Eettisyys arkistot - Ruokamysteerit

Onko maitolitran ja kaurajuoman hiilijalanjälki sittenkin yhtä iso?

by Mari Koistinen 08. joulukuun 2018 Eettisyys, Ilmastovaikutus, Juomat 4

HUOM! Aihe on saavuttanut varsin paljon huomiota. Tekstin lopussa päivityksiä.

Tällä viikolla Twitterissä nousi keskustelua Luonnonvarakeskus Luken uudesta nettitekstistä, jossa kerrottiin ruokavalion ympäristövaikutuksista. Hämmennystä herätti maitoon liittynyt näkemys:

“Nykyisin lehmien maitotuotos on niin suuri, että esimerkiksi ilmastovaikutus maitolitraa kohden on varsin maltillinen, suuruusluokaltaan 1 kilogramma CO2-ekv* (hiilidioksidiekvivalentti). Nykytietämyksen mukaan se on sama suuruusluokkaa kuin esimerkiksi kaurajuomalla.”

Ilmastovaikutusten laskennan tulokset vaihtelevat

Tuo Luken väite on ristiriidassa sen kanssa, mitä kasvi- ja eläinpohjaisista juomista yleensä on sanottu. Esimerkiksi Kausiruokaa-kirjassa (2011) kauramaidon hiilijalanjäljeksi on määritelty 0,6 kg / CO2-ekv ja kevytmaidolle 1,4.

Kirjassa kerrotaan, että kirjaa tehdessä kaurajuomien hiilijalanjäljesta ei oltu tehty tieteellistä tutkimusta, mutta Oatlyn juomaan liittyneessä tutkimuksessa oli todettu myyntipaikan vaikutus:

“Ruotsissa myytävän kauramaidon päästöt ovat kolmanneksen pienemmät kuin Saksassa ja Tanskassa, koska sähkön päästöintesiteetti on Ruotsissa huomattavasti alhaisempi. Suomen oloihin olemme käyttäneet Tanskan ja Saksan arvoa.” (s. 260)

Maidon hiilijalanjäljestä kirjan kirjoittajat toteavat, että se asettuu monissa tutkimuksissa yhden kilon tienoille, mutta eurooppalaisissa tutkimuksissa vaihteluväli on suurta. Erot johtuvat mm. laskentatavoista ja olosuhteiden ja tuotantapojen eroista. (s. 263)

Luken sivuille olleen tiedon antajana toimi tutkija Merja Saarinen, joka väittelee nyt maanantaina 10. joulukuuta elintarvikkeiden ilmastovaikutuksista ja ravitsemuksesta (erittäin tärkeä aihe, nostan hattua!). Hän kertoi kyselijöille Twitterissä, että osa lausuntoon käytetyistä lähteistä on ei-julkisia. Hän totesi lisäksi mm. seuraavaa:

“Kaikki jutun vastaukset perustuivat useampaan Luken tutkimukseen, niin maidon ja kaurajuoman vertailukin. Kyseessä ei siis ole mikään uusi yksittäinen hanke tai artikkeli.” (linkki)

“Valitettavasti en tunne Oatlyn laskentaa. Oma kommenttini perustui Lukessa tehtyihin LCA-tutkimuksiin. Ehkä tuotejärjestelmän rajauksissa eroa? Lukella koko ketju alkutuotannosta kauppaan. Prosessoinnilla melko suuri vaikutus eli energianlähdekin varmasti vaikuttaa.” (linkki)

Tutkimuksista edelleen tukea kasvipohjaisten juomien alhaisemmalle ilmastovaikutukselle

Luken toinen tutkija Juha-Matti Katajajuuri ilmoitti kaivelleensa tieteellisiä lähteitä kaurajuomien ilmastovaikutukselle. Hän linkkasi kahteen tutkimukseen.

Toinen niistä on Producing oat drink or cow’s milk on a Swedish farm – Environmental impact considering the service of grazing, the oppurtunivty cost of land and the demand for beef and protein.

Tämän tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että ilmastovaikutusta voidaan pienentää, kun vaihdetaan maidontuotanto kaurajuoman tuotantoon (“The climate impact can be reduced by producing oat drink instead of cow’s milk“).

Toinen Katajajuuren linkeistä vei tähän PDF-tiedostoon (“The environmental impact of vegan drinks compared to whole milk“). Sielläkin todetaan, että kasvipohjaiset juomat ovat ympäristövaikutukseltaan selvästi ekologisempia kuin täysmaito (huom: Luken sivuilla ei puhuta täysmaidosta):

“In summary it can be said that consuming vegan drinks instead of whole milk cuts the environmental impact in half, approximately”.

Lukella on siis ilmeisesti jonkinlaista omaa tutkimustietoa, jonka perusteella kaurajuoman ilmastovaikutus arvioidaan yhtä isoksi kuin lehmänmaidon, mutta maailmalta on tutkimuksia, joissa kasvipohjaiset ovat lehmänmaitoa ekologisempia.

Toisaalta Saarinen itse kommentoi Twitterissä myös sitä, että kaurajuoman valmistusprosessit ovat voineet kehittyä heidän keräämänsä tiedon jälkeen. Eli siis kun kaurajuoman valmistusmäärät kasvavat ja toiminta kehitetään, ilmastovaikutus todennäköisesti pienenee.

