helmikuu 2017 - Ruokamysteerit

Pilaavatko hiilihydraatit sydänterveyden?

by Leena Putkonen 22. helmikuun 2017 Ilmastovaikutus, Yleinen 4

Ruokamysteereitä pyydettiin kommentoimaan Maailman sydänjärjestön entinen puheenjohtaja Salim Yusufin puheen sisältöön, jota eräällä kotimaisella ravitsemusaiheisella sivustolla puitiin.

Suomen Sydänliitto ehti edelle, mutta sehän on vain hyvä, että näemmä päädyimme tahoillamme samoihin tulkintoihin ja selityksiin. Sydänliiton mukaan Salim Yusufin näkemykset eivät edusta kardiologien yleistä näkökantaa. Lisäksi he muistuttavat, että kyseessä tosiaan on kardiologi, ei ravitsemustieteilijä.

Omien kommenttien tueksi kävin etsimässä tietoa ja näkökantoja Harvardin yliopiston sivustolta. Heillä on yleensä proaktiivinen ote päivänpolttaviin ravitsemusaiheisiin ja he tarttuvat sellaisiin teemoihin, jotka kansaa puhututtavat. Tämä myös siksi, että vaikka yritän ymmärtää tiedettä ja viestiä siitä, en ole tutkija. Tutkijat ovat minun maailmassani velhoihin verrattavia tyyppejä, jotka pystyvät prosessoimaan tietoa tavan kuolevaista taitavammin. Riskinä toki on, että ravitsemustiedevelhot keskittyvät liiaksi vain omiin bravuureihinsa ja lukuihin, mikä voi vaarantaa ymmärtämästä kokonaisuuksia ja arjen valintoja. Tämä perspektiivi taas säilyy, kun tekee potilastyötä ruohonjuuritasolla.

Samalla tiedonhakuretkellä löysin epidemiologian ja ravitsemustieteen professori Walter Willetin kommentit voin roolista sydänterveydelle Medpage Today:n sivustolla Hyvä pätkä, kannattaa ehdottomasti kuunnella. Summa summarum: sydänterveyden kannalta voi on hyvä korvata terveellisemmällä vaihtoehdolla, eli juoksevilla kasvirasvoilla. Sitä ei kannata korvata prosessoidulla, kuituköyhällä hiilihydraattipitoisella ruoalla tai muilla epäterveellisillä vaihtoehdoilla, kuten sokerilla tai punaisella lihalla. Eli ei varsinaisesti mitään uuttaa auringon alla. Lisää tutkittuun tietoon perustuvia vinkkejä sydänterveyden parantamiseen löytyy Harvardin yliopiston Nutrition Source -sivuilta.

Videolla hän myös kritisoi Annals of Internal Medicine -lehdessä julkaistua meta-analyysia, joka kohahdutti maailmaa tuloksellaan, jonka mukaan tyydyttyneen, kovan rasvan saannilla ei olisi merkitystä sydän- ja verisuoniterveyden kannalta. Hänen mukaansa tutkimuksen teossa ja johtopäätöksissä oli merkittäviä puutteita. Nykytutkimuksen valossa nykysuositukset – karsi tyydyttynyttä, kovaa rasvaa ja suosi juoksevia kasvirasvoja – pitävät sydämen terveydestä huolta, mutta pienentävät riskiä sairastua myös muihin sairauksiin, kuten neurologisiin sairauksiin.

Koska tämä juttu on vain lyhyt kommentti esitettyyn blogitekstiin, en lähde jahtaamaan muiden tutkijoiden kommentteja aiheeseen. Kommenttiketjuissa taisi tulla ilmi, että Salim Yusufia oli tituleerattu johtavaksi asiantuntijaksi alallaan. Näin voi ollakin, kun puhutaan kardiologiasta (hän näyttäisi keskittyneen lääkehoitoon julkaisujen perusteella), mutta ei välttämättä ravitsemustieteen saralla. Jos tässä nyt aletaan puntaroimaan, kumpi näistä tutkijoista on pätevämpi kommentoimaan ravitsemuksen roolia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöihin, niin oma ääneni menee kyllä Willetille. Siteerakseni hänen esittelyään yliopiston sivuilta…

“Dr. Willett has focused much of his work over the last 40 years on the development and evaluation of methods, using both questionnaire and biochemical approaches, to study the effects of diet on the occurrence of major diseases. He has applied these methods starting in 1980 in the Nurses’ Health Studies I and II and the Health Professionals Follow-up Study. Together, these cohorts that include nearly 300,000 men and women with repeated dietary assessments, are providing the most detailed information on the long-term health consequences of food choices.”

