Nyt on viimeinen mahdollisuus napata Ruokamysteerit-kirja omaksesi! Vuonna 2016 ilmestynyt tietokirjamme on edelleen ajankohtainen – uskallanpa väittää, että polttavan ajankohtainen.
Ruoan ympäristövaikutukset ovat suuret ja se tiedostetaan jo laajalti. Kirjastamme saat käytännön neuvoja fiksuihin ruokavalintoihin – oli lähtökohtasi eettinen, ekologinen tai terveydellinen näkökulma tai nämä kaikki.
Myymme loppuja kirjoja pois 15 euron hintaa, joka sisältää postituskulut. Tee vaikka kuten ystävämme ja osta joululahjakirjat jo nyt!
Jos haluat tilata kirjan, laita meille sähköpostia ruokamysteerit@gmail.com ja kerro viestissäsi, montako kirjaa haluat, postiosoitteesi ja sähköpostiosoite, johon haluat pdf-laskun. Jos haluat paperilaskun kirjan mukana, ilmoita sekin. Postitamme kirjat syyskuussa, kun saamme ne painosta.
Kirjan sisällysluettelo näyttää tältä:
Riitaa ravitsemussuosituksista: Miten tunnistaa epäluotettavat ravitsemusväitteet? Tarvitsenko maitoa? Mitä rasvaa pitäisi valita? Voiko viljoja syödä?
Puhdasta ja luonnollista: Mitä on luonnollinen ruoka? Vaarantavatko keinomakeuttajat terveyden? Uskaltaako lisäaineita syödä? Ovatko torjunta-aineet riski? Onko geenimuunneltu ruoka vaarallista?
Vielä vähän terveellisemmin: Tarvitseeko ravintolisiä syödä? Onko valkoinen sokeri surmaksi? Mikä merkitys on juomilla? Kuka tarvitsee superfoodeja? Onko soijasta enemmän hyötyä vai haittaa? Lihottaako jatkuva laihduttaminen?
Kasvikset, liha ja maatalous Mitä ovat ruoan hiili- ja vesijalanjäljet? Onko kasvissyönti aina hyväksi? Miksi liha on ongelmallista? Voiko broileria ja kananmunia syödä? Pelastaako luomutuotanto maatalouden? Onko riista hyvä lihavalinta? Turvaavatko pavut ja kaura proteiinin tarpeemme? Miksi ruokahävikistä puhutaan paljon? Syömmekö pian hyönteisiä, levää ja keinolihaa?
Halvan ruoan kallis hinta Ohjaavatko merkinnät parempiin valintoihin? Kuka määrää, mitä ruokaa syömme? Onko lähiruoka ekologista? Mitä kalaa kannattaa syödä? Miksi palmuöljystä pitäisi puhua? Piileekö ruokaketjussa pakkotyötä?
Suomessa tullaan tunnetusti noin pari vuotta laihdutus-, ruoka- ja dieettitredeissä jälkijunassa. Ajattelin tässä tehdä ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä murtamalla myyttejä ja väitteitä jo ennen kuin seuraava ruokavalio suuresta maailmasta meille rantautuu.
Nimittäin lektiinitön ruokavalio (lectin-free diet). Jotain kai sitä pitää kapitalististen riistäjien keksiä, kun gluteenittoman ruokavalion suosio näyttää hiipumisen merkkejä (poislukien ehkä meillä, koska kaksi vuotta trendeistä jäljessä…) Mitä kivaa pseudotiede-roskaa sitä sitten syöttäisi ihmisille?
Jos ihan rehellisiä ollaan, on tästä puhetta ollut jo aiemmin. Keskustelua on tosin käyty pienen paleopiirin keskuudessa ja lektiini-termiä ei ole taidettu kovin aktiivisesti viljellä.
Mitä nämä lektiinit sitten ovat? Ne ovat proteiineja, jotka sitovat pysyvästi tiettyjä hiilihydraatteja. Niitä on monissa kasveissa, joissa ne muun muassa suojaavat kasvia taudeilta. Ihmiskehossa esimerkiksi viruksista peräisin oleva hemagglutiniini – eräs lektiini – sakkauttaa punaverisoluja. Johtuukohan myytti osittain tästä pelottavasta ominaisuudesta mikrobi- ja viruspuolella…? Menevätkö ruoan ja virusten vaikutukset sekaisin?
Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään siinä vaiheessa, kun ruokavaliosta ehdotetaan karsittavaksi useita ruokaryhmiä. Lektiinitön ruokavalio taitaa tavoitella kärkisijoja hulluimman kuuloisten ruokavalioiden ryhmässä, sillä siinä kehotetaan välttämään kaikkia viljoja (etenkin täysjyväviljaa), palkokasveja (etenkin soijaa), pähkinöitä (etenkin manteleita), hedelmiä ja kasviksia (munakoiso, tomaatti, peruna, paprika jne. – etenkin koisokasvit ja kuoret ovat no-no) sekä kananmunia ja maitotuotteita.
MITÄ hemmettiä tässä ruokavaliossa sitten pitäisi syödä? Todennäköisesti kuivaa kananrintaa, lihaa ja salaatinlehtiä. Nam ja tosi ekologista ja eettistä. En ajatellut ostaa kirjaa enkä surffailla asian perässä tämän enempää, koska tämä kuuluu kategoriaan, josta käytän omaa häshtägiä… #batshitcrazy (pardon my French). Ruokahuhujen ja myyttien murtamiseen en käytä yhtään enempää aikaa, kuin on pakko. Osittain mielenterveydellisistä syistä. Hyvä – ja kriittinen – artikkeli lektiinitöntä ruokavaliota promoavasta kirjasta täällä ja ruokavaliosta yleensäkin täällä.
