Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)

Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.

Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.

Mistä syömishäiriöt syntyvät?

Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. “Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.

Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.

Altistaako veganismi syömishäiriöille?

Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se “palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.

Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien “turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.

Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan “lupa” kontrolloida.

Näkemyksiä potilastyöstä

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.

Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.

Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.

(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )

Kannanottoa odotellessa

Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.

Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?

Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.

Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme “hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen “leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.

Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: https://www.eatingdisorderhope.com/information/anorexia/vegan-vegetarian-relationship-rates

Kuva: Carlos Porto, FreeDigitalPhotos.net


Mitä opin Vegaanihaasteesta?

02. helmikuun 2017 Veganismi 0

Tammikuu ja sen myötä Vegaanihaaste on nyt ohi. Kirjaan nyt ylös Vegaanihaasteen plussat, miinukset ja opitut asiat.

Ensiksi tunnustan, että suuhuni meni myös eläinperäisiä tuotteita. Tätä tapahtui silloin, kun söin lapseni jämiä (kahvilassa tilattu runebergintorttu ei hänelle maistunut jne., ja hävikki olisi mielestäni suurempi synti kuin se, että minä söin jämät) sekä seminaarimatkalla Tallinnassa (etukäteen välittämäni toive vegaaniruoasta ei ollut mennyt perille).

Toiseksi käyn mielelläni kahviloissa ja ravintoloissa. Jos sitä en harrastaisi, Vegaanihaaste olisi ollut tosi helppo. Kotona on vaivatonta olla vegaani.

  • Kotiruoan kokkaus oli yhtä vaivatonta kuin ennen haastetta. Olen laittanut vegaanista ruokaa paljon jo ennen haastetta ja korvannut maitotuotteet vegaanisilla versioilla. Uusia reseptejä en oikeastaan ehtinyt kokeilemaan, vaikka se oli mielessä. Suurin muutos oli kalaruokien jättäminen pois.
  • Jouduin katsomaan maailmaa ensimmäistä kertaa oikeasti ruokarajoitteisen silmin. Lihattomuus on vuosien ajan ollut todella helppoa ja raskausajan pienet ruokarajoitteet yksinkertaisia. Vegaanikuukauden aikana hahmotin, miten hankalaa kahviloissa ja ravintoloissa voi olla, jos joutuu kyselemään ainesosista tarkemmin. Vaikka ravintola kertoisi tiedon mielellään, en mitenkään nauti siitä, että minun pitää kysyä raaka-aineista sen sijaan, että voisin vain napata sen tuotteen, joka vaikuttaa houkuttelevalta.
  • Tajusin, miten vähän kahviloissa on esimerkiksi hummuksella tai tofulla täytettyjä leipiä tai vegaanisia, makeita pullia tai kakkuja.
  • Tajusin, että monessa kahvilassa saa kasvipohjaisen kahvimaidon, mutta se vain pitää aina tajuta pyytää. Olisivatpa kahviin tarkoitetut kasvimaidot tavismaidon vierellä tiskissä, niin varmasti moni ottaisi kasvipohjaista versiota, kun sitä ei erikseen tarvitsisi pyytää.
  • Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa vegaaniruokavalioni huomioitiin hyvin sekä seminaaripaikassa että iltatapahtuman hotelliravintolassa.
  • Säästin rahaa. Yleensä syön lounaat ravintolassa, mutta nyt otin usein eväitä mukaan, sillä totesin, että vegaanista ruokaa en välttämättä saa vakiopaikoissani. Tai jos saan, siinä ei välttämättä ole esimerkiksi proteiinia.
  • Muistin itujen kasvatuksen. Olen ennenkin idättänyt papuja, mutta aina se pääsee unohtumaan. Vegaanihaaste toimi hyvänä kimmokkeena idättämiselle, ja myös nelivuotias naposteli jonkun verran mungpavun ituja. Vinkkinä siis pienten lasten vanhemmille: niissä iduissa on tuoreiden herneiden makua, ja aika moni tenava tykkää herneistä.
  • Muutamia uusia, houkuttelevia reseptejä tuli vastaan Vegaanihaasteen uutiskirjeessa ja Facebook-ryhmässä.
  • Hotelliaamiaisella ei tullut ähkyä, koska aamupala väistämättä rajoittui pienempään valikoimaan. (Tallinnan hotellille plussaa hyvästä hummuksesta ja automaattisesti tarjolla olleesta soijajuomasta, Hämeenlinnassa taas oli hyvää puuroa ja marjoja).

