Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)

Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.

Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.

Mistä syömishäiriöt syntyvät?

Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. ”Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.

Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.

Altistaako veganismi syömishäiriöille?

Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se ”palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.

Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien ”turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.

Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan ”lupa” kontrolloida.

Näkemyksiä potilastyöstä

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.

Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.

Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.

(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )

Kannanottoa odotellessa

Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.

Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?

Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.

Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme ”hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen ”leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.

Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: https://www.eatingdisorderhope.com/information/anorexia/vegan-vegetarian-relationship-rates

Kuva: Carlos Porto, FreeDigitalPhotos.net


#vegaanihaaste + FODMAP

#vegaanihaaste + FODMAP

Ensimmäinen viikkoa vegaanihaastetta takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa viikon sujumisesta. Varoitus: sisältää sekä ruoka- että suolistopuhetta, mahdollisesti samassa lauseessa.

Mari kirjoittelikin jo aiemmin, että olemme mukana ja kuvaili vähän omaa ruokavaliotaan. Molempia yhdistää tilanteessa se, että kotioloissa syömme hyvin pitkälti vegaani-ruokavaliota mukaillen (plus molemmilla kala). Minulla haastetta lisää ulkona syödessä se, että minulla on ärtyvä suoli ja sen kurissa pitämiseen joudun hyödyntämään FODMAP-ruokavaliota.

Totuttelua

Suoritin laskeutumisen haasteeseen jo oikeastaan joulu-pyhien aikana muiden ruokien paitsi kalan osalta. Tein laatikot vegaanisena (Vegaaniliiton reseptejä mukaillen) ja itselleni murevaa ja herkullista seitankinkkua (Chocochilin ohjetta reippaasti mukaillen). Ensisijaisesti etsin vegaanista myös ravintoloissa. Esimerkiksi kuopiolaisessa Panzassa sai herkutella burritobuffetissa oikein maistuvasti!

Sinällään aihe on tuttua juttua, koska ravitsemusterapeutin vastaanotollani vegaani-FODMAP-ruokavalio ei ole harvinaisuus ja sen toteuttaminen sujuu asiakkailtani yleensä ihan mallikkaasti ja monipuolisesti.

Helppo vegenakki!

Kotioloissa maitotuotteita ei juurikaan ole muutenkaan käytössä, joten tämän viikon ostoskori näytti samalta kuin aiemminkin. Tofua, soija- ja kaurajuomaa, Yosa sporteja, soijarahkaa, härkistä, vegaanista jäätelöä… sekä roppakaupalla kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kvinoaa, kauraa ja muita viljatuotteita, tahinia ja maapähkinävoita olikin jo kotona.

Ravintoloissa syöminen

Söin viikolla useampaan otteeseen ravintolassa tai kahvilassa, koska ystäväni pikkusisko oli Australiasta asti tullut vierailulle. Hän, kuten useimmat australiaiset, on hyvin rento, joten paikat valikoitui sen mukaan, mistä minä saan syömistä. Hieman haastetta vegaani-pyynnöt kuitenkin aiheuttivat.

Design-museon kahvilan herran mukaan vegaani-villitys on jo old news, että heillä ei minulle tarjottujen mandariinien ja raakapatukoiden lisäksi ollut muuta tarjolla. Nihkeä asenne oli kyllä oikea syy kannoilla kääntymiselle. Panimoravintola Bryggerissä taas olisin saanut salaattia, josta oltaisiin jätetty juusto pois. Kysyin, että saako jotain muuta juuston tilalle. Kuulemma muita kasviksia. Jäi päivällinen syömättä.

Sen sijaan Rosterissa, Sandro Kalliossa, Berggassa ja Löylyssä olen syönyt tällä viikolla erinomaisesti! On ollut VEEFiä (Sandron omaa seitanin tyyppistä proteiinipitoista mureketta – näin muistan jostain lukeneeni, mutta nyt en kyllä löydä tarkempaa selitystä…) ja nyhtökauravoileipää. Hullua tässä on se, että monesti vegaaniset herkut eivät löydy listalta vaan niitä pitää erikseen pyytää. Bergga-kahvilan vegaaninen ja gluteeniton kakku oli erityisen mieltä lämmittävä, koska vehnän syönti ei tunnu hyvältä sisuskaluissa useana päivänä peräkkäin.