Se, että laboratoriossa tiivistetyt annokset pelkkää yksittäistä lektiiniä aiheuttaa koe-eläimille elimellistä haittaa, ei kyllä kerro mitään siitä, mitä pienet määrät koko muun ruoan joukossa tekevät – saati sitten, onko valmiissa, kypsennetyssä ruoassa tai ruokalajissa näitä yhdisteitä. Tutkimusta tehdään, jotta ymmärretään vieläkin paremmin, mitä ne tekevät. Esimerkiksi sitä tarkastellaan, onko lektiineillä jokin rooli tulehduksellisten suolistosairauksien ja keliakian tai autoimmuunisairauksien taustalla. Se, että ne yksin niitä aiheuttaisi, on kyllä varsin epätodennäköistä.
Täysjyväviljat on liitetty lukuisten sairauksien ennaltaehkäisyyn, sillä viljojen kuitujen tiedetään parantavan elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa, pitävän huolta suolistomikrobistosta, alentavan verenpainetta ja tulehdustekijöitä. Lektiini-teoria tuntuu tässä valossa aika kaukaa haetulta.
Ruokavalio on perustellusti perusteeton, sillä lektiinit, joista osa on tutkitusti ihmiselle haitallisia – jopa myrkyllisiä – määriä esimerkiksi raaoissa pavuissa, pilkkoutuvat, kun ruokaa laitetaan oikein. Pavut tulee aina liottaa ja keittää huolellisesti kypsäksi. Niitä ei syödä raakana. Viljaruoat ovat nekin muokattu syötävään muotoon kypsennyksen, hapatuksen ja idättämisen kautta (ehkä jopa kaikkea näistä). Verrataan tätä nyt vaikka lempisieneni korvasienen käsittelyyn: Se tulee ryöpätä huolellisesti useita kertoja ennen ruoaksi valmistamista. Käsittelyn jälkeen voi herkutella huoletta. Sama pätee lektiinipitoisiin ruokiin.
Lektiinitöntä ruokavaliota promoavat ovat mitä ilmeisemmin jättäneet tutkimustietokanta Pubmedin käytön väliin. Hakuruutuun kun alkaa kirjoittaa sanaa “lectin” tulee ehdotuksia muun muassa näillä termeillä: “lectin anticancer” ja “lectin antiviral”. Tästä nyt ei ole kauhean pitkä matka siihen, että käy selväksi, että lektiineillä näyttäisi olevan myös terveyshyötyjä. (Ja tähän se jokaisen ravitsemustieteiljän lempilause: “Lisää tutkimusta tarvitaan…”)
Huvittavinta oli, että samana päivänä, kun näitä lektiinisatuja luin, osui silmiini uutinen Helsingin Sanomissa, jossa kerrottiin, miten tomaatti, tuo lektiinipitoinen koisokasvi, näyttää hiiritutkimusten mukaan ehkäisevän ihosyöpää. Liekö lektiinien ansiota.
P.S. Ja laajemmin tomaattien terveysvaikutukissta ja etenkin niiden antioksidanteista tässä Helsingin Sanomien jutussa.
P.P.S. Ruokamysteereissä lektiini-asiaa on pureskeltu kappaleessa “Onko soijasta enemmän hyötyä vai haittaa?”
Tuntuuko, että et saa tolkkua, kuka osaisi auttaa ravitsemusasioissa? Älä mitään, en minäkään meinaa tajuta ja minä sentään olen alan asiantuntija koulutustaustani puolesta. Tässä Ruokamysteerien tiivis ravitsemusosaaja-opas. Nimike-leikki on loputon suo ja murheenkryyni, mutta erot paljastuvat tarkastelemalla koulutustaustoja. Lopussa vapaata pohdintaa aiheesta.
Yliopistotason koulutuksen nimikkeet
Ravitsemusasiantuntija, ETM tai MMM
Elintarviketieteiden maisteripaperit omaava ravitsemusasiantuntija, joka useimmiten on valmistunut Helsingin yliopistosta Viikistä. Voi toimia laaja-alaisesti asiantuntijatehtävissä esimerkiksi tutkimustyössä, elintarviketeollisuudessa tai koulutus-, suunnittelu- ja järjestötyössä. Ei kuitenkaan voi toimia potilastyössä terveydenhuollossa ellei ole erikseen hankkinut laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyttä. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Elintarviketieteen maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin maa- talous- ja metsätieteiden maisteriksi.
Laillistettu ravitsemusterapeutti, TtM tai THM
Terveystieteiden maisteri, jolla on Valviran myöntämä lupa tehdä potilastyötä terveydenhuollossa. Kela-korvaus työterveyshuollossa työnantajalle, ei valitettavasti yksilöille. Kela-korvaus koskee vain, jos laillistettu ravitsemusterapeutti on suorittanut työterveyshuollon pätevyyden.
Lisäksi laillistetttu ravitsemusterapeutti voi tehdä vastaavia tehtäviä kuin ETM-ravitsemusasiantuntijat. Useimmat valmistunut Kuopiosta nykyisestä Itä-Suomen yliopistosta. Opintoaika n. 5 v, opintopisteet 300, joista 180 op kandidaatin tutkinto, 120 op maisteriopintoja. Terveystieteiden maisterin tutkintoa ennen valmistuttiin terveydenhuollon maisteriksi (THM).
