En ole oikein päässyt sisälle kännykkäsovellusten maailmaan, vaikka olen lähemmäs kymmentä kokeillut aina päivän tai pari. Sitten on innostus uuvahtanut. En ole sovelluksia vastaan mitenkään, mutta koen ne itselläni enemmän kuormittavana kuin auttavana. Asiakastyötä varten toki tunnen joitain ja osaan niistä kertoa, jos asiakas niitä haluaa käyttää.
Siksi suhtauduin skeptisesti Dr Greger’s Daily Dozen – sovellukseen, johon törmäsin seikkaillessani Nutritionfacts.org – sivustolla. Katselen sieltä mielelläni humoristisia videoita ruoan terveysvaikutuksista. Harvoin jaksan innostua solutason nippelitiedoista, mutta Nutritionfactissa nämä asiat kerrotaan niin innostavasti, että kiinnostus tarttuu. Välillä jutuissa nostetaan ehkä vähän turhan iso haloo yksittäisistä tutkimuksista, mutta ei niin paljon, että se häiritsisi.
Daily Dozen (suom. päivittäinen tusina) pohjaa How not to die – kirjaan, joka on lääkäri Michael Gregerin kirjoittama. Latasin sen juuri Kindlelle, joten en vielä pysty sitä kriittisesti analysoimaan.
Daily Dozen on lapsellisen yksinkertainen ja helppo käyttää. Nopeus on valttia myös. Raksi ruutuun menetelmä ei kauaa vie. Joskus syötän tietoja pitkin päivää, joskus päivän lopuksi. Sovellus on ilmainen ja kielenä on englanti.
Orjallisesti en ole annosmääriä noudattanut, vaan käytän sovellusta enemmänkin suurpiirteisesti tarkistuslistana monipuolisuuden varmistajana. Toisaalta monia ruokaryhmiä syön enemmän, vaikkapa kasviksia, hedelmiä ja marjoja tai pähkinöitä.
Esimerkki näkymästä. Tässä ei näy kaikki ruokaryhmät.
Kiva, että on konkreettiset esimerkit lajeista. Ruoka-aineiden kohdalla on sama juttu. Selvät annokset ja perään pitkä litania vaihtoehtoja.Ei ammattilainenkaan vielä ole päässyt täydelliseen suoritukseen. 😉
Lisätietoja kaipaavalle löytyy taustatietoja ja perusteluja tutkimusviitteineen siitä, miksi suositus on sellainen kuin on. Nämähän eivät ole minkään virallisen tahon suosituksia, vaan sellaisia, johon Michael Greger on päätynyt lukiessaan ravitsemustietoutta vuosien varrella. Olen hyvin samoilla linjoilla hänen kanssaan. Välillä tosin tuntuu, että hän ei aina muista, että kaikki eivät näin mallikkaasti kasvis- tai vegaaniruokavaliota noudata, jolloin ruokavalio ei suinkaan tuo terveyttä, vaan voi olla haitaksi. Periaate on siltikin hyvä.
Tällaiselle kaloreita kammoavalle ja ruokavalion laatua painottavalle ravitsemusterapeutille Daily Dozen sopii oikein hyvin. Seuranta on niin kevyttä, että se ei pääse ahdistamaan eikä vaivaamaan. Kaikissa paljon seurantaa vaativassa on herkästi liian kontrollin vivahde, jota kammoan. Liika kontrolli kun on usein ongelma, ei ratkaisu oli kyseessä sitten liika tai liian vähäinen syöminen.
Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)
Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.
Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.
Mistä syömishäiriöt syntyvät?
Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. “Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.
Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.
Altistaako veganismi syömishäiriöille?
Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se “palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.
Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien “turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.
Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan “lupa” kontrolloida.
Näkemyksiä potilastyöstä
Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.
Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.
Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.
(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )
Kannanottoa odotellessa
Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.
Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?
Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.
Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme “hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen “leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.
Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).
Tammikuu ja sen myötä Vegaanihaaste on nyt ohi. Kirjaan nyt ylös Vegaanihaasteen plussat, miinukset ja opitut asiat.
Ensiksi tunnustan, että suuhuni meni myös eläinperäisiä tuotteita. Tätä tapahtui silloin, kun söin lapseni jämiä (kahvilassa tilattu runebergintorttu ei hänelle maistunut jne., ja hävikki olisi mielestäni suurempi synti kuin se, että minä söin jämät) sekä seminaarimatkalla Tallinnassa (etukäteen välittämäni toive vegaaniruoasta ei ollut mennyt perille).
Toiseksi käyn mielelläni kahviloissa ja ravintoloissa. Jos sitä en harrastaisi, Vegaanihaaste olisi ollut tosi helppo. Kotona on vaivatonta olla vegaani.
Kotiruoan kokkaus oli yhtä vaivatonta kuin ennen haastetta. Olen laittanut vegaanista ruokaa paljon jo ennen haastetta ja korvannut maitotuotteet vegaanisilla versioilla. Uusia reseptejä en oikeastaan ehtinyt kokeilemaan, vaikka se oli mielessä. Suurin muutos oli kalaruokien jättäminen pois.
Jouduin katsomaan maailmaa ensimmäistä kertaa oikeasti ruokarajoitteisen silmin. Lihattomuus on vuosien ajan ollut todella helppoa ja raskausajan pienet ruokarajoitteet yksinkertaisia. Vegaanikuukauden aikana hahmotin, miten hankalaa kahviloissa ja ravintoloissa voi olla, jos joutuu kyselemään ainesosista tarkemmin. Vaikka ravintola kertoisi tiedon mielellään, en mitenkään nauti siitä, että minun pitää kysyä raaka-aineista sen sijaan, että voisin vain napata sen tuotteen, joka vaikuttaa houkuttelevalta.
Tajusin, miten vähän kahviloissa on esimerkiksi hummuksella tai tofulla täytettyjä leipiä tai vegaanisia, makeita pullia tai kakkuja.
Tajusin, että monessa kahvilassa saa kasvipohjaisen kahvimaidon, mutta se vain pitää aina tajuta pyytää. Olisivatpa kahviin tarkoitetut kasvimaidot tavismaidon vierellä tiskissä, niin varmasti moni ottaisi kasvipohjaista versiota, kun sitä ei erikseen tarvitsisi pyytää.
Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa vegaaniruokavalioni huomioitiin hyvin sekä seminaaripaikassa että iltatapahtuman hotelliravintolassa.
Säästin rahaa. Yleensä syön lounaat ravintolassa, mutta nyt otin usein eväitä mukaan, sillä totesin, että vegaanista ruokaa en välttämättä saa vakiopaikoissani. Tai jos saan, siinä ei välttämättä ole esimerkiksi proteiinia.
Muistin itujen kasvatuksen. Olen ennenkin idättänyt papuja, mutta aina se pääsee unohtumaan. Vegaanihaaste toimi hyvänä kimmokkeena idättämiselle, ja myös nelivuotias naposteli jonkun verran mungpavun ituja. Vinkkinä siis pienten lasten vanhemmille: niissä iduissa on tuoreiden herneiden makua, ja aika moni tenava tykkää herneistä.
Muutamia uusia, houkuttelevia reseptejä tuli vastaan Vegaanihaasteen uutiskirjeessa ja Facebook-ryhmässä.
Hotelliaamiaisella ei tullut ähkyä, koska aamupala väistämättä rajoittui pienempään valikoimaan. (Tallinnan hotellille plussaa hyvästä hummuksesta ja automaattisesti tarjolla olleesta soijajuomasta, Hämeenlinnassa taas oli hyvää puuroa ja marjoja).
