Ravintoloiden hävikkiruokaa kätevästi ja edullisesti ResQ-palvelun kautta

29. kesäkuun 2016 Hävikki 1

Jo alkuvuodesta havaitsin juttuja uudesta palvelusta, ResQ:sta, jonka kautta voisi ostaa ravintoloiden hävikkiannoksia edullisesti. Kuitenkin olen vasta aivan viime aikoina aktivoitunut palvelun käyttäjäksi, ja olen olllut siihen todella tyytyväinen.

Perusidea on yksinkertainen: kun ravintolassa umpeutuu esimerkiksi lounasaika, myymättä jääneet annokset ilmoitetaan ResQ:ssa. Annoksille kerrotaan hinta ja aika, jolloin ne on viimeistään noudettava.

Kuluttajana voin valita mieluisan annoksen ja maksaa sen tilaukseni yhteydessä (ravintolalla ei siis ole riskiä, että varaisin annokseni, mutta en saapuisi sitä maksamaan). Sitten suuntaan ravintolaan, kerron tehneeni ResQ-tilauksen ja saan valmiiksi pakatun annoksen mukaani.

Tyypillinen annoksen hinta on noin 4–6 euroa. Toisaalta esimerkiksi kahvilatuotteita saa halvemmalla ja isot sushiannokset voivat olla kalliimpia.

Olen tehnyt ResQ-hankintoja työn ja kodin lähettyviltä eli Helsingin keskustan ja Meilahden tienoilta. Näillä alueille on runsaasti ResQ-valinnanvaraa. Iltapäivällä voin tilata annoksen ja pyöräillä kotimatkalla sitä hakemaan. Kaikki ruoat ovat olleet sitä, mitä on luvattu, ja homma on toiminut ongelmitta. Samaa kehui palvelua pidempään käyttänyt kaverini. Hän oli myös tyytyväinen siitä, että palvelua voi käyttää tietokoneella eli ilman mobiilisovellusta.

Itselleni ResQ korvaa erityisesti kotikokkausta, ja tuskin vähentää muuten ravintolapalveluiden käyttöä. Näin kesäaikaan voisin hyvin kuvitella, että myös piknik-eväitä kävisin ResQ:n kautta.

 

Aamiaispaketti Meilahden Bistro Cumuluksesta, 5 euroa. Pieniä kevätkääryleitä taisi olla seitsemän, lisäksi pieni riisipiirakka, pulla, sämpylä, ruisleipä, kananmuna, pari juustosiivua, tomaattia ja paprikaa ja kurkkua.
Aamiaispaketti Meilahden Bistro Cumuluksesta, 5 euroa. Pieniä kevätkääryleitä taisi olla seitsemän, lisäksi pieni riisipiirakka, pulla, sämpylä, ruisleipä, kananmuna, kolme juustosiivua, tomaattia ja paprikaa ja kurkkua.

 

Kertakäyttöastioita ja muovia vältteleville palvelu saattaa aiheuttaa ahdistusta, sillä tietysti annokset on yleensä pakattu muovirasioihin. Mutta kannattaa muistaa, että pakkaus on kokonaisekologisesti paljon pienempi tekijä kuin se, että ruoka menisi hävikkiin.

ResQ toimii ainakin Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Jyväskylässä. Varoitan, että ainakin aluksi saattaa jäädä jopa koukkuun siihen, että seuraa, mitä mistäkin ravintolasta on tullut myyntiin. Omista suosikkipaikoista voi onneksi tilata myös automaattiset ilmoitukset, joten koko ajan ei tarvitse kytätä.

Lisäksi kannattaa huomioida, että annos ei välttämättä sisällä esimerkiksi lisäkesalaattia. Usein nämä annokset tosin ovat niin isoja, että ne voi jakaa kahtia ja sitten täyttää lautasen itse tekemällään kasvislisukkeella. Näin annoksesta tulee monin tavoin parempi.

Toinen vastaava palvelu on Lunchie. Sitä en ole kuitenkaan itse vielä käyttänyt, ja parin päivän seurannan perusteella Lunchien tarjonta Helsingissä on selvästi vähäisempi kuin ResQ:ssa.

Mutta ehdottomasti mainioita palveluita niin kuluttajan kuin ruokahävikin näkökulmasta. Ilmeisesti homma on järkevää myös ravintoloiden kannalta, koska niin moni on ottanut palvelun käyttöönsä.

