Ruokamysteerit

Erilaisia selvityksiä uutisoitaessa kannattaa harkita hetki: tapaus MTK:n Ruokien ravitsemus ja ilmastopäästöt -selvitys

by Leena Putkonen 30. marraskuun 2020 Ilmastovaikutus, Ravitsemus 1

Tunnetusti media uutisoi mielellään kaikenlaisia uutisia, tutkimuksia ja selvityksiä. Journalistin ohjeiden mukaan tietolähteisiin pitäisi suhtautua kriittisesti (kohta 12), mutta usein se jää tekemättä, ja tulokset julkaistaan siinä muodossa, kuin lähteenä toimiva taho tahtoo.

Näin kävi äskettäin, kun MTK julkaisi 17. marraskuuta Envitecpolis Oy:llä teettämänsä Ruokien ravitsemus ja ilmastopäästöt -selvityksen. Moni media julkaisi selvityksen tulokset suunnilleen sellaisenaan (esim. Suomenmaan juttu). Osa yhdisti juttuihin Oras Tynkkysen Twitterissä esittämää hyvää pohdintaa ja kritiikkiä (esim. Ylen juttu).

MTV:n uutisotsikko tarttui ateriavertailuun.

Hämmennystä laskelmien äärellä

Yksikään juttu ei kuitenkaan kurkistanut MTK:n laskelmien taakse. Me Ruokamysteereissä taas olimme jo vuotta aiemmin hämmästelleet Envitechpoliksen vuosi sitten Arlalle tekemää vastaavaa selvitystä. Silloinkaan emme ymmärtäneet, miten laskelmat oli tehty, mutta jätimme tarkemman penkomisen lopulta tekemättä.

MTK:n selvitys sen sijaan nousi otsikoihin ja vieläpä tavalla, joka varmaankin johti monia harhaan. Jutuista sai kuvan, että nyt oli ilmeisesti tehty kattava selvitys. Ja kuinka moni ymmärsi, mitä ravintoarvoindeksi tarkoittaa? Veikkaanpa, että aika harva. Kun peruskuluttaja kuulee ravintoarvoista, hän todennäköisesti ajattelee hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja.

Tästä kolmikosta ei kuitenkaan tällä kertaa ollut kyse, vaan hieman oudosti muodostetusta indeksiluvusta. Indeksiin valittujen ravintoaineiden, joita olivat vitamiinit, tietyt kivennäisaineet, proteiini ja välttämättömät rasvahapot, valinta herätti ravitsemustieteen ammattilaisissa hämmästelyä. Melkoisen aivopähkinä aiheutti myös se, että indeksissä ei oltu huomioitu tärkeitä ruokavalion laadun mittareita, kuten kuituja, tai terveydelle suurina määrinä haitallisia ravintoaineita, kuten suolaa, sokeria ja tyydyttynyttä rasvaa. Näiden poisjättämistä indeksistä ei myöskään analysoitu alkuperäisessä materiaalissa.

Ruoka-aineiden ravintosisältötiedoista todetaan tiiviisti: “Työssä käytettiin kypsennettyjen ruoka-aineiden ravintosisältöä. Vertailtavien ruoka-aineiden
valintaan vaikutti se, että siihen ei ollut lisätty kypsennyksen yhteydessä suolaa tai rasvaa,
jotka olisivat vaikuttaneet ravintoaineiden määrään ja vaikeuttaneet eri
ruoka-aineiden vertailtavuutta.”

Esimerkkiateriavertailu tuntui tarkoitushakuiselta. Broilerateria perunamuusilla vaikuttaa laskelmissa paremmalta, vaikka todellisuudessa monessa suomalaisessa kodissa broilerruokia syödään nimenomaan riisin kanssa.

Laadimme listan kysymyksiä ja toiveen esimerkkilaskelmasta Envitecpolikselle ja MTK:lle. Saimme pieniä vastauksia, mutta lopulta myös tiedon, että kaikki materiaali on netissä ja lisää ei tule. “Jos haluatte lisää laskentaa tai esimerkkilaskelmia, niin Envitecpolis tai joku muu elintarvikeasiaa osaava konsulttitoimisto sitä varmasti tilausta vastaan tekee.” Mari julkaisi tiedon Twitterissä viime tiistaina. Moni yhtyi ihmettelyyn siitä, miksei lisätietoja kerrota, kun tieto laskennan taustoista oli julkaistun materiaalin perusteella vähäistä. MTK ilmoittikin sitten pari tuntia myöhemmin, että seuraavana päivänä Envitecpolis julkaisee taustaselvityksen.

Professori Fogelholm julkaisi ansiokkaan kritiikin

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm oli osallistunut aiheesta käytyyn keskusteluun jo aiemmin, ja Envitechpoliksen selvityksen perusteella hän julkaisi todella hyvän twiittiketjun:

“No niin, olen lukenut ja joudun käyttämään vastaukseen useamman twiitin. Tässä on tehty analyysit vähän samalla tavalla kuin selvityksessä mainitussa Arlan [sic!] maksamassa tanskalaistutkimuksessa. Osa kriitikistäni kohdistuu siten myös em. tutkimukseen.
Ravitsemusprofiloinnin voi suorittaa monella tavalla, mutta tässä on muutama periaatteellinen kysymysmerkki (= minusta ongelma).
1) Päätös ottaa mukaan vain >15% suosituksesta täyttävät ravintoainessaannit. Ei ole tapana laskelmissa, pakkausmerkinnän lainsäädäntö on eri asia.
2) Laskelmassa on vain terveyteen positiivisesti vaikuttavia ravintoaineita, mutta esim. kuitu puuttuu -> pienentää kasvipohjaisten ruokien pisteitä.
3) Profiiliin on minusta tärkeää saada myös epäterveelliset indikaattorit, tyydyttynyt rasva, suola ja lisätty sokeri.
Nyt käytetty profilointi ei sisällä tyydyttynyttä rasvaa, eikä kuitua. Molemmat ratkaisut suurentavat eläinkunnan ja pienentävän kasvipohjaisten tuotteiden pisteitä. Harha on todennäköinen, sen suuruutta en pysty arvioimaan.
Hiilijalanjälkiluvuista en osaa sanoa, ei ole osaamisaluettani. Mutta en ymmärrä, miten abstrakti profilointipisteytys voidaan jakaa CO2 ekvivalenteilla. Onko niissä edes sama varianssi? On mm. mahdollisuus siihen, että jompi kumpi luku on dominoiva, taas voi aiheutta harhaa.
Itse olisin laittanut CO2-tuloksen ja (toisella tavalla laaditun) ravitsemusprofilointituloksen x-y koordinaatistoon, jolloin siitä näkee heti, missä ruoissa molemmat ovat hyvä, vain toinen on hyvä (ja kumpi on) tai molemmat olevat huonoja. Yhtä lukua on paha tulkita.
Lopuksi yksi ajatus: voidaanko sanoa, että ravitsemusarvoltaan hyvä, mutta ympäristövaikutuksiltaan huono on “vähemmän paha ympäristölle”? Ei minusta: ympäristövaikutukset ovat ympäristövaikutuksia. Niitä voi tarkastella samaan aikaan kuin terveyttä, mutta ei yhdessä luvussa.”

Media, olisiko heti kannattanut kysyä ravitsemustieteilijältä?

Aiemmin tekstiin linkatut selvitystä käsitelleet jutut olisivat varmasti olleet erilaisia, jos niihin olisi kysytty kommenttia ravitsemustieteilijältä, joka olisi ehtinyt hieman perehtyä selvitykseen. Tätä ei toimituksissa tehty, vaan ilmeisesti luotettiin siihen, että selvitys on tasokas. Olihan selvityksen tiedotus vakuuttavaa ja erilaisilla numeroilla ja graafeilla lisättyä.

