Ympäristödialogeja-keskustelussa pohdittiin, voiko lihaa syödä eettisesti ja ekologisesti?

21. lokakuun 2016 Liha 7

Keskiviikkona olin vetämässä Ympäristötiedon fooruminen lihakeskustelun, jossa olivat mukana  SOK:n lihasta vastaava valikoimapäällikö Sari Miettunen, WWF:n suojeluasiantuntija Stella Höynälänmaa ja tutkijatohtori Tampereen yliopistosta Markus Vinnari. Etukäteen tietysti vähän jännitin, miten hyvin keskustelu sujuu ja mihin kaikkialle aihe rönsyilee, mutta hyvinhän se sujui. Iso kiitos siitä kuuluu tietysti fiksuille keskustelijoille ja aktiiviselle yleisölle.

Nesslingin säätiön sivuilta voi lukea blogitekstin illasta, ja Twitteristä löytyy keskustelua tunnisteella #ydialogeja.

Keskustelun yksi taustatekijä oli WWF:n lihaopas, jonka Suomi-versio julkaistaan ensi vuoden alussa. Ruotsissa lihaopas on jo tehty, ja siinä kehotetaan kohtuullisiin lihavalintoihin, jos lihaa ylipäätään syö. Kuten kuvasta näkyy, myös kasviproteiinit mainitaan.

16-2475-kottguiden-mini_160705_1200px

 

Lihan kohdalla nykyisin toistetaan usein ”Vähemmän mutta parempaa” -kehotusta. Varsinaisen keskustelun jälkeen pohdimme, ymmärtävätkö kaikki kuluttajat tämän viestin oikein. Sen nimittäin voi käsittää myös niin, että jos jättää lihapulla-annoksen arkipäivänä pois, voi viikonloppuna vetäistä kunnon naudanpihvin. Tämä ei tietenkään ole se ekologisin teko. Lihan kohdallahan kannattaisi suosia niitä ruhonosia tai elimiä, jotta mielletään huonommiksi ja joiden kulutus ihmisravinnoksi on vähäistä, kuten kieltä, maksaa ja sydäntä.

Keskustelussa todettiin, että lihan korvaaminen juustolla ei ole ratkaisu eläintuotannon eettisiin ja ekologisiin ongelmiin. Siksi on hienoa, että nyt on tarjolla yhä enemmän helposti kokattavia kasviproteiinivalmisteita.

Keskustelussa puhuttiin paljon eettisyydestä, ja keskustelijoiden näkemykset siitä, mikä on eettistä lihaa, olivat vaihtelevia. Itse kerroin, että viimeisimmät lihaostokseni (jotka ovat olleet todella harvinaisia) ovat olleet suomalaista hevosta. Se on siis lihaa, jonka koen edes jollain tavalla eettiseksi valinnaksi (mitenkään välttämätöntä hevosenlihankaan osto ei tietysti ole). Tämän lisäksi syönyt joskus muutakin lihaa, esimerkiksi tilanteissa, joissa lihaviipale olisi muuten päätynyt biojätteeksi.

Muutama henkilö kysyi, milloin Ruokamysteerit-kirja ilmestyy. Kerrottakoon siis, että kirja pitäisi olla käsissämme vuodenvaihteen tienoilla. Parhaillaan ahkeroimme kirjan muokkausten parissa.

 

 

Ruokamysteereiden kaksikko kohdattavissa Helsingin tapahtumissa

27. syyskuun 2016 Tapahtumat 0

Vaikka Ruokamysteereiden kaksikkona roikumme paljon netissä, niin voi meitä tavata myös kasvokkain. Seuraavan kuukauden aikana on peräti kolme tapahtumaa, joissa olen mukana ja joihin saa siis tulla juttelemaan ruoasta kanssani.

Tutkijoiden yö perjantaina 30. syyskuuta, Nessling Nest (Fredrikinkatu 20 A 10, 1. krs), klo 17 – 18. 45. Nestin tapahtuma Facebookissa.
Maksuton, ei vaadi ennakkoilmoittautumista.
Ruokamysteerit: Miten minä voisin syödä eettisemmin ja ekologisemmin? Mukana myös monta ympäristötutkijaa ja eri aiheita.
Annan käytännön vinkkejä siihen, miten otetaan askeleita kohti eettisempää ja ekologisempaa ruokailua.

Tutkijoiden yön nettisivuille kirjoitin vieraskynän otsikolla Kolme ärsyttävää tapaa uutisoida ruokaan liittyvästä tutkimuksesta. Ärisin siellä tietysti esimerkiksi siitä, miten oman elämänsä ravintoasiantuntijat nostetaan samalle viivalle ravitsemustutkijoiden kanssa.

Huilu goes live: Puhtaiden vesien maa, lauantaina 15. lokakuuta, Taidehalli (Nervarderinkatu 3), klo 18 – 21.
Liput 12 / 9 e.
Monipuolisessa vettä käsittelevässä illassa haastattelen tutkija Samuel Hartikaista ahdistavasta aiheesta eli mikromuoveista. Tein mikromuoveista myös jutun viimeisimpään Huili-lehteen. Lisäksi Putkosen kanssa sanomme muutaman näkökulman siihen, miten maailman vedet liittyvät ruoantuotantoon ja kannattaako ostaa vitaminoituja pullovesiä. Mukana tapahtumassa myös paljon muuta kiinnostavaa, kuten Ruokamysteereiden fanittama Järkisärki.

