Ympäristödialogeja-keskustelussa pohdittiin, voiko lihaa syödä eettisesti ja ekologisesti?
Keskiviikkona olin vetämässä Ympäristötiedon fooruminen lihakeskustelun, jossa olivat mukana SOK:n lihasta vastaava valikoimapäällikö Sari Miettunen, WWF:n suojeluasiantuntija Stella Höynälänmaa ja tutkijatohtori Tampereen yliopistosta Markus Vinnari. Etukäteen tietysti vähän jännitin, miten hyvin keskustelu sujuu ja mihin kaikkialle aihe rönsyilee, mutta hyvinhän se sujui. Iso kiitos siitä kuuluu tietysti fiksuille keskustelijoille ja aktiiviselle yleisölle.
Nesslingin säätiön sivuilta voi lukea blogitekstin illasta, ja Twitteristä löytyy keskustelua tunnisteella #ydialogeja.
Keskustelun yksi taustatekijä oli WWF:n lihaopas, jonka Suomi-versio julkaistaan ensi vuoden alussa. Ruotsissa lihaopas on jo tehty, ja siinä kehotetaan kohtuullisiin lihavalintoihin, jos lihaa ylipäätään syö. Kuten kuvasta näkyy, myös kasviproteiinit mainitaan.
Lihan kohdalla nykyisin toistetaan usein “Vähemmän mutta parempaa” -kehotusta. Varsinaisen keskustelun jälkeen pohdimme, ymmärtävätkö kaikki kuluttajat tämän viestin oikein. Sen nimittäin voi käsittää myös niin, että jos jättää lihapulla-annoksen arkipäivänä pois, voi viikonloppuna vetäistä kunnon naudanpihvin. Tämä ei tietenkään ole se ekologisin teko. Lihan kohdallahan kannattaisi suosia niitä ruhonosia tai elimiä, jotta mielletään huonommiksi ja joiden kulutus ihmisravinnoksi on vähäistä, kuten kieltä, maksaa ja sydäntä.
Keskustelussa todettiin, että lihan korvaaminen juustolla ei ole ratkaisu eläintuotannon eettisiin ja ekologisiin ongelmiin. Siksi on hienoa, että nyt on tarjolla yhä enemmän helposti kokattavia kasviproteiinivalmisteita.
Keskustelussa puhuttiin paljon eettisyydestä, ja keskustelijoiden näkemykset siitä, mikä on eettistä lihaa, olivat vaihtelevia. Itse kerroin, että viimeisimmät lihaostokseni (jotka ovat olleet todella harvinaisia) ovat olleet suomalaista hevosta. Se on siis lihaa, jonka koen edes jollain tavalla eettiseksi valinnaksi (mitenkään välttämätöntä hevosenlihankaan osto ei tietysti ole). Tämän lisäksi syönyt joskus muutakin lihaa, esimerkiksi tilanteissa, joissa lihaviipale olisi muuten päätynyt biojätteeksi.
Muutama henkilö kysyi, milloin Ruokamysteerit-kirja ilmestyy. Kerrottakoon siis, että kirja pitäisi olla käsissämme vuodenvaihteen tienoilla. Parhaillaan ahkeroimme kirjan muokkausten parissa.
Tuossa punaisella on merkitty kaukaa tuodut lihat, myös lammas. Mielestäni tuo värileimaluokittelu painottaa aivan liikaa rahdin merkitystä ja laiminlyö sen, että lihantuotannon ylivoimaisesti suurin ympäristökuormitus syntyy kasvatuksen aikana.
Joo, jo aiemmin olen parin ihmisen kanssa ihmetellyt esimerkiksi sitä, miksi ruotsalaiset kananmunat ovat parempi valinta kuin suomalaiset. Eli lieneekö taustalla myös “Suosi kotimaista” -tyyppinen ajattelu? Rahdillahan ei tunnetusti ole oikeastaan juuri mitään merkitystä elintarvikkeiden ympäristörasitukseen (muutamaa harvinaistapoikkeusta lukuunottamatta).
Epäilen, että tuossa katsotaan myös sitä ympäristöjälkeä, minkä vaikkapa Uusi-Seelannin lammaslaumat maailmaan metaanin muodossa tuprauttelee. Tätä ajatusta näyttäisi tukevan tämä: “The release of methane gas from ruminant livestock (sheep and cattle) amounts to almost 1/3 of New Zealand’s greenhouse gas emissions, and it is the largest contributor. ” (http://www.landcareresearch.co.nz/science/greenhouse-gases/agricultural-greenhouse-gases/methane-emissions)
Hyvä huomio, tarkoituksena ei ole johdattaa ajattelemaan etäisyyksiä sillä rahtin merkitys on tosiaan todella pieni ruoan ympäristövaikutuksissa, merkittävää on nimenomaan alkutuotanto. Ja alkutuotantoon vaikuttavat mm. kansallinen lainsäädäntö ja esimerkiksi kansalliset soijasitoumukset. Lisäksi opas täytyy rakentaa sen mukaan mikä tieto kuluttajalle on vaikkapa kaupassa näkyvillä tai saatavilla eri sertifikaattien (kuten luomu) lisäksi, siksi siis jaottelu.
Lähellä tuotettu ei ole automaattisesti ympäristön kannalta parempi valinta eli oman tuotannon suosimisesta ei ole kyse vaan kaikki arviot on tehty samojen kriteerien mukaan. Ruotsalaisella tuotannolla on vahvuuksia kuten kansallinen soijasitoumus. Lisäksi Ruotsissa on suhteellisen tiukka eläinsuojelulaki joka Ruotsin oppaassa huomioidaan. Ruotsalaiset kanamunat ovat siis parempi valinta esimerkiksi siksi että Ruotsissa tuottajat ovat sitoutuneet käyttämään vastuullista soijaa, Suomessa eivät. Tällä on suuri merkitys ympäristön kannalta sillä soijan tuotannon hallitsematon kasvu Etelä-Amerikassa on vakava ongelma arvokkaille elinympäristöille ja monimuotoisuudelle sekä paikallisväestöjen hyvinvoinnille
Leena, selityksesi tuskin voi pitää paikkaansa, koska lammasta on merkitty myös vihreällä tuossa ruotsalaisluokittelussa.
Lampaiden suuri osuus Uuden-Seelannin päästöistä selittyy yksinkertaisesti sillä, että niitä on miljoonittain.
Vaikuttaako kaukolampaan huonoon arvioon se, että se pitää kuskata pakastettuna tai muuten viileäketju huomioiden? Kylmentäminen kai vie energiaa aika lailla, tosin en yhtään tiedä miten se suhtautuu muuhun energiankulutukseen lihankasvatuksessa.
Ehkä sillä kylmäketjullakin on vaikutuksensa, mutta ei ainakaan tuon Ruotsin oppaan selvityssivulla puhuta siitä, vaan tuotannosta ja rehusta. Sen mukaan esimerkiksi irlantilainen lammaskasvatus on erityisen haitallista luonnon monimuotoisuudella. Eettisyydessä tuontilammaslihat ovat myös heikommilla. http://www.wwf.se/vart-arbete/ekologiska-fotavtryck/kottguiden/1595478-wwfs-kottguide-importerat-lammkott