Envitecpolis kertoi kirjoituksessaan, että “Tarkasteluja, joissa ruoantuotannon hiilipäästöt ja ravintosisältö on pyritty yhdistämään ei juuri ole.” Suomesta kuitenkin löytyy väitöskirja juuri tästä aiheesta: Including nutrition in the life cycle assessment of food products (Saarinen 2018).

Twitterissä ei saatu vastausta siihen, miksi laaja väitöskirja jätettiin huomioimatta selvityksessä. Kenties siksi, että haluttiin tukeutua vain Arlan rahoittamaan tutkimukseen? Kenties siksi, että Saarinen toteaa: “Yksittäisiin ravintoaineisiin perustuvaa tarkastelua suositellaan käytettäväksi ainoastaan rajallisesti ja erityisesti kohdistuen vain ravintoaineisiin, joiden saantiin liittyy haasteita”. Jos tämä suositus olisi huomioitu Envitecpoliksen selvityksessä, se olisi epäilemättä ollut toisenlainen.

Kasvipainotteisuuden esiintuominen on plussaa

Hienoa tietysti, että MTK haluaa panostaa ruokien ilmastokysymysten pohtimiseen. Hienoa on myös se, että he muistuttavat tiedotteessaan kasvipainotteisen ruokavalion merkityksestä sekä siitä, että ympäristön kannalta kestävän ruokavalion voi koostaa monin tavoin. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Yksittäisten ruoka-aineiden vertailu ei ole paras ratkaisu, vaan kokonaisuus ratkaisee.

Ja tietysti täällä Ruokamysteereissä olemme samaa mieltä siitä, että ruuasta puhuttaessa on huomioitava sekä ravitsemus- ja ympäristökysymykset. Sen vuoksi aikoinaan teimme kirjammekin. Mutta toivomme, että keskustelua käydään pätevistä tieteellisistä lähtökohdista sekä selkeästi viestien niin, että kuluttajat ymmärtävät, mistä puhutaan. Epätieteellinen ja harhaanjohtava viestintä rapauttaa luottamusta niin kuluttajien ja ruoka- ja ravitsemusektorin välillä kuin alan sisällä.

Ruokamysteereiden Leena ja Mari

Ruokamysteerit-kirja tarjouksessa!

by Leena Putkonen 25. elokuun 2019 Vinkit, Yleinen 1

Nyt on viimeinen mahdollisuus napata Ruokamysteerit-kirja omaksesi! Vuonna 2016 ilmestynyt tietokirjamme on edelleen ajankohtainen – uskallanpa väittää, että polttavan ajankohtainen.

Ruoan ympäristövaikutukset ovat suuret ja se tiedostetaan jo laajalti. Kirjastamme saat käytännön neuvoja fiksuihin ruokavalintoihin – oli lähtökohtasi eettinen, ekologinen tai terveydellinen näkökulma tai nämä kaikki.

Myymme loppuja kirjoja pois 15 euron hintaa, joka sisältää postituskulut. Tee vaikka kuten ystävämme ja osta joululahjakirjat jo nyt!

Jos haluat tilata kirjan, laita meille sähköpostia ruokamysteerit@gmail.com ja kerro viestissäsi, montako kirjaa haluat, postiosoitteesi ja sähköpostiosoite, johon haluat pdf-laskun. Jos haluat paperilaskun kirjan mukana, ilmoita sekin. Postitamme kirjat syyskuussa, kun saamme ne painosta.

Kirjan sisällysluettelo näyttää tältä:

Riitaa ravitsemussuosituksista:
Miten tunnistaa epäluotettavat ravitsemusväitteet?
Tarvitsenko maitoa?
Mitä rasvaa pitäisi valita?
Voiko viljoja syödä?

Puhdasta ja luonnollista:
Mitä on luonnollinen ruoka?
Vaarantavatko keinomakeuttajat terveyden?
Uskaltaako lisäaineita syödä?
Ovatko torjunta-aineet riski?
Onko geenimuunneltu ruoka vaarallista?

Vielä vähän terveellisemmin:
Tarvitseeko ravintolisiä syödä?
Onko valkoinen sokeri surmaksi?
Mikä merkitys on juomilla?
Kuka tarvitsee superfoodeja?
Onko soijasta enemmän hyötyä vai haittaa?
Lihottaako jatkuva laihduttaminen?

Kasvikset, liha ja maatalous
Mitä ovat ruoan hiili- ja vesijalanjäljet?
Onko kasvissyönti aina hyväksi?
Miksi liha on ongelmallista?
Voiko broileria ja kananmunia syödä?
Pelastaako luomutuotanto maatalouden?
Onko riista hyvä lihavalinta?
Turvaavatko pavut ja kaura proteiinin tarpeemme?
Miksi ruokahävikistä puhutaan paljon?
Syömmekö pian hyönteisiä, levää ja keinolihaa?

Halvan ruoan kallis hinta
Ohjaavatko merkinnät parempiin valintoihin?
Kuka määrää, mitä ruokaa syömme?
Onko lähiruoka ekologista?
Mitä kalaa kannattaa syödä?
Miksi palmuöljystä pitäisi puhua?
Piileekö ruokaketjussa pakkotyötä?

Antoisia lukuhetkiä!

Leena

Onko maitolitran ja kaurajuoman hiilijalanjälki sittenkin yhtä iso?

by Mari Koistinen 08. joulukuun 2018 Eettisyys, Ilmastovaikutus, Juomat 4

HUOM! Aihe on saavuttanut varsin paljon huomiota. Tekstin lopussa päivityksiä.

Tällä viikolla Twitterissä nousi keskustelua Luonnonvarakeskus Luken uudesta nettitekstistä, jossa kerrottiin ruokavalion ympäristövaikutuksista. Hämmennystä herätti maitoon liittynyt näkemys:

“Nykyisin lehmien maitotuotos on niin suuri, että esimerkiksi ilmastovaikutus maitolitraa kohden on varsin maltillinen, suuruusluokaltaan 1 kilogramma CO2-ekv* (hiilidioksidiekvivalentti). Nykytietämyksen mukaan se on sama suuruusluokkaa kuin esimerkiksi kaurajuomalla.”

Ilmastovaikutusten laskennan tulokset vaihtelevat

Tuo Luken väite on ristiriidassa sen kanssa, mitä kasvi- ja eläinpohjaisista juomista yleensä on sanottu. Esimerkiksi Kausiruokaa-kirjassa (2011) kauramaidon hiilijalanjäljeksi on määritelty 0,6 kg / CO2-ekv ja kevytmaidolle 1,4.

Kirjassa kerrotaan, että kirjaa tehdessä kaurajuomien hiilijalanjäljesta ei oltu tehty tieteellistä tutkimusta, mutta Oatlyn juomaan liittyneessä tutkimuksessa oli todettu myyntipaikan vaikutus:

“Ruotsissa myytävän kauramaidon päästöt ovat kolmanneksen pienemmät kuin Saksassa ja Tanskassa, koska sähkön päästöintesiteetti on Ruotsissa huomattavasti alhaisempi. Suomen oloihin olemme käyttäneet Tanskan ja Saksan arvoa.” (s. 260)

Maidon hiilijalanjäljestä kirjan kirjoittajat toteavat, että se asettuu monissa tutkimuksissa yhden kilon tienoille, mutta eurooppalaisissa tutkimuksissa vaihteluväli on suurta. Erot johtuvat mm. laskentatavoista ja olosuhteiden ja tuotantapojen eroista. (s. 263)

Luken sivuille olleen tiedon antajana toimi tutkija Merja Saarinen, joka väittelee nyt maanantaina 10. joulukuuta elintarvikkeiden ilmastovaikutuksista ja ravitsemuksesta (erittäin tärkeä aihe, nostan hattua!). Hän kertoi kyselijöille Twitterissä, että osa lausuntoon käytetyistä lähteistä on ei-julkisia. Hän totesi lisäksi mm. seuraavaa:

“Kaikki jutun vastaukset perustuivat useampaan Luken tutkimukseen, niin maidon ja kaurajuoman vertailukin. Kyseessä ei siis ole mikään uusi yksittäinen hanke tai artikkeli.” (linkki)

“Valitettavasti en tunne Oatlyn laskentaa. Oma kommenttini perustui Lukessa tehtyihin LCA-tutkimuksiin. Ehkä tuotejärjestelmän rajauksissa eroa? Lukella koko ketju alkutuotannosta kauppaan. Prosessoinnilla melko suuri vaikutus eli energianlähdekin varmasti vaikuttaa.” (linkki)

Tutkimuksista edelleen tukea kasvipohjaisten juomien alhaisemmalle ilmastovaikutukselle

Luken toinen tutkija Juha-Matti Katajajuuri ilmoitti kaivelleensa tieteellisiä lähteitä kaurajuomien ilmastovaikutukselle. Hän linkkasi kahteen tutkimukseen.