Ja kuten jo edellä todettiin, hiilijalanjälken laskentaan vaikuttavat myös muut tekijät.

Maitotuotteilla merkittävä rooli ruokavaliossa ja ilmastovaikutuksiin

“Ruokavalion ilmastovaikutuksessa maidolla ja maitotuotteilla on suuri merkitys suuren kulutusmäärän takia”, Saarinen muistuttaa Twitterissä. Luken sivuilla todetaankin, että vesi on kelpo ruokajuoma.

Aikoinaan eli vuonna 2010 blogasin siitä, miten Maito ja terveys ry hehkutti maidon voittaneen juomien ympäristövertailun, kun huomioitiin myös ravitsemuksellisia tekijöitä. Kyseisen tutkimuksen ongelma tosin oli se, että tutkimuksen maito oli D-vitaminoitua, kaura- ja soijajuoma sen sijaan täydentämättömiä. Kun kasvipohjaiset juomat ovat vitaminoituja, nousee niiden ravitsemuksellinenkin arvo (Ruokamysteerit-kirjaan Putkonen kirjoitti, että ravintoarvoltaan lähimmäs maitoa pääsee makeuttamaton, vitaminoitu soijajuoma). Eli tutkimus, jossa maito on vitaminoitua ja muut juomat eivät, on harhaanjohtava.

Vielä sana eettisyydestä

Kun näistä juomista ja niiden ympäristövaikutuksista sekä ravintoarvoista kirjoitetaan, mukana on monta näkökulmaa. Nyt ei siis näytä siltä, että ilmastomielessä tarvitsisi karsastaa kaurajuomaa kahvissa tai ruoanlaitossa.

Jos eettisyys painaa vaa’assa, kuten minulla, vaaka kallistuu vankasti kaurajuomaan.

Päivityksiä aiheeseen 13. joulukuuta:

Keskustelu aiheesta nousi laajemmin esiin, kun Yle julkaisi jutun juomien hiilijalanjälkilaskennasta. Juttu avasi hyvin laskennan monimutkaisuutta ja eri näkökulmia. Jutusta kuitenkin puuttui tieto kansainvälisistä tutkimuksista ja lisäksi Raision vertailutuotteena oli kauravälipalajuoma, ei kaurajuoma.

Sekä maitotuotteita että kaurapohjaisia tuotteita valmistava Kaslink julkisti 13. päivä oman tiedotteensa:
“LCA Consultingin tekemän hiilijalanjälkilaskennan mukaan Aito Kaurajuoman hiilijalanjälki kehdosta hautaan -laskentamallin mukaisesti on 0,3 kg CO2-ekv/kg.”
Eli Kaslinkin laskelmassa kaurajuoman hiilijalanjälki jää huomattavasti alhaisemmaksi kuin Luken laskelmissa.

Kirjalähde:
Kaskinen, Kuittinen, Sadeoja & Talasniemi. 2011. Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville. Teos, Porvoo.

Joko lopultakin raaka-aineiden alkuperät saataisiin ravintoloihin ja tuoteselosteisiin?

by Mari Koistinen 22. maaliskuun 2017 Alkuperä, Eettisyys, Liha 0

Viikonloppuna repesi esiin Brasilian lihaskandaali: pilaantunutta tai salmonellalla höystettyä lihaa on myyty ulkomaille vuosia. Sen jälkeen on vatvottu sitä, onko pilaantunutta lihaa tullut Suomeen vai ei ja kuinka paljon ja missä brasilialaista lihaa on mahdettu käyttää.

Nämä skandaalit ovat tietysti ikäviä monesta syystä. Mutta niiden hyvä puoli on se, että nostaa keskusteluun raaka-aineiden alkuperää.

Asuin vuonna 2011 Sveitsissä. Siellä nuhjuisemmassakin kebab-paikassa oli seinällä lappu, jossa kerrottiin lihan alkuperämaa. Vähän paremmissa ravintoloissa asiaan kuului, että ruokalistalla selvitettiin monien muidenkin tuotteiden alkuperää, toisinaan tuottajiin asti. Jogurttipurkissa voitiin kerrottiin, mistä ovat peräisin maito, luumut ja sokeri.

Alkuperämerkintöjen esiintuominen on yleistynyt Suomessakin. Esimerkiksi S-ryhmä ilmoitti vuonna 2012 ryhtyvänsä merkitsemään Rainbow-tuotteisiin vähintään pääraaka-aineen alkuperämaan. Myös eduskunnassa aiheesta on puhuttu vuosia sitten.

Mutta silti alkuperätiedot ovat edelleen yllättävän harvinaista. Pakollista alkuperän kertominen on vain joidenkin tuotteiden kohdalla.

Ymmärrän, että jos ravintola tai lihatuotevalmistaja käyttää brasilialaista tai thaimaalaista broileria, ei alkuperämaata tee mieli esitellä. Mutta nyt kannattaisi tuoda esiin, jos raaka-aineet ovat ovat lähempää kuin toiselta mantereelta.