Lisäksi Ruokamysteerit hengessä nostan esiin ekologiset ja eettiset puolet aiheesta. Spekuloidaanpa nyt huvikseen – ihan ajatusleikkinä – että eläinrasvat olisivat yhtä terveellisiä kuin kasvirasvat (mitä ne eivät nykytietämyksen ja ravitsemustieteellisen konsensuksen mukaan olei). Eläinperäiset rasvat merkitsee siis eläintuotantoa ja todennäköisemmin siinä muodossa kuin sen nyt tunnemme, eli tehotuotantona. Eettisesti siten kyseenalaista, vaikka tänä päivänä liha- ja maitoala sekä maataloussektori harva se päivä muuta yritää toitottaa.

Ekologisesti kasvirasvat ovat parempi valinta, niin Koistisen ja minun kuin todellisten asiantuntijoiden mielestä. Aiheesta voit lukea lisää Helsingin Sanomien jutusta, jossa Ruokamysteerit-tiimi osallistuu rasvakeskusteluun sekä ympäristö- että terveysnäkökulmasta. Kasvirasvojen tuottaminen on loogisempaa, koska siinä öljykasveista puristetaan öljy suoraan talteen, kun kasviraaka-aine taas voin, kerman ja juustojen tapauksessa kierrätetään eläimen kautta. Kasvirasvojen tuotanto vaatii vähemmän vettä, etenkin, kun puhutaan kotimaisesta rypsiöljystä.

Loppuun vielä hatunnosto tutkijoille ja tieteen tulkitsijoille. Ei ole helppoa ei. Tiede on kaikkea muuta kuin vasemman sarakkeen suorasukaisia teorioita ja tulkintoja.

Vegaaniruokavalio ja syömishäiriöt

by Leena Putkonen 13. helmikuun 2017 Eettisyys, Kasvis, Veganismi 5

Tik, tik, tik… Pomminarka aihe, mutta ajattelin nostaa kissan pöydälle siitäkin huolimatta. (Itsesuojeluvaistoni on olematon.)

Osallistuin parisen viikkoa sitten niin ravitsemusterapeuttien työkokoukseen kuin Syömishäiriöliiton Syömishäiriöpäiville, joka on ammattilaisille tarkoitettu koulutustilaisuus. Molemmissa tilaisuuksissa korostui aikamme trendi: kasvissyönti ja veganismi. Keskustelimme ravitsemusterapeuttien kanssa aiheesta pitkään ja hartaasti. Konsensuksemme oli, että syömishäiriöitä sairastavat ja kasvissyönti tai veganismi ei ravitsemuksellisesti ole ongelma. Pulma ei olekaan ruokavalion ravitsevuus, vaan syyt, joiden takia se halutaan valita.

Jotta asia avautuisi paremmin, puran hieman syömishäiriöiden taustoja. Tässä jutussa keskityn nyt anoreksiaan, ortoreksiaan ja fitness-tyyppiseen syömiseen, joka minusta on häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä.

Mistä syömishäiriöt syntyvät?

Syömishäiriöiden tarkkoja syntymekanismeja ei tunneta kovin hyvin. Perimällä on oma roolinsa ja joskus tietyt kriittiset, usein traumaattiset, elämän tapahtumat saattavat laukaista syömishäiriöoireilun. “Lievimmillään” liikalaihtuminen ja syömishäiriökäyttäytyminen voi lähteä tavoitteesta laihduttaa vähän, saada lihakset näkyviin tai keventyä, jotta oman lajin treenaaminen tehostuisi. Tämä ei siis ole vähättelyä, vaan kuvaa sitä, että välttämättä mitään traumaa ei tarvita ja silti sairastuu. Syömisen, liikunnan ja kehon yleinen kontrollointi antaa fokuksen mielelle ja elämälle. Hallinnan tunne tuo turvaa, eli syömishäiriökäyttäytyminen palvelee todellista tarvetta.