Toinen niistä on Producing oat drink or cow’s milk on a Swedish farm – Environmental impact considering the service of grazing, the oppurtunivty cost of land and the demand for beef and protein.

Tämän tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että ilmastovaikutusta voidaan pienentää, kun vaihdetaan maidontuotanto kaurajuoman tuotantoon (“The climate impact can be reduced by producing oat drink instead of cow’s milk“).

Toinen Katajajuuren linkeistä vei tähän PDF-tiedostoon (“The environmental impact of vegan drinks compared to whole milk“). Sielläkin todetaan, että kasvipohjaiset juomat ovat ympäristövaikutukseltaan selvästi ekologisempia kuin täysmaito (huom: Luken sivuilla ei puhuta täysmaidosta):

“In summary it can be said that consuming vegan drinks instead of whole milk cuts the environmental impact in half, approximately”.

Lukella on siis ilmeisesti jonkinlaista omaa tutkimustietoa, jonka perusteella kaurajuoman ilmastovaikutus arvioidaan yhtä isoksi kuin lehmänmaidon, mutta maailmalta on tutkimuksia, joissa kasvipohjaiset ovat lehmänmaitoa ekologisempia.

Toisaalta Saarinen itse kommentoi Twitterissä myös sitä, että kaurajuoman valmistusprosessit ovat voineet kehittyä heidän keräämänsä tiedon jälkeen. Eli siis kun kaurajuoman valmistusmäärät kasvavat ja toiminta kehitetään, ilmastovaikutus todennäköisesti pienenee.

Ja kuten jo edellä todettiin, hiilijalanjälken laskentaan vaikuttavat myös muut tekijät.

Maitotuotteilla merkittävä rooli ruokavaliossa ja ilmastovaikutuksiin

“Ruokavalion ilmastovaikutuksessa maidolla ja maitotuotteilla on suuri merkitys suuren kulutusmäärän takia”, Saarinen muistuttaa Twitterissä. Luken sivuilla todetaankin, että vesi on kelpo ruokajuoma.

Aikoinaan eli vuonna 2010 blogasin siitä, miten Maito ja terveys ry hehkutti maidon voittaneen juomien ympäristövertailun, kun huomioitiin myös ravitsemuksellisia tekijöitä. Kyseisen tutkimuksen ongelma tosin oli se, että tutkimuksen maito oli D-vitaminoitua, kaura- ja soijajuoma sen sijaan täydentämättömiä. Kun kasvipohjaiset juomat ovat vitaminoituja, nousee niiden ravitsemuksellinenkin arvo (Ruokamysteerit-kirjaan Putkonen kirjoitti, että ravintoarvoltaan lähimmäs maitoa pääsee makeuttamaton, vitaminoitu soijajuoma). Eli tutkimus, jossa maito on vitaminoitua ja muut juomat eivät, on harhaanjohtava.

Vielä sana eettisyydestä

Kun näistä juomista ja niiden ympäristövaikutuksista sekä ravintoarvoista kirjoitetaan, mukana on monta näkökulmaa. Nyt ei siis näytä siltä, että ilmastomielessä tarvitsisi karsastaa kaurajuomaa kahvissa tai ruoanlaitossa.

Jos eettisyys painaa vaa’assa, kuten minulla, vaaka kallistuu vankasti kaurajuomaan.

Päivityksiä aiheeseen 13. joulukuuta:

Keskustelu aiheesta nousi laajemmin esiin, kun Yle julkaisi jutun juomien hiilijalanjälkilaskennasta. Juttu avasi hyvin laskennan monimutkaisuutta ja eri näkökulmia. Jutusta kuitenkin puuttui tieto kansainvälisistä tutkimuksista ja lisäksi Raision vertailutuotteena oli kauravälipalajuoma, ei kaurajuoma.

Sekä maitotuotteita että kaurapohjaisia tuotteita valmistava Kaslink julkisti 13. päivä oman tiedotteensa:
“LCA Consultingin tekemän hiilijalanjälkilaskennan mukaan Aito Kaurajuoman hiilijalanjälki kehdosta hautaan -laskentamallin mukaisesti on 0,3 kg CO2-ekv/kg.”
Eli Kaslinkin laskelmassa kaurajuoman hiilijalanjälki jää huomattavasti alhaisemmaksi kuin Luken laskelmissa.

Kirjalähde:
Kaskinen, Kuittinen, Sadeoja & Talasniemi. 2011. Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville. Teos, Porvoo.

Kun lapsi nirsoilee, Tatu ja Patu voivat auttaa (ainakin hetkeksi)

by Mari Koistinen 01. joulukuun 2017 Kirja, Lapset, Vinkit 0

Muistelen lämmöllä aikaa, kun pienokaiseni oli parivuotias ja söi lähes kaikkea, minkä hänen eteensä laitoin. Ah, mitä tyytyväisyyttä tunsinkaan: lapseni on niin hyvä syömään eikä nirsoile. Taputtelin itseäni olalle siitä, kuinka olen vanhempana onnistunut ruokakasvatuksessa.

Toisin on nyt. Viisivuotias lapsi on kehittynyt taidokkaaksi nirsoilijaksi.

“En tykkää.”
“En syö.”
“En halua.”
“Ei ole nälkä.”
“Haluan muuta.”

Turhauttavaa ja rasittavaa. Vaikka kuinka tietäisi, että tämä on nyt vain vaihe ja lapsi kasvaa saamallaan ruoalla ja on energinen.

Kyllä hän sentään syö: aamupuuroa, kotitekoisia smoothieita, hapankorppua, falafeleja, tiettyjä hedelmiä ja kasviksia, perunaa, savutofua (mutta vain uunipaahdettuna), kikherneitä, pastaa (vinkkinä: kannattaa kokeilla myös tämäntyyppisiä papupastoja), raejuustoa, avokadoa, suklaata, karkkia, marjoja, karjalanpiirakoita.

Mutta moni ruoka on epäilyttävää, maistuu väärältä ja minimaalisen maistelun jälkeen sitä ei haluta lisää.

Usein kuulee väitettävän, että lasten pitää maistaa jotain uutta esimerkiksi seitsemän kertaa, kunnes se alkaa upota. Ihmettelen, miten lapsen saa maistamaan seitsemän kertaa edes suhteellisen hyvällä mielellä. Vaikka saisikin, niin ei se kyllä näytä mitään takaavan.

Tai entä kun se raaka-aine, joka jossain vaiheessa upposi hyvin, muuttuukin ruoaksi, josta ei tykätä? Sanoinko jo, että se on ärsyttävää?

Päiväkodissa lapsi saa myös lihaa: ei pidä nakeista, mutta tykkää päiväkodin lihapullista. Eräässä kahvilassa lapsi haluaa aina lämmitetyn kinkku-juustopatongin.

Parasta on silti pizza Margharita.

