Varoitus: Tulevaisuus saattaa sisältää höpöhöpöä lektiineistä

Varoitus: Tulevaisuus saattaa sisältää höpöhöpöä lektiineistä

Suomessa tullaan tunnetusti noin pari vuotta laihdutus-, ruoka- ja dieettitredeissä jälkijunassa. Ajattelin tässä tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä murtamalla myyttejä ja väitteitä jo ennen kuin seuraava ruokavalio suuresta maailmasta meille rantautuu.

Nimittäin lektiinitön ruokavalio (lectin-free diet). Jotain kai sitä pitää kapitalististen riistäjien keksiä, kun gluteenittoman ruokavalion suosio näyttää hiipumisen merkkejä (poislukien ehkä meillä, koska kaksi vuotta trendeistä jäljessä…) Mitä kivaa pseudotiede-roskaa sitä sitten syöttäisi ihmisille?

Jos ihan rehellisiä ollaan, on tästä puhetta ollut jo aiemmin. Keskustelua on tosin käyty pienen paleopiirin keskuudessa ja lektiini-termiä ei ole taidettu kovin aktiivisesti viljellä.

Mitä nämä lektiinit sitten ovat? Ne ovat proteiineja, jotka sitovat pysyvästi tiettyjä hiilihydraatteja. Niitä on monissa kasveissa, joissa ne muun muassa suojaavat kasvia taudeilta. Ihmiskehossa esimerkiksi viruksista peräisin oleva hemagglutiniini – eräs lektiini – sakkauttaa punaverisoluja. Johtuukohan myytti osittain tästä pelottavasta ominaisuudesta mikrobi- ja viruspuolella…? Menevätkö ruoan ja virusten vaikutukset sekaisin?

Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun ruokavaliosta ehdotetaan karsittavaksi useita ruokaryhmiä. Lektiinitön ruokavalio taitaa tavoitella kärkisijoja hulluimman kuuloisten ruokavalioiden ryhmässä, sillä siinä kehotetaan välttämään kaikkia viljoja (etenkin täysjyväviljaa), palkokasveja (etenkin soijaa), pähkinöitä (etenkin manteleita), hedelmiä ja kasviksia (munakoiso, tomaatti, peruna, paprika jne. – etenkin koisokasvit ja kuoret ovat no-no) sekä kananmunia ja maitotuotteita.

MITÄ hemmettiä tässä ruokavaliossa sitten pitäisi syödä? Todennäköisesti kuivaa kananrintaa, lihaa ja salaatinlehtiä. Nam ja tosi ekologista ja eettistä. En ajatellut ostaa kirjaa enkä surffailla asian perässä tämän enempää, koska tämä kuuluu kategoriaan, josta käytän omaa häshtägiä… #batshitcrazy (pardon my French). Ruokahuhujen ja myyttien murtamiseen en käytä yhtään enempää aikaa, kuin on pakko. Osittain mielenterveydellisistä syistä. Hyvä – ja kriittinen – artikkeli lektiinitöntä ruokavaliota promoavasta kirjasta täällä ja ruokavaliosta yleensäkin täällä.

Se, että laboratoriossa tiivistetyt annokset pelkkää yksittäistä lektiiniä aiheuttaa koe-eläimille elimellistä haittaa, ei kyllä kerro mitään siitä, mitä pienet määrät koko muun ruoan joukossa tekevät – saati sitten, onko valmiissa, kypsennetyssä ruoassa tai ruokalajissa näitä yhdisteitä. Tutkimusta tehdään, jotta ymmärretään vieläkin paremmin, mitä ne tekevät. Esimerkiksi sitä tarkastellaan, onko lektiineillä jokin rooli tulehduksellisten suolistosairauksien ja keliakian tai autoimmuunisairauksien taustalla. Se, että ne yksin niitä aiheuttaisi, on kyllä varsin epätodennäköistä.

Täysjyväviljat on liitetty lukuisten sairauksien ennaltaehkäisyyn, sillä viljojen kuitujen tiedetään parantavan elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa, pitävän huolta suolistomikrobistosta, alentavan verenpainetta ja tulehdustekijöitä. Lektiini-teoria tuntuu tässä valossa aika kaukaa haetulta.