Eikä kyse tietysti ole vain siitä, että raaka-aineen taustalla voi olla huijausta ja alkuperä pitäisi siksi kertoa. Raaka-aineiden alkuperien esiintuominen on osa vastuullista toimintaa.

Ostetaanko sieltä, mistä halvimmalla saadaan, piittaamatta eettisistä ja ekologisista vaikutuksista, vai painavatko valinnoissa muutkin tekijät?

Äskettäin avannut ravintola EGG kertoo mieluusti raaka-aineiden taustoista. Kananmunat tulevat Vaahteramäen tilalta, ja myös monet muut tuotteet ovat kotimaisia. Minulla oli ilo päästä maistamaan vegaanista annosta jo ennen ravintolan virallista aukeamista.

Kakkatofua ja ripaus oopiumia: ruokahuijauksille on vaarallisia muotoja

by Mari Koistinen 10. maaliskuun 2017 Eettisyys 0

Huom! Artikkelia muokattu 2019. Muokkauksesta tarkemmin tekstin lopussa.

Ruokaan öljyä katuviemäristä, tofun makua vessanpöntön vedestä ja huumaavia aineita ravintolaruokaan. Kiinalaiset elintarvikehuijaukset ovat hurjaa luettavaa. Ne eivät vain vie kuluttajien rahoja, vaan voivat myös aiheuttaa vakavia terveydellisiä haittoja.

Kiinan ehkä kuuluisimmassa vaarallisessa ruokahuijauksessa maitoon lisättiin melamiinia. Melamiini on kemiallinen yhdiste, jonka avulla voi näennäisesti nostaa ruoan proteiinimäärää. Se kuitenkin voi aiheuttaa virtsakiviä ja virtsarakon syöpää, ja tämän vuoksi monet melamiinimaitoa juoneet vauvat kuolivat.

Lisäksi Kiinassa on otettu katuviemäreistä öljyä, joka on käsitelty “ruokaöljyksi”. Kiinalaiset tuntevat tämän öljyn nimellä digouyou. Öljy sisältää myrkyllisiä yhdisteitä ja voi aiheuttaa vatsa- ja peräsuolisyöpää.

Perinteisen, pahanhajuisen tofuruuan, choudoufun, valmistukseen joku keksi nopean ja halvemman keinon. Halvassa valmistuksessa tofu fermentoidaan käytännössä ulostevedessä. Joskus marinointivettä on terästetty myrkyllisillä lisäaineilla.

Kiinan KFC:n osasta kanatuotteista on löydetty Sudan I -väriainetta, joka on myös vaarallinen, vahva myrkky.

Näistä edellämainituista tapauksista kirjoitti Yida Cai Kehittyvä elintarvike -lehdessä.

Äskettäin 35 catering-yritystä jäi kiinni oopiumin lisäämisestä ruokiin. Konstit on siis todella monet, kun asiakkaat halutaan koukuttaa oman firman palveluihin. Viini ei ollutkaan viiniä.

Kaiken tämän jälkeen ei ihme, että kiinalaiset eivät itsekään luota oman maansa ruokaan ja ruokateollisuuteen. En kyllä luota minäkään.

Miten suuri osa tapauksista jää pimentoon? Kuinka paljon tapahtuu vähäisempiä ruokahuijauksia, jotka ehkä havaitaan, mutta joissa ei ole isojen kohujen aineksia?

Jos Intiassa selvitetään, että pakatuista elintarvikkeista 20 prosentin taustalla jonkinlaista huijausta tai vähintään merkittävällä tavalla vääriä pakkausmerkintöjä, mikä luku on jossain toisessa maassa?

Ruokahuijauksilla on myös valitettavan pitkä ja likainen historia, ja tietysti ruokahuijauksia tapahtuu paljon kaikkialla, myös länsimaissa.

Halpaa oliiviöljy myydään kalliimpana, hevosta nautana, perushunajaa kaupataan arvostettuna manukahunajana tai lammas ei ole lammasta. Oreganon joukkoon nakataan oliivinlehtiä tai albaanialaisia tomaatteja myydään sisialaisina. Myös esimerkiksi kalojen väärentäminen on tavallista: ravintola saattaa myydää halpaa kalaa jonakin toisena, arvostettuna lajina, tai kalatuote voi sisältää uhanalaista haita.

Monet tapaukset eivät yleensä tuota suoraa terveydellistä riskiä useimmille kuluttajille, . Mutta tietysti nämä kaikki ovat huijauksia, joiden olemassaolo on hyvä tiedostaa.

Joku tekee bisnestä sillä, että myy jotain muuta kuin lupaa.

Suomessa ruokahuijauksia, ainakaan mitään vakavampaa, nousee esiin harvoin. Meillä on myös toimivaa valvontaa: esimerkiksi huonolaatuiset appelsiinit jäivät Tullin haaviin tammikuussa.

Yksi hyvä syy lähiruoan suosimiseen onkin tietysti se, että ruoan taustat on helpompi selvittää.

Kiinalaisen valkosipulin kasvatusolosuhteista tai viljelmillä työskennelleiden ihmisten kohtelusta minun on käytännössä mahdotonta saada täyttä selkoa. Kotimaisen tuotteen kohdalla tieto on saatavilla paljon helpommin.