Myönnän rikkovani lukuisia lasten ruokailuun liittyviä suosituksia. Usein lapseni syö eri ruokaa kuin minä, koska en jaksa edes yrittää tuputtaa omaa ruokaani. Saatamme syödä niin, että samaan aikaan esimerkiksi luemme jotain. Iltapalan lapsi usein nauttii jotain piirrettyä katsellen. Houkuttelen syömään lupauksella jälkiruokakeksistä tai mehujäätelöstä.

Ehkä tuosta tyypistä silti kasvaa ruoasta järkevästi nauttiva hahmo.

On kuitenkin yksi ruoka, jota olemme viime aikoina tehneet myös yhdessä ja jota lapsi suostuu syömään: pinaattiletut.

Tämä johtuu Tatu ja Patu, syömään! -kirjasta. Teos on mitä mainioin kepeä tietopaketti ruoasta, syömisestä, ruoansulatuksesta ja ruokakulttuurista. Se on höystetty oivallisella huumorilla ja tietysti hienolla kuvituksella.

Tatun ja Patun esimerkki on innostanut lastani pinaattilettujen tekoon. Kaupassa hän on myös kysynyt, että ostetaanko pinaattia ja tehdäänkö lettuja.

Pinaattilettujen ohje on yksinkertainen ja toki muunneltavissa. Itse lisään taikinaan myös hernejauhoja, teen letut ilman kananmunaa ja Tatun ja Patun opastuksen mukaisesti kasvijuomaan. Eli siis vegaaniset letut, joihin voi katsastaa ohjeen Chocochilistä.

Kirjasta on ollut hyötyä myös muulloin kuin ruoka-aiheissa. Soluista kertovaa tietoa olen hyödyntänyt silloin, kun lapsi kysyi, missä hän oli, kun hän ei vielä ollut vatsassani.

Ostin kirjan kesän alennusmyynneistä alle kympillä. Kirjastosta voi tietysti myös lainata, jos haluaa vilkaista, uppoaako kirja oman jälkekäisen mielenmaisemaan. Varsinainen iltasatukirja tämä ei ole: asiaa on sen verran reilusti, ja annostelu iltasatuna haastavampaa.

Oma lapseni on siis viisivuotias, mutta luulisin, että kirja sopii hyvin alle kymmenvuotiaille.

Sotkua syntyy, kun viisivuotias laittaa lettutaikinaa pannulle. Mutta yhteinen kokkailu on tietysti sen arvoista. Ja kyllä, keittiössämme on peili.

Kirjan ohjeessa letut tehdään kauramaitoon, koska tavallisesta maidosta menee toisella kokkaajalla vatsa sekaisin.

Pitääkö syödä siksi, että äiti käskee? Onko hyväksyttävä syy olla tulematta ruokapöytään se, että universumin iskujoukot ovat tukkineet tien? Näitäkin aiheita käsitellään käsikirjassa.

Varoitus: Tulevaisuus saattaa sisältää höpöhöpöä lektiineistä

by Leena Putkonen 01. elokuun 2017 Kasvis, Ravitsemus 9

Suomessa tullaan tunnetusti noin pari vuotta laihdutus-, ruoka- ja dieettitredeissä jälkijunassa. Ajattelin tässä tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä murtamalla myyttejä ja väitteitä jo ennen kuin seuraava ruokavalio suuresta maailmasta meille rantautuu.

Nimittäin lektiinitön ruokavalio (lectin-free diet). Jotain kai sitä pitää kapitalististen riistäjien keksiä, kun gluteenittoman ruokavalion suosio näyttää hiipumisen merkkejä (poislukien ehkä meillä, koska kaksi vuotta trendeistä jäljessä…) Mitä kivaa pseudotiede-roskaa sitä sitten syöttäisi ihmisille?

Jos ihan rehellisiä ollaan, on tästä puhetta ollut jo aiemmin. Keskustelua on tosin käyty pienen paleopiirin keskuudessa ja lektiini-termiä ei ole taidettu kovin aktiivisesti viljellä.

Mitä nämä lektiinit sitten ovat? Ne ovat proteiineja, jotka sitovat pysyvästi tiettyjä hiilihydraatteja. Niitä on monissa kasveissa, joissa ne muun muassa suojaavat kasvia taudeilta. Ihmiskehossa esimerkiksi viruksista peräisin oleva hemagglutiniini – eräs lektiini – sakkauttaa punaverisoluja. Johtuukohan myytti osittain tästä pelottavasta ominaisuudesta mikrobi- ja viruspuolella…? Menevätkö ruoan ja virusten vaikutukset sekaisin?

Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun ruokavaliosta ehdotetaan karsittavaksi useita ruokaryhmiä. Lektiinitön ruokavalio taitaa tavoitella kärkisijoja hulluimman kuuloisten ruokavalioiden ryhmässä, sillä siinä kehotetaan välttämään kaikkia viljoja (etenkin täysjyväviljaa), palkokasveja (etenkin soijaa), pähkinöitä (etenkin manteleita), hedelmiä ja kasviksia (munakoiso, tomaatti, peruna, paprika jne. – etenkin koisokasvit ja kuoret ovat no-no) sekä kananmunia ja maitotuotteita.

MITÄ hemmettiä tässä ruokavaliossa sitten pitäisi syödä? Todennäköisesti kuivaa kananrintaa, lihaa ja salaatinlehtiä. Nam ja tosi ekologista ja eettistä. En ajatellut ostaa kirjaa enkä surffailla asian perässä tämän enempää, koska tämä kuuluu kategoriaan, josta käytän omaa häshtägiä… #batshitcrazy (pardon my French). Ruokahuhujen ja myyttien murtamiseen en käytä yhtään enempää aikaa, kuin on pakko. Osittain mielenterveydellisistä syistä. Hyvä – ja kriittinen – artikkeli lektiinitöntä ruokavaliota promoavasta kirjasta täällä ja ruokavaliosta yleensäkin täällä.

Se, että laboratoriossa tiivistetyt annokset pelkkää yksittäistä lektiiniä aiheuttaa koe-eläimille elimellistä haittaa, ei kyllä kerro mitään siitä, mitä pienet määrät koko muun ruoan joukossa tekevät – saati sitten, onko valmiissa, kypsennetyssä ruoassa tai ruokalajissa näitä yhdisteitä. Tutkimusta tehdään, jotta ymmärretään vieläkin paremmin, mitä ne tekevät. Esimerkiksi sitä tarkastellaan, onko lektiineillä jokin rooli tulehduksellisten suolistosairauksien ja keliakian tai autoimmuunisairauksien taustalla. Se, että ne yksin niitä aiheuttaisi, on kyllä varsin epätodennäköistä.

Täysjyväviljat on liitetty lukuisten sairauksien ennaltaehkäisyyn, sillä viljojen kuitujen tiedetään parantavan elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa, pitävän huolta suolistomikrobistosta, alentavan verenpainetta ja tulehdustekijöitä. Lektiini-teoria tuntuu tässä valossa aika kaukaa haetulta.

Ruokavalio on perustellusti perusteeton, sillä lektiinit, joista osa on tutkitusti ihmiselle haitallisia – jopa myrkyllisiä – määriä esimerkiksi raaoissa pavuissa, pilkkoutuvat, kun ruokaa laitetaan oikein. Pavut tulee aina liottaa ja keittää huolellisesti kypsäksi. Niitä ei syödä raakana. Viljaruoat ovat nekin muokattu syötävään muotoon kypsennyksen, hapatuksen ja idättämisen kautta (ehkä jopa kaikkea näistä). Verrataan tätä nyt vaikka lempisieneni korvasienen käsittelyyn: Se tulee ryöpätä huolellisesti useita kertoja ennen ruoaksi valmistamista. Käsittelyn jälkeen voi herkutella huoletta. Sama pätee lektiinipitoisiin ruokiin.

