ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana saaneet paljon lisää suosiota ja arvostusta. Huippuravintolatkin tarjoavat nyt tuotteita, jotka moni mielsi aiemmin lähinnä rikkaruohoiksi.

Maailman ruokaongelmia ei toki ratkaista luonnonantimilla. Parasta villiyrittihehkutuksessa taitaa olla herääminen siihen, ettei ihan kaikkea aina tarvitse ostaa kaupasta (tai edes kasvattaa itse). Asenne ruokaan on erilainen, kun sen käy keräämässä lähiluonnosta.

Lapseni on pian nelivuotias, ja jos lautasella on vihreää salaattia tai yrttejä, hän sörkkii ne sivuun. Mutta kun lapsi on saanut noukkia ketunleipiä (tunnetaan myös nimellä käenkaali) suoraan maasta, ovat kyseiset kasvit solahtaneet sormien kautta suuhen rivakasti. Viikonloppuna maistettiin myös voikukan lehtiä.

Minulle tärkeintä juuri nyt ovat nokkoset. Olen niitä tottunut keräämään jo lapsuudessani, ja mielelläni käytän nokkosia erilaisiin ruokiin. Nokkonen on kaikkien tuntema ja melkein kaikkialla kasvava, joten pienten nokkosten versojen löytäminen ei tuota ongelmia.

Nokkosten ja vastaavien villiyrttien keräily omalta lähialueelta on tietysti myös hyvin ekologista, koska kasvien vuoksi ei ole tarvinnut käyttää energiaa, lannoitteita, torjunta-aineita, maanmuokkausta tai kuljetuksia. Rahaa ei tarvitse lainkaan, ja litra tai pari nokkosia kertyy koppaan nopeasti.

Viime viikolla minua lahjottiin Satokausikalenterin Sesonkireseptit-kirjalla (kiitos vaan Samulille!). Sieltä silmiini sattui nokkospeston ohje ja muistin, että sehän on hyvää. Jätin ohjeen juuston pois, heitin tilalle hieman oluthiivahiutaleita ja nautin pestoa leivän päällä. Maistui mainiolta!

nokkospesto