Liha: ekologisuus vai eettisyys? keskiviikkona 19. lokakuuta, Nessling Nest (Fredrikinkatu 20 A 10, 1. krs). Järjestäjänä Ympäristötiedon foorumi.
Maksuton, vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittautuminen alkaa 10. lokakuuta.
Toimin fasilitaattorina keskustelussa, jossa ovat mukana tutkijatohtori Markus Vinnari (Tampereen yliopisto) ja suojeluasiantuntija Stella Höynälänmaa (WWF). Vinnari on vegaanitutkija, jonka fiksuja näkemyksiä on saatu tänä vuonna lukea mm. Helsingin Sanomista.
Myös Putkonen on tapahtumassa paikalla.

Tule ja kohtaa upeat Ruokamysteereiden Koistinen ja Putkonen livenä!
Tule ja kohtaa hehkeän upeat Ruokamysteereiden Koistinen ja Putkonen livenä!

Ananasmehu, Andy Hall ja voiko kuluttaja vaikuttaa elintarvikkeiden eettisyyteen?

26. syyskuun 2016 Eettisyys 0

Täytyy ihailla Andy Hallia: juristiksi kouluttautunut mies, joka omalta osaltaan on onnistunut vaikuttamaan myönteisesti Thaimaassa siihen, että ihmiset voisivat työskennellä paremmissa oloissa.

Mutta onhan tällä työllä hintansa. Tällä viikolla Hall sai ehdollisen vankeustuomion Thaimaassa, koska vuonna 2013 paljasti vakavia epäkohtia tonnikala- ja ananasmehutehtailla Finnwatchin raportin kautta.

Perjantaina minä ja Ruokamysteerit-toverini Putkonen olimme S-ryhmän tiedotustilaisuudessa kuuntelemassa Hallia, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartialaa ja SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankista. Yksi osa keskustelua oli se, onko yksittäisellä kuluttajalla vaikutusmahdollisuuksia eettisissä kysymyksissä.

S-ryhmän tiedotustilaisuudessa Andy Hall ja Lea Rankinen kertoivat näkemyksiä yritysten eettiseen vastuuseen. Keskustelua veti Hanna Nikkanen.
S-ryhmän tiedotustilaisuudessa Andy Hall ja Lea Rankinen kertoivat näkemyksiä yritysten eettiseen vastuuseen. Keskustelua veti Hanna Nikkanen.

Moni taho mielellään sysää vastuun kuluttajille. Esimerkiksi äskettäin paljon huomiota saaneen Lidlin kananmunalinjauksen yhteydessä MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala jyrähti:

”Meillä kaupan ei tarvitse päättää millaisia tuotteita kuluttaja syö. Se rooli ja valinta kuuluu kuluttajille.”

Olen eri mieltä, sillä yritysten ja yhteiskunnan on kannettava vastuunsa ja tehtävä valintoja (sitä paitsi kauppa päättää jo nyt hyvin paljon siitä, mitä me syömme, mutta se on oman juttunsa aihe). Johanna Moisander totesi vuonna 2001 väitöskirjassaan:

”Vallitsevat käsitykset vihreästä kuluttajasta ja vihreästä kulutuskäyttäytymisestä ovat varsin individualistisia: oletetaan, että yksittäisen toimijan ajattelulla ja valinnoilla on ratkaiseva rooli ja merkitys ympäristönsuojelussa ja kestävän kehityksen tavoittelussa. Samalla konstruoidaan myös yksittäisen kuluttajan vastuu suureksi. Työssä väitetään kuitenkin, ettei ole mitenkään itsestään selvästi realistista ajatella, että yksittäisten vihreiden kuluttajien ponnistelut ja ’pienet hyvät teot’ kumuloituvat jotenkin luonnollisesti ja ongelmattomasti kestäväksi kehitykseksi. Ei ole myöskään perusteltua sälyttää kokonaisvastuuta ympäristöongelmista pääasiassa yksittäisten kuluttajien harteille.”

Samansuuntaisesti totesi Sonja Vartiala: kuluttajien vaikutusmahdollisuus on rajallinen. Enemmän pitäisi toimia kansalaisina, jotka vaativat muutoksia politiikan kautta. Vartiala kaipasi esimerkiksi lainsäädäntöä, joka vaatisi, että hankinnoissa on otettava huomioon muutakin kuin halvin hinta.

Boikotointi ei ole ratkaisu

Tilaisuuden keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että boikotit eivät ole ratkaisu kansainvälisten työolojen parantamisessa. Boikotti yleensä vain heikentää tilannetta. Sen sijaan yritysten pitää aktiivisesti toimia niin, että tilanne paranee. Ananasmehutehtaiden osalta on myös käynyt näin.

Toisaalta ei yksittäisen kuluttajan pidä myöskään kohauttaa olkapäitään ja todeta, että en voi tehdä mitään. Andy Hall kertoi esimerkin henkilöstä, joka oli Twitterin kautta pommittanut yrityksiä kysellen ananasmehun alkuperästä.

Kuluttajien kysely voi vaikuttaa, koska silloin kuvioon astuu bisnes. Vartiala totesi, että lähtökohtaisesti yritykset eivät toimi ihmisoikeuksia ajatellen, mutta silloin, kun eettisyys nähdään hyväksi bisnekseksi, saadaan myös tuloksia aikaan.