Miinukset:
Ruokailun rajoittaminen aiheuttaa minulle pientä stressiä. En pidä siitä tunteesta, kun joudun pohtimaan, että saankohan napattua kaupungilta järkevää välipalaa vai ei. Korvapuustien kutsu tuntuu todella houkuttelevalta, kun niistä joutuu kieltäytymään.
Jouduin välillä kuljettamaan mukana varaeväitä: soijakaakaota, pähkinäpussia, banaaneja jne. Tottumattomalle hieman rasittavaa.
Päivän hengähdys lounaan äärellä ravintolassa muuttui lounaan lämmittämiseksi työpaikan mikrossa. Vähän tylsää, vaikka säästikin rahaa.
Sain tarpeekseni raakakakuista. En niistä erityisesti ole ennenkään pitänyt, mutta usein ne ovat kahviloissa ainoa makea, vegaaninen vaihtoehto. Syön ennemmin pullaa tai kakkua.
Koin itseni välillä hankalaksi asiakkaaksi, joka pyysi sellaista, jota ravintolalla ei ollut.
Tallinnan parin päivän seminaarissa söin kalaa ja hieman juustoa, koska pelkällä vegaanisella ruoalla olisin joutunut tyytymään lähinnä leipään, perunaan ja höyrytettyihin kasviksiin.
Neutraalit havainnot:
– Nälkää en nähnyt, mutta en ollut myöskään energisempi tai jotain muuta positiivista.
Lopputulos:
Jatkan vegaanipainotteisella ruokavaliolla kotioloissa ja kasvissyöjänä muualla. Syön jatkossakin erityisesti kotimaista kalaa. Kahviloissa ja ravintoloissa aion nyt suosia ja kysyä aktiivisemmin vegaanisia vaihtoehtoja.
Vegaanista pizzaa saa Helsingissä nykyisin monessa paikassa. Putte’sin härkispizza oli juuri loppunut, kun saavuin ravintolaan. Niinpä söin valkosipulisen pizzan.
Normaali arkiruokakokkaukseni oli pitkälti sitä samaa, mitä ennen vegaanihaastettakin. Pinaattilettuihin laitoin myös hernejauhoja. Koska oma haasteeni hyväksyi myös hyönteisperäiset tuotteet (ns. entoveganismi), makeutin puolukkasoseen hunajalla.
Raakakakkuja, etenkään kookosvivahteilla, en halua syödä enää koko loppuvuonna. Aloin arvostaa kahviloita, joiden vegaanitarjonta on muutakin kuin raakaversioita. Onneksi kasvipohjaisia maitoja löytyi yleensä aina kahvin joukkoon.
Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa (olin siis töissä eli mehiläishoitajien Talvipäivillä) ruokailut hoituivat mallikkaasti. Molemmille kahvitauoille minulle oli varattu omaa pullaa.
Kertailin ekassa osiossa, miten vegaanihaaste sujuu, kun on tarpeen huomioida myös erityisruokavaliotarpeet – minun tapauksessa herkkävatsaisuus.
Lapin reissusta palattu ja tässä vähän fiiliksiä vegaanihaasteen sujumisesta siellä. Toinen viikkohan lähti ikävissä merkeissä liikkeelle, sillä ennen matkaa nautittu härkispatahan laittoi pakin niin pahasti sekaisin, että siitä toipuminen vei nelisen päivää. Pienessä jaetussa yksiössä tämä on aidosti ongelma. Voitte kysyä matkaseuralaiselta, joka onnekseni on yksi läheisimmistä ystävistäni jo vuosien takaa. Muuten olisi ehkä huumori loppunut alkuunsa.
Onneksi suolisto rauhoittui ja loppureissu, eli viikko vielä siihen päälle, meni erittäin hyvin vatsavaivojen osalta. Oikeastaan niitä ei ikinä tule, jos teen itse ruoat ja liikun ja nukun hyvin. Kuten sitä tapaa lomalla tehdä.
