Varoitus: Tulevaisuus saattaa sisältää höpöhöpöä lektiineistä
Suomessa tullaan tunnetusti noin pari vuotta laihdutus-, ruoka- ja dieettitredeissä jälkijunassa. Ajattelin tässä tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä murtamalla myyttejä ja väitteitä jo ennen kuin seuraava ruokavalio suuresta maailmasta meille rantautuu.
Nimittäin lektiinitön ruokavalio (lectin-free diet). Jotain kai sitä pitää kapitalististen riistäjien keksiä, kun gluteenittoman ruokavalion suosio näyttää hiipumisen merkkejä (poislukien ehkä meillä, koska kaksi vuotta trendeistä jäljessä…) Mitä kivaa pseudotiede-roskaa sitä sitten syöttäisi ihmisille?
Jos ihan rehellisiä ollaan, on tästä puhetta ollut jo aiemmin. Keskustelua on tosin käyty pienen paleopiirin keskuudessa ja lektiini-termiä ei ole taidettu kovin aktiivisesti viljellä.
Mitä nämä lektiinit sitten ovat? Ne ovat proteiineja, jotka sitovat pysyvästi tiettyjä hiilihydraatteja. Niitä on monissa kasveissa, joissa ne muun muassa suojaavat kasvia taudeilta. Ihmiskehossa esimerkiksi viruksista peräisin oleva hemagglutiniini – eräs lektiini – sakkauttaa punaverisoluja. Johtuukohan myytti osittain tästä pelottavasta ominaisuudesta mikrobi- ja viruspuolella…? Menevätkö ruoan ja virusten vaikutukset sekaisin?
Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun ruokavaliosta ehdotetaan karsittavaksi useita ruokaryhmiä. Lektiinitön ruokavalio taitaa tavoitella kärkisijoja hulluimman kuuloisten ruokavalioiden ryhmässä, sillä siinä kehotetaan välttämään kaikkia viljoja (etenkin täysjyväviljaa), palkokasveja (etenkin soijaa), pähkinöitä (etenkin manteleita), hedelmiä ja kasviksia (munakoiso, tomaatti, peruna, paprika jne. – etenkin koisokasvit ja kuoret ovat no-no) sekä kananmunia ja maitotuotteita.
MITÄ hemmettiä tässä ruokavaliossa sitten pitäisi syödä? Todennäköisesti kuivaa kananrintaa, lihaa ja salaatinlehtiä. Nam ja tosi ekologista ja eettistä. En ajatellut ostaa kirjaa enkä surffailla asian perässä tämän enempää, koska tämä kuuluu kategoriaan, josta käytän omaa häshtägiä… #batshitcrazy (pardon my French). Ruokahuhujen ja myyttien murtamiseen en käytä yhtään enempää aikaa, kuin on pakko. Osittain mielenterveydellisistä syistä. Hyvä – ja kriittinen – artikkeli lektiinitöntä ruokavaliota promoavasta kirjasta täällä ja ruokavaliosta yleensäkin täällä.
Se, että laboratoriossa tiivistetyt annokset pelkkää yksittäistä lektiiniä aiheuttaa koe-eläimille elimellistä haittaa, ei kyllä kerro mitään siitä, mitä pienet määrät koko muun ruoan joukossa tekevät – saati sitten, onko valmiissa, kypsennetyssä ruoassa tai ruokalajissa näitä yhdisteitä. Tutkimusta tehdään, jotta ymmärretään vieläkin paremmin, mitä ne tekevät. Esimerkiksi sitä tarkastellaan, onko lektiineillä jokin rooli tulehduksellisten suolistosairauksien ja keliakian tai autoimmuunisairauksien taustalla. Se, että ne yksin niitä aiheuttaisi, on kyllä varsin epätodennäköistä.
Täysjyväviljat on liitetty lukuisten sairauksien ennaltaehkäisyyn, sillä viljojen kuitujen tiedetään parantavan elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa, pitävän huolta suolistomikrobistosta, alentavan verenpainetta ja tulehdustekijöitä. Lektiini-teoria tuntuu tässä valossa aika kaukaa haetulta.
Ruokavalio on perustellusti perusteeton, sillä lektiinit, joista osa on tutkitusti ihmiselle haitallisia – jopa myrkyllisiä – määriä esimerkiksi raaoissa pavuissa, pilkkoutuvat, kun ruokaa laitetaan oikein. Pavut tulee aina liottaa ja keittää huolellisesti kypsäksi. Niitä ei syödä raakana. Viljaruoat ovat nekin muokattu syötävään muotoon kypsennyksen, hapatuksen ja idättämisen kautta (ehkä jopa kaikkea näistä). Verrataan tätä nyt vaikka lempisieneni korvasienen käsittelyyn: Se tulee ryöpätä huolellisesti useita kertoja ennen ruoaksi valmistamista. Käsittelyn jälkeen voi herkutella huoletta. Sama pätee lektiinipitoisiin ruokiin.
Lektiinitöntä ruokavaliota promoavat ovat mitä ilmeisemmin jättäneet tutkimustietokanta Pubmedin käytön väliin. Hakuruutuun kun alkaa kirjoittaa sanaa “lectin” tulee ehdotuksia muun muassa näillä termeillä: “lectin anticancer” ja “lectin antiviral”. Tästä nyt ei ole kauhean pitkä matka siihen, että käy selväksi, että lektiineillä näyttäisi olevan myös terveyshyötyjä. (Ja tähän se jokaisen ravitsemustieteiljän lempilause: “Lisää tutkimusta tarvitaan…”)
Huvittavinta oli, että samana päivänä, kun näitä lektiinisatuja luin, osui silmiini uutinen Helsingin Sanomissa, jossa kerrottiin, miten tomaatti, tuo lektiinipitoinen koisokasvi, näyttää hiiritutkimusten mukaan ehkäisevän ihosyöpää. Liekö lektiinien ansiota.
P.S. Ja laajemmin tomaattien terveysvaikutukissta ja etenkin niiden antioksidanteista tässä Helsingin Sanomien jutussa.
P.P.S. Ruokamysteereissä lektiini-asiaa on pureskeltu kappaleessa “Onko soijasta enemmän hyötyä vai haittaa?”