Miinukset:

  • Ruokailun rajoittaminen aiheuttaa minulle pientä stressiä. En pidä siitä tunteesta, kun joudun pohtimaan, että saankohan napattua kaupungilta järkevää välipalaa vai ei. Korvapuustien kutsu tuntuu todella houkuttelevalta, kun niistä joutuu kieltäytymään.
  • Jouduin välillä kuljettamaan mukana varaeväitä: soijakaakaota, pähkinäpussia, banaaneja jne. Tottumattomalle hieman rasittavaa.
  • Päivän hengähdys lounaan äärellä ravintolassa muuttui lounaan lämmittämiseksi työpaikan mikrossa. Vähän tylsää, vaikka säästikin rahaa.
  • Sain tarpeekseni raakakakuista. En niistä erityisesti ole ennenkään pitänyt, mutta usein ne ovat kahviloissa ainoa makea, vegaaninen vaihtoehto. Syön ennemmin pullaa tai kakkua.
  • Koin itseni välillä hankalaksi asiakkaaksi, joka pyysi sellaista, jota ravintolalla ei ollut.
  • Tallinnan parin päivän seminaarissa söin kalaa ja hieman juustoa, koska pelkällä vegaanisella ruoalla olisin joutunut tyytymään lähinnä leipään, perunaan ja höyrytettyihin kasviksiin.

Neutraalit havainnot:

Nälkää en nähnyt, mutta en ollut myöskään energisempi tai jotain muuta positiivista.

Lopputulos:

Jatkan vegaanipainotteisella ruokavaliolla kotioloissa ja kasvissyöjänä muualla. Syön jatkossakin erityisesti kotimaista kalaa. Kahviloissa ja ravintoloissa aion nyt suosia ja kysyä aktiivisemmin vegaanisia vaihtoehtoja.

Lisäksi:
Kannattaa lukea myös Markus Vinnarin blogiteksti “Onko vegaaniruoka aina hyvää, veganismi helppoa ja veganismi ratkaisu kaikkeen” sekä Pontus Purokurun “Kasvissyönti on käytännön juttu, ei enää identiteetin asia“. Erittäin hyvää tekstiä molemmissa!

15972674_10155032313829739_4278930399485943715_o
Vegaanista pizzaa saa Helsingissä nykyisin monessa paikassa. Putte’sin härkispizza oli juuri loppunut, kun saavuin ravintolaan. Niinpä söin valkosipulisen pizzan.

 

Normaali arkiruokakokkaukseni oli pitkälti sita samaa, mitä ennen vegaanihaastettakin. Pinaattilettuihin laitoin myös hernejauhoja. Koska oma haasteeni hyväksyi myös hyönteisperäiset tuotteet (ns. entoveganismi), makeutin puolukkasoseen hunajalla.
Normaali arkiruokakokkaukseni oli pitkälti sitä samaa, mitä ennen vegaanihaastettakin. Pinaattilettuihin laitoin myös hernejauhoja. Koska oma haasteeni hyväksyi myös hyönteisperäiset tuotteet (ns. entoveganismi), makeutin puolukkasoseen hunajalla.

 

Raakakakkuja, etenkään kookosvivahteilla, en halua syödä enää koko loppuvuonna. Aloin arvostaa kahviloita, joiden vegaanitarjonta on muutakin kuin raakaversioita.
Raakakakkuja, etenkään kookosvivahteilla, en halua syödä enää koko loppuvuonna. Aloin arvostaa kahviloita, joiden vegaanitarjonta on muutakin kuin raakaversioita. Onneksi kasvipohjaisia maitoja löytyi yleensä aina kahvin joukkoon.

 

Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa ruokailut hoituivat mallikkaasti. Molemmilel kahvitauoille minulle oli varattu omaa pullaa.
Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa (olin siis töissä eli mehiläishoitajien Talvipäivillä) ruokailut hoituivat mallikkaasti. Molemmille kahvitauoille minulle oli varattu omaa pullaa.

 


Vegaanihaaste Lapissa – eihän se ihan putkeen mennyt…

Vegaanihaaste Lapissa – eihän se ihan putkeen mennyt…

Kertailin ekassa osiossa, miten vegaanihaaste sujuu, kun on tarpeen huomioida myös erityisruokavaliotarpeet – minun tapauksessa herkkävatsaisuus.