Matkalla tapahtui pari tahallista joustoa ruokavaliosta ja pari, jotka tapahtui vähän huomaamatta.
Tahalliset oli haukkaus kaverin munkista, oma munkki hirveässä nälässä (tarjolla vain pullia ja lihaisia ja kalaisia leipiä) sekä kasvispizza juustolla (hirveässä nälässä tämäkin), lusikallinen remoulade-kastiketta ranskisten kanssa.
Vahingossa taas nautin wasabipähkinän, jonka vegaanisuudesta ei varmuutta ja joku muukin juttu, jota en edes nyt muista.
Tiiviisti fiilikset on, että ei ollut ihan helppoa, jos halusi syödä ulkona yhtään mitään. Lisäksi aina pitäisi varautua ja syödä ennakkoon. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset haasteen suhteen, sillä koin ruokavalion rasitteena matkalla muutamastakin syystä. Ensinnäkin, ei ole kiva syynätä jokaista suupalaa. Toisekseen, haluaisin tukea paikallisia yrittäjiä ja pelkän teen tai mehun litkiminen tuntui jotenkin nololta. Kolmanneksi, kaipaan kalaa ja kaipaan joustoa. Kotivegaanius ei ole mikään ongelma ja se oli helppoa myös Lapissa, koska pääosan aterioista laitettiin itse. Samalla tuli testattua niin herkkullinen oumph kui kummalliset soijapallurat, jotka ei kyllä mene jatkoon, sillä rakenne oli epämiellyttävä ja maku täysin mitätön. Vegaanijuusto ja -leikkeleet eivät myöskään ole mitään erityisiä makuelämyksiä, mutta suolaisuudessaan olivat ihan kiva vaihtelu eväsleivissä. Maapähkinä-hillo oli kyllä parempi.
Ehkä vähän hassu fiilis, että Vegaanihaasteen sivuilla hehkutetaan ja hypetetään ja itse en oikein noita fiiliksiä voi jakaa. Sinällään hyvä huomata, että linjanveto syödä kalaa on minulle aivan hyvä ja riittävän ekologinen ja minun omatuntoni mukainen. Tosin myönnän, että munkkilipsumisesta tuli vähän morkkis haasteesta lipsumisen suhteen – ei missään nimessä muuten.
Hiihtoretkeläiselle maistuu. Onnellinen ilme johtuu myös siitä, että rakastan talviliikuntaa yli kaiken.Ranskiksia ja bisseä = lomaruokaa
Hesestä soijasuikaleita, ranskiksia, fruitie ja megakahvi. Kelepas hyvinkin! Saatan syödä huvikseen joskus muulloinkin.
Uteliaille lopuksi vielä muutaman päivän ruokapäiväkirjanpidot. Joillekin kollegoille on vissiin iso paikka kertoa syömisistään, mutta mulle tää ei kyllä oo mikään salattava juttu tai mitenkään kynnyskysymys. Mainittakoon, että ranskalaisia söin 10 päivän aikana usein, koska a) kulutus oli melkoista b) ne tuntui varmimmalta (toivottasti) vegaani-vaihtoehdolta.
Tämä on paras, mihin pystyn. Neljä päivää. En tajua, miten jotkut ihmiset jaksaa kirjata ruokiaan ylös (tai muuten seurata syömistään) yhtään tämän pidempään. Nämä oli nyt ne siistit päivät, jolloin ei tullut joustoja.
Päivä 1
Aamupala junavaunussa
2 mega mukillista kahvia (saatoin vähän innostua Lappiin pääsyn kunniaksi)
1 pillikaurajuoma
1 lautasellinen kaurapuuroa, muutama mustikka, sokeria
Ensimmäinen viikkoa vegaanihaastetta takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa viikon sujumisesta. Varoitus: sisältää sekä ruoka- että suolistopuhetta, mahdollisesti samassa lauseessa.