Minä olen erittäin etuoikeutettu, sillä minulla on mahdollisuus valita ruokani. Tätä mahdollisuutta ei ole suurella osalla maailman ihmisistä.

Minulla on suuri etuoikeus asua korkean ruokaturvallisuuden maassa, jossa esimerkiksi huonot appelsiinit voivat jäädä Tullin haaviin.

Lähde tekstin alussa mainittuihin kiinalaisiin ruokahuijauksiin:
Yida Cai. 2016. Kiinassa elintarvikkeiden turvallisuusongelmiin on alettu puuttua. Kehittyvä elintarvike 5/2016, 41.
Yida Cai on kotoisin Kiinasta ja on ollut Suomessa vuodesta 2013. Hän suorittaa maisteriopintojaan elintarviketieteissä Helsingin yliopistossa.

Lisätietoja esim. EU-komission ruokahuijauksia ja -väärennöksiä käsittelevästä kuukausikirjeestä.

Päivitys helmikuussa 2019:
Tekstissä oli viittaus Hesarin uutiseen muoviriisilastista. Tarkemmat analyysit kuitenkin osoittivat, ettei riisissä ollut muovia. Syötäväksi se ei silti kelvannut, sillä sen laatu oli surkea. Muoviriisitapaukset vaikuttavat olevan huhupuhetta.

Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

by Leena Putkonen 13. helmikuun 2017 Eettisyys, Kasvis, Veganismi 5

Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)

Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.

Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.

Mistä syömishäiriöt syntyvät?

Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. “Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.

Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.

Altistaako veganismi syömishäiriöille?

Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se “palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.

Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien “turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.

Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan “lupa” kontrolloida.

Näkemyksiä potilastyöstä

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.

Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.

Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.

(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )

Kannanottoa odotellessa

Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.

Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?

Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.

Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme “hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen “leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.

Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: https://www.eatingdisorderhope.com/information/anorexia/vegan-vegetarian-relationship-rates

Kuva: Carlos Porto, FreeDigitalPhotos.net

#vegaanihaaste + FODMAP

by Leena Putkonen 08. tammikuun 2017 Eettisyys, Ilmastovaikutus, Kasvis, Veganismi, Yleinen 1

Ensimmäinen viikkoa vegaanihaastetta takana ja ajattelin tehdä yhteenvetoa viikon sujumisesta. Varoitus: sisältää sekä ruoka- että suolistopuhetta, mahdollisesti samassa lauseessa.

Mari kirjoittelikin jo aiemmin, että olemme mukana ja kuvaili vähän omaa ruokavaliotaan. Molempia yhdistää tilanteessa se, että kotioloissa syömme hyvin pitkälti vegaani-ruokavaliota mukaillen (plus molemmilla kala). Minulla haastetta lisää ulkona syödessä se, että minulla on ärtyvä suoli ja sen kurissa pitämiseen joudun hyödyntämään FODMAP-ruokavaliota.

Totuttelua

Suoritin laskeutumisen haasteeseen jo oikeastaan joulu-pyhien aikana muiden ruokien paitsi kalan osalta. Tein laatikot vegaanisena (Vegaaniliiton reseptejä mukaillen) ja itselleni murevaa ja herkullista seitankinkkua (Chocochilin ohjetta reippaasti mukaillen). Ensisijaisesti etsin vegaanista myös ravintoloissa. Esimerkiksi kuopiolaisessa Panzassa sai herkutella burritobuffetissa oikein maistuvasti!

Sinällään aihe on tuttua juttua, koska ravitsemusterapeutin vastaanotollani vegaani-FODMAP-ruokavalio ei ole harvinaisuus ja sen toteuttaminen sujuu asiakkailtani yleensä ihan mallikkaasti ja monipuolisesti.

Helppo vegenakki!

Kotioloissa maitotuotteita ei juurikaan ole muutenkaan käytössä, joten tämän viikon ostoskori näytti samalta kuin aiemminkin. Tofua, soija- ja kaurajuomaa, Yosa sporteja, soijarahkaa, härkistä, vegaanista jäätelöä… sekä roppakaupalla kasviksia, juureksia ja hedelmiä. Kvinoaa, kauraa ja muita viljatuotteita, tahinia ja maapähkinävoita olikin jo kotona.

Ravintoloissa syöminen

Söin viikolla useampaan otteeseen ravintolassa tai kahvilassa, koska ystäväni pikkusisko oli Australiasta asti tullut vierailulle. Hän, kuten useimmat australiaiset, on hyvin rento, joten paikat valikoitui sen mukaan, mistä minä saan syömistä. Hieman haastetta vegaani-pyynnöt kuitenkin aiheuttivat.

Design-museon kahvilan herran mukaan vegaani-villitys on jo old news, että heillä ei minulle tarjottujen mandariinien ja raakapatukoiden lisäksi ollut muuta tarjolla. Nihkeä asenne oli kyllä oikea syy kannoilla kääntymiselle. Panimoravintola Bryggerissä taas olisin saanut salaattia, josta oltaisiin jätetty juusto pois. Kysyin, että saako jotain muuta juuston tilalle. Kuulemma muita kasviksia. Jäi päivällinen syömättä.