 

 

Paistettua tofua ja sekavihanneksi papukastikkeessa Töölön Lime Tree -ravintolasta, 5,50 e. Iso annos eli riisiä lähes 300 grammaa ja tofuannoksen paino lähes 400 grammaa.
Paistettua tofua ja sekavihanneksia papukastikkeessa Töölön Lime Tree -ravintolasta, 5,50 e. Iso annos eli riisiä lähes 300 grammaa ja tofu-vihannesrasian paino lähes 400 grammaa.

 

Lime Treen annoksesta sai hyvin kaksi ateriaa, kun höysti sen salaatilla. Eli tässä kuvassa puolet rasioiden riisistä ja tofusta, lisäksi kotona tehty salaatti (varhaiskaalia, avomaankurkkua, kukkakaalia, herneitä, avokadoa, kurpitsansiemeniä, oliiviöljyä.)
Lime Treen annoksesta sai hyvin kaksi ateriaa, kun höysti ruoan salaatilla. Eli tässä kuvassa puolet rasioiden riisistä ja tofusta, lisäksi kotona tehty salaatti: varhaiskaalia, avomaankurkkua, kukkakaalia, herneitä, avokadoa, kurpitsansiemeniä, oliiviöljyä.

 

Leena osti ResQ.n kautta sushia: 15 palaa, 8 euroa.
Leena osti ResQ:n kautta sushia Eirasta: 15 palaa, 8 euroa.

 

 

Ruokamysteerit kiittää ResQ-palvelua: hävikkiruoka hyötykäyttöön edullisella hinnalla, jee!
Ruokamysteerit kiittää ja peukuttaa ResQ-palvelua: hävikkiruoka hyötykäyttöön edullisella hinnalla, jee!


Grillissä tirisee

23. kesäkuun 2016 Yleinen 0
Grillissä tirisee

Viime viikkoina on taas kohuttu siitä, että ravitsemussuositukset ja iso paha ruokateollisuus pilaa kansalaisten terveyden. Todellisuudessa terveyden pilaamiseen tarvitaan aika paljon muitakin tekijöitä ja kuluttajien aktiivisia päätöksiä kauppareissuilla. Meillä on vähäosaisuutta, mutta Suomessa ei ole ruoka-aavikoita ja tähän aikaan vuodesta marjat, hedelmät ja kasvikset ovat varsin edullisia.

Myönnettäköön, että hyvien valintojen tekemistä ei auta, että kesän suurimman juhlan ruokamarkkinointi on sitä, mitä se tällä hetkellä on. Totta kai se ohjaa ajattelua siihen, mitä kannattaa ostaa ja mitä juhannuksena kokkailtaisiin. Mitä muutkin.

Tässä tämän viikon ruokamainoksia ja muutama kommentti kuhunkin. Ajatuksena on poihtia, edustaako mainokset mitenkään vaikkapa parjattujen ravitsemussuositusten linjaa. (Joka siis on syynä terveysongelmiin yhdessä ruokateollisuuden kanssa — sanovat eräät.) Ruokavalion perusta on kasviksissa, hedelmissä ja marjoissa. Lihaa hyvinkin maltillisesti. Täysjyväistä sopivasti. Kalaa useita kertoja viikossa (ympäristöystävällistä kalaa siis). Hyviä rasvoja. Herkullista ja monipuolista, ilolla syöden.

Lidl

 

13523912_10154387235669739_456327038_o

Jee, kirsikoita ja paprikaa! Sitten onkin tarjolla erilaiisa lihoja, suolaista fetaa ja sokerista mehua sekä tietysti olutta.

Stockmann

 

13517855_10154387235759739_1252459440_o

Fiinimpää lihaa, fiinimpää makkaraa, kaloja (joiden joukossa muun muassa ympäristön kannalta pulmallisia jättikatkarapuja), uusia perunoita, leipää, juustoa, jäätelöä, mehua ja hedelmä- vihannesosaston antimista mansikat, persikat ja tomaatit.

Prisma

13493706_10154387235584739_766457736_o

Ei Prisman mainoksessakaan riehuta kasvisosuuden kanssa. Kesäsipulia, vesimelonia, ja jos oikein yrittää, kai ne uudet perunat voi laskea kauden hevi-tuotteisiin, vaikkei niitä siihen puoleen lasketa, jos mietitään ravitsemusoppeja. Sitten oiskin taas lihaa, makkaraa, vähän kalaa, pullaa (perinteinen juhannusherkku?), limpparia, lonkkua ja sipsiä.