Syömishäiriö ei ole huomiohakuisuutta, syömishäiriö ei ole mikään itsekuriharjoitus eikä missään määrin itseaiheutettua. Syömishäiriöiden hoito vaatii ymmärrystä, empatiaa ja kärsivällisyyttä sekä moniammatillisuutta. Hoidon laatu ei monien sairastuneiden kertomusten mukaan ole erityisen hyvää ja tietotaito perusterveydenhuollossa ontuu. Asiaa ei auta, jos yhteiskunnallisesti emme tajua, mistä näissä on kyse.

Altistaako veganismi syömishäiriöille?

Veganismi on tällä hetkellä sosiaalisesti hyväksytty tapa kieltäytyä ruoasta. Siksi se “palvelee syömishäiriötä” niin hyvin. On näennäisesti ok kieltäytytä leivonnaisesta, koska siinä on kananmunaa. On ok kantaa omia, tarkkaan valittuja eväitä, jotta ei vahingossakaan joudu syömään muiden tekemää ruokaa, jonka sisältöä ei voi tietää tarkasti. On ok vedota eläinten hyvinvointiin, vaikka todellisuudessa toiveena on tiukka syömisen rajoittaminen.

Aloitin ravitsemustieteen opinnot vuonna 2003 ja sen aikana olen nähnyt, kuinka syömishäiriöitä sairastavien “turvaruokalista” on kaventunut melkoisesti. Ensin oli rasvakammo, sitä seurasi karppausaallon aiheuttama hiilihydraattikammo, sitä taas clean eating -trendi, jonka takia prosessoidut ruoat olivat pannassa – ja ovat usein edelleen. Herkut on aina katsottu tarpeettomiksi. Tämän takia vastustan ääripäihin meneviä ruokavaliota. Koska niistä kärsivät pahiten kaikkiesta heikoimmassa asemassa olevat, nuoret ja syömishäiriöitä sairastavat.

Veganismi sellaisenaan ei mielestäni altista syömishäiriöille. Se on sosiallisesti hyväksytty tapa kieltäytyä syömisestä. Tämä ei tarkoita, etteikö syömishäiriötä sairastava voisi olla huolissaan eläinten hyvinvoinnista ja ympäristön tilasta, mutta usein voinnin kohentuessa huomaakin, että perimmäinen syy vältellä eläinperäisiä ruokia ei välttämättä ollutkaan nämä ajatukset, vaan “lupa” kontrolloida.

Näkemyksiä potilastyöstä

Eläinten hyvinvoinnin lisäksi kannan huolta myös ihmisten hyvinvoinnista. Olen sairaalamaailmassa työskennellessäni nähnyt hyvin monenlaisia vakavia sairauksia. Syömishäiriöt ovat kompleksisuudessaan ikävimpien joukossa. Oma kantani on muuttanut muotoaan jonkin verran vuoden sisällä syömishäiriöitä sairastavia asiakkaita hoitaessani. Ensijaisesti kunnioitan jokaisen ihmisen omaa eettistä päätöstä. On kuitenkin vaikea sanoa, ahdistaako henkilöä syöminen yleensä vai eläinperäisten ruokien syöminen erityisesti. Harvoin sairastunut pystyy tätä itsekään erottelemaan.

Itse suosin ekosyömistä ja toivon, että mahdollisimman moni valitsee pääasiassa kasvikunnan tuotteita. Silti joudun toteamaan, että syömishäiriöt ovat niin hankalia sairauksia, että yhtään kapulaa en paranemisprosessin rattaisiin laittaisi. Esimerkkinä otettakoon kouluruokailu, jossa ateriat ovat muutenkin niin tuhottoman vähäenergisia, että tuskailen asian kanssa joka viikko. Joudun ohjeistamaan muutaman lautasellisen syömistä, koska muuten emme saa energian saantia energiapitoisista välipaloista huolimatta riittävälle tasolle. Tämä taas voi ahdistaa melkoisesti syöjää.