Yksi aina vellova kysymys on tietysti se, onko kuluttaja valmis maksamaan siitä, että tuotanto pohjautuu eettiseen toimintaan. Osa on, kaikki eivät ole. Mutta jokaisen varmasti tulisi tiedostaa se, että halvoilla tuotteilla on usein raskas hinta, jonka maksavat jotkut muut kuin me länsimaalaiset kuluttajat.

S-ryhmä on onnistuneesti kääntänyt Finnwatchin raportin myönteiseksi julkisuudeksi, ja tapaus on merkittävä myös kansainvälisesti. Yritys on ryhtynyt aktiivisesti tekemään tuotantoketjuja läpinäkyvämmiksi. Tästä S-ryhmä ansaitsee kiitokset. Kun kauppa kantaa vastuuta, ovat valinnat helpompia myös kuluttajille.

 

 

Säilöntäaineet ja kasvipohjaiset maidonkorvikkeet, nuo mainiot apurit hävikin vähentämiseen

02. syyskuun 2016 Hävikki 0

Tällä viikolla vietetään siis Hävikkiviikkoa, ja minut on jopa kutsuttu keskustelemaan aiheesta Hävikkiruokafestareiden paneeliin. Tämä tapahtuu nyt lauantaina 3. syyskuuta Helsingin Korjaamolla, ja paneelikeskustelu alkaa kello 14. Tervetuloa moikkaamaan minua myös naamakkain ennen tai jälkeen paneelin!

Esittelen nyt muutamat kiitokseni ruokateollisuudelle, joka osaltaan auttaa pitämään oman talouteni hävikkiä pienenä.

1. Kiitos säilöntäaineet! 

Nykyaikainen ruokateollisuus on kehittänyt elintarvikkeiden säilyvyyden mainiolle tasolle. Enää ei tarvitse käyttää esimerkiksi massiivisia määriä suolaa, jotta ruoka saadaan säilymään. Säilöntäaineiden ansiosta homeet ja bakteerit eivät pääse jylläämään yhtä helposti elintarvikkeissa, ja näin pilaantuvan ruoan määrä vähenee.

En toki tarkoita sitä, että olisi erityisen järkevää usein käyttää esimerkiksi todella pitkään säilyviä kakkupohjia tai paistovalmiita, tyhjiöpakattuja sämpylöitä. Ei niissä suuresti ole edes makua.

Mutta en ymmärrä sellaista lisäainekielteisyyttä, jossa vaaditaan säilöntäaineita pois tuotteista. Minusta se olisi ruokaturvan heikentämistä ja ruokahävikin lisäämistä.

2. Kiitos eläinperäisiä tuotteita korvaavat kasvipohjaiset tuotteet!

Olen vuosia käyttänyt kasvijuomia ja vastaavia, maitotuotteita korvaavia, tuotteita. Näissä soija- ja kaurapohjaisissa valmisteissa on myös se etu, että ne säilyvät pitkään. Jos avattu soijajuoma jää pariksi tunniksi huoneenlämpöön, ei siinä ole haju- tai makuhaittoja, jotka kielisivät juoman menneen huonoksi. Ylipäätään säilyvyysajat ovat näissä pidempiä kuin vastaavissa maitopohjaisissa tuotteissa, joten niitä ei tarvitse olla käyttämässä viikon tai kahden sisällä.

Sama pätee myös Nyhtökauraan ja Härkikseen. Molemmissa on viikkojen säilyvyys jääkaapissa. Muistathan, että tofunkin voi tarvittaessa pakastaa.

 

3. Kiitos monipuoliset pakkauskoot!

Pakkauksilla on ratkaiseva rooli ruokahävikin vähentämisessä. Vaikka usein kauppojen laaja valikoima myös ahdistaa, niin se, että tuotteita saa erikokoisissa pakkauksissa, on eduksi hävikin välttelyssä. Erityisen ratkaisevaa tämä on tietysti tuoretuotteissa ja hedelmä- ja vihannesosastolla.

Vaikka 1,5 kilon kassi omenia olisi kilohinnaltaan halvempi, voi olla järkevää tyytyä kolmeen irtona ostettavaan omenaan. Sama juttu esimerkiksi jogurttien kanssa: litraa jogurttia ei kannata ostaa, jos riskinä on, että pohjalle jää desi.

Varmasti silti on edelleen tuotteita, joiden kohdalla yksinasuva tuskailee, että liian iso pakkaus tai irtona myydyn tuotteen kilohinta on merkittävästi kalliimpi kuin valmiiksi pakattu, iso pakkaus. Mutta omalla kohdallani koen, että löydän melko vaivattomasti omiin tarpeisiin sopivia pakkauskokoja. Joskus tosin riittäisi esimerkiksi desi kaurakermaa, ja silloin pitää keksiä, mitä sille pakkauksen toiselle desille tekee.

Joskus kymmenisen vuotta sitten puhuttiin paljon makeis- ja sipsipussien kasvamisesta megakokoon. Nyt on jo monta vuotta ollut helppo löytää pieniä pussia. Ehkä me kuluttajat olemme siis järkevöityneet ja todenneet, ettei kannata tuijottaa vain kilohintaa, vaan ottaa sen verran, kuin todella tarvitsee.

 

Kuva: Motiva/Yle

 

Kahvi voi olla ruokavaliosi merkittävä ilmastotaakka

29. elokuun 2016 Juomat 2

Vaikka kuvittelen olevani suhteellisen tietäväinen ruokien ympäristövaikutuksista, välillä tulee yllätyksiä vastaan. Suurin yllättäjä on ollut nyt kahvi.