Sen sijaan Rosterissa, Sandro Kalliossa, Berggassa ja Löylyssä olen syönyt tällä viikolla erinomaisesti! On ollut VEEFiä (Sandron omaa seitanin tyyppistä proteiinipitoista mureketta – näin muistan jostain lukeneeni, mutta nyt en kyllä löydä tarkempaa selitystä…) ja nyhtökauravoileipää. Hullua tässä on se, että monesti vegaaniset herkut eivät löydy listalta vaan niitä pitää erikseen pyytää. Bergga-kahvilan vegaaninen ja gluteeniton kakku oli erityisen mieltä lämmittävä, koska vehnän syönti ei tunnu hyvältä sisuskaluissa useana päivänä peräkkäin.

Pueblossa sain juustosekoilun jälkeen vegaaniset tacot eteeni. Se vähän harmitti, koska jäin miettimään, että minkö juustoiset versiot nyt sitten hävikkiin, mikä on itselleni ruokasynneistä suurin. Kasvisravintola Silvopleessä juhlittiin vegaanihaastetta sillä, että tarjolla oli voin sijasta öljy-balsamico -seosta. Minusta tämä oli kiva ele! (Miinusta kuitenkin Silvopleen älyttömän suolaisesta ruoasta – terveysimago ottaa tästä vakavaa iskua!)

Yritin noukkia Silvopleen buffetpöydästä FODMAP-ystävällisiä valintoja, mutta joku ruoka ärsytti ja ilta ei nyt ihan kivutta sujunut. Valitettavasti suoliston murinat ja mahan kivistelyt ovat hyvin yleinen seuraus ravintolavierailuista, myös tämän viikon maullisesti hyvistä paikoista. Sipuli ja valkosipuli tahtoo päätyä aina vegaanisiin annoksiin, joten tämä yhtälö on kyllä aika haastava pidempään kuin kuukauden. Monesti syön ravintoloissa kalaa – alkuperän ensin urkittuani. Ja ei, en oikeasti jaksa alkaa selittämään, mitä kaikkea voin ja en voi syödä joka kerta, kun syön ravintolassa. Toiveena tietysti olisi, että voisin tilata vegaanisen FODMAP-annoksen ja keittiössä tajuttaisiin, mikä se on. Ehkä viimeisellä viikolla käyn jossain ravintolassa testaamassa kokin kärsivällisyyttä!

Öljy ja balsamico sopii paremmin kasvisravintolan linjaan kuin voi.

Berggassa sai suun makeaksi. Taustalla kauramaito-cappuccino.

Bug nug – perjantai

Joustin tahallisesti ruokailuissa perjantaina, sillä ystäväni, hyönteiskokki Topi Kairenius, oli luvannut tarjoilla vieraalleni ja minulle hyönteisiä. Topi kärsivällisesti valmisti linssi-sirkkajauho-nugetteja ilman kananmunaa, mutta pannulla käytetyt sirkat ja kuhnurintoukat olivat saaneet öljyä ja voita niskaansa. Maistelin silti muutaman. Juureksille laitoin tahallani hunajaa, koska se hyönteisperäisenä kuului mielestäni illan teemaan.

Hyönteisten syönti tahtoo jakaa kasvissyöjiä. Hyönteiskokin näkemykset asiasta löydät koiramies.fi -sivustolta. Hyönteisten sielun ja ruumiin maailmaan kannattaa tutustua ja pohtia asiaa, vaikka kasvissyöjä olisikin.

Luottovalinta – tofu

Maullisesti mainiota kotimaista härkistä olen syönyt muutamaan otteeseen ja etenkin ensimmäisen kerran jälkeen olin jo intoilla, että tuote sopii suolistolleni, mutta pahasti vaikuttaa nyt siltä, että ainakin annostelu pitää pitää hyvin maltillisena, jotta kivuilta ja vessassa ramppaamiselta vältytään.

Härkispata oli kyllä herkullista, vaikkakaan ei kivutonta.

Onnekseni rakasta tofua, sillä se sopii ärtyvälle suolellenikin hyvin. Se menee sellaisenaan leivän päällä, salaatissa, tofukokkelissa, wokeissa, smoothiessa… kaikki käy. (Pehmeä tofu sisältää FODMAP-yhteistä melko paljon, mutta kova tofu sopii. Tämä johtuu siitä, että FODMAP-yhdisteet liukenevat veteen ja mitä kuivempi tofu, sitä paremmin sen pitäisi herkkäsuolistoisille sopia.) Pavut ja linssit menee kyllä pieninä määrinä sellaisenaan. Apteekista saatavat alfagalaktosidaasi-entsyymit kulkevat aina matkassani, sillä otan niitä aina näiden aterioiden yhteydessä lieventääkseni oireita. Tällä viikolla tacojen ohessa tuli syötyä muun muassa mustapapuja, jotka ovatkin mielestäni hyvin herkullisia. Samoin linssejä söin muutamaan otteeseen. Kikhernepastaa on hyvä pitää kotona varalta, jotta saa kasvisten kanssa pikasesti ruokaa. Monesti sekoitan joukkoon riisinuudeleita. Keräilen ja kehittelen reseptejä tässä kuun aikana ja laitan niitä sitten kotisivujeni puolelle.