Pueblossa sain juustosekoilun jälkeen vegaaniset tacot eteeni. Se vähän harmitti, koska jäin miettimään, että minkö juustoiset versiot nyt sitten hävikkiin, mikä on itselleni ruokasynneistä suurin. Kasvisravintola Silvopleessä juhlittiin vegaanihaastetta sillä, että tarjolla oli voin sijasta öljy-balsamico -seosta. Minusta tämä oli kiva ele! (Miinusta kuitenkin Silvopleen älyttömän suolaisesta ruoasta – terveysimago ottaa tästä vakavaa iskua!)

Yritin noukkia Silvopleen buffetpöydästä FODMAP-ystävällisiä valintoja, mutta joku ruoka ärsytti ja ilta ei nyt ihan kivutta sujunut. Valitettavasti suoliston murinat ja  mahan kivistelyt ovat hyvin yleinen seuraus ravintolavierailuista, myös tämän viikon maullisesti hyvistä paikoista. Sipuli ja valkosipuli tahtoo päätyä aina vegaanisiin annoksiin, joten tämä yhtälö on kyllä aika haastava pidempään kuin kuukauden. Monesti syön ravintoloissa kalaa – alkuperän ensin urkittuani. Ja ei, en oikeasti jaksa alkaa selittämään, mitä kaikkea voin ja en voi syödä joka kerta, kun syön ravintolassa. Toiveena tietysti olisi, että voisin tilata vegaanisen FODMAP-annoksen ja keittiössä tajuttaisiin, mikä se on. Ehkä viimeisellä viikolla käyn jossain ravintolassa testaamassa kokin kärsivällisyyttä!

dsc_0032
Öljy ja balsamico sopii paremmin kasvisravintolan linjaan kuin voi.

 

dsc_0013
Löylyn nyhtökauravoileipä

 

dsc_0023
Berggassa sai suun makeaksi. Taustalla kauramaito-cappuccino.

Bug nug – perjantai

Joustin tahallisesti ruokailuissa perjantaina, sillä ystäväni, hyönteiskokki Topi Kairenius, oli luvannut tarjoilla vieraalleni ja minulle hyönteisiä. Topi kärsivällisesti valmisti linssi-sirkkajauho-nugetteja ilman kananmunaa, mutta pannulla käytetyt sirkat ja kuhnurintoukat olivat saaneet öljyä ja voita niskaansa. Maistelin silti muutaman. Juureksille laitoin tahallani hunajaa, koska se hyönteisperäisenä kuului mielestäni illan teemaan.

Hyönteisten syönti tahtoo jakaa kasvissyöjiä. Hyönteiskokin näkemykset asiasta löydät koiramies.fi -sivustolta. Hyönteisten sielun ja ruumiin maailmaan kannattaa tutustua ja pohtia asiaa, vaikka kasvissyöjä olisikin.

dsc_0029
Hienosti muotoiltuja bug nugseja!

Luottovalinta – tofu

Maullisesti mainiota kotimaista härkistä olen syönyt muutamaan otteeseen ja etenkin ensimmäisen kerran jälkeen olin jo intoilla, että tuote sopii suolistolleni, mutta pahasti vaikuttaa nyt siltä, että ainakin annostelu pitää pitää hyvin maltillisena, jotta kivuilta ja vessassa ramppaamiselta vältytään.

dsc_0037
Härkispata oli kyllä herkullista, vaikkakaan ei kivutonta.