Lapin reissusta palattu ja tässä vähän fiiliksiä vegaanihaasteen sujumisesta siellä. Toinen viikkohan lähti ikävissä merkeissä liikkeelle, sillä ennen matkaa nautittu härkispatahan laittoi pakin niin pahasti sekaisin, että siitä toipuminen vei nelisen päivää. Pienessä jaetussa yksiössä tämä on aidosti ongelma. Voitte kysyä matkaseuralaiselta, joka onnekseni on yksi läheisimmistä ystävistäni jo vuosien takaa. Muuten olisi ehkä huumori loppunut alkuunsa.

Onneksi suolisto rauhoittui ja loppureissu, eli viikko vielä siihen päälle, meni erittäin hyvin vatsavaivojen osalta. Oikeastaan niitä ei ikinä tule, jos teen itse ruoat ja liikun ja nukun hyvin. Kuten sitä tapaa lomalla tehdä.

Matkalla tapahtui pari tahallista joustoa ruokavaliosta ja pari, jotka tapahtui vähän huomaamatta.

Tahalliset oli haukkaus kaverin munkista, oma munkki hirveässä nälässä (tarjolla vain pullia ja lihaisia ja kalaisia leipiä) sekä kasvispizza juustolla (hirveässä nälässä tämäkin), lusikallinen remoulade-kastiketta ranskisten kanssa.

Vahingossa taas nautin wasabipähkinän, jonka vegaanisuudesta ei varmuutta ja joku muukin juttu, jota en edes nyt muista.

Tiiviisti fiilikset on, että ei ollut ihan helppoa, jos halusi syödä ulkona yhtään mitään. Lisäksi aina pitäisi varautua ja syödä ennakkoon. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset haasteen suhteen, sillä koin ruokavalion rasitteena matkalla muutamastakin syystä. Ensinnäkin, ei ole kiva syynätä jokaista suupalaa. Toisekseen, haluaisin tukea paikallisia yrittäjiä ja pelkän teen tai mehun litkiminen tuntui jotenkin nololta. Kolmanneksi, kaipaan kalaa ja kaipaan joustoa. Kotivegaanius ei ole mikään ongelma ja se oli helppoa myös Lapissa, koska pääosan aterioista laitettiin itse. Samalla tuli testattua niin herkkullinen oumph kui kummalliset soijapallurat, jotka ei kyllä mene jatkoon, sillä rakenne oli epämiellyttävä ja maku täysin mitätön. Vegaanijuusto ja -leikkeleet eivät myöskään ole mitään erityisiä makuelämyksiä, mutta suolaisuudessaan olivat ihan kiva vaihtelu eväsleivissä. Maapähkinä-hillo oli kyllä parempi.

Ehkä vähän hassu fiilis, että Vegaanihaasteen sivuilla hehkutetaan ja hypetetään ja itse en oikein noita fiiliksiä voi jakaa. Sinällään hyvä huomata, että linjanveto syödä kalaa on minulle aivan hyvä ja riittävän ekologinen ja minun omatuntoni mukainen. Tosin myönnän, että munkkilipsumisesta tuli vähän morkkis haasteesta lipsumisen suhteen – ei missään nimessä muuten.

DSC_0088
Hiihtoretkeläiselle maistuu. Onnellinen ilme johtuu myös siitä, että rakastan talviliikuntaa yli kaiken.
DSC_0273
Ranskiksia ja bisseä = lomaruokaa

 

received_10154071736415800
Hesestä soijasuikaleita, ranskiksia, fruitie ja megakahvi. Kelepas hyvinkin! Saatan syödä huvikseen joskus muulloinkin.

 

Uteliaille lopuksi vielä muutaman päivän ruokapäiväkirjanpidot. Joillekin kollegoille on vissiin iso paikka kertoa syömisistään, mutta mulle tää ei kyllä oo mikään salattava juttu tai mitenkään kynnyskysymys. Mainittakoon, että ranskalaisia söin 10 päivän aikana usein, koska a) kulutus oli melkoista b) ne tuntui varmimmalta (toivottasti) vegaani-vaihtoehdolta.