Kahvi on kasviperäinen juoma, joten varsinaisesti sen hiilijalanjälki ei ole niin järjettömän iso. Mutta kun huomioidaan suomalaisten juoma määrä (eli paljon) ja kahvin yleisin valmistustapa (eli tavallinen kahvinkeitin), kohoaa kahvi yllättävän merkittäväksi osaksi ruokavalion ilmastovaikutuksia.

Aiemmin join kahvia suhteellisen hyvällä mielellä, etenkin silloin, kun kupissa oli reilun kaupan tuotosta, ja mukaan lorautin hieman soija- tai kaurajuomaa. Kahvia on kulunut tyypillisenä päivänä muutama desi.

Nyt tuijotan kuppiani kriittisemmin. Pitäisikö ehkä tyytyä yhteen kupilliseen hyvää kahvia?

Tämän kriittisyyden aiheutti Luonnonvarakeskusksen raportti (PDF, s. 72 ja 74). Siinä kerrotaan:

”Erityisesti kahvin kulutuksesta aiheutuva ilmastovaikutus nousee varsin korkeaksi, nykykulutuksessa jopa samaan suuruusluokkaan naudanlihan kanssa. Vegaaniruokavalioissa ja kasvisvoittoisessa ruokavaliossa sen suhteellinen osuus nousee edelleen, koska ruokavalioiden kokonaisilmastovaikutus laskee. On kuitenkin huomattava, että kahvin ilmastovaikutuksen arvo tässä tarkastelussa sisältää myös kotitaloudessa tapahtuvan valmistusvaiheen, kun taas muissa tuotteissa/raaka-aineissa ruoaksi valmistaminen on arvioitu erikseen.

”Nykyruokavaliossa (A) kahvin poisjättäminen vähentäisi ilmastovaikutuksia noin 7 %, ja jos sekä kahvi että tee jätettäisiin pois, ilmastovaikutukset vähenisivät noin 9 %. Sen sijaan, jos kahvi korvattaisiin teellä, alenisi ruokavalion ilmastovaikutus vain 2 %. Kasvisruokavalioissa vaikutus olisi suurempi. Luonnollisesti nämä tulokset ovat sidoksissa käytettyihin tuotekohtaisiin ilmastovaikutuksen arvoihin. Kahvin ja teen ilmastovaikutusten arvot ovat kirjallisuudesta ja niihin sisältyy paljon epävarmuutta. Toisaalta kahvilla saattaa olla myös paljon edullisia terveysvaikutuksia.”


Huh. Kahvi voi siis ilmastovaikutukseltaan olla yhtä iso pahis kuin naudanliha. (Tosin naudanlihan ympäristövaikutuksissa ei ole huomioitui loppuvalmistusta, kuten tässä kahvin tapauksessa.) Ja jos on paljon suodatinkahvia kittaava vegaani, on kahvin suhteellinen osuus todella iso (mutta vegaaneilla on muuten ekologinen ruokavalio, joten ei nyt kivitetä niitä vegaaneja, jotka tykkäävät juoda paljon kahvia). Kahvin alkuperään liittyvät tietysti myös epäeettiset kysymykset.

Toisaalta kahvilla on kuitenkin terveysvaikutuksia. Ja kahvin valmistustavalla on merkitystä: kun valmistusväline on tavallinen kahvinkeitin, joka kuluttaa runsaasti energiaa, on sen ilmastovaikutus merkittävästi suurempi kuin pressopannun tai kapselikeittimen.

Ohjeet sumpin keittämiseen ovat Rinna Saramaäen Huili-lehteen kirjoittamasta jutusta.
Ohjeet sumpin keittämiseen ovat Rinna Saramaäen Huili-lehteen kirjoittamasta jutusta.

Mitäs tälle voi tehdä? Tässä muutamia mieleeni tulleita vinkkejä:

  • Jos juot paljon kahvia, koeta vähentää hieman.
  • Keitä kahvia vain sen verran, kuin sitä juodaan. Esimerkiksi suomalaisilla työpaikoilla varmasti valutetaan lukuisia litroja kahvia viemäriin. Tämä  hävikki lisää kahvin ilmastovaikutusta.
  • Jos käytät kahvinkeitintä, ota virta pois kahvin valmistuttua ja siirrä juoma termoskannuun.
  • Harkitse tavallisen kahvinkeittimen tilalle muita kahvinvalmistustapoja.
  • Jos käytät kahvissa maitoa, suosi kasvipohjaisia. Lehmänmaidon ilmastotaakka on selvästi suurempi kuin soija- tai kaurajuoman. Kasvipohjaisten juomien maussa ja sopivuudessa on eroja, joten kannattaa testailla, jotta löytyy omaan makuun sopiva. Maitopohjaisissa kahvijuomissa, kuten cappuccinossa, maidon tai kasvijuoman ilmastovaikutus tietysti korostuu entisestään.

Hävikkiviikon kunniaksi oma lupaukseni kahvin suhteen on se, että testaan kotona sumpin valmistusta eli porojen kierrättämistä myös toiseen kupilliseen. Pressopannu on tosin käytössäni harvoin, sillä usein juon kahvit muualla kuin kotona, mutta ensi kerralla kahvia valmistaessani testaan sumpittelun. En ole niin tarkka kahvini laadusta, etteikö sumppikin saattaisi maistua.