Lisää palkokasvien sulavuudesta olen kirjoittanut Jussi Riekin ylläpitämälle puolikiloa.fi -sivustolle. Se pohjautuu VegFesteillä pitämään luentoon aiheesta. (Oli muuten tosi kiva luentotilaisuus!)

***

Uusi viikko, uudet haasteet. Olen lähdössä yöjunalla kohti Lappia ja siellä pysyn reilusti kuun puolivälin paremmalle puolelle. Nyt siis selvitetään, miten onnistuu vegaani-FODMAP -ruokavalio pohjoisessa! Hostellin henkilökunta jo Instagram-kyselelyihin vastasi, että paikalliselta kauppiaalta pitäisi löytyä hyvä valikoima minulle sopivia tuotteita. Katsotaan, mitä tästä tulee – vähän kyllä jännittää!

Ruokamysteerit on mukana tammikuun Vegaanihaasteessa

by Mari Koistinen 30. joulukuun 2016 Eettisyys, Veganismi 1

Kun Suvi Auvinen ehdotti minulle ja Leenalle tammikuun Vegaanihaasteeseen osallistumista, siihen oli helppo vastata myöntävästi. Me molemmat syömme joka tapauksessa pitkälti vegaanisesti erityisesti kotioloissa, joten suuria ruokamuutoksia ei edes tarvitse tehdä. Omaan joulupöytäänikin tein esimerkiksi elämäni ensimmäisen seitankinkun, joka onnistui aika hyvin.

Kotioloissa vegaanisapuskan tekeminen ja syöminen on jo niin tuttua, että se menee helposti.

Vegaanihaaste, täältä tullaan! Viime tammikuussa oli myös talvista. (Kuva: Henna Aaltonen) — Vegaanihaaste, täältä tullaan! Saa nähdä, tuleeko Helsinkiin myös lunta. (Kuva: Henna Aaltonen)

Mutta entä kodin ulkopuolella?

Syön usein lounaan etelähelsinkiläisessä ravintolassa tai nautin kahvilassa jotain hyvää kahvin seurana. Näissä aiemmin vaatimukseni on ollut lähinnä lihattomuus ja kalojen jonkinasteinen eettisyys. Nyt Vegaanihaasteen myötä tietysti jäävät kala-ateriat, mutta samalla myös esimerkiksi ne annokset, joihin on käytetty juustoa tai muita maitotuotteita tai kananmunia. Tässä siis pitää muistaa olla tarkkana ja kysellä ainesosista. Kahvimaidon olen jo onneksi oppinut pyytämään soijamaitona.

Tästä syystä olin hyvin ilahtunut, kun huomasin, että Vegaanihaasteeseen on nyt kannustettu mukaan myös ravintoloita. Yksi on kotini lähellä sijaitseva Meilahden Bistro Cumulus. Olen noutanut kyseisestä ravintolasta usein ResQ-hävikkilounaita, ja nyt odotan suurella mielenkiinnolla vegaanista tarjontaa. Toki moni helsinkiläisravintola tarjoaa vegaanisia vaihtoehtoja jo automaattisesti, mutta mahtavaa olisi, jos yhä useampi laittaisi listoilleen pysyvästi useamman vegaanisen vaihtoehdon.

Onneksi minulla ei ole allergioita tai muita ruokavalioon liittyviä rajoitteita, joten niitä ei tarvitse miettiä. (Leenalla on sen sijaan kaikenlaista herkkään vatsaan liittyvää, joten hän ei voi vedellä esimerkiksi papuja ja kikherneitä samalla tavalla kuin minä.)

Mutta yksi eläinperäisten tuotteiden ryhmä jää tammikuuksi elämääni: hyönteisistä peräisin olevat tuotteet. Olen töissä Mehiläishoitajain liitossa ja hunajasta luopuminen olisi kohdallani lähinnä outoa. Koen, että suomalainen mehiläishoito on hyvin mehiläisystävällistä ja lisäksi mehiläisten tekemä pölytystyö on tärkeää ruoantuotannolle ja luonnon monimuotoisuudelle. Hunaja on siis mielestäni eettisesti ja ekologisesti oiva makeuttaja. Vegaanien hunajasuhteesta olen kirjoittanut myös työblogiini: monelle vegaaniksi itsensä mieltävälle hunaja on hyväksytty tuote.

Jos Vegaanihaaste yhtään kiinnostaa, niin mukaan vaan rohkeasti: nettisivuilta voi valita itselleen myös mentorin, joten tukea ja vinkkejä on taatusti reilusti tarjolla.

Kriittistä koulumaitopäivää kaikille!

by Leena Putkonen 28. syyskuun 2016 Eettisyys, Ilmastovaikutus, Juomat 3

“Aineisto on postitettu kaikkiin alakouluihin automaattisesti, kuten vuosi sitten.”