 

Onnekseni rakasta tofua, sillä se sopii ärtyvälle suolellenikin hyvin. Se menee sellaisenaan leivän päällä, salaatissa, tofukokkelissa, wokeissa, smoothiessa… kaikki käy. (Pehmeä tofu sisältää FODMAP-yhteistä melko paljon, mutta kova tofu sopii. Tämä johtuu siitä, että FODMAP-yhdisteet liukenevat veteen ja mitä kuivempi tofu, sitä paremmin sen pitäisi herkkäsuolistoisille sopia.) Pavut ja linssit menee kyllä pieninä määrinä sellaisenaan. Apteekista saatavat alfagalaktosidaasi-entsyymit kulkevat aina matkassani, sillä otan niitä aina näiden aterioiden yhteydessä lieventääkseni oireita. Tällä viikolla tacojen ohessa tuli syötyä muun muassa mustapapuja, jotka ovatkin mielestäni hyvin herkullisia. Samoin linssejä söin muutamaan otteeseen. Kikhernepastaa on hyvä pitää kotona varalta, jotta saa kasvisten kanssa pikasesti ruokaa. Monesti sekoitan joukkoon riisinuudeleita. Keräilen ja kehittelen reseptejä tässä kuun aikana ja laitan niitä sitten kotisivujeni puolelle.

Lisää palkokasvien sulavuudesta olen kirjoittanut Jussi Riekin ylläpitämälle puolikiloa.fi -sivustolle. Se pohjautuu VegFesteillä pitämään luentoon aiheesta. (Oli muuten tosi kiva luentotilaisuus!)

***

Uusi viikko, uudet haasteet. Olen lähdössä yöjunalla kohti Lappia ja siellä pysyn reilusti kuun puolivälin paremmalle puolelle. Nyt siis selvitetään, miten onnistuu vegaani-FODMAP -ruokavalio pohjoisessa! Hostellin henkilökunta jo Instagram-kyselelyihin vastasi, että paikalliselta kauppiaalta pitäisi löytyä hyvä valikoima minulle sopivia tuotteita. Katsotaan, mitä tästä tulee – vähän kyllä jännittää!


Ruokamysteerit on mukana tammikuun Vegaanihaasteessa

Kun Suvi Auvinen ehdotti minulle ja Leenalle tammikuun Vegaanihaasteeseen osallistumista, siihen oli helppo vastata myöntävästi. Me molemmat syömme joka tapauksessa pitkälti vegaanisesti erityisesti kotioloissa, joten suuria ruokamuutoksia ei edes tarvitse tehdä. Omaan joulupöytäänikin tein esimerkiksi elämäni ensimmäisen seitankinkun, joka onnistui aika hyvin.

Kotioloissa vegaanisapuskan tekeminen ja syöminen on jo niin tuttua, että se menee helposti.

Vegaanihaaste, täältä tullaan! Viime tammikuussa oli myös talvista. (Kuva: Henna Aaltonen)
Vegaanihaaste, täältä tullaan! Saa nähdä, tuleeko Helsinkiin myös lunta. (Kuva: Henna Aaltonen)

Mutta entä kodin ulkopuolella?

Syön usein lounaan etelähelsinkiläisessä ravintolassa tai nautin kahvilassa jotain hyvää kahvin seurana. Näissä aiemmin vaatimukseni on ollut lähinnä lihattomuus ja kalojen jonkinasteinen eettisyys. Nyt Vegaanihaasteen myötä tietysti jäävät kala-ateriat, mutta samalla myös esimerkiksi ne annokset, joihin on käytetty juustoa tai muita maitotuotteita tai kananmunia. Tässä siis pitää muistaa olla tarkkana ja kysellä ainesosista. Kahvimaidon olen jo onneksi oppinut pyytämään soijamaitona.

Tästä syystä olin hyvin ilahtunut, kun huomasin, että Vegaanihaasteeseen on nyt kannustettu mukaan myös ravintoloita. Yksi on kotini lähellä sijaitseva Meilahden Bistro Cumulus. Olen noutanut kyseisestä ravintolasta usein ResQ-hävikkilounaita, ja nyt odotan suurella mielenkiinnolla vegaanista tarjontaa. Toki moni helsinkiläisravintola tarjoaa vegaanisia vaihtoehtoja jo automaattisesti, mutta mahtavaa olisi, jos yhä useampi laittaisi listoilleen pysyvästi useamman vegaanisen vaihtoehdon.