Lektiinitöntä ruokavaliota promoavat ovat mitä ilmeisemmin jättäneet tutkimustietokanta Pubmedin käytön väliin. Hakuruutuun kun alkaa kirjoittaa sanaa “lectin” tulee ehdotuksia muun muassa näillä termeillä: “lectin anticancer” ja “lectin antiviral”. Tästä nyt ei ole kauhean pitkä matka siihen, että käy selväksi, että lektiineillä näyttäisi olevan myös terveyshyötyjä. (Ja tähän se jokaisen ravitsemustieteiljän lempilause: “Lisää tutkimusta tarvitaan…”)

Huvittavinta oli, että samana päivänä, kun näitä lektiinisatuja luin, osui silmiini uutinen Helsingin Sanomissa, jossa kerrottiin, miten tomaatti, tuo lektiinipitoinen koisokasvi, näyttää hiiritutkimusten mukaan ehkäisevän ihosyöpää. Liekö lektiinien ansiota.

P.S. Ja laajemmin tomaattien terveysvaikutukissta ja etenkin niiden antioksidanteista tässä Helsingin Sanomien jutussa.

P.P.S. Ruokamysteereissä lektiini-asiaa on pureskeltu kappaleessa “Onko soijasta enemmän hyötyä vai haittaa?”

Kuka tietää ravitsemuksesta? – Ravitsemusosaaja-opas

by Leena Putkonen 06. kesäkuun 2017 Ravitsemus 20

Tuntuuko, että et saa tolkkua, kuka osaisi auttaa ravitsemusasioissa? Älä mitään, en minäkään meinaa tajuta ja minä sentään olen alan asiantuntija koulutustaustani puolesta. Tässä Ruokamysteerien tiivis ravitsemusosaaja-opas. Nimike-leikki on loputon suo ja murheenkryyni, mutta erot paljastuvat tarkastelemalla koulutustaustoja. Lopussa vapaata pohdintaa aiheesta.

Yliopistotason koulutuksen nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija, ETM tai MMM

Elintarviketieteiden maisteripaperit omaava ravitsemusasiantuntija, joka useimmiten on valmistunut Helsingin yliopistosta Viikistä. Voi toimia laaja-alaisesti asiantuntijatehtävissä esimerkiksi tutkimustyössä, elintarviketeollisuudessa tai koulutus-, suunnittelu- ja järjestötyössä. Ei kuitenkaan voi toimia potilastyössä terveydenhuollossa ellei ole erikseen hankkinut laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyttä. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Elintarviketieteen maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin maa- talous- ja metsätieteiden maisteriksi.

Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM tai THM

Terveystieteiden maisteri, jolla on Valviran myöntämä lupa tehdä potilastyötä terveydenhuollossa. Kela-korvaus työterveyshuollossa työnantajalle, ei valitettavasti yksilöille. Kela-korvaus koskee vain, jos laillistettu ravitsemusterapeutti on suorittanut työterveyshuollon pätevyyden.

Lisäksi laillistetttu ravitsemusterapeutti voi tehdä vastaavia tehtäviä kuin ETM-ravitsemusasiantuntijat. Useimmat valmistunut Kuopiosta nykyisestä Itä-Suomen yliopistosta. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Terveystieteiden maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin terveydenhuollon maisteriksi (THM).

Joskus näkee myös käytettävän termiä ravitsemustieteilijä, ETM tai TtM sekä THM. Sairaaloissa on ollut vuosia myös ravitsemussuunnittelija-ammattinimike käytössä. Yleensä tällaisen tittelin omaava on yleensä laillistettu ravitsemusterapeutti. Laillistettu ravitsemusterapeutti lyhentyy välillä ravitsemusterapeutiksi. Koulutustaustat toki vaihtelevat ja osa voi olla vaikkapa ulkomailla opiskellut.

Kaupallisten tahojen käyttämät nimikkeet

Ravintoterapeutti ja ravintoneuvoja (diplomiravitsemusneuvoja)

Moni tätä titteliä käyttävä kuuluu Ravinto- ja fytoterapeutit RAFY ry:een, jonka jäsenyyteen jäsensääntöjen mukaan käy Terveysopisto Saluksen koulutus tai vastaava muualta hankittu koulutus. Koulutus tapahtuu 2-3,5 vuoden aikana, mutta jos opintoviikot, joina Salus opinnot ilmoittaa, muutetaan tunneiksi* ja siitä opintopisteiksi tarkoittaa 2 vuoden opinnot n. 53 opintopistettä. Tahti on siis noin puolet siitä, mitä yliopistossa, jossa tyypillinen vuositahti on 60 opintopistettä. *(1 ov = 40 tuntia, 1 op = 27 tuntia)

Opettava taho on pääasiallisesti luontaistuote- ja funktionaalisen lääketieteen puolelta. Nämä tutkinnot maksavat, ravintoneuvojan koulutus on 5 245 € ja ravintoterapeutin koulutus 9 300 €. Lisäkoulutukset ja mm. tenttien uusiminen maksaa lisää.

Ilmeisesti tutkinto oli ennen nimeltään diplomiravitsemusneuvoja. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Ravintovalmentaja

Moni personal trainer – taustan omaava saattaa olla kouluttautunut ravintovalmentajaksi erilaisten koulutusfirmojen kautta. Yleensä koulutuksesta vastaa maisteritason ravitsemusalan ammattilainen (ETM tai TtM).

Parin tunnetun koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen koulutuksen kesto vaihtelee jonkin verran, lähiopetusta on 70-72 h, etätehtäviä, lisenssikoe sekä harjoitusvalmennus vievät lisäksi 68-80 h. Kokonaisuudessaan tuntimääräinen kesto on arvioilta 140- 150 h. Opintopisteiksi käännettynä (tuntimäärien perusteella, 1 op = 27 h) koulutus on siis 5,2-5,5 opintopistettä. Hinta koulutukselle on noin1500-1900 €.

FLT Ravitsemusvalmentaja ®

Funktionaalisen lääketieteen oppeja suosiva koulutus pääasiassa terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutuksen kesto ja hinta vaihtelee hakijan lähtökoulutuksen mukaan. Kurssien hinta näyttää olevan 330 € ylöspäin, tenteistä maksetaan erikseen. Yhden kurssin kesto on viikonloppu, yhteensä 14,5 h. Opinnot nojaavat yhden henkilön, eli Paula Heinosen näkemyksiin, vaikka ilmeisesti kouluttajina on muitakin.

Se, mitä funktionaalinen lääketiede on, ei taida olla kenellekään ihan selvää. Monesti sitä markkinoidaan kokonaisvaltaisena hoitona, mutta se on ensisijaisesti markkinointilause, sillä kokonaisuuteen pyrkii myös perus lääketiede. Se, pystytäänkö sitä kokonaisvaltaista hoitoa antamaan 10 minuutin vastaanotolla, on eri asia. Se on mielestäni systeemin, ei tieteellisen viitekehyksen, vika.

Muut nimikkeet

Ravitsemusasiantuntija

Käytännössä voi olla kuka vaan keksii itseään sellaiseksi kutsua. Menee helposti sekaisin elintarviketieteen maistereiden kanssa, jos koulutustitteli jätetään pois.

Neljässä viikossa ravitsemusosaajaksi, kiva.

Ravitsemusneuvoja

Voi olla itseoppinut tai voi olla terveydenhuollossa ravitsemusneuvontaa antava koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, kuten sairaanhoitaja. Useimmiten ravitsemus-etuliite on käytössä nimenomaan terveydenhuollon puolella. Ei kuitenkaan pomminvarmasti kerro opintotaustasta mitään.

Ravitsemusguru

Populistinen nimitys, joka viittaa siihen, että henkilö on karismaattinen ravitsemusasiantuntija – oli koulutusta tai ei.