Aivan kuten lukuisia kertoja ennen viime vuottakin. Aineistolla tässä tarkoitetaan kouluruokamainoksia (joita sinnikkäästi vain julisteiksi tituleerataan). Sillä saadakseen subventoitua maitoa, koulut on velvoitettu roikottamaan ruokalan seinällä vuodesta toiseen erilaisia “kannustimia” maidon juonnin edistämiseksi. Koulumaitojulisteet ovat todennäköisesti saapuneet perille kaikkiin Suomen kouluihin, sillä maidon menekinedistämisyhdistys Maito ja Terveys ry on laittanut ne matkaan hyvissä ajoin mielessään tämä päivä, 28. syyskuuta eli kansainvälinen koulumaitopäivä.

Näitä julisteita on jokainen Suomen koululainen velvoitettu tuijottamaan elämässään ainakin yhdeksän vuoden ajan. Viitenä päivänä viikossa, kuukausi toisensa perään. Minä muistan Teemu Selänteen maitoviikset todennäköisesti vielä höperönä mummonakin.

unnamed — Kalsium voikin tehdä luille ja hampaille hyvää, maidon tarina onkin vähän monimutkaisempi. Maito ei myöskään luonnostaan ole D-vitamiinin lähde, vaan se lisätään siihen.

Maito ja Terveys ry muisti uutiskirjeessään markkinoida maitoa sanomalla:

“- Kannustan koululaisia juomaan lasillisen maitoa kouluaterialla. Maito tai piimä on osa lautasmallin mukaista koululounasta. Suosittelen rasvatonta maitoa, muistuttaa Maitolähettiläs Katja Mäkelä.”

Paitsi että kliinistä työtä tekevänä ravitsemusterapeuttina olen lukuisia kertoja alhaisten hemoglobiini- tai varastorauta-arvojen takia joutunut suosittelemaan nimenomaan päinvastaista. Niin aikuisille kuin lapsillekin. Nythän on nimittäin niin, että maidon kalsium ei pidä pääaterioiden raudasta. Se ei pääse imeytymään tehokkaasti, kun se yhdistetään kalsiumiin. (Sitä sen sijaan tehostaa C-vitamiini, jonka lähteitä aterialla kannattaa aina olla – salaattina tai hedelmäisenä tai marjaisana jälkiruokana.) Koulumaitoneuvo on saattanut olla oleellinen vuosina, kun kouluateria oli lähinnä laihaa ruisjauhovelliä, mutta tämän päivän maailmassa ajatus tuntuu lähinnä kummalliselta, kun tarkastellaan ravintoaineiden imeytymistä. Ennen, kun ruoasta oli pulaa, mikä tahansa ekstraenergian lähde oli hyvästä ravitsemukselle ja terveydelle. Mutta maailma muuttuu, eskoseni. Elämme tänä päivänä täysin erilaisten ravitsemushaasteiden keskellä.

Eipä silti, globaaleja ruokailutottumuksia tarkasteltaessa koulumaito voi olla ihan perusteltu aterian lisä. Limppareiden luvatussa maassa USA:ssa tai niukkuudessa kärsivässä maassa koulumaito voi todella olla askel parempaan suuntaan. Tosin ravitsemuksellisesti ja ruokakulttuurillisesti se voisi olla muukin lisä.

Milloin maito sitten kannattaisi juoda tai syödä? Tai tarvitseeko sitä syödä ja juoda missään muodossa? Aiheeseen paneudutaan Ruokamysteerit-kirjassa usealta näkökantilta, mutta napakasti voisi sanoa, että jos maitoa haluaa jossain muodossa käyttää, olisi se itse asiassa fiksumpi olla aamu-, väli- tai iltapalalla. Lisäksi olisi ensisijaisesti hyvä valita hapanmaitotuotteita, joissa on mukana myös suolistolle hyvää tekeviä maitohappobakteereja, jotka myös tekevät maidosta helpommin imeytyvää. Juustosiivut taitavat nekin ruokakulttuurissamme istua paremmin välipalatyyppisten aterioiden yhteyteen kuin pääaterioille.

Mutta, ei, maitoa ei tarvitse juoda, syödä tai nauttia missään muodossa, jos ei halua. Mutta se on pidemmän selostuksen paikka. Palaamme siihen viimeistään kirjan sivuilla. Maito ei kuitenkaan ole sellaista myrkkyä, miksi sitä välillä mustamaalataan. Itselleni maitokysymys on enemmän eettisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen kuin terveyteen liittyvä.

Eipä voi myöskään olla miettimättä, miten yksi ruoka-aine saa näin paljon mainostilaa koululaisten arjessa. Hyvin moni lapsi juo paljon maitoa: litra päivässä ei ole monelle lapselle määrä eikä mikään. Minulle on tullut mielikuva, että sitä juodaan paljon, koska sen on ajateltu olevan aina terveellistä, olkoon määrät kuinka suuret hyvänsä.

Hampurilais- ja karkkimainoksia jaksetaan kyllä kritisoida, mutta kritiikki ei yllä koulumaidon markkinoinnin tasolle. Todennäköisesti puhtaasti siitä syystä, että se on ollut kuvioissa niin tolkuttoman pitkään, että sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Noin se nyt vaan menee.