Mari kirjoittelikin jo aiemmin, että olemme mukana ja kuvaili vähän omaa ruokavaliotaan. Molempia yhdistää tilanteessa se, että kotioloissa syömme hyvin pitkälti vegaani-ruokavaliota mukaillen (plus molemmilla kala). Minulla haastetta lisää ulkona syödessä se, että minulla on ärtyvä suoli ja sen kurissa pitämiseen joudun hyödyntämään FODMAP-ruokavaliota.
Totuttelua
Suoritin laskeutumisen haasteeseen jo oikeastaan joulu-pyhien aikana muiden ruokien paitsi kalan osalta. Tein laatikot vegaanisena (Vegaaniliiton reseptejä mukaillen) ja itselleni murevaa ja herkullista seitankinkkua (Chocochilin ohjetta reippaasti mukaillen). Ensisijaisesti etsin vegaanista myös ravintoloissa. Esimerkiksi kuopiolaisessa Panzassa sai herkutella burritobuffetissa oikein maistuvasti!
Sinällään aihe on tuttua juttua, koska ravitsemusterapeutin vastaanotollani vegaani-FODMAP-ruokavalio ei ole harvinaisuus ja sen toteuttaminen sujuu asiakkailtani yleensä ihan mallikkaasti ja monipuolisesti.
Helppo vegenakki!
Kotioloissa maitotuotteita ei juurikaan ole muutenkaan käytössä, joten tämän viikon ostoskori näytti samalta kuin aiemminkin. Tofua, soija- ja kaurajuomaa, Yosa sporteja, soijarahkaa, härkistä, vegaanista jäätelöä… sekä roppakaupalla kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kvinoaa, kauraa ja muita viljatuotteita, tahinia ja maapähkinävoita olikin jo kotona.
Ravintoloissa syöminen
Söin viikolla useampaan otteeseen ravintolassa tai kahvilassa, koska ystäväni pikkusisko oli Australiasta asti tullut vierailulle. Hän, kuten useimmat australiaiset, on hyvin rento, joten paikat valikoitui sen mukaan, mistä minä saan syömistä. Hieman haastetta vegaani-pyynnöt kuitenkin aiheuttivat.
Design-museon kahvilan herran mukaan vegaani-villitys on jo old news, että heillä ei minulle tarjottujen mandariinien ja raakapatukoiden lisäksi ollut muuta tarjolla. Nihkeä asenne oli kyllä oikea syy kannoilla kääntymiselle. Panimoravintola Bryggerissä taas olisin saanut salaattia, josta oltaisiin jätetty juusto pois. Kysyin, että saako jotain muuta juuston tilalle. Kuulemma muita kasviksia. Jäi päivällinen syömättä.
Sen sijaan Rosterissa, Sandro Kalliossa, Berggassa ja Löylyssä olen syönyt tällä viikolla erinomaisesti! On ollut VEEFiä (Sandron omaa seitanin tyyppistä proteiinipitoista mureketta – näin muistan jostain lukeneeni, mutta nyt en kyllä löydä tarkempaa selitystä…) ja nyhtökauravoileipää. Hullua tässä on se, että monesti vegaaniset herkut eivät löydy listalta vaan niitä pitää erikseen pyytää. Bergga-kahvilan vegaaninen ja gluteeniton kakku oli erityisen mieltä lämmittävä, koska vehnän syönti ei tunnu hyvältä sisuskaluissa useana päivänä peräkkäin.
Pueblossa sain juustosekoilun jälkeen vegaaniset tacot eteeni. Se vähän harmitti, koska jäin miettimään, että minkö juustoiset versiot nyt sitten hävikkiin, mikä on itselleni ruokasynneistä suurin. Kasvisravintola Silvopleessä juhlittiin vegaanihaastetta sillä, että tarjolla oli voin sijasta öljy-balsamico -seosta. Minusta tämä oli kiva ele! (Miinusta kuitenkin Silvopleen älyttömän suolaisesta ruoasta – terveysimago ottaa tästä vakavaa iskua!)