Citymarket

 

13467798_10154387240564739_1997720281_o

Ylläri, fileetä ja makkaraa. Pisteet tietysti edullisista tomaateista, mutta ne onkin tämän sivun ainut kasvis. Janon sammuttamisesta pyritään huolehtimaan virvoitusjuomien, pullovesien ja kaffen avulla. Ei nyt mitenkään erikoinen listaus, eikä erityisen houkuttelevakaan.

Juhlat on vaan juhlia?

Tiedän, että joku nyt älähtää, että niin, mutta se on juhla ja ei silloin tarvitse miettiä, mitä syö. Ei tarvitsekaan, mutta kyllä se ruoka-ajatteluamme ja -kulttuuriamme kuvaa, jos pyhien ruokalista koostuu pääasiassa sikamaisesta määrästä lihaa, pekonia, vähän ehkä kalaa ja halpaa olutta ja limpparia. Kasvikset voi asetella somasti grillivadin ympärille koristamaan annosta.

Monille juhannus starttaa grillikauden. Jokainen valitkoon, mitä haluaa juhannuksen grilliin paistumaan, mutta tietoinen kannattaa kuitenkin olla siitä, mihin rahansa laittaa. Vähän kapinahenkeä, että se iso paha ruokateollisuus ei pääse ohjaamaan sitä, mitä suuhun laitamme.

Grillikausi olkoon pitkä ja herkullinen! Lihojen ja kalojen kanssa kannattaa muista myös raikkaat ja kevyet tarjottavat, kuten kasvisvartaat, folionyytit ja herkulliset salaatit, joita voi lapioida vaikka alkupalana, kun odottelee grillissä paistuvien ruokien kypsymistä. Terveys ja ympäristö kiittää.

Hyvää juhannusta kaikille!

LeenajaMari21 pieni
Ruokamysteerien tuomio: Toivottavasti nämä mainokset eivät edusta kuluttajien todellisia juhannusherkkuja. On sen verran tylsää settiä. Tarjolla olisi paljon hyviä herkkuja, jotka eivät näissä mainoksissa juuri komeile. Kaupasta matkaan paprikoita, kesäsipuleita, varhaiskaalia, porkkanoita, tomaatteja, aprikooseja, nektariineja ja persikoita sekä tietysti mansikoita. Vihannekset ja marjat saa kotimaisena tähän vuodenaikaan. Grillatut persikat vaniljajäätelön kanssa voisi hyvinkin olla tämän juhannuksen juttu!

 


Mihin katosivat hiilijalanjälkimerkinnät?

Raision hiilijalanjälkimerkki

Muutama vuosi sitten ei voinut välttyä hiilijalanjälkeen liittyvältä keskustelulta. Elintarvikkeet olivat siinä vahvasti mukana, ja hiilijalanjälkimerkintöjäkin ilmestyi pieneen joukkoon tuotteista.

Mutta viimeisen parin vuoden aikana hiilijalanjälkimerkeistä ei ole puhuttu. Mitä tapahtui?

Soitin Juha-Matti Katajajuurelle, joka oli mukana elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin liittyneissä työryhmissä ja joka edelleen työskentelee ruoan ympäristövaikutusten parissa.

”Hiilijalanjälkimerkinnät olivat yhden ajan ilmiö, jolla haluttiin tuoda kuluttajille tietoa ja samalla rakentaa yritysten imagoa. Kuluttajille ei kuitenkaan kerrottu aiheesta tarpeeksi, ja eri yritysten merkit olivat erinäköisiä. Climate Communication II -hankkeen lopuksi linjattiin, että tarvitaan ensin kuluttajien yleistä tietotasoa parantavaa viestintää. Lisäksi taloudellinen taantuma taisi iskeä yrityksiin”, Katajajuuri kertoo.

Euroopassa merkintöjen edelläkävijämaana toimi Ranska, jossa hiilijalanjälkeä ja paria muuta ympäristövaikutusta puuhattiin peräti pakolliseksi merkinnäksi. Katajajuuri kertoo, että melkein jo tehty päätös vedettiin takaisin viime metreillä. Tilanteeseen vaikutti mm. elintarviketeollisuuden näkemys siitä, miten mahdottomalta merkinnät vaikuttivat silloin.