(Toivon, että minustakaan ei enää käytettäisi missään yhteydessä guru-termiä – joskus semmoinenkin päässyt juttuun eksymään. Olen terveydenhuollon ja ihmisten palveluksessa, en lahkon johtaja enkä pysty ihmeisiin – kuten ei kyllä kukaan muukaan. Se ei tarkoita, ettenkö silti olisi erittäin pätevä ja osaava. Osaan vaan harrastaa myös realismia uhoamisen ja markkinapuheiden lisäksi tai ehkä paremmin niiden sijaan.)

Mutta onko koulutuksella niin väliä?

On ymmärrettävää, että ravintoneuvoja ja ravitsemusterapeutti voi termeinä kuulostaa hyvin samalta, mutta todellisuudessa koulutustausta on hyvin erilainen. Esimerkiksi personal trainer – ravintoneuvojan ja laillistetun ravitsemusterapeutin koulutus eroaa toisistaan 60-kertaisesti tuntimääriä verrattaessa (n. 5 op vs. 300 op). Saluksen opinnot ovat jo kattavammat ja kuulostavat paperilla oikein monipuolisille, mutta kun aletaan katsoa tuntimääriä ja opettavien tahojen taustoja, paljastuu aika selvät erot opintojen tasosta.

Opintopisteet eivät tietenkään kerro mitään ihmissuhde- tai viestintätaustoista, minkä ymmärrän vaikuttavan koulutustaustaa enemmän. Jos kuitenkin omaa terveysongelmia kilpirauhasongelmista diabetekseen tai omaa voimakkaat sukurasitteet joihinkin sairauksiin, on koulutustaustalla väkisinkin väliä.

Oma TtM-koulutustaustani ei ole autuaaksitekevä, mutta antaa todella hyvän ja monipuolisen pohjan työelämään. Olen todennut tämän muun muassa kansainvälisten kollegojen kanssa jutellessa. Pohjakoulutus on kuitenkin vain alku, sillä tutkimusta tulee jatkuvasti lisää ja näkemykset ja tieto hioutuu. Kärryiltä putoaa aika äkisti, jos ei jatkuvasti kouluttaudu ja käytä melko paljon aikaa omatoimiseen opiskeluun.

Pienenä vertailuna: Ammattiin valmistuva lääkäri on opiskellut kuusi vuotta, eli vain vuoden enemmän kuin yliopistotason koulutuksen saaneet ravitsemustieteiilijät. Samaan aikaan, kun lääkärit opiskelevat monesta terveyteen liittyvästä asiasta vähän, ravitsemustieteilijät käyttävät lähes saman ajan yhden osa-alueen oppimiseen. Valmistuessaan maisteritason ravitsemustieteilijöiden tulisikin tietää spesifisti ravitsemuksesta hyvin paljon ja sen lisäksi pitäisi pystyä kriittiseen ajatteluun. En tosin ole ihan varma, toteutuuko tämä tänä päivänä. Vähän liikaa vedotaan siihen, mitä jossain on opetettu. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys koskee myös omaa alaa.

Asioiden tieteellisen tyyliin ei kuitenkaan missään nimessä pitäisi kuulua tällainen cherry-picking:

”Nämä verkko-opinnot koostuvat viidestä erillisestä kurssista, joilla käsitellään niitä perusasioita, joihin virallinen ravitsemustiede nojaa. Olemme poimineet valtavasta tietomäärästä kaikkein mielenkiintoisimmat ja käytännön kannalta hyödyllisimmät kokonaisuudet.”

Minä taas painottaisin – ihan kaiken tasoisia ammattilaisia – että ymmärtääkseen kokonaisuuksia, pitää kyllä saada viitekehykset yksittäisille tiedonmuruille tai –teorioille. Kaverin Facebook-virrasta bongasin hyvän vertauksen (saa ilmoittautua, kuka tämän lausui!). Tutkimusmaailma on kuin suuri palapeli, jossa yksittäinen tutkimuslöydös on vain yksi palanen. Kokonaisuus näyttää varsin erilaiselle, jos sinulla on 30 palaa vs. 3000 palaa kasassa. Ehkä tämä näkyy siinäkin, mikä merkitys niillä opintotunneilla ja –vuosilla on.

Parasta, mitä pitkä koulutus antaa, on ymmärrys siitä, mitä ei (vielä) ymmärrä tai mitä tiedekään ei (vielä) tiedä. Ja sitä epätietoisuuttahan ravitsemustieteen alalla riittää!

Toisaalta se on juuri se, mikä tekee siitä niin kiehtovaa.

P.S. Kuva valittu kliseiden perusteella. Ravitsemusterapeuttien on vaikea keskustella ilman mittanauhaa ja omenaa käden ulottuvilla.

Lisätty jälkeen päin THM- ja MMM-lyhenne ja Kela-korvausta koskeva tarkennus.

Sopivat lajikkeet ja viljelykokemus tuovat kotimaista soijaa lautasille

by Mari Koistinen 30. toukokuun 2017 Alkuperä, maatalous, Yleinen 0

Taannoin olin kuuntelemassa Jalotofun Tulevaisuuden kasvisruokaa -seminaarissa viljelijä Harri Lainetta, joka on usemman vuoden ajan testannut soijan viljelyä. Sopivat, pohjoisiin olosuhteisiin sopivat lajikkeet ovat tärkeitä, ja samoin tietysti muu kokemuksen kautta kertyvä osaaminen. Kun nämä nyt yhdistyvät, niin parin vuoden päästä Laineelta kuulemma riittää soijaa jo laajempaan myyntiin ja elintarvikekäyttöön.

Tunsin piston sielussani: olin kirjoittanut Ruokamysteerit-kirjaan, että soijasta ei näytä tulevan kasvia, jota viljeltäisiin Suomessa laajemmin.

Ilmeisesti OLIN SIIS VÄÄRÄSSÄ! Myönnän virheeni ilomielin.

Mielenkiintoista oli kuulla myös esimerkiksi siitä, miten soijan proteiinipitoisuuteen vaikuttaa mm. kylvöaika. Ja se, että soijalle Suomen kesäpäivät turhan valoisia. Tämän vuoksi nopea kehitys tapahtuu syksyn pimenevissä öissä.

Maatalous ja viljely voivat siis kehittyä, kun on osaamista, intoa ja ripaus hulluutta, vaikka muut epäilisivät touhun mielekkyyttä.

Kiinnostava oli myös uutinen suomalaisen reuhumaissin viljelystä. Maissilajikkeita on kokeilussa peräti yksitoista.

Eri soijalajikkeiden pavutkin näyttävät erilaisilta, kun niitä pääsee vertailemaan.

Muutama päivä sitten minulta taas kysyttiin, että onko se soija nyt terveydelle hyvä vai haitallinen? Soijasta on yksi laaja kappale myös Ruokamysteerit-kirjassa. Putkonen kirjoitti kattavasti soijanäkemyksiä, joten kannattaa lukea huolella, jos aihe kiinnostaa. Mutta tiivistetysti voi sanoa, että esimerkiksi netissä vellovat näkemykset soijan terveyshaitoista ovat pitkälti liioitteltuja tai jopa vääristeltyjä.

Soija on yksi hyvä kasviproteiini monipuolisessa ruokavaliossa. Avainsana on siis jälleen kerran ruokavalion monipuolisuus, ja soijatuotteistakin kannattaa valita eri vaihtoehtoja eikä syödä joka päivä pelkkää soijarouhetta (ja kaikillehan soija ei tietenkään sovi).

Itse teen esimerkiksi makaroni- tai perunasoselaatikkoa niin, että käytän puoliksi soijarouhetta ja puoliksi härkäpapurouhetta. Toki niin, että olen pyöritellyt rouheet pannulla mausteiden ja sipulin kanssa öljyssä ja lisännyt riittävästi nestettä.