Ruokamysteereiden ideoita, pohdintoja ja ajatuksia on usein kehitelty kahvin äärellä. Siitä emme luovu, mutta kahvitellaan kohtuudella!

Ruokamysteerit toteaa: kahvittele kohtuudella!

Ravintoloiden hävikkiruokaa kätevästi ja edullisesti ResQ-palvelun kautta

29. kesäkuun 2016 Hävikki 2

Jo alkuvuodesta havaitsin juttuja uudesta palvelusta, ResQ:sta, jonka kautta voisi ostaa ravintoloiden hävikkiannoksia edullisesti. Kuitenkin olen vasta aivan viime aikoina aktivoitunut palvelun käyttäjäksi, ja olen olllut siihen todella tyytyväinen.

Perusidea on yksinkertainen: kun ravintolassa umpeutuu esimerkiksi lounasaika, myymättä jääneet annokset ilmoitetaan ResQ:ssa. Annoksille kerrotaan hinta ja aika, jolloin ne on viimeistään noudettava.

Kuluttajana voin valita mieluisan annoksen ja maksaa sen tilaukseni yhteydessä (ravintolalla ei siis ole riskiä, että varaisin annokseni, mutta en saapuisi sitä maksamaan). Sitten suuntaan ravintolaan, kerron tehneeni ResQ-tilauksen ja saan valmiiksi pakatun annoksen mukaani.

Tyypillinen annoksen hinta on noin 4–6 euroa. Toisaalta esimerkiksi kahvilatuotteita saa halvemmalla ja isot sushiannokset voivat olla kalliimpia.

Olen tehnyt ResQ-hankintoja työn ja kodin lähettyviltä eli Helsingin keskustan ja Meilahden tienoilta. Näillä alueille on runsaasti ResQ-valinnanvaraa. Iltapäivällä voin tilata annoksen ja pyöräillä kotimatkalla sitä hakemaan. Kaikki ruoat ovat olleet sitä, mitä on luvattu, ja homma on toiminut ongelmitta. Samaa kehui palvelua pidempään käyttänyt kaverini. Hän oli myös tyytyväinen siitä, että palvelua voi käyttää tietokoneella eli ilman mobiilisovellusta.

Itselleni ResQ korvaa erityisesti kotikokkausta, ja tuskin vähentää muuten ravintolapalveluiden käyttöä. Näin kesäaikaan voisin hyvin kuvitella, että myös piknik-eväitä kävisin ResQ:n kautta.

 

Aamiaispaketti Meilahden Bistro Cumuluksesta, 5 euroa. Pieniä kevätkääryleitä taisi olla seitsemän, lisäksi pieni riisipiirakka, pulla, sämpylä, ruisleipä, kananmuna, pari juustosiivua, tomaattia ja paprikaa ja kurkkua.
Aamiaispaketti Meilahden Bistro Cumuluksesta, 5 euroa. Pieniä kevätkääryleitä taisi olla seitsemän, lisäksi pieni riisipiirakka, pulla, sämpylä, ruisleipä, kananmuna, kolme juustosiivua, tomaattia ja paprikaa ja kurkkua.

 

Kertakäyttöastioita ja muovia vältteleville palvelu saattaa aiheuttaa ahdistusta, sillä tietysti annokset on yleensä pakattu muovirasioihin. Mutta kannattaa muistaa, että pakkaus on kokonaisekologisesti paljon pienempi tekijä kuin se, että ruoka menisi hävikkiin.

ResQ toimii ainakin Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Jyväskylässä. Varoitan, että ainakin aluksi saattaa jäädä jopa koukkuun siihen, että seuraa, mitä mistäkin ravintolasta on tullut myyntiin. Omista suosikkipaikoista voi onneksi tilata myös automaattiset ilmoitukset, joten koko ajan ei tarvitse kytätä.

Lisäksi kannattaa huomioida, että annos ei välttämättä sisällä esimerkiksi lisäkesalaattia. Usein nämä annokset tosin ovat niin isoja, että ne voi jakaa kahtia ja sitten täyttää lautasen itse tekemällään kasvislisukkeella. Näin annoksesta tulee monin tavoin parempi.

Toinen vastaava palvelu on Lunchie. Sitä en ole kuitenkaan itse vielä käyttänyt, ja parin päivän seurannan perusteella Lunchien tarjonta Helsingissä on selvästi vähäisempi kuin ResQ:ssa.

Mutta ehdottomasti mainioita palveluita niin kuluttajan kuin ruokahävikin näkökulmasta. Ilmeisesti homma on järkevää myös ravintoloiden kannalta, koska niin moni on ottanut palvelun käyttöönsä.

 

 

Paistettua tofua ja sekavihanneksi papukastikkeessa Töölön Lime Tree -ravintolasta, 5,50 e. Iso annos eli riisiä lähes 300 grammaa ja tofuannoksen paino lähes 400 grammaa.
Paistettua tofua ja sekavihanneksia papukastikkeessa Töölön Lime Tree -ravintolasta, 5,50 e. Iso annos eli riisiä lähes 300 grammaa ja tofu-vihannesrasian paino lähes 400 grammaa.