Ruoan ympäristöystävällisiä valintoja käsittelevä viestintäkampanja tulossa pian

Tällä hetkellä elintarvikeala, maa- ja metsätalousministeriö sekä luonnonvarakeskus Luke organisoivat yleistä ruoan ympäristöystävällisiä valintoja käsittelevää viestintäkampanjaa. Kampanja toteutetaan tämän vuoden lopulla.

”Myös koko EU:n tasolla puhutaan nyt enemmän laajempien ympäristövaikutusten arvioinnista ns. PEF-metodologian mukaan”, Katajajuuri kertoo. ”Tietoa ja laskentaa vaikutuksista kyllä ehdottomasti tarvitaan, ja hiilijalanjäljestä sitä on toistaiseksi selvästi eniten. Ruokasektorilla tehdään paljon töitä tämän suhteen. Yritykset ovat hieman odottavalla kannalla sen suhteen, mihin suuntaan tilanne ja esimerkiksi lainsäädäntö etenee.”

Katajajuuri uskoo, että kun kuluttajien tietoisuus kasvaa, niin hiilimerkinnöillekin voi olla tulevaisuudessa enemmän käyttöä.

”Kehittämämme Foodprint-metodi tarjoaa varsin yksityiskohtaisen ohjeen vertailukelpoisille elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintöjen laskemiselle.”

Mutta vaikuttavatko merkinnät todella valintoihin?

Minun silmiini hiilijalanjälkimerkinnät tyssähtivät monesta eri syystä:

    • Ilmastovaikutusten laskenta ei ole aivan yksinkertaista. Juttelin erään alan tutkijan kanssa, joka on ollut mukana arvioimassa tieteellisiä artikkeleita aiheesta, ja hän totesi, että laskentamenetelmät eivät ole häntä vakuuttaneet.
    • Yleiseen ruokakeskusteluun tuli hiilijalanjäljen tilalle muita aiheita, kuten lähiruoka ja eläinten hyvinvointi. Nyt kaivataan esimerkiksi eläinten hyvinvointimerkkiä, eikä lähiruoka-ajattelu varsinaisesti tue ilmastovaikutuksiltaan alhaisia valintoja. (Tuontiruoan kuljetukset aiheuttavat vain noin 0,2 prosenttia koko ruokaketjun ilmastopäästöistä, joten kauempaa tulevaa ruokaa ei voi syyttää korkeista hiilijalanjäljistä.)
    • Karkealla tasolla ruoan ilmastovaikutukset tiedetään niin, että kuluttaja voi halutessaan vaikuttaa oman ruokansa hiilijalanjälkeen ilman merkintöjäkin.
    • Merkintöjen ohjaava vaikutus on lopulta pieni. Jos rinnakkain olisi kaksi lihapakettia, joista toisen ilmastovaikutus olisi 20 prosenttia pienempi kuin toisen, mutta hinta kalliimpi, kuinka moni kuluttaja olisi todella valmis maksamaan pienemmästä hiilijalanjäljestä? Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuks SYKE tarjoili erikseen merkittyä ilmastolounasta. Vaikka SYKEn lounastajat ovat varmasti keskimääräistä vastuullisemmin ajattelevia, ei merkintä saanut heitä tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja.
    • Merkintöjä ottivat käyttöön yritykset, joiden tuotteiden hiilijalanjälki oli pieni (kuten Raisio). Kuluttajalle näistä merkinnöistä tuli kenties hyvää fiilistä ja yrityksille ekologista mainetta, mutta ratkaisiko merkintä kaurahiutalepaketin valintaa? Tuskin kovin usein. En muista, että itse olisin tehnyt yhtään ostopäätöstä merkkien perusteella, vaikka paljon mietinkin ruokaa ostaessani ekologisia ja eettisiä näkökulmia.

 

Hiilijalanmerkintöihin liittynyt keskustelu oli ehdottomasti hyvä asia. Se avasi ihmisten silmiä tajuamaan ruoan ilmastovaikutuksia ja pisti pohtimaan, miten suuri merkitys on sillä, mitä syömme.

Samalla se todennäköisesti vaikutti myös tuottajiin. Kun kotimainen, talven kasvihuonetomaatti oli kerrottu tuotteeksi, jolla on korkea hiilijalanjälki, saivat viljelijät taatusti lisäintoa kehittää kasvihuonetuotantoa ekologisemmaksi. Kymmenessä vuodessa kasvihuoneviljelyssä onkin tapahtunut paljon parannuksia mm. energiankäyttöön. Tietysti parannuksiin liittyvät myös taloudelliset näkemykset, mutta sehän onkin parasta: tee ilmastoa edistävä teko ja säästät rahaa.