Ruokavalio on perustellusti perusteeton, sillä lektiinit, joista osa on tutkitusti ihmiselle haitallisia  – jopa myrkyllisiä – määriä esimerkiksi raaoissa pavuissa, pilkkoutuvat, kun ruokaa laitetaan oikein. Pavut tulee aina liottaa ja keittää huolellisesti kypsäksi. Niitä ei syödä raakana. Viljaruoat ovat nekin muokattu syötävään muotoon kypsennyksen, hapatuksen ja idättämisen kautta (ehkä jopa kaikkea näistä). Verrataan tätä nyt vaikka lempisieneni korvasienen käsittelyyn: Se tulee ryöpätä huolellisesti useita kertoja ennen ruoaksi valmistamista. Käsittelyn jälkeen voi herkutella huoletta. Sama pätee lektiinipitoisiin ruokiin.

Lektiinitöntä ruokavaliota promoavat ovat mitä ilmeisemmin jättäneet tutkimustietokanta Pubmedin käytön väliin. Hakuruutuun kun alkaa kirjoittaa sanaa ”lectin” tulee ehdotuksia muun muassa näillä termeillä: ”lectin anticancer” ja ”lectin antiviral”. Tästä nyt ei ole kauhean pitkä matka siihen, että käy selväksi, että lektiineillä näyttäisi olevan myös terveyshyötyjä. (Ja tähän se jokaisen ravitsemustieteiljän lempilause: ”Lisää tutkimusta tarvitaan…”)

Huvittavinta oli, että samana päivänä, kun näitä lektiinisatuja luin, osui silmiini uutinen Helsingin Sanomissa, jossa kerrottiin, miten tomaatti, tuo lektiinipitoinen koisokasvi, näyttää hiiritutkimusten mukaan ehkäisevän ihosyöpää. Liekö lektiinien ansiota.

P.S. Ja laajemmin tomaattien terveysvaikutukissta ja etenkin niiden antioksidanteista tässä Helsingin Sanomien jutussa.

P.P.S. Ruokamysteereissä lektiini-asiaa on pureskeltu kappaleessa ”Onko soijasta enemmän hyötyä vai haittaa?”


Kuka tietää ravitsemuksesta? – Ravitsemusosaaja-opas

06. kesäkuun 2017 Ravitsemus 15
Kuka tietää ravitsemuksesta? – Ravitsemusosaaja-opas

Tuntuuko, että et saa tolkkua, kuka osaisi auttaa ravitsemusasioissa? Älä mitään, en minäkään meinaa tajuta ja minä sentään olen alan asiantuntija koulutustaustani puolesta. Tässä Ruokamysteerien tiivis ravitsemusosaaja-opas.  Nimike-leikki on loputon suo ja murheenkryyni, mutta erot paljastuvat tarkastelemalla koulutustaustoja. Lopussa vapaata pohdintaa aiheesta.

Yliopistotason koulutuksen nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija, ETM tai MMM

Elintarviketieteiden maisteripaperit omaava ravitsemusasiantuntija, joka useimmiten on valmistunut Helsingin yliopistosta Viikistä. Voi toimia laaja-alaisesti asiantuntijatehtävissä esimerkiksi tutkimustyössä, elintarviketeollisuudessa tai koulutus-, suunnittelu- ja järjestötyössä. Ei kuitenkaan voi toimia potilastyössä terveydenhuollossa ellei ole erikseen hankkinut laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyttä. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Elintarviketieteen maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin maa- talous- ja metsätieteiden maisteriksi.

Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM tai THM

Terveystieteiden maisteri, jolla on Valviran myöntämä lupa tehdä potilastyötä terveydenhuollossa. Kela-korvaus työterveyshuollossa työnantajalle, ei valitettavasti yksilöille. Kela-korvaus koskee vain, jos laillistettu ravitsemusterapeutti on suorittanut työterveyshuollon pätevyyden.

Lisäksi laillistetttu ravitsemusterapeutti voi tehdä vastaavia tehtäviä kuin ETM-ravitsemusasiantuntijat.  Useimmat valmistunut Kuopiosta nykyisestä Itä-Suomen yliopistosta. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Terveystieteiden maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin terveydenhuollon maisteriksi (THM).

Joskus näkee myös käytettävän termiä ravitsemustieteilijä, ETM tai TtM sekä THM. Sairaaloissa on ollut vuosia myös ravitsemussuunnittelija-ammattinimike käytössä. Yleensä tällaisen tittelin omaava on yleensä laillistettu ravitsemusterapeutti. Laillistettu ravitsemusterapeutti lyhentyy välillä ravitsemusterapeutiksi. Koulutustaustat toki vaihtelevat ja osa voi olla vaikkapa ulkomailla opiskellut.