 

Lime Treen annoksesta sai hyvin kaksi ateriaa, kun höysti sen salaatilla. Eli tässä kuvassa puolet rasioiden riisistä ja tofusta, lisäksi kotona tehty salaatti (varhaiskaalia, avomaankurkkua, kukkakaalia, herneitä, avokadoa, kurpitsansiemeniä, oliiviöljyä.)
Lime Treen annoksesta sai hyvin kaksi ateriaa, kun höysti ruoan salaatilla. Eli tässä kuvassa puolet rasioiden riisistä ja tofusta, lisäksi kotona tehty salaatti: varhaiskaalia, avomaankurkkua, kukkakaalia, herneitä, avokadoa, kurpitsansiemeniä, oliiviöljyä.

 

Leena osti ResQ.n kautta sushia: 15 palaa, 8 euroa.
Leena osti ResQ:n kautta sushia Eirasta: 15 palaa, 8 euroa.

 

 

Ruokamysteerit kiittää ResQ-palvelua: hävikkiruoka hyötykäyttöön edullisella hinnalla, jee!
Ruokamysteerit kiittää ja peukuttaa ResQ-palvelua: hävikkiruoka hyötykäyttöön edullisella hinnalla, jee!

Mihin katosivat hiilijalanjälkimerkinnät?

17. kesäkuun 2016 Ilmastovaikutus 0

Raision hiilijalanjälkimerkki

Muutama vuosi sitten ei voinut välttyä hiilijalanjälkeen liittyvältä keskustelulta. Elintarvikkeet olivat siinä vahvasti mukana, ja hiilijalanjälkimerkintöjäkin ilmestyi pieneen joukkoon tuotteista.

Mutta viimeisen parin vuoden aikana hiilijalanjälkimerkeistä ei ole puhuttu. Mitä tapahtui?

Soitin Juha-Matti Katajajuurelle, joka oli mukana elintarvikkeiden hiilijalanjälkiin liittyneissä työryhmissä ja joka edelleen työskentelee ruoan ympäristövaikutusten parissa.

”Hiilijalanjälkimerkinnät olivat yhden ajan ilmiö, jolla haluttiin tuoda kuluttajille tietoa ja samalla rakentaa yritysten imagoa. Kuluttajille ei kuitenkaan kerrottu aiheesta tarpeeksi, ja eri yritysten merkit olivat erinäköisiä. Climate Communication II -hankkeen lopuksi linjattiin, että tarvitaan ensin kuluttajien yleistä tietotasoa parantavaa viestintää. Lisäksi taloudellinen taantuma taisi iskeä yrityksiin”, Katajajuuri kertoo.

Euroopassa merkintöjen edelläkävijämaana toimi Ranska, jossa hiilijalanjälkeä ja paria muuta ympäristövaikutusta puuhattiin peräti pakolliseksi merkinnäksi. Katajajuuri kertoo, että melkein jo tehty päätös vedettiin takaisin viime metreillä. Tilanteeseen vaikutti mm. elintarviketeollisuuden näkemys siitä, miten mahdottomalta merkinnät vaikuttivat silloin.

Ruoan ympäristöystävällisiä valintoja käsittelevä viestintäkampanja tulossa pian

Tällä hetkellä elintarvikeala, maa- ja metsätalousministeriö sekä luonnonvarakeskus Luke organisoivat yleistä ruoan ympäristöystävällisiä valintoja käsittelevää viestintäkampanjaa. Kampanja toteutetaan tämän vuoden lopulla.

”Myös koko EU:n tasolla puhutaan nyt enemmän laajempien ympäristövaikutusten arvioinnista ns. PEF-metodologian mukaan”, Katajajuuri kertoo. ”Tietoa ja laskentaa vaikutuksista kyllä ehdottomasti tarvitaan, ja hiilijalanjäljestä sitä on toistaiseksi selvästi eniten. Ruokasektorilla tehdään paljon töitä tämän suhteen. Yritykset ovat hieman odottavalla kannalla sen suhteen, mihin suuntaan tilanne ja esimerkiksi lainsäädäntö etenee.”

Katajajuuri uskoo, että kun kuluttajien tietoisuus kasvaa, niin hiilimerkinnöillekin voi olla tulevaisuudessa enemmän käyttöä.

”Kehittämämme Foodprint-metodi tarjoaa varsin yksityiskohtaisen ohjeen vertailukelpoisille elintarvikkeiden hiilijalanjälkimerkintöjen laskemiselle.”

Mutta vaikuttavatko merkinnät todella valintoihin?

Minun silmiini hiilijalanjälkimerkinnät tyssähtivät monesta eri syystä:

    • Ilmastovaikutusten laskenta ei ole aivan yksinkertaista. Juttelin erään alan tutkijan kanssa, joka on ollut mukana arvioimassa tieteellisiä artikkeleita aiheesta, ja hän totesi, että laskentamenetelmät eivät ole häntä vakuuttaneet.
    • Yleiseen ruokakeskusteluun tuli hiilijalanjäljen tilalle muita aiheita, kuten lähiruoka ja eläinten hyvinvointi. Nyt kaivataan esimerkiksi eläinten hyvinvointimerkkiä, eikä lähiruoka-ajattelu varsinaisesti tue ilmastovaikutuksiltaan alhaisia valintoja. (Tuontiruoan kuljetukset aiheuttavat vain noin 0,2 prosenttia koko ruokaketjun ilmastopäästöistä, joten kauempaa tulevaa ruokaa ei voi syyttää korkeista hiilijalanjäljistä.)
    • Karkealla tasolla ruoan ilmastovaikutukset tiedetään niin, että kuluttaja voi halutessaan vaikuttaa oman ruokansa hiilijalanjälkeen ilman merkintöjäkin.
    • Merkintöjen ohjaava vaikutus on lopulta pieni. Jos rinnakkain olisi kaksi lihapakettia, joista toisen ilmastovaikutus olisi 20 prosenttia pienempi kuin toisen, mutta hinta kalliimpi, kuinka moni kuluttaja olisi todella valmis maksamaan pienemmästä hiilijalanjäljestä? Esimerkiksi Suomen ympäristökeskuks SYKE tarjoili erikseen merkittyä ilmastolounasta. Vaikka SYKEn lounastajat ovat varmasti keskimääräistä vastuullisemmin ajattelevia, ei merkintä saanut heitä tekemään ilmastoystävällisempiä valintoja.
    • Merkintöjä ottivat käyttöön yritykset, joiden tuotteiden hiilijalanjälki oli pieni (kuten Raisio). Kuluttajalle näistä merkinnöistä tuli kenties hyvää fiilistä ja yrityksille ekologista mainetta, mutta ratkaisiko merkintä kaurahiutalepaketin valintaa? Tuskin kovin usein. En muista, että itse olisin tehnyt yhtään ostopäätöstä merkkien perusteella, vaikka paljon mietinkin ruokaa ostaessani ekologisia ja eettisiä näkökulmia.

 

Hiilijalanmerkintöihin liittynyt keskustelu oli ehdottomasti hyvä asia. Se avasi ihmisten silmiä tajuamaan ruoan ilmastovaikutuksia ja pisti pohtimaan, miten suuri merkitys on sillä, mitä syömme.

Samalla se todennäköisesti vaikutti myös tuottajiin. Kun kotimainen, talven kasvihuonetomaatti oli kerrottu tuotteeksi, jolla on korkea hiilijalanjälki, saivat viljelijät taatusti lisäintoa kehittää kasvihuonetuotantoa ekologisemmaksi. Kymmenessä vuodessa kasvihuoneviljelyssä onkin tapahtunut paljon parannuksia mm. energiankäyttöön. Tietysti parannuksiin liittyvät myös taloudelliset näkemykset, mutta sehän onkin parasta: tee ilmastoa edistävä teko ja säästät rahaa.

 

Vuonna 1896: venäläista pakastekanaa ja suomalaisen voin vientiponnisteluja

13. kesäkuun 2016 Historia 0

Ganivet-SuomalaiskirjeitäMitä Suomessa syötiin yli sata vuotta sitten? Oman näkökulmansa suomalaisten ravitsemukseen kertoo espanjalainen Angel Ganivet. Hän toimi Helsingissä maansa konsulina 1896 – 97 ja kirjoitti kotimaahansa kirjeitä, joissa paljasti havaintojaan suomalaisista. Kirjeet on käännetty suomeksi ja koottu mainioksi Suomalaiskirjeitä -kirjaksi (WSOY, 1993).

Tietysti Ganivetin näkökulma on rajallinen, mutta silti se on todella kiinnostava. Ilman häntä en todellakaan olisi tiennyt, että Suomeen tuotiin tuolloin pakastettuja kanoja Venäjältä ja voin vientiä haluttiin edistää voimakkaasti.

”Eri tahoilta Venäjää tulevat kananpojat jäähän säilöttynä, ne ovat kovempia kuin kanuunan kuulat. Kotimainen voi on erinomaista, ja sianihra eli flott huokeaa. Sianliha on erittäin suosittua, koska se ravitsee ja lämmittää kovasti. Kala on heikkoa ja tympeää; samaan tapaan suosittua kuin Espanjassa on sardiini, on silakka, strömming. Maito, mjölk, on ehkä maan paras ravintoaine ja maksaa 15 ja 20 céntimoa litralta; kerma eli grädda myydään erikseen kahvia varten.”

”Kalleimpia ja toisinaan mahdottomia saada ovat vihannekset; runsaasti myydään vain perunoita, jotka ovat sangen hyviä ja joita myydään kiloittain kuten omenoita ja muita sellaisia tuotteita.”

”Täällä ei ole kahviherneitä ja mikä vielä pahempaa: ei ole aavistustakaan siitä, mikä on kahviherne. Öljy on ylellisyystavara: pullo maksaa kuusi markkaa. Viinietikka eli ättika on happoa, jonka käyttö miltei vaatii avuksi lääketiputtimen. Viini on ulkomaista tuontitavaraa, tulee suurelta osin Espanjasta ja on hyvin kallista.”

”Vihanneksista sanon, että suurin osa vuodesta on elettävä säilykkeillä. Mausteiden suhteen vallitsee anarkia. Esimerkiksi valkosipulin saaminen on melkoinen pulma.”

Voikauppaa analysoidaan Suomessa huolellisesti

”[—] Suomessa on suuri joukko arvossa pidettyjä henkilöitä, jotka omistautuvat pääasiallisesti ja ehkä yksinomaan tutkimaan niitä tuhansia kysymyksiä, jotka liittyvät voin valmistukseen ja vientiin. Pyöreän ja sahatun puutavaran jälkeen, joka on tärkein vientiartikkeli, tulee voi, joka laadultaan ja hinnaltaan kilpailee erittäin kuuluisan hollantilaisen ja tanskalaisen voin kanssa. Kun on välttämätöntä lisätä jatkuvasti sen vientiä, jotta saataisiin maahan monia muita elintärkeitä tavaroita, näissä asioissa askartelevien ponnistukset ovat isänmaallisia ja niitä juhlitaan yhtä kunnioittavasti kuin poliittisia, tieteellisiä tai taiteellisia saavutuksia.”

