Kun naapurimaassa lisätään kasviksia makkaraan, lanseerataan Suomessa Isoa Lerssiä
Toistaiseksi Suomen tämän kesän kohutuin grillimakkarauutuus on Iso Lerssi. Tuotteen innovaatio oli koko eli se on tavallista makkaraa isompi.
Huoh. Toisissa maissa makkarabisnestä viedään onneksi toiseen suuntaan.
Ruotsissa huoltoasemaketju Preem on lähtenyt mukaan pelastamaan maailmaa ilmastoystävällisemmällä makkaralla. Perusmakkaraan verrattuna tuotteessa on puolet vähemmän lihaa ja tilalle on laitettu mm. porkkanaa ja chia-siemeniä.
Myös lihaisista tuotteista tunnettu Scan on pistänyt kasviksia peliin. Korvish ja Järpish markkioidaan puolittaisina kasvistuotteina eli lihan ohella mukana voi olla vaikka palsternakkaa ja perunaa. Toki kasvisten lisääminen tuotteisiin, joissa niitä normaalisti ei ole, näkyy myös Suomessa: kaupan hyllyltä voi ostaa esimerkiksi kasviksia sisältävää tuorepastaa tai leipää.
Saksassa lihabisnes ei ole tyytynyt vain lihan vähentämiseen tuotteissa. Rügenwalder Mühle -yritys lanseerasi vuonna 2014 vain kasviksia sisältävän leikkeletuotesarjan. Yritys uskoo, että tänä vuonna kasvisversiot ovat yrityksen liikevaihdosta jo 30 prosenttia.
Maito- tai lihatuotteita korvaavat kasvispohjaiset versiot ovat siis nyt hyvä bisnes, jonka odotetaan myös kasvavan kohisten.
Joko ensi kesänä suomalaisetkin lihatalot tuovat markkinoille kasvisversioita tai edes kasviksilla höystettyjä versioita? Makkaroiden lihapitoisuuden tai koon kasvattaminen ei ole enää trendikästä.