 


Vuonna 1896: venäläista pakastekanaa ja suomalaisen voin vientiponnisteluja

13. kesäkuun 2016 Historia 0

Ganivet-SuomalaiskirjeitäMitä Suomessa syötiin yli sata vuotta sitten? Oman näkökulmansa suomalaisten ravitsemukseen kertoo espanjalainen Angel Ganivet. Hän toimi Helsingissä maansa konsulina 1896 – 97 ja kirjoitti kotimaahansa kirjeitä, joissa paljasti havaintojaan suomalaisista. Kirjeet on käännetty suomeksi ja koottu mainioksi Suomalaiskirjeitä -kirjaksi (WSOY, 1993).

Tietysti Ganivetin näkökulma on rajallinen, mutta silti se on todella kiinnostava. Ilman häntä en todellakaan olisi tiennyt, että Suomeen tuotiin tuolloin pakastettuja kanoja Venäjältä ja voin vientiä haluttiin edistää voimakkaasti.

”Eri tahoilta Venäjää tulevat kananpojat jäähän säilöttynä, ne ovat kovempia kuin kanuunan kuulat. Kotimainen voi on erinomaista, ja sianihra eli flott huokeaa. Sianliha on erittäin suosittua, koska se ravitsee ja lämmittää kovasti. Kala on heikkoa ja tympeää; samaan tapaan suosittua kuin Espanjassa on sardiini, on silakka, strömming. Maito, mjölk, on ehkä maan paras ravintoaine ja maksaa 15 ja 20 céntimoa litralta; kerma eli grädda myydään erikseen kahvia varten.”

”Kalleimpia ja toisinaan mahdottomia saada ovat vihannekset; runsaasti myydään vain perunoita, jotka ovat sangen hyviä ja joita myydään kiloittain kuten omenoita ja muita sellaisia tuotteita.”

”Täällä ei ole kahviherneitä ja mikä vielä pahempaa: ei ole aavistustakaan siitä, mikä on kahviherne. Öljy on ylellisyystavara: pullo maksaa kuusi markkaa. Viinietikka eli ättika on happoa, jonka käyttö miltei vaatii avuksi lääketiputtimen. Viini on ulkomaista tuontitavaraa, tulee suurelta osin Espanjasta ja on hyvin kallista.”

”Vihanneksista sanon, että suurin osa vuodesta on elettävä säilykkeillä. Mausteiden suhteen vallitsee anarkia. Esimerkiksi valkosipulin saaminen on melkoinen pulma.”

Voikauppaa analysoidaan Suomessa huolellisesti

”[—] Suomessa on suuri joukko arvossa pidettyjä henkilöitä, jotka omistautuvat pääasiallisesti ja ehkä yksinomaan tutkimaan niitä tuhansia kysymyksiä, jotka liittyvät voin valmistukseen ja vientiin. Pyöreän ja sahatun puutavaran jälkeen, joka on tärkein vientiartikkeli, tulee voi, joka laadultaan ja hinnaltaan kilpailee erittäin kuuluisan hollantilaisen ja tanskalaisen voin kanssa. Kun on välttämätöntä lisätä jatkuvasti sen vientiä, jotta saataisiin maahan monia muita elintärkeitä tavaroita, näissä asioissa askartelevien ponnistukset ovat isänmaallisia ja niitä juhlitaan yhtä kunnioittavasti kuin poliittisia, tieteellisiä tai taiteellisia saavutuksia.”

 

Suomalainen ruokakulttuuri ei innosta

Ganivetin mielestä suomalainen ruonvalmistus on pääsääntöisesti ankeaa.

”Kaikki hajoaa samassa vaiheessa tökeröiksi tai mitättömiksi palasiksi, jotka aluksi huvittavat ja lopulta pilaavat ruokahalun ja turmelevat vatsan siltä, joka ei ole luotu näitä sotkuja varten.”

Esimerkkinä hän on kirjannut ylös suomalaisen salaatin ohjeen: lehtisalaattia, sulatettua ihraa, etikkaa, sinappia ja paljon sokeria.

Haikailemaansa valkosipulia hän lopulta löytää apteekista. Ganivet hehkuttaa valkosipulin hienoutta ruokakäytössä suomalaiselle palvelijattarelleen, mutta palvelijatar ei ymmärrä moista lainkaan, sillä hänelle valkosipuli on lääke.