Onneksi minulla ei ole allergioita tai muita ruokavalioon liittyviä rajoitteita, joten niitä ei tarvitse miettiä. (Leenalla on sen sijaan kaikenlaista herkkään vatsaan liittyvää, joten hän ei voi vedellä esimerkiksi papuja ja kikherneitä samalla tavalla kuin minä.)

Mutta yksi eläinperäisten tuotteiden ryhmä jää tammikuuksi elämääni: hyönteisistä peräisin olevat tuotteet. Olen töissä Mehiläishoitajain liitossa ja hunajasta luopuminen olisi kohdallani lähinnä outoa. Koen, että suomalainen mehiläishoito on hyvin mehiläisystävällistä ja lisäksi mehiläisten tekemä pölytystyö on tärkeää ruoantuotannolle ja luonnon monimuotoisuudelle. Hunaja on siis mielestäni eettisesti ja ekologisesti oiva makeuttaja. Vegaanien hunajasuhteesta olen kirjoittanut myös työblogiini: monelle vegaaniksi itsensä mieltävälle hunaja on hyväksytty tuote.

Jos Vegaanihaaste yhtään kiinnostaa, niin mukaan vaan rohkeasti: nettisivuilta voi valita itselleen myös mentorin, joten tukea ja vinkkejä on taatusti reilusti tarjolla.

 


Kriittistä koulumaitopäivää kaikille!

”Aineisto on postitettu kaikkiin alakouluihin automaattisesti, kuten vuosi sitten.”

Aivan kuten lukuisia kertoja ennen viime vuottakin. Aineistolla tässä tarkoitetaan kouluruokamainoksia (joita sinnikkäästi vain julisteiksi tituleerataan). Sillä saadakseen subventoitua maitoa, koulut on velvoitettu roikottamaan ruokalan seinällä vuodesta toiseen erilaisia ”kannustimia” maidon juonnin edistämiseksi. Koulumaitojulisteet ovat todennäköisesti saapuneet perille kaikkiin Suomen kouluihin, sillä maidon menekinedistämisyhdistys Maito ja Terveys ry on laittanut ne matkaan hyvissä ajoin mielessään tämä päivä, 28. syyskuuta eli kansainvälinen koulumaitopäivä.

Näitä julisteita on jokainen Suomen koululainen velvoitettu tuijottamaan elämässään ainakin yhdeksän vuoden ajan. Viitenä päivänä viikossa, kuukausi toisensa perään. Minä muistan Teemu Selänteen maitoviikset todennäköisesti vielä höperönä mummonakin.

unnamed
Kalsium voikin tehdä luille ja hampaille hyvää, maidon tarina onkin vähän monimutkaisempi. Maito ei myöskään luonnostaan ole D-vitamiinin lähde, vaan se lisätään siihen.

 

Maito ja Terveys ry muisti uutiskirjeessään markkinoida maitoa sanomalla:

”- Kannustan koululaisia juomaan lasillisen maitoa kouluaterialla. Maito tai piimä on osa lautasmallin mukaista koululounasta. Suosittelen rasvatonta maitoa, muistuttaa Maitolähettiläs Katja Mäkelä.”

Paitsi että kliinistä työtä tekevänä ravitsemusterapeuttina olen lukuisia kertoja alhaisten hemoglobiini- tai varastorauta-arvojen takia joutunut suosittelemaan nimenomaan päinvastaista. Niin aikuisille kuin lapsillekin. Nythän on nimittäin niin, että maidon kalsium ei pidä pääaterioiden raudasta. Se ei pääse imeytymään tehokkaasti, kun se yhdistetään kalsiumiin. (Sitä sen sijaan tehostaa C-vitamiini, jonka lähteitä aterialla kannattaa aina olla – salaattina tai hedelmäisenä tai marjaisana jälkiruokana.) Koulumaitoneuvo on saattanut olla oleellinen vuosina, kun kouluateria oli lähinnä laihaa ruisjauhovelliä, mutta tämän päivän maailmassa ajatus tuntuu lähinnä kummalliselta, kun tarkastellaan ravintoaineiden imeytymistä. Ennen, kun ruoasta oli pulaa, mikä tahansa ekstraenergian lähde oli hyvästä ravitsemukselle ja terveydelle. Mutta maailma muuttuu, eskoseni.  Elämme tänä päivänä täysin erilaisten ravitsemushaasteiden keskellä.