Yritin noukkia Silvopleen buffetpöydästä FODMAP-ystävällisiä valintoja, mutta joku ruoka ärsytti ja ilta ei nyt ihan kivutta sujunut. Valitettavasti suoliston murinat ja mahan kivistelyt ovat hyvin yleinen seuraus ravintolavierailuista, myös tämän viikon maullisesti hyvistä paikoista. Sipuli ja valkosipuli tahtoo päätyä aina vegaanisiin annoksiin, joten tämä yhtälö on kyllä aika haastava pidempään kuin kuukauden. Monesti syön ravintoloissa kalaa – alkuperän ensin urkittuani. Ja ei, en oikeasti jaksa alkaa selittämään, mitä kaikkea voin ja en voi syödä joka kerta, kun syön ravintolassa. Toiveena tietysti olisi, että voisin tilata vegaanisen FODMAP-annoksen ja keittiössä tajuttaisiin, mikä se on. Ehkä viimeisellä viikolla käyn jossain ravintolassa testaamassa kokin kärsivällisyyttä!
Öljy ja balsamico sopii paremmin kasvisravintolan linjaan kuin voi.
Löylyn nyhtökauravoileipä
Berggassa sai suun makeaksi. Taustalla kauramaito-cappuccino.
Bug nug – perjantai
Joustin tahallisesti ruokailuissa perjantaina, sillä ystäväni, hyönteiskokki Topi Kairenius, oli luvannut tarjoilla vieraalleni ja minulle hyönteisiä. Topi kärsivällisesti valmisti linssi-sirkkajauho-nugetteja ilman kananmunaa, mutta pannulla käytetyt sirkat ja kuhnurintoukat olivat saaneet öljyä ja voita niskaansa. Maistelin silti muutaman. Juureksille laitoin tahallani hunajaa, koska se hyönteisperäisenä kuului mielestäni illan teemaan.
Maullisesti mainiota kotimaista härkistä olen syönyt muutamaan otteeseen ja etenkin ensimmäisen kerran jälkeen olin jo intoilla, että tuote sopii suolistolleni, mutta pahasti vaikuttaa nyt siltä, että ainakin annostelu pitää pitää hyvin maltillisena, jotta kivuilta ja vessassa ramppaamiselta vältytään.
Härkispata oli kyllä herkullista, vaikkakaan ei kivutonta.
Onnekseni rakasta tofua, sillä se sopii ärtyvälle suolellenikin hyvin. Se menee sellaisenaan leivän päällä, salaatissa, tofukokkelissa, wokeissa, smoothiessa… kaikki käy. (Pehmeä tofu sisältää FODMAP-yhteistä melko paljon, mutta kova tofu sopii. Tämä johtuu siitä, että FODMAP-yhdisteet liukenevat veteen ja mitä kuivempi tofu, sitä paremmin sen pitäisi herkkäsuolistoisille sopia.) Pavut ja linssit menee kyllä pieninä määrinä sellaisenaan. Apteekista saatavat alfagalaktosidaasi-entsyymit kulkevat aina matkassani, sillä otan niitä aina näiden aterioiden yhteydessä lieventääkseni oireita. Tällä viikolla tacojen ohessa tuli syötyä muun muassa mustapapuja, jotka ovatkin mielestäni hyvin herkullisia. Samoin linssejä söin muutamaan otteeseen. Kikhernepastaa on hyvä pitää kotona varalta, jotta saa kasvisten kanssa pikasesti ruokaa. Monesti sekoitan joukkoon riisinuudeleita. Keräilen ja kehittelen reseptejä tässä kuun aikana ja laitan niitä sitten kotisivujeni puolelle.