Mitä tulee soijan ympäristövaikutuksiin, niin niissä ongelma on soijan tuottaminen eläinrehuksi. Ihmisten elintarvikkeiden taustat ovat lähes aina vastuullisemmat, ja soijatuotteita tekevät firmat tietävät soijansa taustat.

Kotimainen soija olisikin hyvä lisä erityisesti siltä kannalta, että alkuperä on helpompi varmistaa. Soijassakin on riski alkuperän väärennöksestä: esimerkiksi Washington Post kertoi äskettäin tapauksesta, jossa Ukrainasta tavanomaisesti tuotettuna soijana lähtenyt lasti oli muuttunut Kaliforniaan saapuessaan luomusoijaksi.

Kruunaako pääsiäisen munat, mämmi, metsäriista vai kahvi?

by Mari Koistinen 11. huhtikuun 2017 Historia 1

Taannoin lueskelin vuoden 1946 Kotiliesi-lehteä ja siinä olleita pääsiäisruokavinkkejä. Minusta nämä ovat todella mielenkiintoista ruokahistoriaa, joka osoittaa, miten valtavia muutoksia ruoassa ja ravitsemuksessa on tapahtunut omien vanhempieni elinaikana.

Vuonna 1946 elettiin sodan jälkeistä niukkuutta ja ruoka oli osittain konkreettisesti kortilla, joten mitä tahansa ei todellakaan saanut. Ei edes munia.

“Pääsiäinenhän on tavallisesti tuonut pöydillemme munakorit ja mämmituokkoset. Ensinmainitut jäävät varmasti tänä vuonna monessa kodissa tyhjiksi, koska munien hinta on niin korkea. Jos kuitenkin olisi vähäinen erä niitä käytettävissä, voimme yhdistää ne esimerkiksi pinaattimuhennokseen.”

Riistan käyttäminen on nykyisin suorastaan trendikästä. Kotilieden jutussa uskottiin, että taloudesta voisi löytyä säilöttyä riistaa. Kun me nyt voimme valita pääsiäispöytään vaikka tuoretta parsaa, niin moista ylellisyyttä ei varmasti osattu edes haaveilla:

“Syksysäilöönpanossa olemme ehkä umpioineet kortitonta metsänriistaa, jota käytämme vain harvoin. Pääsiäisenä juhlistamme pöytämme vaikkapa lintupaistilla. Jos voimme ostaa vielä syväjäädytettyjä vihanneksia, saamme oikein juhla-aterian.”

Käytännöllinen juttu antoi vinkit vähän varakkaammille ja köyhemmille:

“Raikas, säilötyistä marjoista tai kevätkarpaloista valmistettu salaatti höystää ruokamme lopuksi. Kenellä ei ole tähän varaa, voi valmistaa vaikkapa tavallisen kiisselin.”

Oman aikamme tutuista pääsiäisherkuista, kuten suklaasta tai pashasta, jutussa ei mainita. Mutta onhan sentään kahvi, joka viestii myös kansainvälistymisestä:

“Mutta kaiken muun rinnalla on kuitenkin kauan odotettu kahviannnos se, mikä kruunaa pääsiäisemme ja juhlamme, virkistää väsyneet mielemme ja antaa varman todistuksen siitä, että tie suuren maailman ja pienten keittiöittemme välillä on jälleen avautunut.”

Jutun ohessa oli myös muutamia reseptejä, kuten sienistroganoff ja punajuurihakkelus.

Omaan pääsiäisateriaani kuuluu varmasti ainakin mainittu kahvi, ja myös kiisseli alkoi nyt houkuttaa. Mutta oleellista on, että toivon saavani ystäviä luokseni syömään ja kahvittelemaan.

“Ystävien seurusteluhetkestä tulee rikas ja antoisa, kun avoimesti syvennytään kunkin ongelmiin eikä vain puhuta yleisistä tapahtumista ja toisten asioista”, muistutti toinen Kotilieden juttu.

Syömisen seurantaa laiskoille

by Leena Putkonen 05. huhtikuun 2017 Kasvis, Veganismi, Vinkit 5

En ole oikein päässyt sisälle kännykkäsovellusten maailmaan, vaikka olen lähemmäs kymmentä kokeillut aina päivän tai pari. Sitten on innostus uuvahtanut. En ole sovelluksia vastaan mitenkään, mutta koen ne itselläni enemmän kuormittavana kuin auttavana. Asiakastyötä varten toki tunnen joitain ja osaan niistä kertoa, jos asiakas niitä haluaa käyttää.

Siksi suhtauduin skeptisesti Dr Greger’s Daily Dozen – sovellukseen, johon törmäsin seikkaillessani Nutritionfacts.org – sivustolla. Katselen sieltä mielelläni humoristisia videoita ruoan terveysvaikutuksista. Harvoin jaksan innostua solutason nippelitiedoista, mutta Nutritionfactissa nämä asiat kerrotaan niin innostavasti, että kiinnostus tarttuu. Välillä jutuissa nostetaan ehkä vähän turhan iso haloo yksittäisistä tutkimuksista, mutta ei niin paljon, että se häiritsisi.

Daily Dozen (suom. päivittäinen tusina) pohjaa How not to die – kirjaan, joka on lääkäri Michael Gregerin kirjoittama. Latasin sen juuri Kindlelle, joten en vielä pysty sitä kriittisesti analysoimaan.

Kuva: http://thegreencreator.com/bookreview-how-not-to-die/

Daily Dozen on lapsellisen yksinkertainen ja helppo käyttää. Nopeus on valttia myös. Raksi ruutuun menetelmä ei kauaa vie. Joskus syötän tietoja pitkin päivää, joskus päivän lopuksi. Sovellus on ilmainen ja kielenä on englanti.

Daily Dozenin terveyttä edistävään sarjaan kuuluvat: pavut, marjat, muut hedelmät, kaalikasvit, vihreät salaatit, muut kasvikset, pellavansiemenet, pähkinät, mausteet, täysjyväviljat, juomat ja liikunta.

Orjallisesti en ole annosmääriä noudattanut, vaan käytän sovellusta enemmänkin suurpiirteisesti tarkistuslistana monipuolisuuden varmistajana. Toisaalta monia ruokaryhmiä syön enemmän, vaikkapa kasviksia, hedelmiä ja marjoja tai pähkinöitä.

Esimerkki näkymästä. Tässä ei näy kaikki ruokaryhmät.

Kiva, että on konkreettiset esimerkit lajeista. Ruoka-aineiden kohdalla on sama juttu. Selvät annokset ja perään pitkä litania vaihtoehtoja.

Ei ammattilainenkaan vielä ole päässyt täydelliseen suoritukseen. 😉

Lisätietoja kaipaavalle löytyy taustatietoja ja perusteluja tutkimusviitteineen siitä, miksi suositus on sellainen kuin on. Nämähän eivät ole minkään virallisen tahon suosituksia, vaan sellaisia, johon Michael Greger on päätynyt lukiessaan ravitsemustietoutta vuosien varrella. Olen hyvin samoilla linjoilla hänen kanssaan. Välillä tosin tuntuu, että hän ei aina muista, että kaikki eivät näin mallikkaasti kasvis- tai vegaaniruokavaliota noudata, jolloin ruokavalio ei suinkaan tuo terveyttä, vaan voi olla haitaksi. Periaate on siltikin hyvä.

Tällaiselle kaloreita kammoavalle ja ruokavalion laatua painottavalle ravitsemusterapeutille Daily Dozen sopii oikein hyvin. Seuranta on niin kevyttä, että se ei pääse ahdistamaan eikä vaivaamaan. Kaikissa paljon seurantaa vaativassa on herkästi liian kontrollin vivahde, jota kammoan. Liika kontrolli kun on usein ongelma, ei ratkaisu oli kyseessä sitten liika tai liian vähäinen syöminen.