Eipä silti, globaaleja ruokailutottumuksia tarkasteltaessa koulumaito voi olla ihan perusteltu aterian lisä. Limppareiden luvatussa maassa USA:ssa tai niukkuudessa kärsivässä maassa koulumaito voi todella olla askel parempaan suuntaan. Tosin ravitsemuksellisesti ja ruokakulttuurillisesti se voisi olla muukin lisä.

Milloin maito sitten kannattaisi juoda tai syödä? Tai tarvitseeko sitä syödä ja juoda missään muodossa? Aiheeseen paneudutaan Ruokamysteerit-kirjassa usealta näkökantilta, mutta napakasti voisi sanoa, että jos maitoa haluaa jossain muodossa käyttää, olisi se itse asiassa fiksumpi olla aamu-, väli- tai iltapalalla. Lisäksi olisi ensisijaisesti hyvä valita hapanmaitotuotteita, joissa on mukana myös suolistolle hyvää tekeviä maitohappobakteereja, jotka myös tekevät maidosta helpommin imeytyvää.  Juustosiivut taitavat nekin ruokakulttuurissamme istua paremmin välipalatyyppisten aterioiden yhteyteen kuin pääaterioille.

Mutta, ei, maitoa ei tarvitse juoda, syödä tai nauttia missään muodossa, jos ei halua. Mutta se on pidemmän selostuksen paikka. Palaamme siihen viimeistään kirjan sivuilla. Maito ei kuitenkaan ole sellaista myrkkyä, miksi sitä välillä mustamaalataan. Itselleni maitokysymys on enemmän eettisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen kuin terveyteen liittyvä.

Eipä voi myöskään olla miettimättä, miten yksi ruoka-aine saa näin paljon mainostilaa koululaisten arjessa. Hyvin moni lapsi juo paljon maitoa: litra päivässä ei ole monelle lapselle määrä eikä mikään. Minulle on tullut mielikuva, että sitä juodaan paljon, koska sen on ajateltu olevan aina terveellistä, olkoon määrät kuinka suuret hyvänsä.

Hampurilais- ja karkkimainoksia jaksetaan kyllä kritisoida, mutta kritiikki ei yllä koulumaidon markkinoinnin tasolle. Todennäköisesti puhtaasti siitä syystä, että se on ollut kuvioissa niin tolkuttoman pitkään, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Noin se nyt vaan menee.

Aiheesta lisää Image-lehden artikkelissa: http://www.image.fi/image-lehti/miksi-suomalaiset-juovat-maitoa-enemman-kuin-yksikaan-toinen-kansa


Ananasmehu, Andy Hall ja voiko kuluttaja vaikuttaa elintarvikkeiden eettisyyteen?

26. syyskuun 2016 Eettisyys 0

Täytyy ihailla Andy Hallia: juristiksi kouluttautunut mies, joka omalta osaltaan on onnistunut vaikuttamaan myönteisesti Thaimaassa siihen, että ihmiset voisivat työskennellä paremmissa oloissa.

Mutta onhan tällä työllä hintansa. Tällä viikolla Hall sai ehdollisen vankeustuomion Thaimaassa, koska vuonna 2013 paljasti vakavia epäkohtia tonnikala- ja ananasmehutehtailla Finnwatchin raportin kautta.

Perjantaina minä ja Ruokamysteerit-toverini Putkonen olimme S-ryhmän tiedotustilaisuudessa kuuntelemassa Hallia, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartialaa ja SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankista. Yksi osa keskustelua oli se, onko yksittäisellä kuluttajalla vaikutusmahdollisuuksia eettisissä kysymyksissä.