Kaupallisten tahojen käyttämät nimikkeet

Ravintoterapeutti ja ravintoneuvoja (diplomiravitsemusneuvoja)

Moni tätä titteliä käyttävä kuuluu Ravinto- ja fytoterapeutit RAFY ry:een, jonka jäsenyyteen jäsensääntöjen mukaan käy Terveysopisto Saluksen koulutus tai vastaava muualta hankittu koulutus. Koulutus tapahtuu 2-3,5 vuoden aikana, mutta jos opintoviikot, joina Salus opinnot ilmoittaa, muutetaan tunneiksi* ja siitä opintopisteiksi tarkoittaa 2 vuoden opinnot n. 53 opintopistettä. Tahti on siis noin puolet siitä, mitä yliopistossa, jossa tyypillinen vuositahti on 60 opintopistettä.  *(1 ov = 40 tuntia, 1 op = 27 tuntia)

Opettava taho on pääasiallisesti luontaistuote- ja funktionaalisen lääketieteen puolelta. Nämä tutkinnot maksavat, ravintoneuvojan koulutus on 5 245 € ja ravintoterapeutin koulutus 9 300 €. Lisäkoulutukset ja mm. tenttien uusiminen maksaa lisää.

Ilmeisesti tutkinto oli ennen nimeltään diplomiravitsemusneuvoja. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Ravintovalmentaja

Moni personal trainer – taustan omaava saattaa olla kouluttautunut ravintovalmentajaksi erilaisten koulutusfirmojen kautta. Yleensä koulutuksesta vastaa maisteritason ravitsemusalan ammattilainen (ETM tai TtM).

Parin tunnetun koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen koulutuksen kesto vaihtelee jonkin verran, lähiopetusta on 70-72 h, etätehtäviä, lisenssikoe sekä harjoitusvalmennus vievät lisäksi 68-80 h. Kokonaisuudessaan tuntimääräinen kesto on arvioilta 140- 150 h. Opintopisteiksi käännettynä (tuntimäärien perusteella, 1 op = 27 h) koulutus on siis 5,2-5,5 opintopistettä. Hinta koulutukselle on noin1500-1900 €.

FLT Ravitsemusvalmentaja ®

Funktionaalisen lääketieteen oppeja suosiva koulutus pääasiassa terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutuksen kesto ja hinta vaihtelee hakijan lähtökoulutuksen mukaan. Kurssien hinta näyttää olevan 330 € ylöspäin, tenteistä maksetaan erikseen. Yhden kurssin kesto on viikonloppu, yhteensä 14,5 h. Opinnot nojaavat yhden henkilön, eli Paula Heinosen näkemyksiin, vaikka ilmeisesti kouluttajina on muitakin.

Se, mitä funktionaalinen lääketiede on, ei taida olla kenellekään ihan selvää. Monesti sitä markkinoidaan kokonaisvaltaisena hoitona, mutta se on ensisijaisesti markkinointilause, sillä kokonaisuuteen pyrkii myös perus lääketiede. Se, pystytäänkö sitä kokonaisvaltaista hoitoa antamaan 10 minuutin vastaanotolla, on eri asia. Se on mielestäni systeemin, ei tieteellisen viitekehyksen, vika.

Muut nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija

Käytännössä voi olla kuka vaan keksii itseään sellaiseksi kutsua. Menee helposti sekaisin elintarviketieteen maistereiden kanssa, jos koulutustitteli jätetään pois.

Neljässä viikossa ravitsemusosaajaksi, kiva.

 

Ravitsemusneuvoja

Voi olla itseoppinut tai voi olla terveydenhuollossa ravitsemusneuvontaa antava koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, kuten sairaanhoitaja. Useimmiten ravitsemus-etuliite on käytössä nimenomaan terveydenhuollon puolella. Ei kuitenkaan pomminvarmasti kerro opintotaustasta mitään.

 

Ravitsemusguru

Populistinen nimitys, joka viittaa siihen, että henkilö on karismaattinen ravitsemusasiantuntija – oli koulutusta tai ei.

(Toivon, että minustakaan ei enää käytettäisi missään yhteydessä guru-termiä – joskus semmoinenkin päässyt juttuun eksymään. Olen terveydenhuollon ja ihmisten palveluksessa, en lahkon johtaja enkä pysty ihmeisiin – kuten ei kyllä kukaan muukaan. Se ei tarkoita, ettenkö silti olisi erittäin pätevä ja osaava. Osaan vaan harrastaa myös realismia uhoamisen ja markkinapuheiden lisäksi tai ehkä paremmin niiden sijaan.)