Joskus näkee myös käytettävän termiä ravitsemustieteilijä, ETM tai TtM sekä THM. Sairaaloissa on ollut vuosia myös ravitsemussuunnittelija-ammattinimike käytössä. Yleensä tällaisen tittelin omaava on yleensä laillistettu ravitsemusterapeutti. Laillistettu ravitsemusterapeutti lyhentyy välillä ravitsemusterapeutiksi. Koulutustaustat toki vaihtelevat ja osa voi olla vaikkapa ulkomailla opiskellut.
Kaupallisten tahojen käyttämät nimikkeet
Ravintoterapeutti ja ravintoneuvoja (diplomiravitsemusneuvoja)
Moni tätä titteliä käyttävä kuuluu Ravinto- ja fytoterapeutit RAFY ry:een, jonka jäsenyyteen jäsensääntöjen mukaan käy Terveysopisto Saluksen koulutus tai vastaava muualta hankittu koulutus. Koulutus tapahtuu 2-3,5 vuoden aikana, mutta jos opintoviikot, joina Salus opinnot ilmoittaa, muutetaan tunneiksi* ja siitä opintopisteiksi tarkoittaa 2 vuoden opinnot n. 53 opintopistettä. Tahti on siis noin puolet siitä, mitä yliopistossa, jossa tyypillinen vuositahti on 60 opintopistettä. *(1 ov = 40 tuntia, 1 op = 27 tuntia)
Opettava taho on pääasiallisesti luontaistuote- ja funktionaalisen lääketieteen puolelta. Nämä tutkinnot maksavat, ravintoneuvojan koulutus on 5 245 € ja ravintoterapeutin koulutus 9 300 €. Lisäkoulutukset ja mm. tenttien uusiminen maksaa lisää.
Ilmeisesti tutkinto oli ennen nimeltään diplomiravitsemusneuvoja. Korjatkaa, jos olen väärässä.
Ravintovalmentaja
Moni personal trainer – taustan omaava saattaa olla kouluttautunut ravintovalmentajaksi erilaisten koulutusfirmojen kautta. Yleensä koulutuksesta vastaa maisteritason ravitsemusalan ammattilainen (ETM tai TtM).
Parin tunnetun koulutuspalveluja tarjoavan yrityksen koulutuksen kesto vaihtelee jonkin verran, lähiopetusta on 70-72 h, etätehtäviä, lisenssikoe sekä harjoitusvalmennus vievät lisäksi 68-80 h. Kokonaisuudessaan tuntimääräinen kesto on arvioilta 140- 150 h. Opintopisteiksi käännettynä (tuntimäärien perusteella, 1 op = 27 h) koulutus on siis 5,2-5,5 opintopistettä. Hinta koulutukselle on noin1500-1900 €.
FLT Ravitsemusvalmentaja ®
Funktionaalisen lääketieteen oppeja suosiva koulutus pääasiassa terveydenhuollon ammattilaisille. Koulutuksen kesto ja hinta vaihtelee hakijan lähtökoulutuksen mukaan. Kurssien hinta näyttää olevan 330 € ylöspäin, tenteistä maksetaan erikseen. Yhden kurssin kesto on viikonloppu, yhteensä 14,5 h. Opinnot nojaavat yhden henkilön, eli Paula Heinosen näkemyksiin, vaikka ilmeisesti kouluttajina on muitakin.
Se, mitä funktionaalinen lääketiede on, ei taida olla kenellekään ihan selvää. Monesti sitä markkinoidaan kokonaisvaltaisena hoitona, mutta se on ensisijaisesti markkinointilause, sillä kokonaisuuteen pyrkii myös perus lääketiede. Se, pystytäänkö sitä kokonaisvaltaista hoitoa antamaan 10 minuutin vastaanotolla, on eri asia. Se on mielestäni systeemin, ei tieteellisen viitekehyksen, vika.
Muut nimikkeet
Ravitsemusasiantuntija
Käytännössä voi olla kuka vaan keksii itseään sellaiseksi kutsua. Menee helposti sekaisin elintarviketieteen maistereiden kanssa, jos koulutustitteli jätetään pois.
Neljässä viikossa ravitsemusosaajaksi, kiva.
Ravitsemusneuvoja
Voi olla itseoppinut tai voi olla terveydenhuollossa ravitsemusneuvontaa antava koulutettu terveydenhuollon ammattilainen, kuten sairaanhoitaja. Useimmiten ravitsemus-etuliite on käytössä nimenomaan terveydenhuollon puolella. Ei kuitenkaan pomminvarmasti kerro opintotaustasta mitään.
Ravitsemusguru
Populistinen nimitys, joka viittaa siihen, että henkilö on karismaattinen ravitsemusasiantuntija – oli koulutusta tai ei.
(Toivon, että minustakaan ei enää käytettäisi missään yhteydessä guru-termiä – joskus semmoinenkin päässyt juttuun eksymään. Olen terveydenhuollon ja ihmisten palveluksessa, en lahkon johtaja enkä pysty ihmeisiin – kuten ei kyllä kukaan muukaan. Se ei tarkoita, ettenkö silti olisi erittäin pätevä ja osaava. Osaan vaan harrastaa myös realismia uhoamisen ja markkinapuheiden lisäksi tai ehkä paremmin niiden sijaan.)