Mielelläni myös keskustelisin, että olisiko mahdollista hetkellisesti joustaa tiukasta ruokavaliosta, mutta että siihen voi palata, kun keho on riittävästi vahvistunut ja mieli tervehtynyt. Tämä ei niinkään ravitsemuksellista syistä, vaan sen takia, että mitä vähemmän ruokasääntöjä ja -kieltoja, sitä parempi. Toisaalta joskus olemme todenneet, että vegaaniset valinnat helpottavat syömisahdistusta aidosti, jolloin hoito etenee. Mustavalkoista hoitolinjaukset eivät koskaan ole.

(Näin toimin omilla vastaanotoillani.Tähän tyyliin olen vuosien työn seurauksena päätynyt. Uskoakseni hoitolinjauksissa ja yksilöllistämisessä on paljon eroja. )

Kannanottoa odotellessa

Arvoistaisin kovasti, jos Vegaaniliitto ottaisi aiheeseen kantaa ja viestisi nettisivuillaan vegaaneiksi haluavia. Ongelma kun ei katoa sillä, että sitä ei myönnetä. Viime kesänä sain ryöpytyksen niskaani aiheesta niin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kuin Vegaaniliiton Facebook-keskusteluissa, mutta toivon, että ajat olisivat nyt kypsät rakentavan keskustelun avaamiseksi. Ottaen huomioon, miten hyvin veganismista ja ravitsemuksesta liiton sivuilla muuten tiedotetaan, toivoisin, että myös tähän tartutaan asiantuntevalla otteella.

Millaista on terveellinen vegaaniruokavalio?

Mielikuvat kasvissyönnistä ja etenkin veganismista tuntuvat olevan murroksessa. Syömishäiriöiden silmin se voi olla tiukasti rajattua ja kevyttä, vaikka terveyden kannalta se on jotain muuta.

Imagollisesti sipsikaljaveganismi on tehnyt kasvissyönnille hyvää – se on rennompaa ja vähemmän ituhippeilyä kuin ennen. Toisaalta näen tässä suuren riskin sille, että kasvissyönnin terveys-puoli unohtuu täysin. Joudun potilashommissa jo usein tsemppaamaan kasvissyöjiä ja vegaaneja lisäämään rehua lautaselle. Vihikset, suolaiset kasviproteiinivalmisteet ja kookosrasvajuustot ovat ruokia, joita toivon, että valitaan lautaselle silloin tällöin tai pieninä määrinä.Mielikuvamme “hyvästä ruosta” kaipaavat selvästi vielä vähän hiomista, jos käsityksemme hyvästä kasvisruoasta on vihis tai ylisuolainen kinkuntapainen “leikkele”. (Makuasioista ei voi kuin kiistellä, mutta…) Minusta hyvä kasvisruoka on herkullista ja ravitsevaa! Toivon, että tuotteita markkinoille puskevat yritykset tajuaisivat miettiä myös ravitsevuutta, eli suolan ja kasvisten määrää, rasvan laatua ja kuitupitoisuuksia. Totta kyllä on, että esimerkiksi vegaanien koulussa saamat annokset voivat olla aivan liian energiaköyhiä.

Tasapaino ääripäiden välille löytyy sillä, että muistetaan muutama nyrkkisääntö. Ruokavalion kannattaa olla kasvisvoittoinen, sisältää riittävästi energiaa, jota saadaan täysjyväviljasta, kasviproteiineista ja kasvirasvoista joko öljynä tai pähkinöinä ja siemeninä. Hedelmiä ja marjoja on hyvä olla ainakin pari annosta (kourallista) päivässä. Energian saannin turvaamiseksi kannatta syödä aamupala, pari pääateriaa ja iltapala. Välipaloille voi olla tarvetta, koska terveellinen kasvisruoka todella on suhteellisen kevyttä. Tästä syystä energiapitoisissa ruoissa ei tarvitse pihtailla. Ravintolisiksi B12-vitamiini, jodi ja D-vitamiini, muut tarpeen mukaan (jota ei pitäisi olla, jos syö monipuolisesti).