Helppo ruokasovellus? Ei voi olla totta!

Erityisruokavaliot aiheuttavat hämminkiä keittiössä

by Leena Putkonen 26. maaliskuun 2017 Hävikki, Ilmastovaikutus, Yleinen 2

Olimme Koistisen kanssa mukavassa aamupala-tilaisuudessa, jossa keskustelimme muiden ruoka-alalla työskentelevien kanssa personoinnista ja kustomoinnista. Eräässä puheenvuorossa Finlandia-talon keittiömestari Timo Lepistö hahmotti vähän, millaista on, kun sadoista ihmisistä kymmenet ovat erityisruokavaliolla. Erityisesti, jos paperissa lukee “allergia” siihen suhtaudutaan hyvin vakavasti, sillä jollain voi mennä henki pienestä pähkinän palasesta tai katkarapuliemestä väärässä ruoassa. Sairaalareissu voi tulla pienemmästäkin. Keliaakikko taas voi saada pysyviä vaurioita suolistoonsa, jos ruokaan eksyy gluteenia.

On myös hyvä huomioida, että jos keittiöväki joutuu laittamaan erityisen paljon panoksia erikoisruokavaliotilausten toteuttamiseen, se on pois siitä perustilauksesta – niin työajallisesti kuin resurssien puolesta. Usein kuulemma käy vielä niin, että erityisruokavaliotilaukset jää noutamatta ja siten syntyy hävikkiä.

Hahmottelen nyt laillistetun ravitsemusterapeutin näkökulmasta, milloin erityisruokavaliotilaukset on tarpeen ja milloin ei. Väittäisin, että minulla on aika hyvä pohja tähän sen puolesta, että työssäni nämä asiat tulevat vastaan, koska iso osa asiakkaistani on herkkävatsaisia ja sen lisäksi joudun omien vatsavaivojen takia tasapainoilemaan ulkonasyömisten kanssa.

Milloin erityisruokavaliotilaus on perusteltua?

Silloin, kun kyseessä on vakava allergia ja seurauksena anafylaktinen sokki tai vastaava vakava oire. (Moni allergikko itse kokee, että pieni kurkun kutina tai poskien punoitus ei heitä haittaa. Aikuiset ovat tietoisia omista oireistaan melko hyvin, lapsilla asia on eri.)
Silloin, kun kyseessä on diagnosoitu keliakia ja siten gluteeniton ruokavalio on ainut hoitomuoto.
Silloin, kun se perustuu eettisiin tai uskonnollisiin valintoihin. Tällaisia ruokavalioita ovat esimerkiksi veganismi tai kosher-ruokavalio. Ruoanlaittajia voisi ystävällisesti auttaa myös sillä, että kirjaa, mitkä ovat ehdottomasti vältettävät asiat. En itsekään meinaa ammatistani huolimatta aina muistaa esimerkiksi kosher-sääntöjä (ei maitoa ja lihaa samalle aterialle, mitenkäs ne olikaan ne merenelävät jne.).
Silloin, kun se aidosti oikeasti auttaa terveydellisiin oireisiin. Pitäydy tällöin systemaattisesti valinnoissasi ja siinä ruokatilauksessa, jonka kyseiseen tilaisuuteen teit. (Kts. seuraava kohta.)

Milloin erityisruokavaliotilaus ei ole perusteltua?

Silloin, kun se kuuluu ns. fad diet -kategoriaan, kutsuttakoon tätä suomeksi vaikka muotidieetteihin. Kyseiset dieetit lupaavat useimmiten laihtumista, optimaalista (inhokkisanani) terveyttä, huimasti parantunutta suorituskykyä, yhdessä yössä kehittyviä vatsalihaksia tai hormoneja tasapainottavia vaikutuksia. Esimerkiksi paleo, sokeriton ja tarpeeton gluteeniton ruokavalio ovat tällaisia muotidieettejä.
Silloin, kun erityisruokavaliotilauksestasi huolimatta ajattelit napsia vapaasti parhaimmalta näyttävää ruokaa.
Silloin, kun tiedät, että joustaminen ei aiheuta sinulle merkittäviä terveyshaittoja.

Tämä ei tarkoita, ettetkö olisi vapaa tekemään mitä vain ruokavalintoja vapaa-ajallasi, mutta harkitse ennen kuin kirjoitat ruokatilaukseen, onko sillä suuren suurta merkitystä, jos syöt teatterireissulla tai kokouksessa sitä samaa mitä muutkin. Gluteeniyliherkkyys, erityiset muut yliherkkydet jne. ovat mahdollisia, mutta suuri enemmistö välttää ruokia enemmänkin uskomusten kuin todellisten terveysvaikutusten takia.

Minun selviytymisstrategiani – case kasvis-FODMAP

Kotioloissa mukailen FODMAP-ruokavalion valintoja, koska minulla on ärtyvä suoli. Seuraukset ikävimmistä ruoka-aineista ovat päiviä kestävät kivut turvotuksesta, kymmenet ja taas kymmenet vessakäynnit, kivulias ummetus tai älytön ripuli. Tiedän kuitenkin hyvin, mikä ruoka tekee mitäkin oiretta, joten ulkonasyödessä joustan. Yleensä tilaan vain kasvis ja laktoositon (joista jälkimmäinen taitaa olla aika turha lisäys tänä päivänä). Minulla on “en halua olla vaivaksi” -syndrooma suolistovaivojen lisäksi, ja en yleensä ole jaksanut vegaanista vaihtoehtoa sen takia tilailla. Vitriinistä valkkaan kyllä vegaanista, jos vain on tarjolla. Vegaanihaasteesta opin myös, että tiskin alta saa vegaanista, kun osaa pyytää. Nyt vain toivoisin, että nämä herkulliset ruoat nousisivat sieltä tiskin alta kaikkien valittavaksi.

Eipä silti, olen syyllistynyt napsimaan tilaukseni ulkopuolelta ruokia, koska FODMAP-ruokavaliota ei oikein tunneta enkä siksi edes yritä tilata tismalleen minulle sopivaa annosta. Jatkossa tulen olemaan huomaavaisempi muita kohtaan ja joko pitäydyn tilauksessani tai en edes tee erityisruokavaliotilausta. Tämä riippuu siitä, millaisesta tilaisuudesta ja päivästä on kyse. Joskus esimerkiksi kokoukset tai työtilaisuudet ovat sellaisia, että en pääse noin vain poistumaan villintyvän suolistoni kanssa vessaan ja joudun valitsemaan ruoat varovaisemmin.

Vaikka olen jatkuvasti ravitsemusterapeutin ammattissani tekemisissä ihmisten erityisruokavaliotarpeiden kanssa, en voi vuosienkaan pohtimisen jälkeen tajuta, kuka haluaisi ilman mitään tuntuvaa syytä rajoittaa ruokavaliotaan ja hankaloittaa elämäänsä vapaaehtoisesti, kuten muotidieeteille ryhtyessä? Tämän kysyn nimenomaan henkilönä, jolla itsellä on erityisruokavaliotarpeita. Olisin valmis luopumaan toisesta munuaisestani, jos se laannuttaisi ärtyvän suoleni. Vapaaehtoisesti en sipulia, punajuurta tai ruista jättäisi lautaseltani pois (koska hyvää!).

Aika usein tulee vastaan ihmisiä, jotka hakevat elämänhallintaa ruokaan kohdistuvasta itsekuritreenistä. Uskokaa pois, onni ja hyvä olo ei tule lisäkontrollista eikä tarpeettomista ruokasäännöistä. Niistä seuraa vain ongelmallinen suhde ruokaan ja pitkään jatkuessa myös mahdollisesti terveysongelmat.

Koistisella ja minulla on muuten tämä bulls**t-yliherkkyys, mutta onneksi sillä tittelillä ei tarvitse ruokia tilailla.