Mutta onko koulutuksella niin väliä?
On ymmärrettävää, että ravintoneuvoja ja ravitsemusterapeutti voi termeinä kuulostaa hyvin samalta, mutta todellisuudessa koulutustausta on hyvin erilainen. Esimerkiksi personal trainer – ravintoneuvojan ja laillistetun ravitsemusterapeutin koulutus eroaa toisistaan 60-kertaisesti tuntimääriä verrattaessa (n. 5 op vs. 300 op). Saluksen opinnot ovat jo kattavammat ja kuulostavat paperilla oikein monipuolisille, mutta kun aletaan katsoa tuntimääriä ja opettavien tahojen taustoja, paljastuu aika selvät erot opintojen tasosta.
Opintopisteet eivät tietenkään kerro mitään ihmissuhde- tai viestintätaustoista, minkä ymmärrän vaikuttavan koulutustaustaa enemmän. Jos kuitenkin omaa terveysongelmia kilpirauhasongelmista diabetekseen tai omaa voimakkaat sukurasitteet joihinkin sairauksiin, on koulutustaustalla väkisinkin väliä.
Oma TtM-koulutustaustani ei ole autuaaksitekevä, mutta antaa todella hyvän ja monipuolisen pohjan työelämään. Olen todennut tämän muun muassa kansainvälisten kollegojen kanssa jutellessa. Pohjakoulutus on kuitenkin vain alku, sillä tutkimusta tulee jatkuvasti lisää ja näkemykset ja tieto hioutuu. Kärryiltä putoaa aika äkisti, jos ei jatkuvasti kouluttaudu ja käytä melko paljon aikaa omatoimiseen opiskeluun.
Pienenä vertailuna: Ammattiin valmistuva lääkäri on opiskellut kuusi vuotta, eli vain vuoden enemmän kuin yliopistotason koulutuksen saaneet ravitsemustieteiilijät. Samaan aikaan, kun lääkärit opiskelevat monesta terveyteen liittyvästä asiasta vähän, ravitsemustieteilijät käyttävät lähes saman ajan yhden osa-alueen oppimiseen. Valmistuessaan maisteritason ravitsemustieteilijöiden tulisikin tietää spesifisti ravitsemuksesta hyvin paljon ja sen lisäksi pitäisi pystyä kriittiseen ajatteluun. En tosin ole ihan varma, toteutuuko tämä tänä päivänä. Vähän liikaa vedotaan siihen, mitä jossain on opetettu. Kyseenalaistaminen ja kriittisyys koskee myös omaa alaa.
Asioiden tieteellisen tyyliin ei kuitenkaan missään nimessä pitäisi kuulua tällainen cherry-picking:
Minä taas painottaisin – ihan kaiken tasoisia ammattilaisia – että ymmärtääkseen kokonaisuuksia, pitää kyllä saada viitekehykset yksittäisille tiedonmuruille tai –teorioille. Kaverin Facebook-virrasta bongasin hyvän vertauksen (saa ilmoittautua, kuka tämän lausui!). Tutkimusmaailma on kuin suuri palapeli, jossa yksittäinen tutkimuslöydös on vain yksi palanen. Kokonaisuus näyttää varsin erilaiselle, jos sinulla on 30 palaa vs. 3000 palaa kasassa. Ehkä tämä näkyy siinäkin, mikä merkitys niillä opintotunneilla ja –vuosilla on.
Parasta, mitä pitkä koulutus antaa, on ymmärrys siitä, mitä ei (vielä) ymmärrä tai mitä tiedekään ei (vielä) tiedä. Ja sitä epätietoisuuttahan ravitsemustieteen alalla riittää!
Toisaalta se on juuri se, mikä tekee siitä niin kiehtovaa.
P.S. Kuva valittu kliseiden perusteella. Ravitsemusterapeuttien on vaikea keskustella ilman mittanauhaa ja omenaa käden ulottuvilla.
Lisätty jälkeen päin THM- ja MMM-lyhenne ja Kela-korvausta koskeva tarkennus.
En ole oikein päässyt sisälle kännykkäsovellusten maailmaan, vaikka olen lähemmäs kymmentä kokeillut aina päivän tai pari. Sitten on innostus uuvahtanut. En ole sovelluksia vastaan mitenkään, mutta koen ne itselläni enemmän kuormittavana kuin auttavana. Asiakastyötä varten toki tunnen joitain ja osaan niistä kertoa, jos asiakas niitä haluaa käyttää.
Siksi suhtauduin skeptisesti Dr Greger’s Daily Dozen – sovellukseen, johon törmäsin seikkaillessani Nutritionfacts.org – sivustolla. Katselen sieltä mielelläni humoristisia videoita ruoan terveysvaikutuksista. Harvoin jaksan innostua solutason nippelitiedoista, mutta Nutritionfactissa nämä asiat kerrotaan niin innostavasti, että kiinnostus tarttuu. Välillä jutuissa nostetaan ehkä vähän turhan iso haloo yksittäisistä tutkimuksista, mutta ei niin paljon, että se häiritsisi.
Daily Dozen (suom. päivittäinen tusina) pohjaa How not to die – kirjaan, joka on lääkäri Michael Gregerin kirjoittama. Latasin sen juuri Kindlelle, joten en vielä pysty sitä kriittisesti analysoimaan.