 

Lainaukset:

Ganivet, Angel. 1993. Suomalaiskirjeitä. WSOY. Juva.
Sivut: 98, 177 – 178

 

 

 


Ota silakkaa ja särkeä, jätä pois norjalaista lohta ja katkarapuja

07. kesäkuun 2016 Kala 2

Taannoin Leenan kanssa mietimme lounaspaikkaa. Yhden ravintolan listalla oli hietakampela. Tarkistin WWF:n kalaoppaasta tiedot ja sen perusteella hietakampela kuului osittain tai kokonaan vältettäviin, riippuen kalastuspaikasta ja -tavasta. En jaksanut tällä kertaa olla niin tiedostava kuluttaja, että olisin ravintolalta tivannut, tietävätkö he kalan tarkan alkuperän.

Suuntasimme toisaalle kasvisaterian äärelle.

Silakat toimivat hyvin myös osana ravintolan lounaan salaattipöytää.
Silakat toimivat hyvin myös osana ravintolan lounaan salaattipöytää..

 

Kalavalinnat ovat yksi ruokailun ongelma. Erityisesti hankalaa on se, että norjalaista viljeltyä lohta tuputetaan kaikkialla. Se on halpaa, ja mitä ilmeisimmin moni siitä tykkää.

Mutta valitettavasti kyseinen kala ei ole mikään suositeltava valinta. Norjalaisen lohen ekologisuudessa on monta ongelmaa: se mm. aiheuttaa haittoja villeille lohille ja aiheuttaa ravinnepäästöjä. Yhden lohikilon tuottaminen kuluttaa enemmän kuin kilon rehukalaa, joten tämänkän vuoksi kokonaisekologisuus ei ole parasta mahdollista. Luottamusta ei myöskään herätä Kemikaalikimaran Anja Nystenin kirjoitus norjalaisen lohen rehun sallituista, suurista ympäristömyrkkyjäämistä.

 

Suomalainen kirjolohi sen sijaan kasvatetaan kestävämmällä tavalla. Toki se maksaa enemmän, mutta sen verran kannattaa hyvästä tuotteesta laittaa eurojaan käyttöön.

Toinen suosittu, mutta ongelmallinen merenelävä on trooppinen katkarapu. Katkarapujen tuotanto tuhoaa erittäin tärkeitä mangrovealueita todella tehokkaasti. Viljelmien tuotto on hyvin alhainen suhteessa viljelmien pinta-alaan. Katkarapuja ei voida viljellä kovin pitkään samassa paikassa, mutta viljely pilaa mangrovealueet vuosikymmeniksi tai jopa lopullisesti. Lisäksi katkarapujen tuotannossa käytetään runsaasti antibiootteja, rehun touottosuhde saatuihin kiloihin nähden on vähäinen ja bisnekseen kytkeytyy eettisiä ongelmia, kuten katkaraputehtaiden surkeita työoloja. Myös luonnon katkarapujen pohjatroolaus on hyvin haitallista.

Mitä sitten tilalle? Esimerkiksi silakkaa. Suomalaiset syövät silakkaa vain 300 grammaa vuodessa, vaikka aivan huoletta voisi syödä monta kertaa enemmän. Silakkakannat ovat kestävällä tasolla, joten niitä kannattaisi ehdottomasti hyödyntää ihmisravinnoksi. Nyt silakat päätyvät suurelta osin turkiseläinten rehuksi. Miten turhaa! Silakkafilettä saa ainakin täällä Helsingissä usein noin viidellä eurolla kilo, joten edes hinta ei voi olla este.

Ylipäätään kotimaisten kalojen käyttöä kannattaa suosia. Särkikalojen syöminen on fiksua, koska niiden kalastus vähentää järvien rehevöitymistä. Näiden kalojen kohdalla ei tarvitse myöskään miettiä kalarehun alkuperää, mahdollisia antibiootteja tai kalatehtaiden eettisiä oloja.

Ja kukapa voisi vastustaa paistettuja muikkuja?

järkisärki
Suuresti arvostamani uusi kalatuote on maistuva ja mainio Järkisärki. Koska tuottajat ovat tuttuja, olen saanut seurata Järkisärjen kehitystä jo parin vuoden ajan. Vuoden elintarvike 2016 -äänestyksessä mukana ollutta tuotetta kannattaa kysellä erityisesti K-kaupoista, sillä Järkisärki kuuluu Keskon valikoimiin.