Aiheeseen liittyvä artikkeli: https://www.eatingdisorderhope.com/information/anorexia/vegan-vegetarian-relationship-rates

Kuva: Carlos Porto, FreeDigitalPhotos.net

Bongaa valeuutinen!

by Leena Putkonen 11. helmikuun 2017 Vinkit, Yleinen 0

Kansainvälinen kirjastojärjestö (vapaa käännös) The International Federation of Library Associations and Institutions (IFLA) on tehnyt useilla kielillä hienoja infograafeja valeuutisten bongaukseen. Tämä pätee hyvin moneen terveys- ja ravitsemusuutiseen.

Valeuutisten lisäksi nämä varoitusmerkit pätevät valheellisiin uutisiin. Ne taitavat olla valeuutisiakin yleisempiä. Kyseessä ovat uutiset, joissa käytetään taitavasti luonnontieteinä taustana, mutta mekanismit ja teoriat, joskus termitkin, saattavat olla päästä keksittyjä. Usein näkee myös sellaisia uutisia, joissa alustavia tieteellisiä hypoteesejä käsitellään aivan kuin ne olisivat totta. Tämän hetken ehkä kuumin peruna on autoimmuunisairaudet ja (vuoroviikoin) gluteeni ja maito.

Yritetään olla ahdistumatta siitä, että koko ajan pitää tarkistaa uutisia. Viehän se aikaa, mutta väitän, että se myös kehittää omaa ajattelua koko ajan.

Ravitsemustieteen opinnot olivat melko suoraviivaiset (tässä tieto, ota ja omaksu), enkä muutenkaan ollut kauhean tyytyväinen kriittisen ajattelun opetukseen yliopistossa – sitä ei oikeastaan ollut kuin muutamilla hyvillä etiikkaa sivuavilla kursseilla. Pohdimmekin joskus opiskelijakaverini kanssa, että miten meistä loppujen lopuksi tuli kuitenkin aika kriittisiä ja kyseenalaistavia ammattilaisia. Totesimme, että se johtui juuri siitä, että se, mitä sanottiin, piti varmistaa jostain muualta, koska ihan ei voinut olla varma, että oliko asia varmasti yleinen konsensus vai vain luennoitsijan painottama seikka.

Tulen hyödyntämään tätä kaaviota jatkossa muistilistana, että ei herpaannut kriittinen katse ja pohdiskeleva asenne!

Mitä opin Vegaanihaasteesta?

by Mari Koistinen 02. helmikuun 2017 Veganismi 0

Tammikuu ja sen myötä Vegaanihaaste on nyt ohi. Kirjaan nyt ylös Vegaanihaasteen plussat, miinukset ja opitut asiat.

Ensiksi tunnustan, että suuhuni meni myös eläinperäisiä tuotteita. Tätä tapahtui silloin, kun söin lapseni jämiä (kahvilassa tilattu runebergintorttu ei hänelle maistunut jne., ja hävikki olisi mielestäni suurempi synti kuin se, että minä söin jämät) sekä seminaarimatkalla Tallinnassa (etukäteen välittämäni toive vegaaniruoasta ei ollut mennyt perille).

Toiseksi käyn mielelläni kahviloissa ja ravintoloissa. Jos sitä en harrastaisi, Vegaanihaaste olisi ollut tosi helppo. Kotona on vaivatonta olla vegaani.