Daily Dozen on lapsellisen yksinkertainen ja helppo käyttää. Nopeus on valttia myös. Raksi ruutuun menetelmä ei kauaa vie. Joskus syötän tietoja pitkin päivää, joskus päivän lopuksi. Sovellus on ilmainen ja kielenä on englanti.
Orjallisesti en ole annosmääriä noudattanut, vaan käytän sovellusta enemmänkin suurpiirteisesti tarkistuslistana monipuolisuuden varmistajana. Toisaalta monia ruokaryhmiä syön enemmän, vaikkapa kasviksia, hedelmiä ja marjoja tai pähkinöitä.
Esimerkki näkymästä. Tässä ei näy kaikki ruokaryhmät.
Kiva, että on konkreettiset esimerkit lajeista. Ruoka-aineiden kohdalla on sama juttu. Selvät annokset ja perään pitkä litania vaihtoehtoja.
Ei ammattilainenkaan vielä ole päässyt täydelliseen suoritukseen. 😉
Lisätietoja kaipaavalle löytyy taustatietoja ja perusteluja tutkimusviitteineen siitä, miksi suositus on sellainen kuin on. Nämähän eivät ole minkään virallisen tahon suosituksia, vaan sellaisia, johon Michael Greger on päätynyt lukiessaan ravitsemustietoutta vuosien varrella. Olen hyvin samoilla linjoilla hänen kanssaan. Välillä tosin tuntuu, että hän ei aina muista, että kaikki eivät näin mallikkaasti kasvis- tai vegaaniruokavaliota noudata, jolloin ruokavalio ei suinkaan tuo terveyttä, vaan voi olla haitaksi. Periaate on siltikin hyvä.
Tällaiselle kaloreita kammoavalle ja ruokavalion laatua painottavalle ravitsemusterapeutille Daily Dozen sopii oikein hyvin. Seuranta on niin kevyttä, että se ei pääse ahdistamaan eikä vaivaamaan. Kaikissa paljon seurantaa vaativassa on herkästi liian kontrollin vivahde, jota kammoan. Liika kontrolli kun on usein ongelma, ei ratkaisu oli kyseessä sitten liika tai liian vähäinen syöminen.
Olimme Koistisen kanssa mukavassa aamupala-tilaisuudessa, jossa keskustelimme muiden ruoka-alalla työskentelevien kanssa personoinnista ja kustomoinnista. Eräässä puheenvuorossa Finlandia-talon keittiömestari Timo Lepistö hahmotti vähän, millaista on, kun sadoista ihmisistä kymmenet ovat erityisruokavaliolla. Erityisesti, jos paperissa lukee “allergia” siihen suhtaudutaan hyvin vakavasti, sillä jollain voi mennä henki pienestä pähkinän palasesta tai katkarapuliemestä väärässä ruoassa. Sairaalareissu voi tulla pienemmästäkin. Keliaakikko taas voi saada pysyviä vaurioita suolistoonsa, jos ruokaan eksyy gluteenia.
On myös hyvä huomioida, että jos keittiöväki joutuu laittamaan erityisen paljon panoksia erikoisruokavaliotilausten toteuttamiseen, se on pois siitä perustilauksesta – niin työajallisesti kuin resurssien puolesta. Usein kuulemma käy vielä niin, että erityisruokavaliotilaukset jää noutamatta ja siten syntyy hävikkiä.
Hahmottelen nyt laillistetun ravitsemusterapeutin näkökulmasta, milloin erityisruokavaliotilaukset on tarpeen ja milloin ei. Väittäisin, että minulla on aika hyvä pohja tähän sen puolesta, että työssäni nämä asiat tulevat vastaan, koska iso osa asiakkaistani on herkkävatsaisia ja sen lisäksi joudun omien vatsavaivojen takia tasapainoilemaan ulkonasyömisten kanssa.
Milloin erityisruokavaliotilaus on perusteltua?
Silloin, kun kyseessä on vakava allergia ja seurauksena anafylaktinen sokki tai vastaava vakava oire. (Moni allergikko itse kokee, että pieni kurkun kutina tai poskien punoitus ei heitä haittaa. Aikuiset ovat tietoisia omista oireistaan melko hyvin, lapsilla asia on eri.)
Silloin, kun kyseessä on diagnosoitu keliakia ja siten gluteeniton ruokavalio on ainut hoitomuoto.
Silloin, kun se perustuu eettisiin tai uskonnollisiin valintoihin. Tällaisia ruokavalioita ovat esimerkiksi veganismi tai kosher-ruokavalio. Ruoanlaittajia voisi ystävällisesti auttaa myös sillä, että kirjaa, mitkä ovat ehdottomasti vältettävät asiat. En itsekään meinaa ammatistani huolimatta aina muistaa esimerkiksi kosher-sääntöjä (ei maitoa ja lihaa samalle aterialle, mitenkäs ne olikaan ne merenelävät jne.).
Silloin, kun se aidosti oikeasti auttaa terveydellisiin oireisiin. Pitäydy tällöin systemaattisesti valinnoissasi ja siinä ruokatilauksessa, jonka kyseiseen tilaisuuteen teit. (Kts. seuraava kohta.)
Milloin erityisruokavaliotilaus ei ole perusteltua?
Silloin, kun se kuuluu ns. fad diet -kategoriaan, kutsuttakoon tätä suomeksi vaikka muotidieetteihin. Kyseiset dieetit lupaavat useimmiten laihtumista, optimaalista (inhokkisanani) terveyttä, huimasti parantunutta suorituskykyä, yhdessä yössä kehittyviä vatsalihaksia tai hormoneja tasapainottavia vaikutuksia. Esimerkiksi paleo, sokeriton ja tarpeeton gluteeniton ruokavalio ovat tällaisia muotidieettejä.