Aiheesta lisää Image-lehden artikkelissa: http://www.image.fi/image-lehti/miksi-suomalaiset-juovat-maitoa-enemman-kuin-yksikaan-toinen-kansa

Ananasmehu, Andy Hall ja voiko kuluttaja vaikuttaa elintarvikkeiden eettisyyteen?

by Mari Koistinen 26. syyskuun 2016 Eettisyys 0

Täytyy ihailla Andy Hallia: juristiksi kouluttautunut mies, joka omalta osaltaan on onnistunut vaikuttamaan myönteisesti Thaimaassa siihen, että ihmiset voisivat työskennellä paremmissa oloissa.

Mutta onhan tällä työllä hintansa. Tällä viikolla Hall sai ehdollisen vankeustuomion Thaimaassa, koska vuonna 2013 paljasti vakavia epäkohtia tonnikala- ja ananasmehutehtailla Finnwatchin raportin kautta.

Perjantaina minä ja Ruokamysteerit-toverini Putkonen olimme S-ryhmän tiedotustilaisuudessa kuuntelemassa Hallia, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartialaa ja SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankista. Yksi osa keskustelua oli se, onko yksittäisellä kuluttajalla vaikutusmahdollisuuksia eettisissä kysymyksissä.

S-ryhmän tiedotustilaisuudessa Andy Hall ja Lea Rankinen kertoivat näkemyksiä yritysten eettiseen vastuuseen. Keskustelua veti Hanna Nikkanen.

Moni taho mielellään sysää vastuun kuluttajille. Esimerkiksi äskettäin paljon huomiota saaneen Lidlin kananmunalinjauksen yhteydessä MTK:n kotieläinasiamies Jukka Rantala jyrähti:

“Meillä kaupan ei tarvitse päättää millaisia tuotteita kuluttaja syö. Se rooli ja valinta kuuluu kuluttajille.”

Olen eri mieltä, sillä yritysten ja yhteiskunnan on kannettava vastuunsa ja tehtävä valintoja (sitä paitsi kauppa päättää jo nyt hyvin paljon siitä, mitä me syömme, mutta se on oman juttunsa aihe). Johanna Moisander totesi vuonna 2001 väitöskirjassaan:

“Vallitsevat käsitykset vihreästä kuluttajasta ja vihreästä kulutuskäyttäytymisestä ovat varsin individualistisia: oletetaan, että yksittäisen toimijan ajattelulla ja valinnoilla on ratkaiseva rooli ja merkitys ympäristönsuojelussa ja kestävän kehityksen tavoittelussa. Samalla konstruoidaan myös yksittäisen kuluttajan vastuu suureksi. Työssä väitetään kuitenkin, ettei ole mitenkään itsestään selvästi realistista ajatella, että yksittäisten vihreiden kuluttajien ponnistelut ja ‘pienet hyvät teot’ kumuloituvat jotenkin luonnollisesti ja ongelmattomasti kestäväksi kehitykseksi. Ei ole myöskään perusteltua sälyttää kokonaisvastuuta ympäristöongelmista pääasiassa yksittäisten kuluttajien harteille.”

Samansuuntaisesti totesi Sonja Vartiala: kuluttajien vaikutusmahdollisuus on rajallinen. Enemmän pitäisi toimia kansalaisina, jotka vaativat muutoksia politiikan kautta. Vartiala kaipasi esimerkiksi lainsäädäntöä, joka vaatisi, että hankinnoissa on otettava huomioon muutakin kuin halvin hinta.

Boikotointi ei ole ratkaisu

Tilaisuuden keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että boikotit eivät ole ratkaisu kansainvälisten työolojen parantamisessa. Boikotti yleensä vain heikentää tilannetta. Sen sijaan yritysten pitää aktiivisesti toimia niin, että tilanne paranee. Ananasmehutehtaiden osalta on myös käynyt näin.

Toisaalta ei yksittäisen kuluttajan pidä myöskään kohauttaa olkapäitään ja todeta, että en voi tehdä mitään. Andy Hall kertoi esimerkin henkilöstä, joka oli Twitterin kautta pommittanut yrityksiä kysellen ananasmehun alkuperästä.

Kuluttajien kysely voi vaikuttaa, koska silloin kuvioon astuu bisnes. Vartiala totesi, että lähtökohtaisesti yritykset eivät toimi ihmisoikeuksia ajatellen, mutta silloin, kun eettisyys nähdään hyväksi bisnekseksi, saadaan myös tuloksia aikaan.

Yksi aina vellova kysymys on tietysti se, onko kuluttaja valmis maksamaan siitä, että tuotanto pohjautuu eettiseen toimintaan. Osa on, kaikki eivät ole. Mutta jokaisen varmasti tulisi tiedostaa se, että halvoilla tuotteilla on usein raskas hinta, jonka maksavat jotkut muut kuin me länsimaalaiset kuluttajat.

S-ryhmä on onnistuneesti kääntänyt Finnwatchin raportin myönteiseksi julkisuudeksi, ja tapaus on merkittävä myös kansainvälisesti. Yritys on ryhtynyt aktiivisesti tekemään tuotantoketjuja läpinäkyvämmiksi. Tästä S-ryhmä ansaitsee kiitokset. Kun kauppa kantaa vastuuta, ovat valinnat helpompia myös kuluttajille.

Category: Eettisyys