Tämä on paras, mihin pystyn. Neljä päivää. En tajua, miten jotkut ihmiset jaksaa kirjata ruokiaan ylös (tai muuten seurata syömistään) yhtään tämän pidempään. Nämä oli nyt ne siistit päivät, jolloin ei tullut joustoja.

Päivä 1

Aamupala junavaunussa

2 mega mukillista kahvia (saatoin vähän innostua Lappiin pääsyn kunniaksi)

1 pillikaurajuoma

1 lautasellinen kaurapuuroa, muutama mustikka, sokeria

Välipala

1 kourallinen maustettuja suolapähkinöitä (vegaaniai – tarkistettu)

Välipala 2

1 metsämarjainen kaurajuoma

1 soijakermajäätelö

Päivällinen

palsternakkakeittoa (palsternakkapyree, perunaa, kaurakermaa, kasvisfondia)

2 siivua kauraleipää

kourallinen tattarihapannappeja

vegaanista margariina (70 %)

savu-vegejuustoa

savu-vegeleikkelettä

paprikaa

Iltapala

2 kauraleipää, joilla maapähkinävoita ja hilloa

2 mandariinia

2 porkkanaa

DSC_0067
Entisessä Euroopassa makumatkalla. 😀

Päivä 2

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

kuivattuja banaanilastuja

kuivattuja karpaloita

maapähkinävoita

2 mukillista kahvia soijajuomalla

(ehkä jotain, muistiinpanoissa on kysymysmerkki)

DSC_0075
Trendikäs fruitbowl (tai miksi niitä ikinä kutsutaankaan) laiskan ravitsemusterapeutin versiona. 😀

Hiihtoretkellä

1 Parrots-siemenpatukka (näyttää samalla kuin ne, mitä ostetaan marsuille, mutta on maultaan parempi – kai)

2 Arctic Superfoods EVÄS-patukka

(eväspatukat mainittu merkiltä, koska näiden ostaminen herkkävatsaisena on todella vaikeaa – minulle sopii nämä hyvin)

termarillinen (4 dl) kidneypapukeittoa (vermisellinuudeleita, papuja, pakastevihanneksia, kasvisfondia)

4 leipäsiivua, joissa vegejuustoa ja -kinkkua, margariinia ja paprikaa

kahvia

1 litra mustikkamehua kuumana termarista pitkin päivää

Välipala

jättiranskalaiset ketsupilla

2 pientä olutta

Illallinen

palsternakkakeittoa

keitettyä riisiä (paljon)

oumphia (semi-paljon)

(tässä kohti kaaduin sänkyyn, vaikka olisi voinut syödä enemmän)

Päivä 3

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

kuningatarhilloa

margariinia

2 tofuvoilepää (margariinia, tofua, paprikaa)

1 mandariini

2 mukillista kahvia

Hiihtoretkellä

termarillinen (4 dl) kikhernekeittoa (kuten edellisenä päivänä, paitsi eri kasvikset ja pavut)

4 liepäsiivua, joilla maapähkinävoita ja hilloa

2 dl appelsiinimehua

1 l mustikkamehua termarista pitkin päivää

Välipala

1 kauraleipä margariinilla

kourallinen banaanilastuja

1 appelsiini

1 wasabipähkinä (mahtoiko olla vegaaninen…?)

Illallinen

punaviinia reilu lasillinen

polentaa

tomaattista tofukastiketta (porkkanaa, fenkolia, grillattua munakoisoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kirsikkatomaattimurskaa, mausteita)

Päivä 4

Aamupala

kaurapuuroa kaurajuomaan

tyrnijauhe

maapähkinövoita

hilloa

1 kauraleipäsiivu, jolla margariinia, tofua ja paprikaa

Metsäretkellä

n. 6 dl kuumaa mustikkamehua termarista

4 kauravoileipä, joilla margariinai, tofua, vegejuustoa ja paprikaa

1 Arctic Superfoods EVÄS-patukka

Päivällinen

pieni olut

polentaa ja tofua, aurinkokuivattuja tomaatteja ja grillattua munakoisoa

3 pientä porkkanaa

(varmaan jotain, mutta onpahan jäänyt kirjaamatta)


Säilöntäaineet ja kasvipohjaiset maidonkorvikkeet, nuo mainiot apurit hävikin vähentämiseen

02. syyskuun 2016 Hävikki 0

Tällä viikolla vietetään siis Hävikkiviikkoa, ja minut on jopa kutsuttu keskustelemaan aiheesta Hävikkiruokafestareiden paneeliin. Tämä tapahtuu nyt lauantaina 3. syyskuuta Helsingin Korjaamolla, ja paneelikeskustelu alkaa kello 14. Tervetuloa moikkaamaan minua myös naamakkain ennen tai jälkeen paneelin!