Silloin, kun erityisruokavaliotilauksestasi huolimatta ajattelit napsia vapaasti parhaimmalta näyttävää ruokaa.
Silloin, kun tiedät, että joustaminen ei aiheuta sinulle merkittäviä terveyshaittoja.
Tämä ei tarkoita, ettetkö olisi vapaa tekemään mitä vain ruokavalintoja vapaa-ajallasi, mutta harkitse ennen kuin kirjoitat ruokatilaukseen, onko sillä suuren suurta merkitystä, jos syöt teatterireissulla tai kokouksessa sitä samaa mitä muutkin. Gluteeniyliherkkyys, erityiset muut yliherkkydet jne. ovat mahdollisia, mutta suuri enemmistö välttää ruokia enemmänkin uskomusten kuin todellisten terveysvaikutusten takia.
Minun selviytymisstrategiani – case kasvis-FODMAP
Kotioloissa mukailen FODMAP-ruokavalion valintoja, koska minulla on ärtyvä suoli. Seuraukset ikävimmistä ruoka-aineista ovat päiviä kestävät kivut turvotuksesta, kymmenet ja taas kymmenet vessakäynnit, kivulias ummetus tai älytön ripuli. Tiedän kuitenkin hyvin, mikä ruoka tekee mitäkin oiretta, joten ulkonasyödessä joustan. Yleensä tilaan vain kasvis ja laktoositon (joista jälkimmäinen taitaa olla aika turha lisäys tänä päivänä). Minulla on “en halua olla vaivaksi” -syndrooma suolistovaivojen lisäksi, ja en yleensä ole jaksanut vegaanista vaihtoehtoa sen takia tilailla. Vitriinistä valkkaan kyllä vegaanista, jos vain on tarjolla. Vegaanihaasteesta opin myös, että tiskin alta saa vegaanista, kun osaa pyytää. Nyt vain toivoisin, että nämä herkulliset ruoat nousisivat sieltä tiskin alta kaikkien valittavaksi.
Eipä silti, olen syyllistynyt napsimaan tilaukseni ulkopuolelta ruokia, koska FODMAP-ruokavaliota ei oikein tunneta enkä siksi edes yritä tilata tismalleen minulle sopivaa annosta. Jatkossa tulen olemaan huomaavaisempi muita kohtaan ja joko pitäydyn tilauksessani tai en edes tee erityisruokavaliotilausta. Tämä riippuu siitä, millaisesta tilaisuudesta ja päivästä on kyse. Joskus esimerkiksi kokoukset tai työtilaisuudet ovat sellaisia, että en pääse noin vain poistumaan villintyvän suolistoni kanssa vessaan ja joudun valitsemaan ruoat varovaisemmin.
Vaikka olen jatkuvasti ravitsemusterapeutin ammattissani tekemisissä ihmisten erityisruokavaliotarpeiden kanssa, en voi vuosienkaan pohtimisen jälkeen tajuta, kuka haluaisi ilman mitään tuntuvaa syytä rajoittaa ruokavaliotaan ja hankaloittaa elämäänsä vapaaehtoisesti, kuten muotidieeteille ryhtyessä? Tämän kysyn nimenomaan henkilönä, jolla itsellä on erityisruokavaliotarpeita. Olisin valmis luopumaan toisesta munuaisestani, jos se laannuttaisi ärtyvän suoleni. Vapaaehtoisesti en sipulia, punajuurta tai ruista jättäisi lautaseltani pois (koska hyvää!).
Aika usein tulee vastaan ihmisiä, jotka hakevat elämänhallintaa ruokaan kohdistuvasta itsekuritreenistä. Uskokaa pois, onni ja hyvä olo ei tule lisäkontrollista eikä tarpeettomista ruokasäännöistä. Niistä seuraa vain ongelmallinen suhde ruokaan ja pitkään jatkuessa myös mahdollisesti terveysongelmat.
Koistisella ja minulla on muuten tämä bulls**t-yliherkkyys, mutta onneksi sillä tittelillä ei tarvitse ruokia tilailla.
Ruokamysteereitä pyydettiin kommentoimaan Maailman sydänjärjestön entinen puheenjohtaja Salim Yusufin puheen sisältöön, jota eräällä kotimaisella ravitsemusaiheisella sivustolla puitiin.
Suomen Sydänliitto ehti edelle, mutta sehän on vain hyvä, että näemmä päädyimme tahoillamme samoihin tulkintoihin ja selityksiin. Sydänliiton mukaan Salim Yusufin näkemykset eivät edusta kardiologien yleistä näkökantaa. Lisäksi he muistuttavat, että kyseessä tosiaan on kardiologi, ei ravitsemustieteilijä.
Omien kommenttien tueksi kävin etsimässä tietoa ja näkökantoja Harvardin yliopiston sivustolta. Heillä on yleensä proaktiivinen ote päivänpolttaviin ravitsemusaiheisiin ja he tarttuvat sellaisiin teemoihin, jotka kansaa puhututtavat. Tämä myös siksi, että vaikka yritän ymmärtää tiedettä ja viestiä siitä, en ole tutkija. Tutkijat ovat minun maailmassani velhoihin verrattavia tyyppejä, jotka pystyvät prosessoimaan tietoa tavan kuolevaista taitavammin. Riskinä toki on, että ravitsemustiedevelhot keskittyvät liiaksi vain omiin bravuureihinsa ja lukuihin, mikä voi vaarantaa ymmärtämästä kokonaisuuksia ja arjen valintoja. Tämä perspektiivi taas säilyy, kun tekee potilastyötä ruohonjuuritasolla.