Mutta onko koulutuksella niin väliä?

On ymmärrettävää, että ravintoneuvoja ja ravitsemusterapeutti voi termeinä kuulostaa hyvin samalta, mutta todellisuudessa koulutustausta on hyvin erilainen. Esimerkiksi personal trainer – ravintoneuvojan ja laillistetun ravitsemusterapeutin koulutus eroaa toisistaan 60-kertaisesti tuntimääriä verrattaessa (n. 5 op vs. 300 op).  Saluksen opinnot ovat jo kattavammat ja kuulostavat paperilla oikein monipuolisille, mutta kun aletaan katsoa tuntimääriä ja opettavien tahojen taustoja, paljastuu aika selvät erot opintojen tasosta.

Opintopisteet eivät tietenkään kerro mitään ihmissuhde- tai viestintätaustoista, minkä ymmärrän vaikuttavan koulutustaustaa enemmän. Jos kuitenkin omaa terveysongelmia kilpirauhasongelmista diabetekseen tai omaa voimakkaat sukurasitteet joihinkin sairauksiin, on koulutustaustalla väkisinkin väliä.

Oma TtM-koulutustaustani ei ole autuaaksitekevä, mutta antaa todella hyvän ja monipuolisen pohjan työelämään. Olen todennut tämän muun muassa kansainvälisten kollegojen kanssa jutellessa. Pohjakoulutus on kuitenkin vain alku, sillä tutkimusta tulee jatkuvasti lisää ja näkemykset ja tieto hioutuu. Kärryiltä putoaa aika äkisti, jos ei jatkuvasti kouluttaudu ja käytä melko paljon aikaa omatoimiseen opiskeluun.

Pienenä vertailuna: Ammattiin valmistuva lääkäri on opiskellut kuusi vuotta, eli vain vuoden enemmän kuin yliopistotason koulutuksen saaneet ravitsemustieteiilijät. Samaan aikaan, kun lääkärit opiskelevat monesta terveyteen liittyvästä asiasta vähän, ravitsemustieteilijät käyttävät lähes saman ajan yhden osa-alueen oppimiseen. Valmistuessaan maisteritason ravitsemustieteilijöiden tulisikin tietää spesifisti ravitsemuksesta hyvin paljon ja sen lisäksi pitäisi pystyä kriittiseen ajatteluun. En tosin ole ihan varma, toteutuuko tämä tänä päivänä. Vähän liikaa vedotaan siihen, mitä jossain on opetettu. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys koskee myös omaa alaa.

Asioiden tieteellisen tyyliin ei kuitenkaan missään nimessä pitäisi kuulua tällainen cherry-picking:

”Nämä verkko-opinnot koostuvat viidestä erillisestä kurssista, joilla käsitellään niitä perusasioita, joihin virallinen ravitsemustiede nojaa. Olemme poimineet valtavasta tietomäärästä kaikkein mielenkiintoisimmat ja käytännön kannalta hyödyllisimmät kokonaisuudet.”

Minä taas painottaisin – ihan kaiken tasoisia ammattilaisia – että ymmärtääkseen kokonaisuuksia, pitää kyllä saada viitekehykset yksittäisille tiedonmuruille tai –teorioille. Kaverin Facebook-virrasta bongasin hyvän vertauksen (saa ilmoittautua, kuka tämän lausui!). Tutkimusmaailma on kuin suuri palapeli, jossa yksittäinen tutkimuslöydös on vain yksi palanen. Kokonaisuus näyttää varsin erilaiselle, jos sinulla on 30 palaa vs. 3000 palaa kasassa. Ehkä tämä näkyy siinäkin, mikä merkitys niillä opintotunneilla ja –vuosilla on.

Parasta, mitä pitkä koulutus antaa, on ymmärrys siitä, mitä ei (vielä) ymmärrä tai mitä tiedekään ei (vielä) tiedä. Ja sitä epätietoisuuttahan ravitsemustieteen alalla riittää!

Toisaalta se on juuri se, mikä tekee siitä niin kiehtovaa.

P.S. Kuva valittu kliseiden perusteella. Ravitsemusterapeuttien on vaikea keskustella ilman mittanauhaa ja omenaa käden ulottuvilla.

Lisätty jälkeen päin THM- ja MMM-lyhenne ja Kela-korvausta koskeva tarkennus.