Uusi viikko, uudet haasteet. Olen lähdössä yöjunalla kohti Lappia ja siellä pysyn reilusti kuun puolivälin paremmalle puolelle. Nyt siis selvitetään, miten onnistuu vegaani-FODMAP -ruokavalio pohjoisessa! Hostellin henkilökunta jo Instagram-kyselelyihin vastasi, että paikalliselta kauppiaalta pitäisi löytyä hyvä valikoima minulle sopivia tuotteita. Katsotaan, mitä tästä tulee – vähän kyllä jännittää!
Kun Suvi Auvinen ehdotti minulle ja Leenalle tammikuun Vegaanihaasteeseen osallistumista, siihen oli helppo vastata myöntävästi. Me molemmat syömme joka tapauksessa pitkälti vegaanisesti erityisesti kotioloissa, joten suuria ruokamuutoksia ei edes tarvitse tehdä. Omaan joulupöytäänikin tein esimerkiksi elämäni ensimmäisen seitankinkun, joka onnistui aika hyvin.
Kotioloissa vegaanisapuskan tekeminen ja syöminen on jo niin tuttua, että se menee helposti.
Vegaanihaaste, täältä tullaan! Saa nähdä, tuleeko Helsinkiin myös lunta. (Kuva: Henna Aaltonen)
Mutta entä kodin ulkopuolella?
Syön usein lounaan etelähelsinkiläisessä ravintolassa tai nautin kahvilassa jotain hyvää kahvin seurana. Näissä aiemmin vaatimukseni on ollut lähinnä lihattomuus ja kalojen jonkinasteinen eettisyys. Nyt Vegaanihaasteen myötä tietysti jäävät kala-ateriat, mutta samalla myös esimerkiksi ne annokset, joihin on käytetty juustoa tai muita maitotuotteita tai kananmunia. Tässä siis pitää muistaa olla tarkkana ja kysellä ainesosista. Kahvimaidon olen jo onneksi oppinut pyytämään soijamaitona.
Tästä syystä olin hyvin ilahtunut, kun huomasin, että Vegaanihaasteeseen on nyt kannustettu mukaan myös ravintoloita. Yksi on kotini lähellä sijaitseva Meilahden Bistro Cumulus. Olen noutanut kyseisestä ravintolasta usein ResQ-hävikkilounaita, ja nyt odotan suurella mielenkiinnolla vegaanista tarjontaa. Toki moni helsinkiläisravintola tarjoaa vegaanisia vaihtoehtoja jo automaattisesti, mutta mahtavaa olisi, jos yhä useampi laittaisi listoilleen pysyvästi useamman vegaanisen vaihtoehdon.
Onneksi minulla ei ole allergioita tai muita ruokavalioon liittyviä rajoitteita, joten niitä ei tarvitse miettiä. (Leenalla on sen sijaan kaikenlaista herkkään vatsaan liittyvää, joten hän ei voi vedellä esimerkiksi papuja ja kikherneitä samalla tavalla kuin minä.)
Mutta yksi eläinperäisten tuotteiden ryhmä jää tammikuuksi elämääni: hyönteisistä peräisin olevat tuotteet. Olen töissä Mehiläishoitajain liitossa ja hunajasta luopuminen olisi kohdallani lähinnä outoa. Koen, että suomalainen mehiläishoito on hyvin mehiläisystävällistä ja lisäksi mehiläisten tekemä pölytystyö on tärkeää ruoantuotannolle ja luonnon monimuotoisuudelle. Hunaja on siis mielestäni eettisesti ja ekologisesti oiva makeuttaja. Vegaanien hunajasuhteesta olen kirjoittanut myös työblogiini: monelle vegaaniksi itsensä mieltävälle hunaja on hyväksytty tuote.
Jos Vegaanihaaste yhtään kiinnostaa, niin mukaan vaan rohkeasti: nettisivuilta voi valita itselleen myös mentorin, joten tukea ja vinkkejä on taatusti reilusti tarjolla.