Videolla hän myös kritisoi Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistua meta-analyysia, joka kohahdutti maailmaa tuloksellaan, jonka mukaan tyydyttyneen, kovan rasvan saannilla ei olisi merkitystä sydän- ja verisuoniterveyden kannalta. Hänen mukaansa tutkimuksen teossa ja johtopäätöksissä oli merkittäviä puutteita. Nykytutkimuksen valossa nykysuositukset – karsi tyydyttynyttä, kovaa rasvaa ja suosi juoksevia kasvirasvoja – pitävät sydämen terveydestä huolta, mutta pienentävät riskiä sairastua myös muihin sairauksiin, kuten neurologisiin sairauksiin.
Koska tämä juttu on vain lyhyt kommentti esitettyyn blogitekstiin, en lähde jahtaamaan muiden tutkijoiden kommentteja aiheeseen. Kommenttiketjuissa taisi tulla ilmi, että Salim Yusufia oli tituleerattu johtavaksi asiantuntijaksi alallaan. Näin voi ollakin, kun puhutaan kardiologiasta (hän näyttäisi keskittyneen lääkehoitoon julkaisujen perusteella), mutta ei välttämättä ravitsemustieteen saralla. Jos tässä nyt aletaan puntaroimaan, kumpi näistä tutkijoista on pätevämpi kommentoimaan ravitsemuksen roolia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, niin oma ääneni menee kyllä Willetille. Siteerakseni hänen esittelyään yliopiston sivuilta…
“Dr. Willett has focused much of his work over the last 40 years on the development and evaluation of methods, using both questionnaire and biochemical approaches, to study the effects of diet on the occurrence of major diseases. He has applied these methods starting in 1980 in the Nurses’ Health Studies I and II and the Health Professionals Follow-up Study. Together, these cohorts that include nearly 300,000 men and women with repeated dietary assessments, are providing the most detailed information on the long-term health consequences of food choices.”
Lisäksi Ruokamysteerit hengessä nostan esiin ekologiset ja eettiset puolet aiheesta. Spekuloidaanpa nyt huvikseen – ihan ajatusleikkinä – että eläinrasvat olisivat yhtä terveellisiä kuin kasvirasvat (mitä ne eivät nykytietämyksen ja ravitsemustieteellisen konsensuksen mukaan olei). Eläinperäiset rasvat merkitsee siis eläintuotantoa ja todennäköisemmin siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, eli tehotuotantona. Eettisesti siten kyseenalaista, vaikka tänä päivänä liha- ja maitoala sekä maataloussektori harva se päivä muuta yritää toitottaa.
Ekologisesti kasvirasvat ovat parempi valinta, niin Koistisen ja minun kuin todellisten asiantuntijoiden mielestä. Aiheesta voit lukea lisää Helsingin Sanomien jutusta, jossa Ruokamysteerit-tiimi osallistuu rasvakeskusteluun sekä ympäristö- että terveysnäkökulmasta. Kasvirasvojen tuottaminen on loogisempaa, koska siinä öljykasveista puristetaan öljy suoraan talteen, kun kasviraaka-aine taas voin, kerman ja juustojen tapauksessa kierrätetään eläimen kautta. Kasvirasvojen tuotanto vaatii vähemmän vettä, etenkin, kun puhutaan kotimaisesta rypsiöljystä.
Loppuun vielä hatunnosto tutkijoille ja tieteen tulkitsijoille. Ei ole helppoa ei. Tiede on kaikkea muuta kuin vasemman sarakkeen suorasukaisia teorioita ja tulkintoja.
Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)
Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.
Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.
Mistä syömishäiriöt syntyvät?
Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. “Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.
Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.
Altistaako veganismi syömishäiriöille?
Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se “palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.
Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien “turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.
Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan “lupa” kontrolloida.
Näkemyksiä potilastyöstä
Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.
Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.
Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.
(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )
Kannanottoa odotellessa
Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.
Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?
Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.
Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme “hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen “leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.
Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).
Valeuutisten lisäksi nämä varoitusmerkit pätevät valheellisiin uutisiin. Ne taitavat olla valeuutisiakin yleisempiä. Kyseessä ovat uutiset, joissa käytetään taitavasti luonnontieteinä taustana, mutta mekanismit ja teoriat, joskus termitkin, saattavat olla päästä keksittyjä. Usein näkee myös sellaisia uutisia, joissa alustavia tieteellisiä hypoteesejä käsitellään aivan kuin ne olisivat totta. Tämän hetken ehkä kuumin peruna on autoimmuunisairaudet ja (vuoroviikoin) gluteeni ja maito.
Yritetään olla ahdistumatta siitä, että koko ajan pitää tarkistaa uutisia. Viehän se aikaa, mutta väitän, että se myös kehittää omaa ajattelua koko ajan.