Kotiruoan kokkaus oli yhtä vaivatonta kuin ennen haastetta. Olen laittanut vegaanista ruokaa paljon jo ennen haastetta ja korvannut maitotuotteet vegaanisilla versioilla. Uusia reseptejä en oikeastaan ehtinyt kokeilemaan, vaikka se oli mielessä. Suurin muutos oli kalaruokien jättäminen pois.
Jouduin katsomaan maailmaa ensimmäistä kertaa oikeasti ruokarajoitteisen silmin. Lihattomuus on vuosien ajan ollut todella helppoa ja raskausajan pienet ruokarajoitteet yksinkertaisia. Vegaanikuukauden aikana hahmotin, miten hankalaa kahviloissa ja ravintoloissa voi olla, jos joutuu kyselemään ainesosista tarkemmin. Vaikka ravintola kertoisi tiedon mielellään, en mitenkään nauti siitä, että minun pitää kysyä raaka-aineista sen sijaan, että voisin vain napata sen tuotteen, joka vaikuttaa houkuttelevalta.
Tajusin, miten vähän kahviloissa on esimerkiksi hummuksella tai tofulla täytettyjä leipiä tai vegaanisia, makeita pullia tai kakkuja.
Tajusin, että monessa kahvilassa saa kasvipohjaisen kahvimaidon, mutta se vain pitää aina tajuta pyytää. Olisivatpa kahviin tarkoitetut kasvimaidot tavismaidon vierellä tiskissä, niin varmasti moni ottaisi kasvipohjaista versiota, kun sitä ei erikseen tarvitsisi pyytää.
Hämeenlinnan seminaariviikonlopussa vegaaniruokavalioni huomioitiin hyvin sekä seminaaripaikassa että iltatapahtuman hotelliravintolassa.
Säästin rahaa. Yleensä syön lounaat ravintolassa, mutta nyt otin usein eväitä mukaan, sillä totesin, että vegaanista ruokaa en välttämättä saa vakiopaikoissani. Tai jos saan, siinä ei välttämättä ole esimerkiksi proteiinia.
Muistin itujen kasvatuksen. Olen ennenkin idättänyt papuja, mutta aina se pääsee unohtumaan. Vegaanihaaste toimi hyvänä kimmokkeena idättämiselle, ja myös nelivuotias naposteli jonkun verran mungpavun ituja. Vinkkinä siis pienten lasten vanhemmille: niissä iduissa on tuoreiden herneiden makua, ja aika moni tenava tykkää herneistä.
Muutamia uusia, houkuttelevia reseptejä tuli vastaan Vegaanihaasteen uutiskirjeessa ja Facebook-ryhmässä.
Hotelliaamiaisella ei tullut ähkyä, koska aamupala väistämättä rajoittui pienempään valikoimaan. (Tallinnan hotellille plussaa hyvästä hummuksesta ja automaattisesti tarjolla olleesta soijajuomasta, Hämeenlinnassa taas oli hyvää puuroa ja marjoja).

Miinukset:

Ruokailun rajoittaminen aiheuttaa minulle pientä stressiä. En pidä siitä tunteesta, kun joudun pohtimaan, että saankohan napattua kaupungilta järkevää välipalaa vai ei. Korvapuustien kutsu tuntuu todella houkuttelevalta, kun niistä joutuu kieltäytymään.
Jouduin välillä kuljettamaan mukana varaeväitä: soijakaakaota, pähkinäpussia, banaaneja jne. Tottumattomalle hieman rasittavaa.
Päivän hengähdys lounaan äärellä ravintolassa muuttui lounaan lämmittämiseksi työpaikan mikrossa. Vähän tylsää, vaikka säästikin rahaa.
Sain tarpeekseni raakakakuista. En niistä erityisesti ole ennenkään pitänyt, mutta usein ne ovat kahviloissa ainoa makea, vegaaninen vaihtoehto. Syön ennemmin pullaa tai kakkua.
Koin itseni välillä hankalaksi asiakkaaksi, joka pyysi sellaista, jota ravintolalla ei ollut.
Tallinnan parin päivän seminaarissa söin kalaa ja hieman juustoa, koska pelkällä vegaanisella ruoalla olisin joutunut tyytymään lähinnä leipään, perunaan ja höyrytettyihin kasviksiin.

Neutraalit havainnot:

– Nälkää en nähnyt, mutta en ollut myöskään energisempi tai jotain muuta positiivista.

Lopputulos:

Jatkan vegaanipainotteisella ruokavaliolla kotioloissa ja kasvissyöjänä muualla. Syön jatkossakin erityisesti kotimaista kalaa. Kahviloissa ja ravintoloissa aion nyt suosia ja kysyä aktiivisemmin vegaanisia vaihtoehtoja.

Lisäksi:
Kannattaa lukea myös Markus Vinnarin blogiteksti “Onko vegaaniruoka aina hyvää, veganismi helppoa ja veganismi ratkaisu kaikkeen” sekä Pontus Purokurun “Kasvissyönti on käytännön juttu, ei enää identiteetin asia“. Erittäin hyvää tekstiä molemmissa!