Esittelen nyt muutamat kiitokseni ruokateollisuudelle, joka osaltaan auttaa pitämään oman talouteni hävikkiä pienenä.

1. Kiitos säilöntäaineet! 

Nykyaikainen ruokateollisuus on kehittänyt elintarvikkeiden säilyvyyden mainiolle tasolle. Enää ei tarvitse käyttää esimerkiksi massiivisia määriä suolaa, jotta ruoka saadaan säilymään. Säilöntäaineiden ansiosta homeet ja bakteerit eivät pääse jylläämään yhtä helposti elintarvikkeissa, ja näin pilaantuvan ruoan määrä vähenee.

En toki tarkoita sitä, että olisi erityisen järkevää usein käyttää esimerkiksi todella pitkään säilyviä kakkupohjia tai paistovalmiita, tyhjiöpakattuja sämpylöitä. Ei niissä suuresti ole edes makua.

Mutta en ymmärrä sellaista lisäainekielteisyyttä, jossa vaaditaan säilöntäaineita pois tuotteista. Minusta se olisi ruokaturvan heikentämistä ja ruokahävikin lisäämistä.

2. Kiitos eläinperäisiä tuotteita korvaavat kasvipohjaiset tuotteet!

Olen vuosia käyttänyt kasvijuomia ja vastaavia, maitotuotteita korvaavia, tuotteita. Näissä soija- ja kaurapohjaisissa valmisteissa on myös se etu, että ne säilyvät pitkään. Jos avattu soijajuoma jää pariksi tunniksi huoneenlämpöön, ei siinä ole haju- tai makuhaittoja, jotka kielisivät juoman menneen huonoksi. Ylipäätään säilyvyysajat ovat näissä pidempiä kuin vastaavissa maitopohjaisissa tuotteissa, joten niitä ei tarvitse olla käyttämässä viikon tai kahden sisällä.

Sama pätee myös Nyhtökauraan ja Härkikseen. Molemmissa on viikkojen säilyvyys jääkaapissa. Muistathan, että tofunkin voi tarvittaessa pakastaa.

 

3. Kiitos monipuoliset pakkauskoot!

Pakkauksilla on ratkaiseva rooli ruokahävikin vähentämisessä. Vaikka usein kauppojen laaja valikoima myös ahdistaa, niin se, että tuotteita saa erikokoisissa pakkauksissa, on eduksi hävikin välttelyssä. Erityisen ratkaisevaa tämä on tietysti tuoretuotteissa ja hedelmä- ja vihannesosastolla.

Vaikka 1,5 kilon kassi omenia olisi kilohinnaltaan halvempi, voi olla järkevää tyytyä kolmeen irtona ostettavaan omenaan. Sama juttu esimerkiksi jogurttien kanssa: litraa jogurttia ei kannata ostaa, jos riskinä on, että pohjalle jää desi.

Varmasti silti on edelleen tuotteita, joiden kohdalla yksinasuva tuskailee, että liian iso pakkaus tai irtona myydyn tuotteen kilohinta on merkittävästi kalliimpi kuin valmiiksi pakattu, iso pakkaus. Mutta omalla kohdallani koen, että löydän melko vaivattomasti omiin tarpeisiin sopivia pakkauskokoja. Joskus tosin riittäisi esimerkiksi desi kaurakermaa, ja silloin pitää keksiä, mitä sille pakkauksen toiselle desille tekee.

Joskus kymmenisen vuotta sitten puhuttiin paljon makeis- ja sipsipussien kasvamisesta megakokoon. Nyt on jo monta vuotta ollut helppo löytää pieniä pussia. Ehkä me kuluttajat olemme siis järkevöityneet ja todenneet, ettei kannata tuijottaa vain kilohintaa, vaan ottaa sen verran, kuin todella tarvitsee.

 

Kuva: Motiva/Yle

 


Vegfestin seitania sulatellessa: kasvisruokakehitystä lihan vai kasvisten ehdoilla?