Ravitsemustieteen opinnot olivat melko suoraviivaiset (tässä tieto, ota ja omaksu), enkä muutenkaan ollut kauhean tyytyväinen kriittisen ajattelun opetukseen yliopistossa – sitä ei oikeastaan ollut kuin muutamilla hyvillä etiikkaa sivuavilla kursseilla. Pohdimmekin joskus opiskelijakaverini kanssa, että miten meistä loppujen lopuksi tuli kuitenkin aika kriittisiä ja kyseenalaistavia ammattilaisia. Totesimme, että se johtui juuri siitä, että se, mitä sanottiin, piti varmistaa jostain muualta, koska ihan ei voinut olla varma, että oliko asia varmasti yleinen konsensus vai vain luennoitsijan painottama seikka.
Tulen hyödyntämään tätä kaaviota jatkossa muistilistana, että ei herpaannut kriittinen katse ja pohdiskeleva asenne!
Kertailin ekassa osiossa, miten vegaanihaaste sujuu, kun on tarpeen huomioida myös erityisruokavaliotarpeet – minun tapauksessa herkkävatsaisuus.
Lapin reissusta palattu ja tässä vähän fiiliksiä vegaanihaasteen sujumisesta siellä. Toinen viikkohan lähti ikävissä merkeissä liikkeelle, sillä ennen matkaa nautittu härkispatahan laittoi pakin niin pahasti sekaisin, että siitä toipuminen vei nelisen päivää. Pienessä jaetussa yksiössä tämä on aidosti ongelma. Voitte kysyä matkaseuralaiselta, joka onnekseni on yksi läheisimmistä ystävistäni jo vuosien takaa. Muuten olisi ehkä huumori loppunut alkuunsa.
Onneksi suolisto rauhoittui ja loppureissu, eli viikko vielä siihen päälle, meni erittäin hyvin vatsavaivojen osalta. Oikeastaan niitä ei ikinä tule, jos teen itse ruoat ja liikun ja nukun hyvin. Kuten sitä tapaa lomalla tehdä.
Matkalla tapahtui pari tahallista joustoa ruokavaliosta ja pari, jotka tapahtui vähän huomaamatta.
Tahalliset oli haukkaus kaverin munkista, oma munkki hirveässä nälässä (tarjolla vain pullia ja lihaisia ja kalaisia leipiä) sekä kasvispizza juustolla (hirveässä nälässä tämäkin), lusikallinen remoulade-kastiketta ranskisten kanssa.
Vahingossa taas nautin wasabipähkinän, jonka vegaanisuudesta ei varmuutta ja joku muukin juttu, jota en edes nyt muista.
Tiiviisti fiilikset on, että ei ollut ihan helppoa, jos halusi syödä ulkona yhtään mitään. Lisäksi aina pitäisi varautua ja syödä ennakkoon. Itsellä on vähän ristiriitaiset fiilikset haasteen suhteen, sillä koin ruokavalion rasitteena matkalla muutamastakin syystä. Ensinnäkin, ei ole kiva syynätä jokaista suupalaa. Toisekseen, haluaisin tukea paikallisia yrittäjiä ja pelkän teen tai mehun litkiminen tuntui jotenkin nololta. Kolmanneksi, kaipaan kalaa ja kaipaan joustoa. Kotivegaanius ei ole mikään ongelma ja se oli helppoa myös Lapissa, koska pääosan aterioista laitettiin itse. Samalla tuli testattua niin herkkullinen oumph kui kummalliset soijapallurat, jotka ei kyllä mene jatkoon, sillä rakenne oli epämiellyttävä ja maku täysin mitätön. Vegaanijuusto ja -leikkeleet eivät myöskään ole mitään erityisiä makuelämyksiä, mutta suolaisuudessaan olivat ihan kiva vaihtelu eväsleivissä. Maapähkinä-hillo oli kyllä parempi.
Ehkä vähän hassu fiilis, että Vegaanihaasteen sivuilla hehkutetaan ja hypetetään ja itse en oikein noita fiiliksiä voi jakaa. Sinällään hyvä huomata, että linjanveto syödä kalaa on minulle aivan hyvä ja riittävän ekologinen ja minun omatuntoni mukainen. Tosin myönnän, että munkkilipsumisesta tuli vähän morkkis haasteesta lipsumisen suhteen – ei missään nimessä muuten.
Hiihtoretkeläiselle maistuu. Onnellinen ilme johtuu myös siitä, että rakastan talviliikuntaa yli kaiken.
Ranskiksia ja bisseä = lomaruokaa
Hesestä soijasuikaleita, ranskiksia, fruitie ja megakahvi. Kelepas hyvinkin! Saatan syödä huvikseen joskus muulloinkin.
Uteliaille lopuksi vielä muutaman päivän ruokapäiväkirjanpidot. Joillekin kollegoille on vissiin iso paikka kertoa syömisistään, mutta mulle tää ei kyllä oo mikään salattava juttu tai mitenkään kynnyskysymys. Mainittakoon, että ranskalaisia söin 10 päivän aikana usein, koska a) kulutus oli melkoista b) ne tuntui varmimmalta (toivottasti) vegaani-vaihtoehdolta.
Tämä on paras, mihin pystyn. Neljä päivää. En tajua, miten jotkut ihmiset jaksaa kirjata ruokiaan ylös (tai muuten seurata syömistään) yhtään tämän pidempään. Nämä oli nyt ne siistit päivät, jolloin ei tullut joustoja.
Päivä 1
Aamupala junavaunussa
2 mega mukillista kahvia (saatoin vähän innostua Lappiin pääsyn kunniaksi)
1 pillikaurajuoma
1 lautasellinen kaurapuuroa, muutama mustikka, sokeria