 

Suomalainen ruokakulttuuri ei innosta

Ganivetin mielestä suomalainen ruonvalmistus on pääsääntöisesti ankeaa.

”Kaikki hajoaa samassa vaiheessa tökeröiksi tai mitättömiksi palasiksi, jotka aluksi huvittavat ja lopulta pilaavat ruokahalun ja turmelevat vatsan siltä, joka ei ole luotu näitä sotkuja varten.”

Esimerkkinä hän on kirjannut ylös suomalaisen salaatin ohjeen: lehtisalaattia, sulatettua ihraa, etikkaa, sinappia ja paljon sokeria.

Haikailemaansa valkosipulia hän lopulta löytää apteekista. Ganivet hehkuttaa valkosipulin hienoutta ruokakäytössä suomalaiselle palvelijattarelleen, mutta palvelijatar ei ymmärrä moista lainkaan, sillä hänelle valkosipuli on lääke.

 

Lainaukset:

Ganivet, Angel. 1993. Suomalaiskirjeitä. WSOY. Juva.
Sivut: 98, 177 – 178

 

 

 

Ota silakkaa ja särkeä, jätä pois norjalaista lohta ja katkarapuja

07. kesäkuun 2016 Kala 2

Taannoin Leenan kanssa mietimme lounaspaikkaa. Yhden ravintolan listalla oli hietakampela. Tarkistin WWF:n kalaoppaasta tiedot ja sen perusteella hietakampela kuului osittain tai kokonaan vältettäviin, riippuen kalastuspaikasta ja -tavasta. En jaksanut tällä kertaa olla niin tiedostava kuluttaja, että olisin ravintolalta tivannut, tietävätkö he kalan tarkan alkuperän.

Suuntasimme toisaalle kasvisaterian äärelle.

Silakat toimivat hyvin myös osana ravintolan lounaan salaattipöytää.
Silakat toimivat hyvin myös osana ravintolan lounaan salaattipöytää..

 

Kalavalinnat ovat yksi ruokailun ongelma. Erityisesti hankalaa on se, että norjalaista viljeltyä lohta tuputetaan kaikkialla. Se on halpaa, ja mitä ilmeisimmin moni siitä tykkää.

Mutta valitettavasti kyseinen kala ei ole mikään suositeltava valinta. Norjalaisen lohen ekologisuudessa on monta ongelmaa: se mm. aiheuttaa haittoja villeille lohille ja aiheuttaa ravinnepäästöjä. Yhden lohikilon tuottaminen kuluttaa enemmän kuin kilon rehukalaa, joten tämänkän vuoksi kokonaisekologisuus ei ole parasta mahdollista. Luottamusta ei myöskään herätä Kemikaalikimaran Anja Nystenin kirjoitus norjalaisen lohen rehun sallituista, suurista ympäristömyrkkyjäämistä.

 

Suomalainen kirjolohi sen sijaan kasvatetaan kestävämmällä tavalla. Toki se maksaa enemmän, mutta sen verran kannattaa hyvästä tuotteesta laittaa eurojaan käyttöön.

Toinen suosittu, mutta ongelmallinen merenelävä on trooppinen katkarapu. Katkarapujen tuotanto tuhoaa erittäin tärkeitä mangrovealueita todella tehokkaasti. Viljelmien tuotto on hyvin alhainen suhteessa viljelmien pinta-alaan. Katkarapuja ei voida viljellä kovin pitkään samassa paikassa, mutta viljely pilaa mangrovealueet vuosikymmeniksi tai jopa lopullisesti. Lisäksi katkarapujen tuotannossa käytetään runsaasti antibiootteja, rehun touottosuhde saatuihin kiloihin nähden on vähäinen ja bisnekseen kytkeytyy eettisiä ongelmia, kuten katkaraputehtaiden surkeita työoloja. Myös luonnon katkarapujen pohjatroolaus on hyvin haitallista.

Mitä sitten tilalle? Esimerkiksi silakkaa. Suomalaiset syövät silakkaa vain 300 grammaa vuodessa, vaikka aivan huoletta voisi syödä monta kertaa enemmän. Silakkakannat ovat kestävällä tasolla, joten niitä kannattaisi ehdottomasti hyödyntää ihmisravinnoksi. Nyt silakat päätyvät suurelta osin turkiseläinten rehuksi. Miten turhaa! Silakkafilettä saa ainakin täällä Helsingissä usein noin viidellä eurolla kilo, joten edes hinta ei voi olla este.

Ylipäätään kotimaisten kalojen käyttöä kannattaa suosia. Särkikalojen syöminen on fiksua, koska niiden kalastus vähentää järvien rehevöitymistä. Näiden kalojen kohdalla ei tarvitse myöskään miettiä kalarehun alkuperää, mahdollisia antibiootteja tai kalatehtaiden eettisiä oloja.

Ja kukapa voisi vastustaa paistettuja muikkuja?

järkisärki
Suuresti arvostamani uusi kalatuote on maistuva ja mainio Järkisärki. Koska tuottajat ovat tuttuja, olen saanut seurata Järkisärjen kehitystä jo parin vuoden ajan. Vuoden elintarvike 2016 -äänestyksessä mukana ollutta tuotetta kannattaa kysellä erityisesti K-kaupoista, sillä Järkisärki kuuluu Keskon valikoimiin.