S-ryhmän tiedotustilaisuudessa Andy Hall ja Lea Rankinen kertoivat näkemyksiä yritysten eettiseen vastuuseen. Keskustelua veti Hanna Nikkanen.
S-ryhmän tiedotustilaisuudessa Andy Hall ja Lea Rankinen kertoivat näkemyksiä yritysten eettiseen vastuuseen. Keskustelua veti Hanna Nikkanen.

Moni taho mielellään sysää vastuun kuluttajille. Esimerkiksi äskettäin paljon huomiota saaneen Lidlin kananmunalinjauksen yhteydessä MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala jyrähti:

”Meillä kaupan ei tarvitse päättää millaisia tuotteita kuluttaja syö. Se rooli ja valinta kuuluu kuluttajille.”

Olen eri mieltä, sillä yritysten ja yhteiskunnan on kannettava vastuunsa ja tehtävä valintoja (sitä paitsi kauppa päättää jo nyt hyvin paljon siitä, mitä me syömme, mutta se on oman juttunsa aihe). Johanna Moisander totesi vuonna 2001 väitöskirjassaan:

”Vallitsevat käsitykset vihreästä kuluttajasta ja vihreästä kulutuskäyttäytymisestä ovat varsin individualistisia: oletetaan, että yksittäisen toimijan ajattelulla ja valinnoilla on ratkaiseva rooli ja merkitys ympäristönsuojelussa ja kestävän kehityksen tavoittelussa. Samalla konstruoidaan myös yksittäisen kuluttajan vastuu suureksi. Työssä väitetään kuitenkin, ettei ole mitenkään itsestään selvästi realistista ajatella, että yksittäisten vihreiden kuluttajien ponnistelut ja ’pienet hyvät teot’ kumuloituvat jotenkin luonnollisesti ja ongelmattomasti kestäväksi kehitykseksi. Ei ole myöskään perusteltua sälyttää kokonaisvastuuta ympäristöongelmista pääasiassa yksittäisten kuluttajien harteille.”

Samansuuntaisesti totesi Sonja Vartiala: kuluttajien vaikutusmahdollisuus on rajallinen. Enemmän pitäisi toimia kansalaisina, jotka vaativat muutoksia politiikan kautta. Vartiala kaipasi esimerkiksi lainsäädäntöä, joka vaatisi, että hankinnoissa on otettava huomioon muutakin kuin halvin hinta.

Boikotointi ei ole ratkaisu

Tilaisuuden keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että boikotit eivät ole ratkaisu kansainvälisten työolojen parantamisessa. Boikotti yleensä vain heikentää tilannetta. Sen sijaan yritysten pitää aktiivisesti toimia niin, että tilanne paranee. Ananasmehutehtaiden osalta on myös käynyt näin.

Toisaalta ei yksittäisen kuluttajan pidä myöskään kohauttaa olkapäitään ja todeta, että en voi tehdä mitään. Andy Hall kertoi esimerkin henkilöstä, joka oli Twitterin kautta pommittanut yrityksiä kysellen ananasmehun alkuperästä.

Kuluttajien kysely voi vaikuttaa, koska silloin kuvioon astuu bisnes. Vartiala totesi, että lähtökohtaisesti yritykset eivät toimi ihmisoikeuksia ajatellen, mutta silloin, kun eettisyys nähdään hyväksi bisnekseksi, saadaan myös tuloksia aikaan.

Yksi aina vellova kysymys on tietysti se, onko kuluttaja valmis maksamaan siitä, että tuotanto pohjautuu eettiseen toimintaan. Osa on, kaikki eivät ole. Mutta jokaisen varmasti tulisi tiedostaa se, että halvoilla tuotteilla on usein raskas hinta, jonka maksavat jotkut muut kuin me länsimaalaiset kuluttajat.

S-ryhmä on onnistuneesti kääntänyt Finnwatchin raportin myönteiseksi julkisuudeksi, ja tapaus on merkittävä myös kansainvälisesti. Yritys on ryhtynyt aktiivisesti tekemään tuotantoketjuja läpinäkyvämmiksi. Tästä S-ryhmä ansaitsee kiitokset. Kun kauppa kantaa vastuuta, ovat valinnat helpompia myös kuluttajille.