23. toukokuun 2016 Kasvis 1
anuhopia
Lisää Anu Hopian ajatuksia voi lukea mm. Vähemmän lihaa -kirjassa olevasta artikkelista.

Jos on seurannut yhtään kasvisruokiin liittyvää keskustelua, on varmasti törmännyt siihen, että soijanakkia moititaan nimestä. Nakkihan on lihaa, ei voi olla soijaa!

Tätä teemaa sivuttiin myös viikonloppuna Tampereen Vegfesteillä Anu Hopian luennolla. Kukaan ei toki siellä enää jaksanut vääntää nimeämisestä, vaan keskustelussa mentiin syvemmällä ruokakulttuuriin liittyen.

Elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia (tuttu myös mm. Molekyyligastronomia-blogistaan) nimittäin pohti, että jos kaikkien kehiteltävien kasvisversioiden tavoitteena on muistuttaa mahdollisimman paljon lihaa, ei ruokakulttuuri varsinaisesti muutu.

“Kasvisruokaa pitäisi kehittää enemmän kasvisten omilla ehdoilla ja hyödyntää niitä loistavia ominaisuuksia, joita kasviksissa on.”

Tämä oli mielestäni oiva ajatus. Se ei poissulje sitä, etteikö tehtäisi myös lihankaltaisia tuotteita, koska niiden omaksuminen osaksi ruokavaliota on monille helpointa. Hopia totesi, että lihalla on vankka jalansija ruokakulttuurissamme. Liha mielletään kulttuurillisesti arvokkaaksi ja kasvisruokaa maukkaammaksi. Tätä ei hetkessä heilauteta, joten tarvitaan tuotteita, jotka lihansyöjä hyväksyy lihankorvikkeiksi.

(Siitähän se soijanakinkin nimi pitkälti johtuu: iso osa ruokatuotteista on tuttuja lihallisina versioina. Myös kasvisversiot vaivatonta nimetä lihatuotteista tutuilla termeillä, jotta tietäisimme, mistä tässä elintarvikkeessa mahtaa olla kyse.)

Mutta jotta se lautasemme ei vaatisi aina lihaa tai lihankaltaista tuotetta, tarvitaan jotain ihan uutta. Mitä se sitten olisi? Omat aivoni eivät kehitystyöhön riitä, mutta nokkelammat näitä varmasti osaavat ideoida.

Hopia muistutti myös siitä, että monet meille uudet lihankorvikemaiset tuotteet ovat tulleet meille muista ruokakulttuureista, joissa niitä on käytetty jo pitkään. Yksi näistä tuotteista on vehnägluteenista valmistettu seitan. Seitaniin törmäsin viikonlopun aikana usein niin keskusteluissa kuin lautasellani. Keskusteluissa puhuttiin siitä, miten ratkaisevaa on seitanin maustaminen, ja toisaalta siitä, miten eri jauhoilla voi valmistaa erilaisia seitaneita myös sellaisille, joille vehnägluteeni ei sovi.

Lautasellani seitania oli paitsi Vegfestin ruokakojulta ostettuna, myös ravintola Roastin vegeburgerin välissä. Seitania siis näkyy yhä enemmän ravintoloiden ruokalistoilla, mikä on mainio asia. Seitan on tervetullutta vaihtelua niin kasvis- kuin sekasyöjien lautasille.

(Vegfesteillä oli myös paljon muuta mielenkiintoista, palaamme antiin varmasti jatkokirjoituksissa!)

 

Pitäisikö näiden tuotteiden, joita markkinoidaan suoraan pihviä korvaavina, rinnalle kehittää kasvistuotteita, joiden lähtökohtana olisi kasvisten oma erinomaisuus? Eikä markkinointia tietysti kannata enää suunnata vain kasvissyöjille, vaan myös sekasyöjille, jotka haluavat vähentää lihaa ravinnossaan.
Tätä tuotetta markkinoidaan erityisesti naudanlihaa korvaavana. Pitäisikö tällaisten tuotteiden rinnalle kehittää enemmän kasvistuotteita, joiden lähtökohtana olisi kasvisten oma erinomaisuus? Eikä markkinointia tietysti kannata enää suunnata vain kasvissyöjille, vaan myös sekasyöjille, jotka haluavat vähentää lihaa ravinnossaan.